Työura on maisema jossa voi liikkua moneen suuntaan

13.3.2023

Monesti pelkäämme tekevämme vääriä valintoja joko koulutusalan tai työpaikan valinnassa. Moni on huolissaan, tuleeko valitsemallaan alalla työllistymään. Koska työelämä ja työt ehtivät muuttua uran varrella, tärkeintä on miettiä mikä asia tai ala kiinnostaa itseään eniten ja missä pääsee toteuttamaan vahvuuksiaan ja antaa sen ohjata valintoja. Muutumme läpi elämän, joten kiinnostuksen kohteemme, työmme ja urammekin muuttuvat. Aina voi vaihtaa suuntaa, valita uudelleen, kääntyä uudelle polulle tai palata takaisin. Vääriä valintoja ei ole, sillä kerran tehty valinta ei ole lopullinen. Koskaan ei ole liian myöhäistä.

”Vääriä valintoja ei ole, sillä kerran tehty valinta ei ole lopullinen.”

Tulevaisuutta on vaikea ennustaa

Vaikka moni perinteisistä ammateista säilyy, osa ehtii hävitä ja uutta tulla tilalle. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Jos opiskelee asioita riittävän laaja-alaisesti ja ylläpitää monipuolista osaamista, vaihtoehtoja pärjätä työelämässä riittää. Kerran hankittu tutkinto on alkusoitto, ja jokaisen pitää varautua oppimaan ja uudistamaan osaamistaan. Se ei kuitenkaan vaadi uusien tutkintojen suorittamista, vaan uuden rakentamista aiemman opitun päälle.

Oppimista tapahtuu kaikessa mitä teemme, oli se sitten työssä, koulutuksessa tai vaikka vapaa-ajalla. Ei kannata harmitella, jos ei löydä omaa unelmauraansa heti, sillä kaikesta, mitä tekee, on hyötyä. Mikään työkokemus ei mene hukkaan, sillä hyvinkin erilaisissa töissä hyödynnetään samantyyppistä osaamista, riippumatta alasta tai tehtävästä. Kaikesta kokemuksesta on hyötyä.

Uramaisemassa voi kulkea eri suuntiin

Tulevaisuuden työelämässä siirrytään yhä enemmän joustavaan malliin, jossa elämään mahtuu monta uraa, katkoksia ja siirtymiä. Ura ei ole polku, joka etenee lineaarisesti, vaan pikemminkin maisema, johon mahtuu erilaista osaamista ja työtehtäviä. Siinä poimitaan asioita uralle ja rikastetaan osaamista. Uramaisemassa voi liikkua moneen eri suuntaan, poiketa sivupoluille ja palata takaisin. Omaa osaamistaan voi hyödyntää joustavasti ja monialaisesti. On myös ihan sallittua olla innostunut monesta asiasta samaan aikaan ja kehittyä moniosaajana.

”Uramaisemassa voi kulkea eri suuntiin, poiketa sivupoluille ja palata takaisin.”

Osaaminen täytyy tunnistaa ja pukea sanoiksi

Osaaminen kertyy ajan myötä eri tavoin. Osa tulee muodollisesta koulutuksesta ja tutkinnoista, mutta suurin osa kehittyy kokemuksen kautta. Monesti osaaminen on niin itsestään selvää, ettemme edes huomaa sen olemassaoloa. Osaaminen täytyykin tunnistaa ja pukea sanoiksi. Tunnistaminen auttaa osaamisen hyödyntämisessä erilaisissa tehtävissä ja aloilla.

Aloita analysoimalla, miten ja mistä osaamisesi on syntynyt. Kaikkeen, mitä teemme, sisältyy oppimista. Kaikenlaisesta työkokemuksesta ja vapaa-ajan tekemisestä on hyötyä. Katso osaamistasi siis laajalla perspektiivillä: tarkastele koulutustasi, työkokemustasi, mahdollisia vapaaehtoistyö- ja luottamustehtäviä, harrastuksia sekä erityistaitojasi.

Hyvä itsetuntemus auttaa tekemään valintoja

Itsetuntemus mahdollistaa vastauksen kysymyksiin kuka olet ja mitä haluat tehdä. Se on ymmärrystä siitä, millainen olet ihmisenä ja miksi ajattelet, tunnet ja käyttäydyt tietyllä tavalla. Hyvä itsetuntemus auttaa tekemään valintoja ja omien arvojen kanssa tasapainossa olevia ratkaisuja elämässä sekä löytämään itselle sopivia työtehtäviä ja rooleja. Hyvään itsetuntemukseen kuuluu omien vahvuuksien ja osaamisen tunnistaminen ja hyödyntäminen.

Mene sitä kohti, mikä vetää puoleensa

Maailma tuntuu monella tavalla muuttuneen arvaamattomaksi ja yllätykselliseksi. Tulevaisuus on kuitenkin täynnä mahdollisuuksia, ja voit tulevaisuudessa tehdä monipuolista ja mielekästä työtä ammateissa, joita kaikkia emme vielä osaa kuvitellakaan. Uraa on vaikea suunnitella kovin tarkasti. Jos jokin juttu yhtään vetää puoleensa, sitä voi kokeilla vaikka ihan pienesti. Varsinkin uran alussa kannattaa kokeilla erilaisia asioita, sillä myöhemmin jää herkemmin kiinni siihen, mitä jo osaa. Jos joku asia tuntuu mahdottomalta, mieti mikä on pienin askel, jolla voit edetä ja toteuta se. Kokeile sinua jännittävää asiaa, vaikka ihan pienesti.

”Mahdottomalta tuntuvan edessä mieti mikä on pienin askel, jonka uskallat ottaa”

Vaihtoehtoja on monia, ja tärkeintä onkin löytää omien arvojensa ja toiveidensa näköinen ratkaisu. Mitä paremmin tunnet itsesi ja osaamisesi ja ymmärrät, mistä työn merkityksellisyys sinun kohdallasi koostuu, sitä todennäköisemmin onnistut luomaan itsellesi innostavan uramaiseman. Olemassa olevien raamien ei kannata antaa liikaa rajoittaa itseään. Tee asioita, joista sytyt.

Inkeri Ruuska
Inkeri Ruuska on kokenut työelämän asiantuntija, joka on vaihtanut suuntaa rohkeasti. Hän on ollut johtaja, kehittäjä ja tutkija ja toiminut yritys-, yliopisto- ja järjestömaailmassa. Inkeri on työpsykologiasta väitellyt tekniikan tohtori, oikeustieteen maisteri ja sertifioitu business coach (ACC/ICF). Hän on kirjoittanut tietokirjan Moniosaamisen renessanssi – Opas työelämän edelläkävijöille (Basam Books, 2022). Inkeri toimii valmentajana ja asiantuntijana erilaisille organisaatioille. Inkeri on ollut mukana perustamassa NyytiCoachingia ja toimii siinä coachina.