.

“Uskon vertaismentoroinnin antaneen kaikille eväitä nykyhetkeä sekä tulevaisuutta varten. Pääsin vertaismentorina myös antamaan toiselle sitä apua ja tukea, jota itse olen kokenut opintojeni aikana tarvinneeni.” 

Näin kuvaa kokemustaan eräs Oulun yliopiston opiskelija, joka osallistui keväällä 2024 yliopistolla järjestettyyn vertaismentorointitoimintaan. Tämä kokemus kiteyttää erinomaisesti toiminnan ydinajatuksen – vertaismentorina opiskelija pääsee tukemaan kanssaopiskelijaansa opinnoissa ja opiskeluarjessa vertaisena sekä rinnalla kulkijana. Toiminnassa jaetaan usein jotakin sellaista, jota ammattilaisen tarjoama tuki ei välttämättä onnistu tavoittamaan – kuten omakohtaisia kokemuksia, toiveita ja tarpeita sekä opiskeluarkeen liittyvää hiljaista tietoa ja ymmärrystä.   

Tässä kirjoituksessa kerrotaan vertaismentorointitoiminnan käynnistämisestä Oulun yliopistolla keväällä 2024. Pilottiprosessi toteutettiin yhteistyössä Oulun yliopiston, YTHS:n sekä Nyyti ry:n kesken. Jutussa valotetaan kokeilun taustaa ja toteutusta sekä ennen kaikkea siitä kertyneitä kokemuksia, oppeja ja oivalluksia.  

Toiminnan ytimessä vertaisuus ja rinnalla kulkeminen 

Vertaismentoroinnissa on kyse kahdenvälisestä vertaistoiminnasta, jossa mentori tukee opintojen ja opiskeluarjen kanssa painiskelevaa opiskelijaa opintojen jatkamisessa. Toiminnan ytimessä on vertaisuus, välittäminen ja rinnalla kulkeminen. Vertaismentoreina toimivat tehtävään perehdytetyt korkeakouluopiskelijat. Mentorointi kohdentuu niihin opiskelijoihin (ns. aktoreihin), joilla erilaiset henkiset tai sosiaaliset kuormitustekijät ovat heikentäneet opiskelukykyä sekä opinnoissa suoriutumista.  

Vertaismentorina opiskelija tukee, kannustaa ja innostaa toista opiskelijaa saamaan uudelleen otteen opinnoista ja opiskeluarjesta. Mentorointi kestää yleensä yhden lukukauden, jonka kuluessa mentori ja mentoroitava tapaavat 5 – 10 kertaa. Alussa aktori asettaa yhdessä mentorinsa kanssa mentorointiprosessilleen tavoitteen, joka tukee häntä opintoihin kiinnittymisessä. Tavoite voi liittyä esim. omaan opiskelupaikkaan ja -yhteisöön uudelleen tutustumiseen, opintojen edistämiseen tai vaikkapa opiskeluarjen aikatauluttamiseen. Mentoroinnin varsinaiset sisällöt ja yhdessä tekemisen muodot määritellään aina asetettua tavoitetta tukien.  

Vertaismentorointi tarjoaa korkeakouluyhteisölle aidosti opiskelijalähtöisyyttä ja vertaisuutta korostavan toimintamallin, joka tukee opiskelijoiden opinnoissa ja opiskeluarjessa pärjäämistä. Samalla se on osaltaan vastalääkettä viime aikoina hälyttävästi lisääntyneeseen henkiseen kuormittuneisuuteen sekä yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksiin opiskelijoiden keskuudessa. (mm. KOTT 2023, Opiskelijabarometri 2022, Yksinäisyysbarometri 2023.) 

Tämä vertaismentoroinnin muoto on kehitetty Nyyti ry:ssä, ja se pohjautuu ns. Takaisin opintoihin -mentoroinnin toimintamalliin. Nyyti toteuttaa ko. vertaismentorointia nykyään kumppanuustoimintana korkeakouluyhteisöjen – kuten tässä tapauksessa Oulun yliopiston ja YTHS:n – kanssa.

Vertaismentoroinnin pilotointia Oulun yliopistolla 

Vertaismentorointia pilotoitiin Oulun yliopistolla kevätkaudella 2024. Toiminnan suunnittelu ja valmistelu käynnistyi jo vuonna 2023 yhteistyössä yliopiston, YTHS:n ja Nyytin kanssa. Alkusysäyksenä toimi osaltaan Nyytin korkeakoulutoimijoille syksyllä 2022 järjestämä starttikoulutus, johon Oulun yliopiston henkilökuntaa osallistui.  

Vertaismentoroinnin pilotointi tapahtui kumppanuustoimintana yliopiston, YTHS:n ja Nyytin kesken – näin ollen toimintaa valmisteltiin, suunniteltiin, toteutettiin ja arvioitiin tiiviissä yhteistyössä. Yliopiston ohjauspalveluiden työntekijät vastasivat toiminnan varsinaisesta järjestämisestä, kuten markkinoinnista, osallistujien hakuprosessista, mentorien kouluttamisesta sekä ohjauksesta ja tuesta mentoroinnin aikana. YTHS:n psykologit puolestaan huolehtivat mentorien työnohjauksellisten tapaamisten toteutuksesta. Nyytin asiantuntija tuki vertaismentoroinnin toteutusta läpi pilotointiprosessin, mm. osallistumalla mentorien koulutuksiin, perehdyttämällä yliopiston henkilöstöä toiminnan järjestämiseen, tarjoamalla monipuolista tukimateriaalia sekä auttamalla toiminnan opinnollistamisessa ja juurruttamisessa yliopiston rakenteisiin sekä opiskeluyhteisön käytänteisiin.  

Liikkeelle toiminnan markkinoinnista ja opinnollistamisesta 

Vertaismentoroinnin markkinointi käynnistyi syksyllä 2023. Mentoreille ja aktoreille suunnatuista hauista viestittiin yliopiston eri kanavissa, minkä lisäksi ohjauspalveluiden työntekijät, kuten opintopsykologit, vinkkasivat toiminnasta suoraan aktoriksi soveltuville opiskelijoille.  

Ohjauspalveluiden työntekijä keskusteli sekä mentoreiksi että aktoreksi hakeneiden kanssa ennen varsinaista valintapäätöstä. Näin opiskelijalla oli mahdollisuus kuulla lisää vertaismentoroinnista, sekä jutella työntekijän kanssa mm. odotuksistaan ja tavoitteistaan toiminnalle sekä pohtia sen soveltuvuutta omiin tarpeisiinsa ja elämäntilanteeseensa. 

Opinnollistaminen kannusti lähtemään mentoriksi, ja mentorointikoulutukseen hakeutuikin opiskelijoita laajasti eri aloilta. Opinnollistaminen tehtiin luomalla kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan opintoihin uusi vapaasti valittava vertaismentoroinnin opintojakso. Näin mentoreilla oli mahdollisuus sisällyttää toimintaan osallistumisensa osaksi opintojaan sekä saada mentoroinnista opintopisteitä.  

Perehdytysten myötä kohti vertaismentorointia 

Mentoreiden koulutus sisälsi kolmea tapaamista, joiden välillä opiskelijat saivat reflektoida koulutussisältöjä erilaisten kotitehtävien avulla. Koulutustapamaiset sijoittuivat syyskauden 2023 lopulle, ja varsinainen mentorointiprosessi tapahtui kevätlukukauden 2024 aikana.  

Kouluttajina toimivat Oulun yliopiston ohjauspalveluiden suunnittelija ja opintopsykologi, jotka myös vastasivat toiminnan kokonaiskoordinoinnista. Koulutusprosessin aikana mentoreista muodostui luottamuksellinen ja turvallinen yhteisö. Koulutuksen valmistelu ja toteutus oli helppoa, sillä koulutusrunko ja materiaalit saatiin Nyytiltä, ja tapaamisia suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä Nyytin asiantuntijan kanssa. Mentorien koulutus sisälsi teorian ohella runsaasti yhteistä keskustelua sekä erilaisia konkreettisia harjoituksia. Käsikirjana ja tukimateriaalina niin koulutuksessa kuin mentoroinnissa toimi Vertaismentoroinnin opas.   

Alkuvuodesta 2024 muodostettiin koulutetuista mentoreista sekä toimintaan valituista aktoreista mentorointiparit ja varsinaiset mentorointiprosessit käynnistyivät. Toimintaan osallistui kaikkiaan 18 opiskelijaa, joista muodostettiin 9 mentori-aktori-paria. Prosessit starttasivat yhteisellä aloitustapaamisella, jonka jälkeen mentorointimatka jatkui kahdenvälisesti mentorin ja aktorin kesken. Mentoroinnin aluksi mentori ja aktori määrittivät yhdessä mentoroinnille konkreettisen tavoitteen, joka toimi mentorointiprosessin punaisena lankana. Tavoite johdettiin aktorin yksilöllisistä tarpeista, ja sen tarkoituksena oli tukea hänen kiinnittymistään opintoihin ja opiskeluyhteisöön. Mentorointiprosessin kuluessa mentori ja aktori tapasivat keskimäärin 7 kertaa. Tapaamisissa mm. juteltiin opiskeluarkeen liittyvistä asioista, kokemuksista ja tuntemuksista, tutustuttiin yliopiston toimintoihin ja palveluihin tai vaikkapa tehtiin opiskelutehtäviä ja luettiin tentteihin yhdessä.  

Mentoreille oli saatavilla tukea ja ohjausta läpi mentorointiprosessin. Oulun yliopistolla opiskeluyhteisötyötä tekevät YTHS:n psykologit järjestivät mentoreille työnohjaukselliset pienryhmätapaamiset puolivälissä mentorointia. Kevätkauden lopulla pidettiin mentoreille vielä yhteinen tapaaminen, jossa jaettiin mentoroinnista kertyneitä kokemuksia, oppeja ja oivalluksia sekä reflektoitiin toiminasta itselle saatua antia.   

Erinomaisia tuloksia vertaismentoroinnista 

Opiskelijoiden kokemukset toimintaan osallistumisesta olivat erittäin myönteisiä. Kaikki palautekyselyyn vastanneet mentorit kokivat saaneensa toiminnasta keinoja tukea toisen opiskelukykyä ja hyvinvointia, sekä pitivät toimintaa merkityksellisenä. Mentoroinnin koettiin myös vahvistaneen omia kohtaamis- ja ohjaamistaitoja sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. 

Taulukko 1: Mentorien antama palaute vertaismentoroinnista saamistaan hyödyistä (N = 5)

Avoimissa vastauksissaan mentorit kertoivat toimintaan osallistumisen vahvistaneen kykyään kuunnella ja tukea toista. Toiminnan koettiin myös lisänneen kommunikaatiotaitoja sekä ymmärrystä erilaisuutta kohtaan.  

“Sain toiminnasta itsevarmuutta siitä, että osaan olla toiselle tukena ja kuunnella.”  

“Mentorointi kehitti kommunikaatiotaitoja ja erilaisuuden ymmärtämistä.”  

Mentorit olivat tyytyväisi saamaansa perehdytykseen ja tukeen tehtävässään. Lisäksi koettiin, että mentorien kesken syntyi turvallinen ja lämmin yhteisö, josta saatiin niin ikään tukea mentorina toimimiseen.  

“Vertaismentorointi oli aivan mahtava kokemus ja kokonaisuus. Mentoreiden kanssa ryhmäydyimme erittäin hyvin ja se toi iloa kaikille. Aktoreiden kanssa yhteistyö sujui luonnollisesti ja kivasti, ja sillä oli oikeasti merkitystä! Mentoroinnissa, sitä varten järjestetyissä koulutuksissa ja välitapaamisissa sai tuoda oman mielipiteen ja ajatukset hyvin esiin, ilmapiiri oli turvallinen ja lämmin, ja kaikkien välillä oli vahva luottamus.” 

Mentorit myös kertoivat toiminnan tarjonneen arvokkaita kokemuksia ja oivalluksia siitä, että pienilläkin teoilla on merkitystä toisen tukemisessa ja auttamisessa.  

“Vertaismentorointi oli erittäin positiivinen kokemus! Pieni hetki omasta päivästä saattoi olla toisen päivän tärkein hetki.”  

“Matalan kynnyksen apu on mielestäni ollut aivan äärimmäisen arvokasta; vaikka aina ei työstetäkään isoja asioita, pienten asioiden summa johtaa siihen, että hommat hoituvat ja asiat edistyvät.”  

Aktoreista jokainen koki opiskelukykynsä vahvistuneen sekä olotilansa kohentuneen toimintaan osallistumisen ansiosta. He myös kokivat toiminnan vahvistaneen yhteydentunnetta toisiin sekä luottamusta siihen, että pystyy jatkamaan opintojaan. 

Taulukko 2: Aktorien antama palaute vertaismentoroinnista saamistaan hyödyistä (N = 6)

Avoimissa vastauksissaan aktorit kertoivat saaneensa toiminnasta apua opiskeluarjen hallintaan, kuten opiskeluarjen rytmittämiseen, tehtävien priorisointiin sekä opintojen edistämiseen.  

“Sain mentoroinnista vinkkejä ajanhallintaan ja opintojen priorisointiin, sekä hyvää seuraa ja sopivaa ryhmäpainetta yhdessä opiskellessa.” 

Mentoroinnin koettiin tarjonneen aitoa vertaistukea sekä lievittäneen yksinäisyyden tunnetta. Toiminnan myötä myös luottamus omiin kykyihin ja opiskeluarjessa pärjäämiseen vahvistui. 

“Kokemusten jakaminen on vähentänyt yksinäisyyden tunnetta.” 

  “Parasta tässä oli se, että on edes yksi henkilö, jonka tavoite on auttaa, jolle voi puhua suhteellisen toistuvasti.” 

“On todella mukavaa, kun voi kertoa jollekin ihmiselle asiat, ja hän koittaa auttaa minua niissä. Mentorin kerryttämä kokemus yliopistomaailmasta auttoi luottamaan siihen, että asiat tulee järjestymään. jos hommat hoitaa loppuun.”  

Vertaismentorointi jatkuu Oulun yliopistolla 

Takaisin opintoihin -toimintamalliin perustuva vertaismentorointi Oulun yliopistossa koetaan toiminnaksi, jota tahdotaan ylläpitää yliopistolla jatkossakin. Opiskelijoiden antama palaute ylitti odotukset – toiminta koettiin merkityksellisenä ja voimaannuttavana. Mentoroinnin myötä opiskelijoiden usko omiin kykyihin ja pärjäämiseen lisääntyi, samalla kiinnittyminen opintoihin ja opiskeluyhteisöön vahvistui. Pilotoinnin aikana vertaismentorointi myös integroitiin onnistuneesti osaksi yliopiston opetusrakenteita ja käytänteitä, mikä osaltaan tukee toiminnan jatkuvuutta ja juurtumista opiskeluyhteisön toimintakulttuuriin. Seuraavan kerran mentorointiohjelma onkin tarkoitus toteuttaa Oulun yliopistolla jo lukuvuonna 2024 – 2025. Tällöin toimintaa pyritään myös laajentamaan siten, että siihen voisivat osallistua yhtä lailla Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijat.  

Pilotointiprosessin toteuttaminen kumppanuustoiminnan keinoin koettiin toimivana ratkaisuna. Yhteistyö Oulun yliopiston, YTHS:n ja Nyytin kesken oli antoisaa, sujuvaa ja resurssitehokasta. Toiminnan valmistelu, suunnittelu, toteuttaminen sekä arviointi tehtiin tiiviissä yhteistyössä, mikä mahdollisti tehtävien jakamisen sekä aidon yhdessä oppimisen ja kehittämisen läpi kumppanuusprosessin. Lisäksi Nyytiltä saatu valmis toimintamalli sekä laadukkaat tukimateriaalit helpottivat osaltaan toiminnan käyttöön ottamista yliopistolla.  

Vertaismentorointia on tarkoitus jatkaa kumppanuustoiminnan muodossa myös tulevana lukuvuonna. Päävastuu toiminnan järjestämisestä säilyy edelleen Oulun yliopistolla. Nyyti tukee toiminnan toteutusta mm. materiaalin tuottamisen, henkilöstön konsultoinnin, verkostoyhteistyön sekä mentorien perehdyttämisen muodossa.   

YTHS:n psykologit osallistuvat jatkossakin toiminnan toteutukseen, ja erityisesti mentoreiden työnohjaukselliseen tukemiseen. Ensi kerralla on tarkoitus pitää yhden ryhmätyönohjauksen sijasta kaksi tapaamista mentoreille, joista ensimmäisessä tapaamisessa pohditaan yhdessä aktoreiden tukemiseen liittyvää tematiikkaa, ja toisessa tapaamisessa painopiste on enemmän mentorin oman kehityksen ja vahvuuksien reflektoinnissa.  

Vertaismentoroinnin pilotointi Oulun yliopistolla osoitti, että tällaiselle opiskelukykyä ja voimavaroja tukevalle, opiskelijalta opiskelijalle tapahtuvalle vertaismentoroinnille on tilausta ja tarvetta opiskeluyhteisössä. Upeaa myös on, että toiminnan pilotointi tuotti näin lupaavia sekä vaikuttavia tuloksia, ja että vertaismentorointi saa jatkoa Oulun yliopistolla. Tästä on hyvä jatkaa! 

Vertaismentorointi oli todella antoisaa ja opettavaista molemmille osapuolille. Toiminnan pitäisi ehdottomasti saada jatkoa tulevaisuudessakin!” (mentori)

Lisätietoa:

Leena Tuuttila, Aino Kärpänniemi, Maria Lepistö ja Roosa Kämäräinen


Leena Tuuttila toimii Nyyti ry:ssä asiantuntijana vastaten vertaismentorointitoiminnan valtakunnallisesta koordinoinnista ja kehittämisestä. Aino Kärpänniemi työskenteli Oulun yliopistolla opintopsykologin sijaisena. Roosa Kämäräinen ja Maria Lepistö toimivat psykologeina YTHS:llä ja tekevät Oulun yliopistolla opiskeluyhteisötyötä. Kaikki he osallistuivat vertaismentoroinnin pilotointiin Oulu yliopistolla lukuvuonna 2023 - 2024.