Oletko aina kokenut olevasi vähän ujo isossa porukassa tai uusien ihmisten seurassa? Onko oman puheenvuoron ottaminen tai itsensä esitteleminen ryhmässä tuntunut vaikealta? Tai tuntuuko, että olet periaatteessa melko puhelias tyyppi ja tutustut helposti uusiin ihmisiin, mutta esiintymistilanteet saavat sinut lähes aina paniikin valtaan ja murehdit niitä etukäteen? Eri asiat ja tilanteet jännittävät eri ihmisiä, mutta usein yhteistä jännittämiselle on jollain tavalla huomion kohteena tai esillä oleminen tai haastetilanteet.
Elämässä ei oikeastaan voi välttyä tällaisilta sosiaalisilta tilanteilta. Siksi halusinkin kirjoittaa tämän postauksen. Aloitin Nyyti ry:llä työkokeilussa elokuussa, ja vaikka minun pitäisi olla oman alani ”rautainen ammattilainen”, ei jännittäminen ole koskaan täysin kadonnut omasta elämästänikään. Olen ollut jännittäjä aina ala-asteelta ammattiopintoihin ja työelämään saakka, välillä enemmän välillä vähemmän. Jännittämiseni on ehkä vain hieman muuttanut muotoaan elämän varrella, laimentunut välillä, helpottunut tuttujen työtehtävien ja rutiinien myötä, mutta noussut taas pintaan uusissa työtehtävissä, uusissa työ- ja opiskeluympäristöissä ja ihmissuhteissa.
Jännittäminen on myös yleisössä ja yhteisössä
Jännittäminen on luonnollista – vielä aikuisenakin. Useita jännittäjäkursseja ohjannut psykologi ja jännittämistyön uranuurtaja Minna Martin on jo pitkään puhunut esiintymistaitojen ohella myös yleisötaidoista. Yleisöllä ja yhteisöllä on yhtä iso rooli jännittämisessä kuin sillä, joka jännittämistä kokee. Monella on kokemusta siitä kuinka esimerkiksi lemmikkieläimet tai pienet lapset saavat vaivaantuneen tai muodollisen tunnelman leppoisammaksi tai rentoutuneemmaksi pelkästään olemalla paikalla.
On täysin normaalia jännittää – vielä aikuisenakin.
Miten he sen tekevät? Jonkinlaisella aidolla läsnäololla ja vilpittömyydellä, muistuttamalla meitä siitä, että elämän ei tarvitse aina olla niin haudan vakavaa. He niin sanotusti ”murtavat jään” ja vaivaantuneisuus ja kireä pönöttäminen on tipotiessään virallisestakin kokouksesta tai seminaarista. Olen myös itse huomannut jännittäjänä, että mitä muodollisempi kokous, palaveri tai esiintymistilanne on – mitä muodollisemmin yleisö istuu ja odottaa – sitä enemmän esiintyminen minua jännittää.
Suoritus- ja yksilökeskeisyys ruokkivat jännittämistä
Myös nykyinen yhteiskuntamme, suorituskeskeinen elämäntyylimme ja vaatimukset niin opiskelu- kuin työelämässä ovat omiaan lisäämään jännittämistä. Jännittämisen taustalla kun on usein korostunut itsensä tarkkailu, itsekritiikki ja vaatimukset, joita nykyisen kaltainen elämäntyyli, kilpailuasetelmat työ- ja opiskeluympäristöissä sekä yksilökeskeinen ajattelutapamme ruokkivat.
On arvioitu, että noin 20 % suomalaisista kärsii jännittämisestä jossain vaiheessa elämäänsä ja 70% kertoo kokevansa jännittämistä esiintymistilanteissa. Kun näitä lukuja miettii, on ehkä jopa lohdullista ajatella, että lähes jokaisessa ryhmässä tai porukassa on joku toinenkin, joka jännittää. Et siis ole yksin! Emme vain puhu jännittämisestä, koska pidämme sitä jotenkin nolona ja ajattelemme, että sen ei pitäisi kuulua aikuisuuteen.
Myös muut jännittävät
Koin aikoinaan omaa maailmankuvaani suuresti mullistavan kokemuksen, kun päätin kertoa eräälle ystävälleni omasta jännityksestäni. Se oli niihin aikoihin mennyt sen verran pahaksi, että se jopa rajoitti elämääni jonkin verran. Ystäväni on ihminen, jota olen aina pitänyt hyvin sosiaalisena, reippaana ja ulospäin suuntautuneena – sellaisena, jonka vihoviimeisenä olettaisi kärsivän jännityksestä. Hän on aina toiminut vaativissa työtehtävissä, välillä esimiesasemassakin, ja ollut aina sellainen ”kaikkien kaveri”-tyyppi.
En ensin meinannut uskoa häntä, kun hän kertoi kärsivänsä samantyyppisestä jännityksestä kuin mistä itsekin kärsin. Hän muun muassa kertoi kokevansa kaikenlaiset kokoustilanteet ja seminaarit hyvin kuormittavina. Hän kertoi punastelevansa niissä ja hermostuvansa aina hyvin voimakkaasti ennen omaa puheenvuoroaan. Hän myös pelkäsi hermostumisensa näkyvän ulospäin laikukkaina kasvoina, katkeilevana äänenä ja tärisevinä käsinä.
Jännittäminen asuu kehossa
Jännittämisestä puhuessamme tulemme melko harvoin ajatelleeksi kuinka kehollisesta ja kokonaisvaltaisesta vaivasta loppujen lopuksi on kyse. Jännittämisen keholliset oireet voivat olla hyvinkin voimakkaita, ja ne johtuvat autonomisen hermoston virittymisestä. Usein jännittämisestä puhuttaessa mainitaan mm. punastuminen, käsien vapina, voimistunut sydämensyke, lisääntynyt hikoilu ja ”perhoset vatsassa”. Mutta jännittäminen voi saada aikaan myös esimerkiksi, huimausta, kuvotusta, äkillistä vessaanmenotarvetta ja jopa paniikkihäiriön kaltaisia oireita. Koska jännittäminen on niin kehollista, sitä on hyvin vaikeaa saada aisoihin pelkästään mielensisäisillä harjoitteilla.
Jännittämisestä puhuessamme tulemme melko harvoin ajatelleeksi kuinka kehollisesta ja kokonaisvaltaisesta vaivasta loppujen lopuksi on kyse.
Kehollisista harjoitteista ja jännittäjäkursseista apua
Jännittäjille ohjataankin nykyään paljon kehollisia harjoitteita, kuten erilaisia rentoutumis- ja hengitystekniikoita sekä mindfulnessia, joka tähtää sekä kehon että mielen rentoutumiseen. Erilaisia jännittäjille tarkoitettuja ryhmiä tarjoavat niin yksityiset palveluntarjoajat kuin opiskelija- ja julkinen terveydenhuolto. HUS:n Mielenterveystalolta löytyy myös verkkopohjaisia kursseja. Jännittäjäkurssien yksi suurimpia anteja on varmasti myös niistä saatu vertaistuki; keskustelu muiden samanlaisesta ongelmasta kärsivien kanssa, ja sen huomaaminen, että ei olekaan yksin tai ainoa ongelman kanssa.
On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että erilaiset kehon rentoutumiseen tähtäävät harjoitteet eivät välttämättä tuo apua välittömästi. Niiden tekeminen on kuitenkin kannattavaa, koska ne laskevat autonomisen hermoston vireystilaa ja vähentävät näin jännitystä pitkällä aikavälillä.
Itsemyötätunto jännittämisen vastavoimana
Yksi jännittämisen parhaista vastavoimista on itsemyötätunto. Sillä tarkoitetaan samanlaista myötätuntoista suhtautumista itseen kuin, millä suhtautuisit esimerkiksi hyvään ystävään, läheiseen tai johonkin toiseen samanlaisten ongelmien kanssa kamppailevaan henkilöön. Itsemyötätunto on ystävällisyysttä itseään kohtaa -artikkelistamme voit lukea siitä, mitä itsemyötätunto on , jos et ole vielä tutustunut itsemyötätuntoon. Mutta ihan niin kuin kehollisetkin harjoitteet, myös itsemyötätuntoinen asenne itseä kohtaan kehittyy hitaasti ja vain harjoittelemalla. Esimerkiksi Hellän Mielen Jännittäjäkurssilla, jota voin omien kokemusteni pohjalta lämpimästi suositella, on perehdytty myös itsemyötätuntoiseen ajatteluun.
Yksi jännittämisen parhaista vastavoimista on itsemyötätunto.
Itse haluan muistuttaa itseäni aina myös siitä, että moni jännittäjä on loppujen lopuksi tosi rohkea ja sisukas tyyppi taiteillessaan oman mukavuusalueensa ulkopuolella lähes päivittäin. Ihan niin kuin sanontakin kuuluu: ”rohkeutta ei ole se, että ei pelkää, vaan se, että pelkää, mutta uskaltaa silti”.
Hyödyllistä lukemista:
Martin Minna: Saa jännittää – Jännittäminen voimavarana (Kirjapaja 2017)
Vastaa