Itsemyötätuntoisella otteella poikkeusajan syksyyn

15.10.2020

Opiskelijatyöpaja 10/2020

Opinnoissa on eletty jo pitkään poikkeusaikoja. Jatkuva epävarmuus ja huoli omasta ja läheisten terveydestä aiheuttaa monilla koko ajan taustastressiä. Lisäksi monilla opiskelijoilla etäopiskelu on ohentanut ihmiskontakteja ja hämärtänyt opiskelun ja vapaa-ajan rajoja. Monet ovat huomanneet tekevänsä entistä pidempiä päiviä ja silti kokevansa, ettei mikään määrä työtä riitä. Oman kuormansa tuovat uusiin työskentelytapoihin ja etätyövälineisiin totuttelu. Ja tilanne vaan jatkuu. Tällaiset ajat kutsuvat meitä etsimään uudenlaista otetta opiskelu- ja työarkeen – lempeää, itseä kannustavaa ja merkityksellistä tekemistä ja yhteyksiä etsivää.

Näihin poikkeusajan tarpeisiin tarttui myös Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan Mielen kulttuuri -hyvinvointiseminaari, jonka aiheena oli tänä vuonna itsemyötätunto. Myötätuntoa korkeakouluihin -hanke oli mukana seminaarissa itsemyötätunnon vaikutuksia käsittelevällä luentopuheenvuorolla ja itsemyötätuntoaiheisella työpajalla. Työpajassa tutkimme, miten voisimme lähestyä poikkeusajan arkea itsemyötätuntoisella otteella. Zoomin välityksellä pidetyssä työpajassa sovelsimme hankkeessa kehitetyn myötätuntomentoroinnin harjoitteita ja yhteistä keskustelua painottavaa otetta. Työpajaa oli kanssani vetämässä viime keväänä myötätuntomentorina toiminut Jyväskylän yliopiston opiskelija Emelie Rancken.

Itsemyötätunnon ulottuvuudet

Itsemyötätunto on ystävällistä, kannustavaa ja rakentavaa suhtautumista itseen ja omiin suorituksiin. Itsemyötätuntoisina saamme edelleen ”vaatia itseltämme viisaasti”, mutta emme suhtaudu itseemme ankarasti, mollaavasti tai lannistavasti.

Itsemyötätuntotutkija Kristin Neff on määritellyt itsemyötätunnon koostuvan kolmesta ulottuvuudesta:

• Ystävällisyys itseä kohtaan. Kohtelemme itseämme välittävästi, pidämme itsestämme huolta, lohdutamme ja kannustamme itseämme. Muistamme, että elämään kuuluu keskeneräisyys ja se, ettemme aina onnistu kaikessa, mitä haluamme.
• Tietoinen läsnäolo. Olemme läsnä myös vaikeille tunteille ja kohtaamme ne sellaisina kuin ne ovat, torjumatta niitä mutta myös samastumatta niihin liikaa
• Jaettu ihmisyys. Muistamme, että kipeät tunteemme ja riittämättömyyden kokemuksemme ovat kaikille ihmisille tuttuja. Emme ole yksin vastoinkäymisissämme. Kaikki tekevät joskus virheitä ja kokevat vaikeita tunteita. Emme eristäydy muista vastoinkäymisten hetkellä.

Tutkimme työpajassa kaikkia näitä itsemyötätunnon ulottuvuuksia erilaisten harjoitteiden kautta. Teimme ohjatun tietoisen läsnäolon harjoituksen, käänsimme pienryhmissä tyypillisiä itseämme soimaavia puhetapoja ystävällisempään ja rakentavampaan muotoon, listasimme kuormittavia ja palauttavia asioita sekä keskustelimme myös itsemyötätunnon kollektiivisemmasta tasosta – siitä, miten kaveripiirimme ja kulttuurimme suhtautuvat epätäydellisyyteen.

Työpajan löydöksiä: elämän runsautta ja pieniä askeleita aidompiin kohtaamisiin

Työpajan yhteiset keskustelut toivat uusia oivalluksia armollisuudesta opiskeluarjessa. Yksi osallistujista totesi kuormittavien ja palauttavien asioiden harjoituksesta, että molempiin listoihin tuli todella paljon kaikkea. Tämä oli hauska ja tärkeä oivallus – elämä ei aina ole seesteistä, joskus kuormittavia asioita vaan on paljon, mutta samaan aikaan elämässä voi myös olla paljon hauskaa, elähdyttävää ja energisoivaa. Muistetaan ja pidetään huolta näistä asioista. Varsinkin kuin, erään toisen osallistujan sanoin, palauttavat asiat ovat usein niitä, joita itse valitaan tehdä, kun taas kuormittavat asiat usein menevät kategoriaan ”pakko tehdä” – ne siis pitävät kyllä huolen itsestään.

Keskustellessamme kulttuurimme suhtautumisesta epätäydellisyyteen, joku jäi ihmettelemään itse sanaa ”epätäydellisyys”. Siis ikään kuin täydellisyys olisi se normi, ja kaikki muu on ”epä-jotakin”. Voitaisiinko sen sijaan puhua ihan vaan inhimillisyydestä, tai erilaisista täydellisyyksistä, hän kysyi (tai jopa vaihtoehtoisista täydellisyyksistä, ajan henkeen). Mitä tähän inhimillisuuden ilmentämiseen tulee, useimmat kokivat onneksi, että omassa elämässä on ihmisiä, joiden kanssa saa olla oma itsensä. Sen sijaan isommissa porukoissa, somesta puhumattakaan, on usein paineita esittää hieman siloitellumpi kuva.

Keskustelimme niistä hetkistä, kun olemme onnistuneet kääntämään jonkin kaverisuhteen tai porukan kulttuurin aidommaksi ottamalla itse ensimmäisen askeleen, esimerkiksi kertomalla jostain omasta mokasta. Tämä voi vaatia paljon rohkeutta, ja joskus mennä ihan pieleen (tai vaan tuntua hämmentyneiden ensireaktioiden perusteella siltä). Usein tällainen avaus kuitenkin palkitsee monin kerroin ja avaa todella hyviä keskusteluja. Näitä hyviä, syvemmälle meneviä keskusteluja tuntuu monien mielestä olevan poikkeusaikana liian vähän, ja työpajallekin annettiin hyvää palautetta juuri muun muassa yhteiselle keskustelulle annetusta tilasta.