Minä haluaisin kokea olevani ihan riittävän hyvä. Entä sinä?

2.9.2021

Vuodesta 2018 lähtien, kun olen työni puolesta syvällisemmin uppoutunut opiskelijoiden yhteisöllisyyden kokemuksiin, olen säännönmukaisesti ja tasaisesti törmännyt melko myyttiseen opiskelijahahmoon. Useat hänestä puhuvat, hänen vaikutuksensa näkyy ja tuntuu opiskeluarjessa lähes päivittäin, mutta jostain syystä juuri kukaan ei ole häntä kohdannut. Osaisitkohan auttaa minua etsinnässäni?

Voin antaa tuntomerkit tästä myyttien opiskelijasta – saatat ehkä tunnistaa hänet kuvauksesta? Hän on Superopiskelija. Häntä ei jännitä ikinä mikään, hän on kuin kala vedessä kaikissa uusissa tilanteissa ja kykenee verkostoitumaan hetkessä kenen tahansa tuntemattoman kanssa. Hän hallitsee small talkin – totta kai – ja on hetkessä huomion keskipiste ja kaipaa jatkuvaa vuorovaikutusta muiden kanssa. Hän on aktiivinen, menestynyt ja hyvin pärjäävä kaikessa mihin tarttuu: hän osallistuu päivittäin erilaisiin tapahtumiin ja järjestettyyn toimintaan iltamyöhään asti ja silti jaksaa aina hymyssä suin suorittaa opintoja – ennätystahtiin tietysti. Huonoja päiviä tai epävarmuuden hetkiä ei tälle mahtiopiskelijalle ikinä kohdalle osu, hän on itsevarma ja suosittu, täydellinen olematta liian omahyväinen kuitenkaan.

Kuulostiko tutulta? Kenties sinäkin olet hänen mahtavaan myyttisyytteen tavalla tai toisella törmännyt? Minä olen. Vilaustakaan kyseisestä ihmisestä en ole kuitenkaan nähnyt, vaikka kuinka olen yrittänyt. Olisi kiva jutella ja selvittää hänen salaisuutensa. Sen sijaan olen todella monia kertoja törmännyt ja ollut tekemisissä ihan tavallisten opiskelijoiden kanssa – ja heillä on monesti saattanut olla vahva tunne omasta riittämättömyydestä tai kelpaamattomuudesta. Mitä tulee yhteisöllisyyteen, he kokevat usein olevansa liian erilaisia kuin muut tullakseen ikinä hyväksytyiksi osaksi opiskeluyhteisöjä tai löytääkseen samanhenkisiä opiskelijoita.

Haitallinen epätäydellisyys?

Opiskelijat kuvaavat mitä moninaisimpia asioita, joiden vaikuttavat omaan kokemukseen porukoihin kuulumattomuudesta: oma persoonallisuus tai temperamentti, aistiyliherkkyys, oppimisvaikeudet, ikä, vääränlaiset kiinnostuksenkohteet, muutto uudelle paikkakunnalle, menneet kokemukset, opitut toimintamallit, heikot sosiaaliset taidot, terveyshuolet, erilainen vuorovaikutustyyli, tausta, pukeutumistyyli, vaikea taloudellinen tilanne, jaksamisvaikeudet, erilainen elämäntilanne – tekijöitä on lukuisia. Se, mikä jatkuvasti minut pysäyttää, on se, miten kaikkia näitä erilaisia kokemuksia yhdistää monesti tunne siitä, että on niin perustavanlaatuisesti erilainen tai erilaisessa tilanteessa kuin muut opiskelijat, jotta voisi ikinä tulla hyväksytyksi osaksi opiskeluyhteisöjä. On liian epätäydellinen, liian tavallinen ihminen kokeakseen olevansa hyväksytty ja arvokas osa porukoita.

Tämä on keskeinen ongelma, johon tulisi korkeakouluissa puuttua. Millä tavoin luomme ja ylläpidämme korkeakouluissa ilmapiiriä, jossa normaali ihmisyys ja epätäydellisyys koetaan poikkeuksellisina asioina, jotka erottavat meitä muista ihmisistä? Kuinka tulemme hienovaraisilla käytännöillä, rakenteilla, ilmaisutavoilla ja järjestetyllä toiminnalla vahvistaneeksi erittäin ahdasta, siloiteltua ja epärealistista käsitystä siitä, millainen opiskelijan tulisi olla kokeakseen olevansa riittävän hyvä ja kelpaava? Kenen opiskelijuus koetaan arvokkaana ja ”oikeana”? Ja kuka tuota valtaa oikein käyttää: kuka määrittää sen, kenen elämä on merkityksellisempää kuin toisen?

Poikkeusaika on luonut ainutlaatuisen mahdollisuuden muutokselle

Niin paljon tuhoa kuin vallitseva poikkeustilanne onkaan yhteisöllisyydelle ja opiskelijoiden hyvinvoinnille tehnytkään, sisältyy koronapandemian aiheuttamaan poikkeusaikaan – ja ennen kaikkea sen päättymiseen – myös muutamia loistavia mahdollisuuksia, joita olisi tärkeää osata juuri nyt hyödyntää:

1. Koskaan ennen ei yhteisöllisyyden merkityksestä opinnoissa ole puhuttu niin paljoa kuin viime aikoina. Nyt ovat harvassa ne ihmiset korkeakouluissa, jotka eivät tietäisi edes jotakin siitä, mihin yhteisöllisyys vaikuttaa ja miksi se on tärkeää. Enää ei tarvitse tuntikausia perustella asian tärkeyttä; nyt voi suoraan esittää niitä toimenpiteitä, joilla asiaan voidaan vaikuttaa.
2. Koska niin monesta tapahtumasta ja toiminnasta on jouduttu luopumaan tai radikaalisti niitä muuttamaan, on tässä ainutlaatuinen mahdollisuus karistaa sellaisia kahlitsevia perinteitä tai ”näinhän meillä on asioita aina hoidettu” -tyyppisiä asioita, jotka eivät enää nykyaikaan istu hyvin ja enemminkin erottavat opiskelijoita toisistaan kuin yhdistävät. On ainutlaatuinen mahdollisuus luoda aivan uudenlaista opiskelijakulttuuria.
3. Uudet tavat olla yhteydessä toisiin ihmisiin ja toteuttaa toimintaa verkon välityksellä, voivat palvella monia opiskelijoita hyvin, kun ne yhdistetään rinnakkain toimiviksi kasvokkaisten toimintojen kanssa. Uudet mahdollisuudet ja lisäjousto arjessa voivat lisätä vaikutuksenpaikkoja niille opiskelijoille, joiden on vaikea saada ääntään kuuluviin perinteisessä kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa. Aitoa yhdenvertaisuutta on se, että arvostetaan erilaisia vahvuuksia ja tapoja toimia eikä oleteta, että se mikä toimii parhaiten osalle. toimii kaikille.
   Kun nämä uudenlaiset mahdollisuudet tunnistetaan ja päätetään tarttua niiden tarjoamaan muutospotentiaaliin, raivataan samalla tilaa aidolle moninaisuudelle ja yhdenvertaisuudelle. Rakennetaan hyvää pohjaa sille, että jatkossa yhä useampi opiskelija voi oikeasti kokea olevansa ihan riittävän hyvä opiskelija ja kelpaava ihminen vuorovaikutukseen muiden kanssa – vaikka ei täydellinen olisikaan. Sellaisessa opiskelijakulttuurissa minä haluaisin opiskella – entä sinä?