En usko siihen, että jokainen voi yhtä helposti hankkia kavereita. On tarpeeksi ikävää, että ihmiset ovat yksin. Mutta on vielä toisella tasolla ikävää, että tämä yksin oleminen nähdään usein ihmisten ”omana vikana”. Tämä on seurasta siitä, ettemme ymmärrä niitä yksilöllisesti ja yhteiskunnallisesti vaihtelevia tekijöitä, jotka vaikuttavat ihan jokaiseen yhdessä olemisen hetkeen – kuten kaverikontakteihin, sukulaiskahvikeskusteluihin tai vaikka kuorolaulajien saunailtoihin.
Sosiaaliset tarpeet ovat elintärkeä, eli aidosti jopa kuolleisuuteen vaikuttava tekijä ihmisen hyvinvoinnissa ja yhteiskuntien tilastoissa. On monia asioita, jotka todellakin vaikuttavat siihen, miten kukin voi hankkia ja ylläpitää sosiaalisia suhteita. Nämä erilaiset sosiaaliset lähtökohdat voi kääntää nikseiksi siihen, miten jokainen voi jollain tavalla lisätä ja syventää omia sosiaalisia suhteitaan.
Funktionaaliset ihmissuhteet
Joillain ihmisillä on arjessaan suhteellisesti paljon enemmän käytännöllisistä syistä muodostuvia yhdessä olemisen hetkiä kuin toisilla. Funktionaalisuudella tarkoitan sitä, että yhdessä olemiselle on joku syy, joku yhdessä olemisen yhteisesti ymmärretty tarkoitus ja hyöty. Tämä on aika suoraan sanottu, mutta eivät kaikki nyt vain osaa small talkia tai nauti siitä. It’s ok! Jos puhumiselle on sen sijaan joku selkeä syy, on keskusteluun paljon helpompi ja usein rennompi mennä mukaan. Jos lähestyt tuntematonta ihmistä joku ymmärrettävällä kysymyksellä tai pyynnöllä, jännittää sosiaalinen tilanne usein paljon vähemmän kuin jos menisit vain juttelemaan niitä näitä.
Näitä tilanteita arjessa ovat esimerkiksi yhdessä työn tekeminen, yhdessä jonkun tilaisuuden järjestäminen, yhdessä oppiminen – toisin sanoen tilanteet, joissa on pakko kommunikoida jollain tavalla muiden ihmisten kanssa, jotta päästään eteenpäin.
Hermojen raastaminen
Let’s face it, yhdessä töiden tekeminen tai porukassa eläminen ei aina ole kivaa. On mahdollista, että jos on pakko olla toisten ihmisten kanssa, voi sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta tulla jopa takapakkia. Mutta uskallan väittää, että niinkin individualistisissa yhteiskunnissa kuin Suomessa on menty jo omien hermojen säästämisen puolesta liian pitkälle, mikä ennaltaehkäisee ihmissuhteiden syvenemistä. Toinen eri kulttuurien ja elintapojen vertailuun pohjaava niksini siis on, että sallikaa ajoittainen turhautuminen.
Niin kauan, kuin kaikki ovat valmiita olemaan rehellisiä toisiaan kohtaan, oppimaan omasta käytöksestään ja keskustelemaan, on mahdollisuus päästä jopa parempiin ihmissuhteisiin kuin ennen riitoja. Ihmissuhdetaitojen osalta kommunikaatiotaidot ja omien rajojen tunnistaminen ovat avainasemassa hermojen säästämiseen ja konfliktien ennaltaehkäisemiseen. Eikä kaikista tarvitse tykätä tai esittää tykkäävänsä.
Sopivasti pois yksin pärjäämisen ideaalista
Yksi kiinnostava ja myös ehkä vähän epämiellyttävä havaintoni on, että erilaisissa kulttuureissa ihmiset ovat eri tavoin toisistaan riippuvaisia. Suomalaiset nuoret muuttavat nopeasti yksiöihin asumaan, itsenäisesti, minä itse! Toisilta avun pyytäminen voi tuntua jopa oudon konkreettiselta epäonnistumiselta ihmisenä, puhumattakaan siitä, että olisi toisen ihmisen tuesta riippuvainen. Ihmiset, jotka ovat kasvaneet ja oppineet tämän toisiin ihmisiin nojaamisen ja tukemisen taidon, ovat sosiaalisten tarpeiden suhteen vahvemmilla kuin muut. Kolmas niksini siis on, että jos et jo tee niin, anna ihmisten auttaa sinua ja auta ja tue itse myös muita.
Riippuvaisuussuhteita on hyviä ja huonoja, tarkoitan nyt niitä hyviä. Esimerkiksi kimppakyydit ovat (funktionaalinen ja välillä hermoja raastava) tapa lisätä sosiaalisia mahdollisuuksia arkeen. Tai vuorotellen ruuan laittaminen lukupiiriin, lasten hoitovuorot lähellä asuvan tutun kanssa, tavaroiden lainaaminen taloyhtiössä ja yhteiseksi ostaminen ovat esimerkkejä yksin pärjäämisen kaavaa rikkovasta toiminnasta. Jos ystäväsi tietää jostain asiasta paljon, kysy häneltä neuvoa tehdessäsi päätöksiä. Tai jos joku tuttusi on vahva muskelimonsteri, soita hänet auttamaan remontissa ja tarjoa pitsat ja oluet kiitokseksi.
Rajoittavat ajatusmallit
Neljäs seikka, jonka olen huomannut vaikuttavan sosiaalisten suhteiden muodostamiseen ovat rajoittavat ajatuskuviot. Kukaan ei todennäköisesti halua näitä rajoitteita, ja joillakin niitä on enemmän ja tiukemmassa kuin muilla. Toisten lähestymistä tai uusiin ihmisiin tutustumista voi estää esimerkiksi se, jos pelkää jo etukäteen joutuvansa nolostumaan tai torjutuksi. Torjutuksi tuleminen on kuitenkin normaalia niin ystävyys- kuin romanssisuhteissa.
Anna itsellesi aikaa ja tilaisuuksia oppia. Ehkä suorin reitti setviä omia ajatuskuvioita on psykoterapiassa, oli mielenterveysongelmia tai ei. Itsenäisesti ajatuskuvioista pois pääsemisen tekee hankalaksi se, ettei näitä aina huomaa itse. Pääasia on, että oppisimme tunnistamaan niin yksilön ja yhteiskunnan tasolla, että sosiaalisuus on taitoa ja luottamusta, eikä vain toisten lähestymistä. Ja tämän taidon ja luottamuksen saralla on toisilla etumatkaa, kun toiset ottavat takapakkia.
Rohkeutta ja luottamusta voi harjoitella. Uskon, että jokainen rohkea teko vahvistaa kokemusta siitä, että kaikki menee tulevaisuudessakin ihan hyvin. Aloita pienistä asioista, älä vaadi itseltäsi heti kaikkea mitä kaveri tekee. Moikkaa ja kiitä opiskelukollegaa. Kehu jonkun tuntemattoman ihmisen takkia lähikaupassa. Katso toista silmiin ja pyydä päästä istumaan ruokalassa jonkun pöytään, vaikket sanoisikaan muuten mitään.
Yksinäisyyttä pohtinut Jevgeni Särki kirjoittaa: “Nolot tilanteet voidaan toki välttää, kun ei osallistu sosiaalisiin tilanteisiin ollenkaan, mutta tällöin tuskallisen häpeän sijaan tulemme ennen pitkään tuntemaan tuskallista yksinäisyyttä. – Kivun joutuu kohtaamaan muodossa tai toisessa.”
Lähteet:
• Haslam ym. (2018). The New Psychology of Health: Unlocking the Social Cure. Routledge.
• Jevgeni Särki (2020) Ymmärrä yksinäisyyttä: Yksinäisyyden syyt ja niiltä suojautuminen
Vastaa