Jaksaminen, Yhteisöllisyys

Discord-pelien pelaamista porukalla, yhteinen Tyky-päivä, hätäapupaketti omille opiskelijoille, kampanjoita, roskienkeruu-talkoita, etä-Vappua, verenluovutusta porukalla, lukukauden avajaistapahtumaa ja monenlaista muuta on mahtunut opiskelijajärjestöjen menneeseen vuoteen. Nämä olivat onnistumisen hetkiä, joilla on saatu opiskelijoiden tai omien toimijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyden kokemusta lisättyä. Kysyimme asiaa loppuvuodesta 2020 #TähtiHetki2020 -haastekampanjalla, joka oli suunnattu erityisesti ylioppilas- ja opiskelijakuntatoimijoille.

Haasteella halusimme muistuttaa omalta osaltamme hyvän huomaamisen ja positiivisten hetkien äärelle pysähtymisen merkityksestä muutoin rankan vuoden keskellä. Tätä kykyä ja taitoa totisesti on tarvittu ja tarvitaan jatkossakin, sillä poikkeusaika ja sen jälkiseuraukset ovat seuranamme todennäköisesti pitkäänkin.

Ja millaisista seurauksista onkaan kyse; viimeaikaiset tutkimukset ja kyselyt (esimerkiksi Helsingin yliopisto) ovat osoittaneet huolestuttavia merkkejä opiskelijoiden jaksamisesta ja uupumisesta, opiskeluinnon vähetessä myös huolestuttavaa vauhtia.  Yhtenä keskeisenä selittävänä tekijänä jaksamis- ja motivaatio-ongelmille on opiskelijoiden yhteisöllisyyden kokemuksen katoaminen.

Verkkoväsymystä ilmassa

Yhteisiä kohtaamisen paikkoja ei spontaanisti synny verkon välityksellä eikä läppärin ääressä istuminen pakollisten opiskelujen lisäksi ei välttämättä houkuta samalla lailla kuin yhteinen oleminen muutoin. Merkityksellisyyden tunne katoaa helposti omasta tekemisestä, kun muita ei kohtaa tai näe ilman pinnistelyä; onko tekemiselläni mitään merkitystä mihinkään? Kiinnostaako ketään? Kiinnostaako itseäkään? Kun mahdollisuus poistua verkkovälitteisestä tekemisestä syntyy, huomaamme tarttuvamme siihen hanakasti. Nyt lenkille. Nyt tekemään ruokaa. Tiskaamaan. Mitä vaan muuta.

Hankaluus syntyy helposti oman toimintamme ristiriitaisuudesta. Toisaalta on olemassa kaipaus muiden ihmisten seuraan, vertaistukeen, tuulettumiseen, nauruun, jaettuihin kokemuksiin. Ja toisaalta puutuminen ruutuun, paikallaan istumiseen, verkkovuorovaikutuksen omalaatuisuuteen (ihan ei katsekontakti kohtaa vaikka kuinka yrittäisi tapittaa oikeaan kohtaan, eleitä ei samalla lailla näe vaikka mikä olisi, sijoittuminen muihin nähden on erilaista –  oikeanlaisen puheenvuororytmin löytymisestä puhumattakaan). Verkosta ei väkisinkään saa samanlaista kuin kasvokkaisesta. Helposti tulee jäätyä pois siitä järjestetystä ekstratoiminnasta, vaikka se niin hyödyllistä omalle jaksamiselle olisikin.

Nyt ei pidä luovuttaa

Mitä asialle voi tehdä? Paljon. Miten olisi lisää Discord-pelien pelaamista porukalla, yhteisiä Tyky-päiviä, hätäapupakettia omille opiskelijoille, kampanjoita, roskienkeruu-talkoita, etä-Vappua, verenluovutusta porukalla, lukukauden avajaistapahtumaa… Kaikkea tätä tarvitaan -ja monenlaista muutakin. Emme voi luovuttaa ja lakata yrittämästä.

Tärkeää on, että pyrimme vaikuttamaan kukin omalta osaltamme opiskelijoiden yhteisöllisyyteen tarjoamalla tapahtumia, kohtaamisenpaikkoja, yhteistä tekemistä, yhteisiä keskustelupaikkoja, vertaistukea, jaettuja kokemuksia, mahdollisuuksia oppia tuntemaan edes joku opiskelutovereista nimellä tai jopa syvällisemmin. Emme voi jättää kaikkea tekemättä siksi, että se on vaikeaa tai erilaista tai siksi, että kaikki eivät niihin jaksa tai pysty osallistua. Jokainen tavoitettu opiskelija, jokainen järjestetty yhteinen hetki on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että edes jonkun opiskelijan into opintoihin palautuu samassa tahdissa kuin tunne siitä, että on tullut nähdyksi ja kuulluksi.

Ne ovat arvokkaita kokemuksia, joihin jokainen opiskelija on oikeutettu. Olipa korona-aikaa tai ei. Nyt jos koskaan on tarvetta sinnikkyydelle ja periksiantamattomuudelle, yhtä lailla kuin toivon pilkahdusten näkemisellekin. Opiskelijat tarvitsevat nyt tukea, yhteyttä toisiin ja toivon kipinää enemmän kuin koskaan. Ei luovuteta, jaksetaan yrittää. Onnistumisia ja valonpilkahduksiakin on ollut ja tulee olemaan jatkossakin. Niitä tulee vaalia, niistä tulee oppia ja synnyttää lisää. Pysähtymistä onnistumisten ja hyvien hetkien äärelle tarvitaan. Hopeareunukselle löytyy käyttöä – erityisesti näinä aikoina.

*****

Lämmin kiitos kaikille Nyyti ry:n ja Yhdessä yhteisöksi -hankkeen toteuttamaan #TähtiHetki2020 -haasteeseen osallistuneille. Haasteeseen osallistuneiden sisältöihin pääset tutustumaan tarkemmin Nyytin Instatilin @nyytiry kohokohdista.

Mikäli sinulla on syntynyt näinä poikkeusaikoina jokin pienkin hyvä käytäntö, oivallus tai kokeilu opiskelijoiden yhteisöllisyyden kokemuksen lisäämiseen, käy kuvaamassa se lyhyesti oheisen kyselyn kautta. Yhdessä yhteisöksi -hanke koostaa kertyneistä hyvistä käytännöistä materiaalia yhteiseen jakoon kesään 2021 mennessä. Voit käydä myös tutustumassa hankkeen jo keräämiin ideoihin opiskelijoiden yhteisöllisyyden edistämisestä vastikään julkaistusta Ideamateriaalista.

Annina Lindberg


Kirjoittaja on innokas pelien pelaaja, joka hurahtaa niin kotikeittiössä pelattavista Trivial Pursuit -hetkistä kuin jo muodista menneen Pokémon Go -pelin saalistamisreissuista. Kilpailuvietin lisäksi on empaattinen kanssakulkija, joka toivoo, että ihmiset kiinnittäisivät enemmän huomiota asioihin, jotka heitä yhdistävät kuin erottavat. Toimii hankepäällikkönä Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankkeessa.

Avainsanat: , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *