Ei klikkaa

Olin tuntenut pahaa oloa jo pidemmän aikaan enkä nukkunut viikossa kuin 8 tuntia ja etäännyin kavereistani. En pitänyt yhteyttä kehenkään ja tuntui kuin kaikki olisivat olleet kanssani kaikesta eri mieltä. Ihan sama mitä tein, joku pahoitti aina mielensä. Lopulta en uskaltanut poistua kotoani koska minua ahdisti ajatus siitä, että teen jonkun mielestä jotain kuitenkin väärin.

Lopulta soitin kuntani mielenterveyspalveluihin ja kysyin, kannattaisiko minun jutella psykiatrin kanssa asiasta.

Puhelimeen vastannut nainen oli erittäin ystävällinen ja kyseli minulta kaikenlaisia kysymyksiä tuntemuksistani ja hyvinvoinnistani. Lopulta hän sanoi, että oireeni kuulostavat lievältä masennukselta ja varasimme ajan psykiatrille.

Minusta tuntui hyvältä mennä vastaanotolle, sillä ajattelin saavani sieltä apua ja vastauksia. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Psykiatrini oli vanhempi mies, jonka ensimmäinen kysymys oli ”Miksi sä olet täällä?” Hänellä oli hieman hyökkäävä äänensävy eikä oloni ollut todellakaan sellainen, että olisin voinut jakaa hänelle tarinaani. Sain kuitenkin vastattua, että epäilen olevani lievästi masentunut, en saa nukuttua enkä uskalla tai edes halua poistua kotoani ja nähdä kavereitani.

Koko aikani huoneessa hän kysyi minulta ehkä neljä kysymystä seisten pöytäänsä vasten huoneen toisella puolella katsellen tietokonettaan. Hän tuntui hyvin kylmältä ja etäiseltä ihmiseltä, joka toi minussa esiin sen, ettei minua enää kiinnostanut olla siellä. Lopulta hän totesi, ettei minussa ole mitään vikaa mitä jokailtainen lenkkeily ei parantaisi; minun on vain noustava sohvalta ja lähdettävä lenkille niin kaikki ongelmani katoavat.

Hänen hyvin epäammattimainen vastauksensa sai minussa lähinnä vihaa aikaan, joten kiitin ja poistuin.

Lähdin kotiin uskotellen itselleni, että voin ihan hyvin ja olen itse aiheuttanut omat ongelmani ja harhaluuloni. Tämän jälkeen en ole uskaltanut edes ajatella meneväni enää psykiatrin luo, en hänen enkä kenenkään muunkaan.Olin tuntenut pahaa oloa jo pidemmän aikaan enkä nukkunut viikossa kuin 8 tuntia ja etäännyin kavereistani. En pitänyt yhteyttä kehenkään ja tuntui kuin kaikki olisivat olleet kanssani kaikesta eri mieltä. Ihan sama mitä tein, joku pahoitti aina mielensä. Lopulta en uskaltanut poistua kotoani koska minua ahdisti ajatus siitä, että teen jonkun mielestä jotain kuitenkin väärin.

Keräsimme opiskelijoiden tarinoita avun hakemisesta ja siihen liittyvistä haasteista osana #AvunArvoinen -kampanjaa. Julkaisimme näitä tarinoita pitkin kampanja-aikaa 12.–23.4.2021.Opiskelijoiden mielenterveyspäivän #AvunArvoinen -kampanjalla halusimme kannustaa nuoria ja opiskelijoita jakamaan kokemuksiaan. Ennen kaikkea haluamme kannustaa sinua hakemaan apua, kun koet sitä tarvitsevasi. näyttääksemme miten moninaisia kokemuksia opiskelijat ovat kohdanneet avun etsimisen polulla.

Kun kaipaat tukea, apua on saatavilla. Tärkeintä on, ettet jää huolesi kanssa yksin.