NyytiCast #42: Taiteesta mielen hyvinvointia!

12.8.2021 — Laura Kallio

Taide voi olla tärkeä voimavara, ja sillä on tutkittuja yhteyksiä mielen hyvinvointiin – mutta minkälaisia? Millä tavoin taidetta voisi hyödyntää myös opiskelijahyvinvoinnissa? Näistä ja muistakin taiteen ja mielen hyvinvoinnin kysymyksistä keskustelevat harjoittelijamme Henrin kanssa Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian lehtori ja nukketeatteritaiteilija Marja Susi sekä Tampereen yliopiston psykiatrian professori ja muusikko Sami Pirkola.

Kuuntele NyytiCast jakso #42: Taiteesta mielen hyvinvointia! tai klikkaamalla kuvaa alta.
Äänitteen kesto: 32 min.

Tekstivastine

Puhujat

LITTEROINTIMERKINNÄT

Podcastin tekstivastine

[Alkumusiikki]

Henri:

Tämä on NyytiCast, rohkeaa puhetta hyvinvoinnista, ja tänään meillä on aiheena taiteen ja mielen hyvinvoinnin yhteys. Mä olen nyt Nyyti ry:n harjottelija, ja myös aktiivisesti taiteen parissa puuhasteleva opiskelija Henri. Mä juonnan meille tän jakson ja meillä on täällä vieraana kaks aiheen ehdotonta asiantuntijaa. Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian lehtori ja nukketeatteritaiteilija Marja Susi, sekä Tampereen yliopiston professori ja muusikko Sami Pirkola. Me tullaan juttelemaan esimerkiks siitä, et millä tavoin taiteen tekeminen tai kokeminen vaikuttaa mielenterveyteen. Mietitään myös esimerkiks sitä, et mikä taiteen yhteys on yhteisöllisyyteen ja tietenkin näit teemoja käsitellään opiskelijahyvinvoinnin näkökulmasta. Kuten sanottu ni mä toimin itse aktiivisesti taiteen parissa, ja mä oon kokenu että taiteen ja mielenterveyden välillä on kyl ehdottomasti yhteyttä, mut se ei aina ehkä oo kovin suoraviivaistaa eikä tällaista ilmiselvää.

Mun hyvinvoinnille taide on ennen kaikkea inspiraatiota ja tällästä merkityksellisyyden tunnetta tuovaa asiaa. Ylipäätään nyt kun taiteen kokemisen ja tekemisen väylät on nyt tän koronan myötä ehkä ollu vähän vähäisemmät, niin moni on saattanut huomata, et jotain tärkeetä puuttuu elämästä tässäkin mielessä. Toisaalta nyt kun opiskelijoiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista onneks puhutaan paljon, nii must on silti samalla tuntunu että taiteen tarjoamat keinot ja vaikutukset on tässä julkisessa keskustelussa jääny vähän taka-alalle. Mä aattelisin, et näistäkin ois tärkeää puhua vähän enemmän, ja sitä me nyt täällä tänään tehdään. Mä toivotan vielä kerran tervetulleeksi Marjan ja Samin, te voisitte ihan vapaasti esitellä itteänne ja kertoa, että miten tämä aihe koskettaa juuri teitä.

Marja:

Kiitos, ja kiitos että oon saanut tulla mukaan tämän tärkeän aiheen parissa keskustelemaan. Itselläni tosiaan on taustaa nukketeatterin tekijänä ja taiteilijana, ja sitten mulla on toinen ammattikin olemassa, joka on psykologi. Eli tää mielenterveys ja taide on hyvin lähellä, oon itse niinkun työskentelyn myöskin tällasten taiteen hyvinvointivaikutuksiin liittyvien sisältöjen puitteissa. Mut ennen kaikkea taide on mulle semmonen tapa jotenkin pysyä elävänä, ei vastakohtana siis kuolleelle, vaan siinä mielessä että mä saan kosketuksen itseeni taiteen kautta, sitä kokemalla ja sitä itse tekemällä ja siihen uppoutumalla. Ja se on todella tärkeä osa mun elämää.

Sami:

Joo, mulla on ihan vastaavia kokemuksia, itsekin oon psykiatri, lääkäri koulutukselta, ja mielenterveys on ollu varhais jo sellanen mielenkiinnon kohde, ja sitten sen ohella kulttuuriin ja taiteeseen liittyvät asiat aina. Ja sitten tässä niinkun vuosien myötä oon jonkun verran koittanu vähän niinkun tonkia sitä, minkä takia mielenterveys ja taide niin usein on kimpassa. Että mitä ne elementit on, miten ne, miks ne niinkun ikään kun tutkii tai etsii toisiaan, ja oon koittanu sitä vähän paperillekin laittaa. Mutta henkilökohtasesti myöskin hyvin kiinnostunut kulttuuriin ja taiteeseen liittyvistä asioista ja mielenterveydestä.

Henri:

Loistavaa, asiantuntemusta löytyy sekä tuolta tavallaan akateemisemmalta puolelta, että sit myös näistä omakohtaisist kokemuksist taiteen kentältä. Ennen ku mennään tähän varsinaisen asian ytimeen, ni mä haluisin vielä kuulla teilt molemmilta yhden vinkin tai yhden tavan, joilla te itse hoidatte omaa mielenterveyttänne.

Sami:

Se on varmaan semmosta oman itsen kuuntelemista, että niinkun kuuntelee mitä se oma niinku mieli tai kroppa sanoo, mikä mulle on juuri nyt hyväksi, et se on sen asian opettelua. Että tietää missä ikään kuin itse menee, jo ihan konkreettisesti toki sitten niinkun, mä lähden mielellään kävelemään tai kuuntelen musiikkia tai katson elokuvia tai jotain.

Marja:

Mulla on ehkä tämmönen irrottautuminen, jos nyt mietitään tätä taidesisältöä, että se että pääsee hetkeksi toiseen moodiin tai toiseen maailmaan tai saa käyttää aisteja monipuolisemmin, se voi olla hyvä tapa sekä palautuu että irrottautuu siitä ehkä kuormittavastakin arjesta. Ja sitte myös ehkä näinä aikoina myös, kun meillä on ollu sulkutila ja kulkeminen ja elämä on ollu rajotettua, ni tää ulkoilmassa oleminen on kyl aivan ehdoton ja se että pitää itsensä myös kehollisesti liikkeessä.

Henri:

Tosi hienon kuulosia tapoja molemmat, ja myös mun mielestä semmosia mitä voi niinkun yleistää, siistii myös et jo tässä vaiheessa tuli molemmilla ilmi tämä taiteen merkitys. Mut suoraan asiaan tässä vaiheessa, lähdetään eka miettimään tätä taiteen kokemista. Kokeminenhan voi olla esimerkiksi näyttelyssä tai esityksessä käymistä, tai biisin kuuntelua, elokuvan katsomista, keinot on monet. Mut mitä mieltä ootte, että millaisia tyypillisiä ja merkittäviä vaikutuksia taiteen kokemisella vois olla mielenterveydelle?

Marja:

No mä ajattelen sillai, että on sitte kokija tai itse tekijä tai harrastaja, niin se uppoutuminen on varmaan yks semmonen hirveä olennainen asia. Eli kaikki ehkä toivottavasti tunnistaa sen tunteen, et ku sä keskityt oikein johonkin ja koet sen joko tunteilla tai eri aistein, niin siin on jotain mikä virkistää ja elvyttää sua. Ja sitten myöskin on tietysti se, että mitä taide saa meidät ajattelemaan tai tuntemaan ni siin on todella laaja kirjo.

Sami:

Joo, mun mielestä just noin ja mä ajattelen, että se riippuu aika paljon itse kunkin omasta, voisko sanoo taidesuhteesta, et minkälaisia merkityksiä sillä taiteella sit ku on. Että jos puhutaan taiteesta, jollekin se voi olla sitte semmosta niinkun viihdyttävä ja miellyttävä ja rentouttavaa. Mä aattelen, että yleisesti ottaen niin taide voi olla sekä rentouttavaa ihan fyysisesti, että sitten myöskin stimuloivaa vähän riippuen, mitä se niinku, minkälaisia se herättää, ihan niinkun Marja sano. Ja pidemmälle ku mennään, niin tietenkin tulee semmosia mahdollisuuksia et se on niinku omien mielentilojen tutkimista, niinku keskustelua oman itsensä kanssa, ja sitten omien mielenmaisemien tuntemista, vähän muidenki, koska se taidehan myös toisaalta kytkee meitä sitte tekijöidensä mielenmaisemiin. Ja sit toisaalta sitä, sen jakaminen taas muihin ihmisiin, että hirveän paljon kauhean mielenkiintosia ja antosia vaikutuksia.

Henri:

Tossa tuli kyl aika hyvä listausta, ja must toi on etenkin tärkeä pointti, et nää vaikutuksethan on kuitenki yleistettävissä vaan tiettyyn pisteeseen asti. Et tosi paljon on täs kyse niinkun yksilöllisistä tekijöistä. Mietin, et miltä tää taiteen mielenterveydellistä vaikutusta teoksen sävyn suhteen. Mulla on useita kokemuksia siitä, että tämmönen pessimistinenkin tai ahdistavaa taideteos voi toimia tosi voimaannuttavanaan, positiivisena mielen hyvinvointii lisäävänä kokemuksena. Tulee mieleen esimerkiks, ei oo pitkä aika kun katoin John Cassavettasin A Woman Under the Influens -nimisen elokuvan, mikä oli itselle tosi raskas ja musertava kokemus, mut silti se herätti loppujen lopuks voimallisia tunteita. Eli ahdistava teoskin voi kuitenkin tehdä hyvinvoinnille hyvää. Herääks teille tästä minkäänlaisia ajatuksia tai ootteko ite pohtinut tätä?

Marja:

Joo, näin voi varmasti olla, toki mä aattelin, et se edellyttää semmost ehkä itsetutkiskeluun tai itsesäätelyä, et mitä mä oon just nyt valmis ottamaan vastaan ja joskushan sitä näkee tai kokee jotain tietämättä etukäteen, et mitä se itsessä aiheuttaa. Jase on sekä hieno että niinkun haastavakin puoli taiteen kokemisessa, että joskus sä vaikka katsot elokuvaa, ja etkä sä tiedäkkään mitä sieltä tulee vastaan, ja oon itsekin joutunut tällaisten valtaan, et siel oli jotain todella katarttista. Eikä se ollu siinä hetkessä, en mä vois sanoo et se ois tuntunut hyvältä, vaikka että on tunnistanu jonkun asian mikä on kovastiki, sitte vaikka itse ruvennu itkettämään tai on purkautunut jotain, mut jälkikäteen siin voi olla tosi puhdistava vaikutus. Mutta joskus tietenkin vois käydä näinkin, että siit jää semmonen olo mitä on sitten hyvä ehkä puhui jossain muualla, vaikka sitten purkaa jonkun ystävän kanssa. Mutta kyllä se, niinku vaikea ja haastava ja synkkäkin aiheisto voi olla jotain semmosta mikä tuo itselle uuden näkökulman tärkeään asiaan.

Sami:

Toi Woman Under the Influence, se on ihan huikea elokuva, sehän on rankka. Sit toisaalta se on niin kun, hyvin näkyvä, että aika hyvä esimerkki siitä, että jättää myös semmosen valaistuneen tai helpottuneen olon, siitä että et joku maailmassa ymmärtää. Tai meidän on mahdollista niinku yhdessä ymmärtää asioita uusilla tavoilla. Harvoin mikään taideteos suoranaisesti ahdistaa, että joskus se voi olla johonki tunnelmaa vähän  väärillä kohilla, että ei juuri,  halua juuri sitä niinkun tunnetilaa ottaa vastaan mikä on ehkä tulossa. Mut silti mä oon yleisesti ottaen aina kiinnostunut siitä, niinku hankalammasta, vähän joten jollakin tavalla hämmentävämmästä, että niin paljon ikävämpänä mä koen niinku tyhjänpäiväisen tai turhanaikasen jonkun tekemisen, et  siin saattaa tulla melkein paha mieli ku silloin, et jos joku osuu johonki vähä niinku kipeämpään pisteeseen.

Henri:

Joo, kyllä kiitos näistä ajatuksista tähän kohtaan, ja kyllä jälleen kerran ehkä palataan loppujen lopuksi yhä yksilöllisyyteen ja siihen kontekstiin, että missä kukin kokee minkäkin teoksen. Mä aattlin et täs vaihees voitais siirtyä vähän enemmän vielä, tota, opiskelijanäkökulmaa pohtimaan. Mä aatelen, et monelle opiskelijalle taide, harrastaminen, sen kokeminen, itse tekeminen voi olla myös aika tärkeä voimavara, niinkun opinnoissa jaksamiseen. Mä oon omakohtaisesti huomannu ainaki sen, et luovuutta on helppoo, tai ainakin helpompaa kanavoida myös opintoihin, kun sitä saa vähän niinku taiteen kautta sillai kaivettua esiin itessään. Ja toisaalta taas sit aktiivisuus taiteen parissa toimii mulle hyvänä muistutuksena siitä, et elämäs on kuitenki paljon muutakin ku opinnot. Vaikka teistä kumpikaan ei tällä hetkellä käsittääkseni oo opiskelijana, niin silti haluaisin kuulla teidän näkökulmaa tähän, et millä tavoin taiteesta vois teidän mielestänne olla apua nimenomaan tähän opiskelijoiden hyvinvointiin ja jaksamiseen mistä nyt paljon puhutaan?

Sami:

Kyllä taide ja kulttuuri yleisesti ottaen on kauhea suositeltavia, ehkä erityisesti, tai mun mielestä opiskeluaika on siihen niinku varsin otollista, kun muistelee omaa opiskeluaikaa, niin ehkä kuitenki sillä lailla on enemmän semmosia ovia ja aisteja auki, ja onneksi myös semmosta niinkun ehkä mahdollisuuksia ja vastaanottavaisuutta, enemmän kun sitten meillä kalkkeutuneilla myöhäiskeski-ikäisillä. Et siin on paljon paljon semmosta hyvää mätsiä kyllä siihen, et suosittelen. Mut jälleen niinku yksilöllistä ja omaa tarvettaan ja taipumuksiaan ku kuuntelen, niin hyvä tulee.

Marja:

Joo, ja täs voi palata ehkä tähän taidesuhteeseen, että ensinnäkin tunnistais sen, et mikä on itselle sitä taidetta. Me  ei aina oikein huomatakkaan, tai ihmiset voi helposti sano, että en mä oo semmonen et mä taiteesta ymmärrän tai mä en sitä harrasta, mut sit ku sitä vähän pysähtyy miettimään niin jokaisella on joku elokuva tai kirja tai musiikki, todennäköisesti ainakin, mitä kuuntelee eli sitä löytyy monenlaiset paikast. Et jotenki tunnistais, et sen omassa elämässä on sitä, niinku tunnistais myös sen merkityksen. Taidehan tuo meille myös muita näkökulmia, mitä me yleensä nähdään, koetaan tai kuullaan.  Et siksi se on kannatettavaa, et me nähdään joku asia vähän toisin ja se vähän niinku nyrjähtää, ja ku tässä olikin jo, opiskeluaika on semmosen niinkun maailman avartumisen hetki, niin tarttukaa hetkeen ja kokekaa täysin rinnoin kaikki.

Henri:

Tosta mitä, Marja, viimeks sanoit niin tulikun myös itselle mieleen aasinsilta siihen, et mä oon törmänny joskus tällaseen ajatteluun, et jos se taide ei oo ollu niinku sieltä lapsuudesta tai varhaisnuoruudesta lähtien niinku läsnä elämässä, niin sit must tuntuu et aika helposti voi kuitenkin kokee, et ns. opiskelijan ikäisenä taiteeseen on jotenkin vaikea päästä sisälle. Mahdollisuuksien määrä on niin suuri, et vaiks se saattaa tuntuu vapauttavalta jollekin, ni saattaa myös tuntua vähän semmoselta ylivoimaselta. Itelläkin tausta on semmonen, että ei mun elämäs niikun lapsuudessa tai vaikka teini-iässä, ni taide, sillä ei ollut oikein merkittävää roolia, että ehkä sitten vasta siinä parikymppisenä rupes enemmä jotenkin korostumaan se elämässä. Ja oikeestaan tähän liittyen tulee myös mieleen, et tietty taiteen eri formaatit vaatii erilaisia resursseja saavutettavuudessaan, et psyykkisiä ja miksei taloudellisiakin.

Kun opiskelija-aikanahan, vaik okei ne taloudelliset resurssit ei välttämättä oo parhaat siinä vaiheessa, mut ehkä hyvinki kuitenki voi löytyy semmosta inspiraatioo niinku eri lähteestä lähtee perehtymään. Niinku vaikka sit erilaiseen taiteen muotoihin tai erilaisiin toimintatapoihin. Vähän tähän samaan aiheeseen liittyen vielä haluisin kysyy vähän tuosta inspiraatiosta. Vähän sama juttu ku opinnoissakin, nii taiteessakin tämä inspis, sen ylläpito voi olla välillä haastavaa. Mulle se on ainaki hirveen kausittaista, ja tämäkin on varmasti yksilöllinen asia et mistä kukin sitä löytää, ei oo varmaa mitään yhtä inspiraation lähdettä minkä luo kaikki kerääntyy, mut oisko teillä vaikka omakohtaisen uran aikana tullu jotain semmosia vinkkejä inspiraation löytämiseen tai ylläpitämiseen? Mistä te tätä saatte?

Sami:

Ei oo mitään ihan niinku täsmävinkkejä, mutta noin niinku yleisesti varmaan semmonen niinku eläminen avoin mielin ja semmonen niinku, jotenkin niinku vaikutteiden imeminen on semmonen mistä  se lähtee. Et se vaatii ehkä jonku mielentilankin, ehkä sitte että kiinnostuu, mitä tapahtuu. Ja mä luulen, että sen, taiteen kanssa niinkun toimiminen on sillai prosessi, että sitten vaikka seuraamalla taidetta ja lukemalla, semmost joka vähän kiinnostaa niin se myöskin synnyttää itessään ehkä sitten, ehkä haluja tehdä jotain. Et se niinku, tavallaan se prosessi niinkun tukee itteään, sitte ku alat jotenkin niinkun kiinnittämään semmosta omaan mielenkiintoa ja potentiaalia siihen. Yks mikä on kyllä sitten ihan erityinen, mikä täytyy aina muistaa mainita, niin tietenki ihmiset, inspiroivat ihmiset, niinkun heidän niinku pariin hakeutuminen ja ihmisistä, heidän ajatuksistaan kiinnostuminen, vaikka sitte jollekin sitten, luonto voi olla toinen ääripää, että mä ite aattelen, et ihmistä saa paljon semmosta niinku inspistä.

Marja:

Joo, aivan loistavia nää, et mitä niinku hakeutuu niille lähteelle, mistä niinkun saa lisää vaikutteita ja impulsseja, ja uusia näkökulmia. Sitten tietysti lisään tähän tämän klassikon, eli joutilaisuuden, eli se että pystyy inspiroitumaan ja olemaan luova, ni siihen tarvii sellast riittävä väljyyttä ehkä ajattelussa. Et silloin jos oot tosi kuormittunut ja suoritat paljon jotain työtä, tai on kiirettä, ni siin ei helposti pääse syntymään. Joskus timantit voi toki puristua paineessa, mutta sillai että on aikaa jotenki asettuu katsomaan toisin, ni se voi hyvin pienessäkin semmoses suvantokohdassa lähtee liikkeelle.

Henri:

Nii, ja toikin voi olla just sit, jos ajatellaan tätä opiskelijanäkökulmaa ja suorittamiskulttuuria, mistä nyt tähän jaksamiseen liittyen ollaan paljon puhuttu, niin yks lisäperuste kaiken muun ohella vielä siihen, et miks tätä liikaa kuormitusta ja suorittamist ois hyvä ehkäistä ja pyrkiä välttämään, niin on myös se et silloin on niitä henkisiä resursseja, vapautuu sit myös vaikka taiteen parissa inspiroitumiseen. Mietin, että tota, ollaan puhuttu aika paljon nyt tämmösestä hyvin yksilönäkökulmasta, mut mä haluisin vielä ottaa vähän tähän mukaan tämmöstä yhteisöllisyysnäkökulmaa. Varsinki ku opiskelijoiden yksinäisyyshän nyt puhuttaa paljon, ja mulla ainaki itellä, niinku jos ajatellaan taidetta ja hyvinvointia, niin tulee helposti ajatus, että taiteen kautta voidaan vähentää yksinäisyyden kokemusta, lisätä ehkä semmost samaistumisfiilistä. Ja sit sen lisäks tietty taidetta voi tehä ihan konkreettisesti yhteisöissä, ja yhteisöllisyyshän nyt tutkitusti lisää hyvinvointia. Millasii ajatuksia teille herää taiteen mahdollisuuksista niinkun yksinäisyyden vähentämiseen ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen?

Marja:

Siis todella monenlaisia, lähtien siitä että vaikka sä yksin kokisit sen teoksen, niin se voi vahvistaa sua sellaista tunnetta, lohduttavaa tunnetta tai ilahduttavaa tunnetta et joku muuki on ymmärtänyt tän asian. Et se voi lähtee jo siitä, et mä en osaa jotain suurempaa, ja mä saan vahvistusta sille omalle ajatukselleni tai tunteilleni. Mut sitten on tietenkin yhteisöllisiä taiteen tekemisen tapoja, ja taidemuotoja. Musiikki nyt niistä on ehkä semmonen mikä on tosi monia lähellä, ja kaikenlaiset tapahtumat, ja toki sitten niin kun monet esittävät taiteet, miksei näyttelytkin. Eli se yhdessä kokeminen, mutta nyt kun mietitään, nyt vaikka, nyt on ollu tämmönen haastava aika ja epidemia on jyllänny, eikä oikeen päässy mihinkään ni mistä löytyis sen resonaatio tai missä sitä sit vois tehdä yhdessä, ni se on tietysti vähän haastavampaa mutta mahdollista.

Sami:

Joo, musta Marja sano kyllä ihan olennaisen, että nytkin se, tai ihan voi olla, tai se kokemus voi olla samaan aikaan hirveän henkilökohtainen, mutta sitte voi olla myöskin niinku jaettavissa oleva, elikkä semmonen joka voi jakaa aika paljon, niinku, siitä ihmiset keskenään tai sitten vähän niinkun, joku taiteen tai taiteilijan kautta. Toi yhteisöllisyys on tietenkin niinkun, jälleen palaa mieleen tuo opiskeluajat, musta itelle oli sekä huikeimpia opiskeluajan prokkiksia, oli Oulun YT:n, silloin menin menin, YT:n sen kabareen bändiin, ja muistan et se oli semmonen niinku monessa mielessä hyvin niinku sytyttävä ja eteenpäinkin, niinku itseään sillai virittävä, sekä yhteisöllinen kokemus että sitten niinku tekemistä, joka sitten antoi paljon uutta. Että niin mä aattelin, että semmonen yhteisöllinen tekeminen jo silloin oli kova juttu. Ja nythän on tämmösiä sosiaalisen osallisuuden projekteja, erilaisia yhteisvalokuvausprojekteja, ja sitten näitä niinkun, sosiaalisessa mediassa olevia tämmösiä kimppaprojekteja, mitkä on ollu todella sillai käteviä tapoja yhdistyä ja liittoutua ja tehdä yhdessä asioita. Että meil on paljon mahdollisuuksia, kun vaan vähän availlaan silmiä ja opetellaan.

Marja:

Mä lisäisin tähän vielä, et nykyään on todella suosittuja, esimerkiks nää opiskelijaspeksit, joissa niin kun tehdään koko vuoden ajan isolla joukolla esitystä missä on tietty formaatti, ja se on jotenki ihan ehkä räjähdysmäisesti kasvanut. Se on sekä harrastamist, että taiteen tekemist. Siin käytetään teatterin keinoja, musiikkia, koreografiaa, käsikirjottamista että mun mielestä se kertoo kans jostain sellasesta tarpeesta, ja siitä että se on ihanaa yhteisöllistä tekemistä, jonka pariin opiskelijat hakeutuu, jos vaan sellasest tykkää. Ja sieltä löytyy tosi monenlaisia rooleja, ettei tarvii olla se päätähti, mut voi olla voi olla vaikka tekniikassa tai voi olla vaikka tanssijana tai voi olla käsikirjoitustiimissä.

Henri:

Joo, oon itekki joskus aatellu että pitäis ehkä vielä tässä loppuopiskeluaikana tota speksiäki testata. Tampereeltakin NääsPeksi löytyy.  Näissä molemmissa teidän vastauksis jotenki, ylipäätään mun mielestä korostuu se niinku yhteisöllisyyden tärkeys, ja toisaalta se, et niinku taide on lähellä yhteisöllisyyttä kaikin puolin. Mietin myös sitä, et niinkun tämmönen omaehtoinen ja matalan kynnyksen osallistava taide vaikuttaa tässäkin keskusteluissa olevan kyllä äärimmäisen tärkeää,  nimenomaan tästä yhteisöllisyysnäkökulmasta. Ja vähän niinku semmonen että taidetta ei tehä vaan korkealla tasolla, oopperataloissa ja suurissa gallerioissa, vaan myös vähän silleen et omaehtoisesti ja valtavirran katveessa, kaikille saavutettavissa, sekä kokijana että sitte tekijänä. Jos aatellaan nyt tämmösel yhteisötasolla, niin miten teidän mielestä tällaista taiteen yhdenvertaista saavutettavuutta ja sitä, et taiteeseen pystyisi kuka tahansa osallistuun, niin miten tätä voisi edesauttaa?

Sami:

Varmaan erilaisin niinkun toimintojen, tukimuodoin, kai se on, niinku se saavutettavuus tarkoittaa vaan että niin on enemmän niinkun tämmöset tarjottavia pisteitä, ryhmiä, tekemistä, eikä se oikeestaan muuta kun huomioiminen ja tukeminen. Ja sitten ehkä jonkulainen median vaikuttavuus, että mulla ei oo tohon oikein semmosta niinkun täsmäkeinoa, mut en tiedä onko Marjalla ehkä alan opettajana tai muuten paremmat vinkit?

Marja:

No ei ihan nopeita vinkkejä, itsekin mietin että on semmonen yhteiskunnallinen kysymys, ja miten niinku kaikki saatetaan sitten taiteen (–) [22:12], vaikka peruskoulussa. Meillähän on ollu paljon näitä kampanjoita, esimerkiksi ja Taiteen edistämiskeskus on muun muassa lanseerannu tällasia helposti lähestyttäviä, vaikka 100 minuuttia taidetta -kampanja. Rinnastetaan vähän niinku siihen, että ihmisen on hyvä harrastaa liikuntaa, jotta hän pysyy terveenä, niin ihmisen on tärkeää harrastaa taidetta, tai olla taiteen kanssa tekemisissä jotta hänen niinku terveytensä pysyy hyvänä.

Ja sitte jokainen tietysti voi sitä toteuttaa omassa elämässään agendana, ja nyt tulee mieleen vaikka sit, et mitä vaikka opiskelijajärjestöt vois tehdä. Kun usein tapahtumien aiheena voi olla vaikka urheilupäivä, ni mimmonen olis taidepäivä, mitä siihen vois tuoda taiteen? Ilman et sitä jälleen kerran tuodaan jotenkin liian ylhäältä tai kaukaa vaan matalalla kynnyksellä.

Henri:

Joo, toi opiskelijayhteisöjen ja opiskelijajärjestöjen taiteen sisällyttäminen toimintaansa on kans semmonen teema, mitä ois hyvä kunkin tahollaan niinku vähän miettiä, että miten sitä sais lisättyä. Jos teille tulee tosta vielä lisää ajatuksia miten opiskelijayhteisöt voi sisällyttää taidetta toimintaansa, niin voidaan vielä tässä vaiheessa kyllä ottaa lisää niitäkin ajatuksia.

Sami:

Mä ainaki aattelen, et tommonen niinkun, opiskelijayhteisössä taiteen tarjoaminen kuitenki se ois hyvä olla niinku omaehtoista ja semmosta niinkun opiskelijoiden ja toimijoiden haluista ja tarpeista lähtevä. Ja ehkä se ois hyvä, et siel ois kuitenki sitte se kipinä myös siellä niinku yhteisössä itsessään ja se lähtis sieltä sitten laajenemaan. Mutta vieläkin muistelen tosiaan, että kyl mä ainaki opiskeluaikana sai monta hyvää semmosta niinku tarttumapintaa, kun lähin johonki porukkaa vähäks aikaa, ja eihän ne sit välttämättä niinku ollu ikuisia projekteja, mutta ihan tyytyväinen yleensä olin.

Marja:

Ehkä palaan vielä siihen mitä jäin tos miettimään, edellisessä puheenvuorossa, et mikä estää tekemästä myös vaikka bändikatselmuksia, tai jotain, just niinku Sami sano, et mikä lähtee sielt opiskelijayhteisöstä itsestään. Et usein nää muodot tai nää formaatit mitä siel on, ja vaikka jossain ainejärjestöissä ja muualla, ni ne on sellasii mitkä on ollut pitkään ja ne on hyviä mut et mikä estää niiden rinnalla tekemästä jotain sellasta. Eikä se aina, aina me ei huomata mikä kulkee taide-nimellä, et on kaikenlaisia tapahtumia missä on paljon luovaa toimintaa ja sellasta, mut et jos sen niinku pointtaa viel sieltä, et hei täähän on just tätä, ni sitte sitä voi lähteä rakentamaan ehkä vahvemmaksi.

Sami:

Tonhan vois viedä ihan sinne jonnekin niinkun ytimeen. Mä aattelin joskus, mietin semmosta opiskelijaporukkaa joka tuntee tarvetta, niin tullaan juuri siihen kysymykseen, et  taide ei voi olla mitään semmosta niinkun hyödykettä mitä niinku järkätään tai tarjotaan, vaan se kaikkein paras on silloin ku se tulee sieltä jostain ihmisten niinku tarpeista. On ne sitten hauskanpidon tai sitte jonku kriittisemmän, niin se on aina hienoa, se tuntuu et sieltä lähtee kaikkein paras kuitenkin niinku sisältä, taiteen niinku alkulähteiltä.

Marja:

Juuri näin, ja itsekin muistan näitä elokuvakerhoja ja muita ja osa ei tapahtunut tietenkään minkään järjestötoiminnan puitteis, mut et siitä vois ottaa opiskelijajärjestöt koppia ja katsoo, että mitä he voisi vielä niinku edistää tai auttaa siinä mitä ihmiset jo itse tuottaa.

Henri:

Mä oon itekki miettiny tota, et näin niinkun opiskelijana, opiskelijajärjestöissä toimineena ja niiden toimintaa nähneenä, nii se taide jää siinäkin ehkä helposti vähän semmoseen sivuun. Ja kun uskon et tosi monissa opiskelijayhteisöissäkin ois mahdollisuus niinku enemmän järjestää kaikkea toimintaa taiteen parissa, mutta et teil molemmilt tuli kyl tärkeä pointti myös siitä, et sen pitää sit olla omaehtoista ja lähtee sen yhteisön sisältä. Siinä vaiheessa on tää niinku järjestön aktiivitahot toimis ehkä enemmän semmosena niinkun mahdollistajana. Tässä vaiheessa voisin vielä loppuun kysyä, että ootteko samaa mieltä mun kanssa siitä, että kun taas opiskelijoiden hyvinvoinnista puhutaan ni jotenki tää taiteen rooli jää helposti sivuun siin julkisessa keskustelussa. Miten sitä sais korostettu enemmän?

Sami:

Tätä ei voi kauhalla jotenkin antaa, semmosta että sen täytyy olla jotenkin sellainen neuvoteltu semmosen tarpeen mukaan. Mut siinä kyl mä oon, joo samaa mieltä, että vaikka nyt tää on tätä korona-aikaa ja me tiedetään, että ne niinku, ihan oikeasti varsinkin alkuvaiheen opiskelijat on todella pinteessä nyt. Ja tuntuu siltä, että et siellä olis nyt semmoselle niinkun yhteisölliselle tekemisille mis on taidesisältöä, niin kauheesti niinku tarvetta ja niinku maastoa. Jos vaan niitä esteitä voi niinku poistaa, ja vois olla joku resurssiasiakin, et oikeasti tarjoaisitte semmosia pääsyjä, tiloja, missä ihmiset löytää joku taiteen kanssa toisiaan.

Marja:

Joo, mä oon samaa mieltä ku Sami, ku se ei välttämättä tuu kaadettuna tai annettuna, mutta useinhan se on sattumaa, on se nyt sit opiskelijayhteisö tai joku muu, et siel on tietyt ihmiset ja tietty oikea kohta elämässä, maailmassa, jolloin joku alkaa tekee jotain. Ja  sit siit voisi tulla suosittu ilmiö tai semmonen mihin ihmiset mielellään liittyy, et ei sitä koskaan tiedä. Mut ehkä kerta kaikkiaan täs niinkun taiteesta tai kulttuuritoiminnasta, pitäs sit vaa enemmän puhua. Et mäki on ollu monenlaisissa tälläsissä hyvinvointiin liittyvissä, et miten opiskelijahyvinvointi sitä ja tätä, ja miten se on rakentunu, ja vaiks korkeakoulus. Mut sit se taide jotenki aina feidautuu sieltä, mut et se johtuu sit taas jostain varhaisemmasta, mikä meidän yhteiskunnassa sit ehkä sitkeesti elää. Et se ei tuu sinne niinkun, vaikka nyt sit tänne hyvinvointipuolelle niin vahvasti. Mut ehkäpä se sieltä nousee, mut et jotenki sen mukaan ottaminen tai puheeksiottaminen vähän niinku jää. Et ehkä sellast, että järjestöt ottais itse koppia siitä, että se nostetaan pöydälle ja mietitään, et hei missä kaikkialta ja jo on, että ei sitä tuoda jostain ulkoavaruudesta ja sanotaan et nyt tehdään jotain, et se tarvii semmosta pohjaa ja sit toisaalt sitä konkretiaa.

Sami:

Mul tulee yksi esimerkki tulee mieleen, mä ollu mukana muutamassa semmosessa, tosiaan (–) [28:25] valokuvauksen prokkiksessa, että vois vaikka jonku porukan kerätä somealustalle, vaikka Facebook tai joku modernimpi sellanen, missä ihmiset valokuvaa niinku kuva päivässä. Tyyliin niinku päivän paras ja päivän huonoin hetki, ja jaetaan kuvia ja kommunikoida ja sovitaan niistä jotain. Esimerkki semmosest, et ihmiset ite oikeasti niinku tuottaa sitä omasta elämästään jotain matskua, joka sitten tuottaa vuoropuhelua, niin se voi olla sellasta ikään kuin omaehtoista kulttuurin tekemistä. Ja varmaan monille voi tulla nää myöskin niinku taiteen kanssa puuhastelemiseen lähtemisen niinku ituna, tämmönen pikkuidis.

Henri:

Ja sehän oli oikeastaan, mielestäni aivan loistavakin idis, ja ylipäätään et tämmösten yksittäisten, konkreettisten ideoiden kautta tätä vois lähtee niinku pohtimaa. Mutta toi on jälleen hyvä pointti kyllä, et sitä ei voi vaan sillee itseisarvoisesti kauhoa, mutta tota, onhan se totta että kun puhutaan aika isoista asioista, taiteesta, mielenterveydestä, sit otettiin tää yhteisöllisyyskin vielä tähän, niin tosta vois tehä vaikka oman podcast-sarjansa. Mutta mä näkisin, että tässä ollaan saatu kuitenkin käsiteltyy ihan näitä taiteen vaikutuksia mielenterveyteen, mut sitte lisäks myös tässä on korostunu mun mielestä aika paljon se, että yhteisöllisyys on tosi merkittävä tekijä. Mä voisin kysyä teiltä tähän loppuun, et mitä teille jäi tosta meidän keskustelusta päällimmäisenä käteen?

Marja:

Mul jäi käteen eniten ehkä just tämä elämänvaihe, kun on opiskelemassa että jotenkin se avoimuus ja semmonen uteliaisuus mikä on hirveen tärkeetä kokijana ja tekijänä, ja sitte semmonen niinkun heittäytyminen siihen kokemusmaailmaan, ja ehkä semmonen myös oman maun kehittäminen olematta mitenkään fiini. Mut se, että et se on niinku mahdollisuus, ja mä toivon että ihmisillä ois mahdollisuus päästä kaikenlaisen kokemisen ja tuntemisen ja taiteen äärelle.

Sami:

Ja mulla palas jotenki kuitenki mieleen tässä pitkin matkaa miten mielenkiintoinen ja moninainen tämä aihe on, ja miten semmosen niinku tärkeään ja merkityksellisen parissa tässä aina eri tavoin ollaan. Ja sitten mullakin kyllä kiva, kiitos vaan, palas fiilis jotenkin sinne opiskeluaikoihin, tuli, palas aika mukavia semmosia niinku muistoja siitä, että oli jotenki, silloin oli aikaa ja rohkeuttakin aina välillä heittäytyä jännii juttuihi.

Henri:

Onpa kiva kuulla, loppukaneetteina että teille molemmille jäi tämmösiä merkityksellisiä fiiliksiä tästä, ja tuli uusia näkökulmia näihin itellekkin tärkeisiin aiheisiin. Ja toivottavasti myös monelle muullekin opiskelijoille tärkeisiin aiheisiin. Täs vaihees, Sami ja Marja mä haluun kiittää teitä molempia, että tulitte vieraaks. Kiitos oikein paljon, olite aivan loistavia asiantuntijoita tässä jaksossa!

Sami:

Kiitos, ja oikein hyvää kesän tuloa ja ja koronan menoa!

Marja:

Samoin, muuta ei tässä voi eikä kuulu toivottaa.

Henri:

Ja kiitos paljon myös sulla, kuulija! Toivottavasti tämä jakso herätti esimerkiksi vaikka ajatuksia taiteen merkityksestä sun elämässä. Palautetta näistä NyytiCast -jaksoista voi yhä laittaa meidän nettisivuilta, nyyti.fi, sieltä (–) osiosta löytyy tämmönen palautelomake. Mutta kaikkea hyvää jatkoon ja kuulemisiin!