Miksi me ollaan niin kovia toisillemme?

20.8.2024

Mitä nää siinä märiset? Kyllä sie nyt tuon kestät vai ookko ihan luuseri? Mies, oletko kuullut noita usein? Oletko kenties itsellesikin kova, koska sillähän on aina pärjätty ja menty eteenpäin? Miksi meidän pitää olla niin kovia? Ai koska ”oikea” maailmakin on niin kova, ettei siellä muuten selviydy. Opettaako kovuus meitä paremmin, kuin lempeämpi lähestymistapa?

Miksi meidän pitää olla niin kovia? Ai koska ”oikea” maailmakin on niin kova, ettei siellä muuten selviydy. Opettaako kovuus meitä paremmin, kuin lempeämpi lähestymistapa?

Motivaatiotutkimuksissa kaikkein huonoin tapa saada itselleen lisää energiaa tehdä asioita oli itsensä mollaaminen tai se, että ajattelee muiden pilkkaavan, jos ei onnistu. Oppiminen on prosessi, jonka kuluessa piiloiset kykymme tulevat esille. Mollaaminen ja pilkkaaminen vain haittaavat oppimista.

Kovuus paistaa arjessamme monella tapaa. Miten usein on tullut sanottua opiskelukaverille, että ei tuo vielä mitään, kun hän kertoo, kuinka kuormittunut on opinnoista. Hän varmaankin voi heti paremmin kuullessaan sinulla olevan rankempaan ja hänen asiansa olevan mitätön. Kovuus paistaa meille politiikassa, koulutuksessa ja johtamisessa. On ihailtavaa, jos joku on todella ankara itselleen. Opiskelijoilta vaaditaan entistä kovempaa suorittamista ja jotkut pitävät sitä oikeana, koska ”elämässä pitää kärsiä”, kuulemma kärsimys jalostaa ihmistä.

Helposti vertaamme omia saavutuksiamme äärimmäisimpiin esimerkkeihin. Huiputin 2022 kesällä 3090 metrisen vuoren Italiassa, mutta eihän se Veikka Gustafssoniin verrattuna ole, kuin kävely aurinkorannalla. On vaikea oppia juhlimaan itseä ja muita, kun meitä saartaa kovuus. Siitä olisi hyvä päästää edes jonkin verran irti. Siten, että voisimme nähdä itsemme paremmin ja ottaa toisen väsymyksen huomioon. Yhteiskuntamme kaipaa enemmän myötätuntoa.

Mikä on auttanut työstämään kovuutta

Ilokseni voin todeta, että MiehenTila-hankkeen ryhmiin ja yksilöohjaukseen osallistuneet miehet ovat haastaneet kovuutta ja vaatimusta olla kova. Asian kanssa on kamppailtu paikoin paljonkin, mutta suunta on kulkenut lähes aina pois kovuudesta. On huomattu, kuinka olemalla ankara itselle, huomaakin, että on vaikea rentoutua. Siitä halutaan pois. Ilmankos, mikäli korkeat vaatimukset alkavat määrittää, mitä ajattelee itsestä ja miten muut suhtautuvat minuun, käy se nopeasti ylitsepääsemättömäksi yhdistelmäksi.

Yllä mainittujen asioiden pohtiminen yhdessä on auttanut ryhmäläisiä tunnistamaan kovuutta sekä päästämään siitä irti. On porukalla huomattu, kuinka kovuudella on syvät juuret omassa kasvatuksessa, mutta myös meidän kulttuurissamme. Eroon pääseminen ei ole helppoa tai tapahdu nopeasti. Tunnistaminen ja halu tehdä muutos ovat oivallisia ensiaskeleita, sillä lopulta oma hyvinvointikin paranee, kun lakkaa vaatimasta itseltään aivan kauhean paljon.