Suorittaminen tuhoaa nuorten mielenterveyden

2.5.2024

Opiskelijoiden kokema psyykkinen kuormittuneisuus ei ole suomalainen, vaan globaali ongelma. Sen taustalla ovat yksilöön kohdistuvat paineet sekä huoli omasta ja ympäristön tulevaisuudesta. Puhumme perustellusti globaalista mielenterveyskriisistä, jonka kärsijöinä ovat ennen kaikkea nuoret ja opiskelijat. Ongelma ei kuitenkaan ole yksilössä, joten ratkaisuja on haettava yhteiskunnalliselta, ei yksilölliseltä tasolta.

Opiskelijoiden mielenterveys on hätätilassa

Nuorten mielenterveyttä haastavat heihin kohdistuvat odotukset menestymisestä ja erinomaisesta suoriutumisesta, niin opinnoissa kuin työelämässäkin. Lisätaakkaa mielenterveydelle ovat tuoneet globaalit haasteet, kuten koronapandemia, ilmastonmuutos sekä sodat. Nämä haasteet luovat uhkakuvia tulevaisuuteen, jonka ratkaiseminen sysätään usein nuorten harteille. Erityisen haavoittuvassa asemassa näyttäisivät olevan opiskelijat, jotka kaiken lisäksi kärsivät heikentyneestä toimeentulosta sekä lisääntyneestä yksinäisyydestä ja opintouupumuksesta. Yhtään helpotusta tuskaan eivät tuo vallalla olevat odotukset siitä, miten opintojen ja työn yhteensovittaminen pitäisi olla helppoa, nopeaa ja virheetöntä.

Nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyttä heikentävät haasteet ovat niin vakavia, että voimme perustellusti puhua mielenterveyskriisistä. Verrattain eniten kriisistä kärsivät korkeakouluopiskelijat, joista yli puolet kokevat psyykkistä kuormittuneisuutta, ja yli kolmas kärsii kliinisesti merkittävästä kuormituksesta. Erityistä huolta aiheuttavat nuoret naiset, joiden kohdalla mielenterveyden perusteella maksettujen sairaspäivärahojen määrä on peräti viisinkertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. Miesten kohdalla oireilu on myös kasvussa, mistä osa voi kuitenkin jäädä korkean avun hakemisen kynnyksen vuoksi tilastojen ulottumattomiin.

Katse yksilön sijaan kulttuuriin

Ratkaisuksi kriisiin tarjotaan usein mielenterveyspalvelujen kehittämistä ja tuen lisäämistä, mitkä ovat erittäin tärkeitä osaratkaisuja. Yksinään palvelujen saatavuuden lisääminen ei kuitenkaan riitä ratkaisemaan ongelmaa, sillä se helposti typistää ongelman yksilötasolle, ja siten yksilön ratkaistavaksi. Ymmärtääksemme kriisin juurisyitä, on kriittinen katse suunnattava yksilön sijaan tähän aikaan ja ympäröivään kulttuuriin, jossa kriisi on muodostunut. Kyse on ajan hengestä, jossa yksilökeskeinen suorittaminen ja suoriutuminen on nostettu ihanteista suurimmaksi. Epävarmana aikana se ajaa opiskelijoita ylisuorittamiseen, ahdistukseen ja uupumukseen.

Suorituskulttuurin kyseenalaistaminen tai ongelmien rakenteellisten tekijöiden esiin nostaminen eivät kuitenkaan sovi suorituskulttuurin ideaaliin, joten sitä kritisoivat opiskelijat on helppo leimata laiskoiksi, saamattomiksi ja epäonnistuneiksi. Tilannetta vain pahentavat puheenvuorot siitä, miten ennen oli pahemmin ja miten nykynuoret eivät kestä mitään. Tällaiset puheenvuorot ohittavat rakenteellisten tekijöiden vaikutukset ja onnistuvat ongelman selittämisen sijaan vain lisäämään sukupolvien välistä vastakkainasettelua ja ymmärtämättömyyden kuilua. Vastakkainasettelun sijaan tarvitsemme ymmärrystä rakentavaa myötätuntoa sekä yhteiskunnallista keskustelua siitä, miten voimme yhteisötasolla vähentää nuorten kokemaa kuormitusta ja lisätä myötätuntoista kulttuuria.

Tarvitsemme ymmärrystä – ja toisiamme

Sinulle, opiskelijoiden ja nuorten ahdinkoa vähättelevä aikuinen, haluankin sanoa, että mitäpä jos vähättelyn ja syyllistämisen sijaan olisit kiitollinen siitä, että nykynuoret osaavat puhua avoimesti tunteistaan ja haasteistaan? Toinen toisiamme tukien ja toistemme kokemusta arvostaen voimme hiljalleen alkaa siirtyä yksilöllistä suoriutumista korostavasta kulttuurista kohti yhdessä tekemisen kulttuuria, jossa jokaisen onnistumista tuetaan ja arvostetaan yksilöiden välistä kilpailua enemmän.