Tunnemyrsky – ohimenevä hetkikö?

Koin muutamia vuosia taaksepäin elämässäni valtavan tunnemyrskyn ja ajattelin sen olevan vain ohimenevän hetken, mutta olinkin aatoksissani väärässä. Nimittäin tuo tunnemyrsky liittyi erääseen henkilöön, jonka olin tavannut ja tehnyt tämän henkilön kanssa paljon yhdessä asioita. Viihdyin hyvin hänen seurassaan ja voin olla se oma itseni, vaikka emme tunteneet toisiamme kovin hyvin.

Kerran sitten kesällä olimme sopineet tapaavamme ja kun olin hetken aikaa ollut hänen seurassaan, minusta tuntui että tämä henkilö tuijotti minua lakkaamatta ja hänen käytöksensä oli muuttunut toisenlaiseksi. Käytös oli jollakin tavalla pehmeämpää ja lempeämpää kuin mihin olin aiemmin tottunut tapaamistemme aikana. Oli jopa niin, että minäkin hämmästelin kysymällä tältä henkilöltä, että mitä? Mutta hän vaan vastasi minulle, että ei mitään.

Olin tosi oudossa ja hämmentävässä tunnetilassa, koska minulla oli tunteita tätä ihmistä kohtaan, olin hurjan ihastunut tähän henkilöön ja hänen käytöksestään päätellen hänkin oli ilmeisesti kokenut saman tunteen. Tämä oma ihastukseni tunteiden tunnemyrsky johti siihen, että paljastin tälle henkilölle olevani ihastunut häneen, josta sitten kehkeytyi aivan valtava ja nolo tapahtumien sekamelska. Jouduin tämän myötä menemään käymään tämän henkilön työpaikalla ja siellä selvittelemään ja pahoittelemaan omaa käytöstäni yms. ja kaikkia niitä ylilyöntejä, joita olin tehnyt tunnemyrskyn ollessa päällä.

Näistä tekemistäni ylilyönneistä en ole ollenkaan ylpeä ja sen olen oppinut tästä, että omia tunteitaan ei pidä paljastaa varsinkaan, ellei ole aivan 100% varma siitä, että se toinen tuntee samoin. Tällä tavalla säästyy ikäviltä tunnemyrskyiltä, jotka voivat mennä hetkessä ohitse, mutta voivat oivan tilaisuuden tullen myös palata takaisin.