Yksinäisyyttä ja muita tunteita korona-ajan kodeissa

15.11.2022

Maaliskuussa 2020 kotini muuttui. Seurasin televisiosta koronauutisia ja tein gradua omalla sohvalla, kun kirjastot sulkeutuivat. Pandemian ensimmäisinä päivinä maailma kutistui kotiin ja lähimetsään. Arvailin itsekseni, kuinka ahtaalta tai yksinäiseltä yksiöni tuntuisi tulevina viikkoina ja kuukausina.

Nyt kaksi ja puoli vuotta myöhemmin kirjoitan väitöskirjani ensimmäistä artikkelia siitä, millainen paikka koti on korona-aikana ollut yksin tai kämppäkaverin kanssa asuville nuorille aikuisille, 18–35-vuotiaille. Erityisesti minua kiinnostaa mahdollinen yksinäisyys ja se, miten yksinäisyys kietoutuu kotiin. Muuttaako yksinäisyys kotia ja pahentaako tai helpottaako koti yksinäisyyttä?

Tässä blogikirjoituksessa pohdin korona-aikaa, kotia ja yksinäisyyttä tulevan artikkelini ja omien korona-ajan kokemusteni pohjalta. Keräsin artikkelin aineiston kesällä 2022 kyselyllä, johon 52 yksin tai kämppäkaverin kanssa asuvaa nuorta aikuista kirjoitti kodista ja yksinäisyydestä korona-aikana. Aineiston analyysi on vielä kesken, mutta uskallan jo sanoa, ettei koti ole ollut vastaajille pelkästään hyvä tai huono paikka, vaan usein siihen on liittynyt monenlaisia tunteita.

Turvallinen koti

Monelle kyselyn vastaajalle koti on ollut korona-aikanakin hyvä paikka. Kotia kuvaillaan ihanaksi, se tuntuu omalta ja siellä on hyvä olla. Kotona voi rentoutua ja rauhoittua, siellä saa olla oma itsensä ja tuntea vapaasti erilaisia tunteita. Joillekin kotona rentoutuminen liittyy siihen, että koti on paikka, jossa saa olla yksin.

Usein kodista kirjoitetaan turvallisena paikkana. Turvallisuus liittyy ennen kaikkea kokemukseen kodista hyvänä omana paikkana. Korona-aikana koti on myös voinut olla paikka, jossa saa olla vapaasti – kotona ei ole tarvinnut huolehtia koronasta. Muutaman vastaajan pohdinnoissa koti suojelee yksinäisyydeltä, koska kotona saa olla sellainen kuin on ja tehdä asioita, joista pitää.

Vaikka koti olisi turvallinen ja hyvä paikka, se voi tuntua toisinaan myös yksinäiseltä. Yksinäisyys ei kuitenkaan välttämättä liity varsinaisesti kotiin vaan muihin asioihin, erityisesti ihmissuhteisiin: esimerkiksi siihen, että perhe ja kaverit asuvat kaukana tai etäopiskelun takia on vaikea löytää kavereita opinnoista. Yksinäisyyden kokeminen ei siis tarkoita automaattisesti sitä, ettei kotona olisi hyvä olla.

Ahdistava koti

Vaikka monelle kyselyn nuorelle aikuiselle koti on ollut korona-aikana turvallinen paikka, toisaalta löytyy paljon myös niitä, jotka kertovat kodista ahdistavana paikkana. Seinät kaatuvat päälle, koti tuntuu vankilalta tai kotona on pakko olla, vaikka ei haluaisi.

Monelle koti on ollut korona-aikana sekä turvallinen että ahdistava. Koti on voinut muuttua ahdistavaksi esimerkiksi sen myötä, että siellä on joutunut viettämään liikaa aikaa esimerkiksi etäopiskelun takia tai siksi, ettei rajoitusten takia ole ollut paikkoja, jonne kotoa voisi lähteä.

Joillekin yksin asuminen merkitsee yksin olemista. He kertovat, että yksin asuessa on paljon tai lähes koko ajan yksin eikä pysty jakamaan arkea ja huolia toisen ihmisen kanssa. Yksin asuminen ei välttämättä ole ollut yksinäistä ennen pandemiaa, mutta pandemia-aikana on ollut tavallista vaikeampi tavata ihmisiä. Eräs vastaaja sanoo, että pandemia-ajan alun eristäytymisessä yksin asuva jäi todella yksin.

Erilaisia elämiä, erilaisia koteja

Pandemian ensimmäisten kuukausien aikana olin paljon yksin kotona. Pidin puhelimella yhteyttä kauempana asuviin läheisiini ja kävin kävelyillä ja puistossa kahvittelemassa lähellä asuvien ystävien kanssa. Uutisia seuratessa tuntui välillä, että yksin asuvat unohtuivat. Puhuttiin ajan viettämisestä kotona oman perheen kesken ikään kuin me kaikki asuisimme ydinperheen kanssa. Kun luin mediasta pohdintoja ulkonaliikkumiskielloista, minusta tuntui, että arkeni tärkeät ja merkitykselliset ihmissuhteet jäivät politiikoilta ja toimittajilta unohduksiin, koska en asunut kenenkään kanssa.

Pandemia-aika on kohdellut ihmisiä eri tavoin. Kyselyni vastauksissa myös iloitaan siitä, että kerrankin on saanut olla rauhassa kotona. Eräälle vastaajalle korona-aika on ollut elämän parasta aikaa. Toisaalta vastauksissa kannetaan huolta esimerkiksi opiskelijoiden yksinäisyydestä ja pahoinvoinnista etäopiskelujen keskellä.

Elämä kiinnittyy muihin ihmisiin, vaikka asuisi yksin tai kämppäkaverin kanssa. Esimerkiksi lähellä asuvilla ystävillä, perheellä ja tuttavilla on suuri merkitys, samoin kuin sillä, että voi matkustaa tapaamaan kauempana asuvia läheisiä. Vaikka yhteydenpito etänä on tärkeää, suurin osa meistä haluaa tavata ihmisiä myös kasvokkain. Kyselyni vastauksissa eräs toistuva suru onkin se, että pandemian ja etäopintojen aikana on ollut vaikeaa löytää kavereita uudelta opiskelupaikkakunnalta. Kaikilla ei ole ollut ketään, jonka olisi voinut kutsua kylään.

Joissain vastauksissa puolestaan iloitaan siitä, että on löytynyt uusia ystäviä tai seurustelusuhteita ja yksinäisyys on hellittänyt. Moni kertoo lemmikkieläinten suuresta merkityksestä.

Yksin tai kämppäkaverin kanssa asuminen on osin erilaista kuin puolison tai perheen kanssa asuminen: meille koti ei ole paikka, jossa on automaattisesti paikalla perheenjäsen. Silti koti ei välttämättä ole yksinäinen paikka, ja yksinäisyyden hetket eivät automaattisesti kumoa kodin merkitystä hyvänä ja tärkeänä paikkana. Asumisesta ja kodeista puhuessa pitää muistaa, ettei kaikissa kodeissa asu kahta puolisoa tai ydinperhettä – ja että elämää voi jakaa muiden kanssa, vaikka ei jakaisikaan kotia.