Ei muillakaan aina herkkua ole

14.2.2018

Tästä mieleen jääneestä keskustelusta on jo vuosia. Paikkana oli opiskelukaupunkini Jyväskylä, ja siellä tarkemmin Matkakeskukselta lähtevä kävelysilta. Törmäsin kävelysillalla sattumalta vanhoihin opiskelukavereihini. Emme olleet pariin vuoteen nähneet. Perinteisten kuulumisten vaihtamisen jälkeen keskustelu etenekin yllättävästi. Lopulta totesimme, että kaikki kolme olimme opiskellessa, samoihin aikoihin, kokeneet haasteita jaksamisessa, motivaatio-ongelmia ja epävarmuutta.

Kun jatkoin matkaani, oloni oli huojentunut. Ikään kuin jälkikäteen opiskelija-minäni olisi saanut helpottavan armahduksen: ”et ollut outo ajatuksinesi ja murheinesi, oli muillakin ollut samaa”. En kuitenkaan voinut olla miettimättä, olisiko ollut helpompaa, jos olisimme puhuneet mietteistämme jo opiskeluaikana. Sen sijaan, että jokainen yksin istui kämpässään miettien, mitä tästä tulee, mitä minusta tulee. Ja olenko epäonnistunutkin, kun en tiedä. Enkä oikein jaksakaan.

Ai sullakin? Niin mullakin

Nykyisen työni takia tiedän, että olisi ollut helpompaa. Vakuuttuneeksi tästä minut on saanut opiskelijoilta usein kuulemani: että on helpottavaa saada tietää, että muillakin.

Tässä muutama poiminta:

• ”Tosi lohduttavaaa kuulla, että hommat ei ole selkeitä kaikilla muillakaan.” (Chatissamme, jossa aiheena valmistuminen.)
• ”Keskustelut toisten kanssa oli parasta. Ja tajusin ettei muillakaan aina herkkua ole.” (Opiskelija elämäntaitokurssista)
• ”Sisällöt oli kyllä tuttuja, mutta helpottavaa kuulla, että muillakin on samoja haasteita ajanhallinnan kanssa.” (Opiskelijan palaute ajanhallinta-työpajassa)
• ”Tarinasi luettuani uskon enemmän mahdollisuuksiini opiskella ja valmistua lapsesta huolimatta. Kiitos kun jaoit tarinasi!” (Palaute sivullamme julkaistusta tarinasta)

Sillä, että kuulee muiden miettivän samoja asioita, on mieletön voima. Vaikka asiat eivät täysin ratkeaisikaan tuolla hetkellä, opiskelemisen tie muuttuu keveämmäksi kulkea.

Tilanteita kuulla toisilta

Luulen tietäväni, miksi emme opiskeluaikoina puhuneet jaksamisesta, epävarmuudesta, pelon ja ahdistuksesta tunteista. Puhumisen aloittaminen on vaikeaa, kun jännittää, miten vastaanottaja reagoi. Paljastaisinko itseni heikoksi – muillahan näyttää menevän hyvin. Lisäksi opiskelujen aikana moni asia on ensimmäistä kertaa edessä, mikä aiheuttaa hämmennystä. Pitäisikö minun tässä tilanteessa tietää ja osata – ja miten hyvin? Voinko sanoa ääneen, etten tiedä ja osaa?

Usein tarvitaankin jokin sytyke vertaistuelliselle jakamiselle, keskustelun aloittamiselle. Yllä luettelin esimerkkejä sytykkeistä Nyytin toiminnasta.

Kursseilla sytykkeenä voisi olla esimerkiksi ryhmäkeskustelu, jossa pysähdyttäisiin pohtimaan, mikä stressaa tällä hetkellä? Tai mikä mietityttää valmistumisessa?

Opiskelijoiden omissa yhteisöissään käynnistämiä vertaistuellisia toimintoja on ollut huikeaa seurata, kuten opiskelijoiden kokemuksia henkisestä kuormituksesta esiin nostanut AaltoAhdistus-kampanja, hyvinvoinnin vertaistukitoimintamalli Tipsit-toiminta LAMKissa ja Mind+Vibe ry:n vertaistukikokonaisuus Jyväskylässä. Nämä ovat vahvoja osoituksia opiskelijoiden tarpeesta vertaistuelle sekä vahvasta halusta vastata tarpeeseen.