Yksinäisyys on noussut merkittäväksi huolenaiheeksi korkeakouluissa, ja korkeakoulujen työntekijät kohtaavat työssään yhä enemmän yksinäisyyttä kokevia opiskelijoita. Ilmiö on monimutkainen ja vaatii herkkää käsittelyä, erityisesti yksittäisten opiskelijoiden tasolla. Osana yhteisöpedagogi YAMK opintojani, toteutin opinnäytetyön aiheesta korkeakoulutoimijoiden tiedot, haasteet ja mahdollisuudet yksinäisyyden käsittelemisessä. Opinnäytetyön kysely osoitti, että korkeakouluissa työskentelevät henkilöt ovat tietoisia yksinäisyyden ongelmasta, mutta sen käsittely koetaan usein haastavaksi. Tämä johtuu osittain siitä, että yksinäisyydestä keskusteleminen yksittäisen opiskelijan kanssa tasapainoilee henkilökohtaisuuden ja ammatillisen etäisyyden välimaastossa.
Kuten moniin tunne-elämän asioihin, voidaan tähänkin lähteä etsimään ratkaisua vuorovaikutuksen kautta. Yksinäisyyden tunnistaminen ja siihen puuttuminen edellyttävät korkeakoulussa työskentelevältä henkilöltä avointa keskustelua ja kuuntelemista, empaattista kohtaamista unohtamatta. Aihe ei ole kuitenkaan helppo, ja opinnäytetyössä toteutetun kyselyn tulosten perusteella monet korkeakoulujen toimijat kaipaavatkin lisää resursseja, tietoa ja koulutusta aiheen käsittelemiseksi.
Koettu yksinäisyys tarkoittaa yksilön toteutumatonta, mutta tunneperustaista tarvetta hakeutua toisten ihmisten seuraan. Koulutus, resurssien lisääminen ja konkreettiset tukimateriaalit voivat helpottaa yksinäisyyden aiheen käsittelyä, mutta aloittaa voi pienemmästäkin.
Mitä jos vaan olisimme läsnä arkisessa hetkessä, kohtaisimme ja kysyisimme toisiltamme kuulumisia?
Yksinäisyyden havaitsemisessa, olipa kyse kollegasta tai opiskelijasta, on lopulta kyse vuorovaikutuksesta toisen henkilön kanssa. Kuunteleva kohtaaminen tarjoaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia, tunteita ja ajatuksia, mutta ennen kaikkea se osoittaa toiselle henkilölle, että olen kiinnostunut hänestä, hänen kokemuksistaan ja ajatuksistaan. Arjen keskellä lyhyt vuorovaikutus voi toimia matalan kynnyksen kohtaamisena, jolla on kuitenkin mahdollisuus luoda yhteys toiseen. Lyhytkin keskustelu kahvihuoneessa tai opiskelutilassa voi käynnistää yhteisöllisyyden tunteen ja vahvistaa kuuluvuuden kokemusta.
Kysytäänhän siis jatkossa enemmän toistemme vointia ja kuulumisia osana yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksen rakentamista? Tämän pienen eleen avulla on mahdollista luoda se ratkaiseva kohtaaminen, joka auttaa palauttamaan yhteyden toisiin ihmisiin ja yhteisöön. Jokaisella meistä on mahdollisuus olla osa tätä ratkaisua, ja pienikin hetki kuulumisten kysymiselle voi tehdä korkeakouluarjesta vähemmän yksinäistä ja merkityksellisempää. Aloitetaan vaikka tänään – kysytään toistemme kuulumisia ja osoitetaan, että välitämme.
