NyytiCast #39: Etäajan jaksamista ja yhteisöllisyyttä

Puhujat
Haastattelija 1 Jenni
Haastattelija 2 Noora
Vastaaja Wenla
LITTEROINTIMERKINNÄT
Sa- Sana jää kesken
(sana) Epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-) Sana, josta ei ole saatu selvää
(–) Useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
, . ? : Kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa
Podcastin tekstivastine[Alkumusiikki]

Jenni:

Tämä on NyytiCast – rohkeaa puhetta hyvinvoinnista. Ja tätä jaksoa juontaa täällä tällä kertaa Jenni ja

Noora:

Noora! Me ollaan tosiaan sosionomiopiskelijoita Laurean ammattikorkeakoulusta. Ja sitten meillä on tänään täällä vieras. Haluisiks sä esitellä ittes lyhyesti?

Wenla:

Joo, moikka. Mä oon Wenla ja mä oon kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Laurea-ammattikorkeakoulusta.

Noora:

Tervetuloa tänne podcast-jaksoon. Me tehään Jennin kanssa siis Nyyti ry:n Yhdessä yhteisöksi -hankkeen parissa meidän opinnäytetyötä, joka pyörii saman aiheen ympärillä, mist me tänään puhutaan, eli yhteisöllisyydestä ja etäopiskelusta tälleen poikkeusaikana. Ja haluttiin valita tämä aihe tähän podcastiin, koska aihe on meidän mielestä erittäin tärkee, ajankohtanen ja opiskelijoina meitäkin koskettava.

Heti tähän alkuun ois semmonen kysymys sulle Wenla, että haluisiks sä kertoo yhden oman vinkin hyvinvoinnin ylläpitämiseen?

Wenla:

No näitä vois tulla mieleen aika montakin, mutta yksi tärkeä ehkä, mikä omassa elämässä korostuu, on se liikunnan merkitys. Se tuo mun mielestä tosi hyvää vastapainoa opiskelulle ja auttaa jaksamaan.

Noora:

Toi oli tosi hyvä. Itekin just huomannu varsinkin tälleen etäaikana ja nyt kun taas aurinko alkaa vähän paistamaan, niin ulkona tulee vietettyä paljon aikaa ja se on kyl tolle pääkopalle tosi hyvä asia ainakin itellä ollu ton etäopiskelun vastapainona.

Jenni:

Joo, se ulkona reippailu kyllä piristää paljon mieltä. Wenla, mitä sun opiskeluarkeen tällä hetkellä kuuluu?

Wenla:

Ihan hyvää, kiitos. Että ihan mukavasti on mun mielestä menny ja mun mielest tää etäopetus on suurimmaksi osaksi sujunu ja toiminu ihan hyvin. Mutta ehkä semmonen, minkä mä oon ite huomannut, että näillä luennoilla ne keskustelut ja osallisuus on vähentynyt aika paljon verrattuna siihen, mitä se lähiopetuksena on ollut. Et tuntuu, että nykyään pääasiassa ne opettajat luennoi ja sitten me opiskelijat vaan kuunnellaan siinä. Ja ehkä semmonen, minkä ite oon huomannu, et omallakin kohdalla se kynnys on vähän noussu, että miten uskaltaa avata sitä mikrofonii ja osallistuu jakamaan omia mielipiteitä. En tiiä, mistä se johtuu, et onks se sit sitä, kun ei nää niit muita ihmisiä, keiden kanssa keskustelee. Ja kun ei näe niitä eleitä, et miten toiset reagoi, niin se tavallaan se viestintä kapenee siinä aika paljon, et kaikki sanaton viestintä puuttuu siinä. Sä kuulet vaan muiden ihmisten äänen.

Jenni:

Sä kerroitkin, että oot ollu tän kuluvan vuoden aikana etänä, niin onks sulla ollu jotain muita yllätyksiä vielä tähän etäopintoihin liittyen?

Wenla:

Semmonen, en tiedä yllätyksii, mut oon huomannut, että jos sä et asu yksin, niin täällä kotona opiskellessa niitä häiriötekijöitä on enempi. Ja ehkä semmoi, mitä mä oon miettiny, et mähän ite opiskelen kolmatta vuotta jo ja mä oon ehtinyt tutustua niihin mun opiskelukavereihin ja mä voin olla helposti heihin yhteydessä ja saada vertaistukea sieltä. Mut sit jos miettii niitä opiskelijoita, jotka on alottanu vaikka syksyllä koulun ja se on ollu alusta lähtien etänä, niin he ei oo välttämät kerenny tutustua yhtään keneenkään vielä. Et voi olla, et omalt luokalt ei tunne yhtään ketään ja se opiskelu voi tuntuu silloin ihan tosi yksinäiseltä.

Noora:

Joo ja mul tuli tohon ainakin semmonen mieleen, just ku sä sanoit, et ku on kolmannen vuoden opiskelija niinku me Jenninkin kans ollaan, niin just se paine meilläkin avata sitä mikrofonii saattaa olla välillä aika suuri. Niin saatika niillä, ketkä on nyt alottanu. Sä et tunne niitä ihmisiä yhtään, niin voin kuvitella omalle kohdalle, et se ois vielä enemmän sit nostais niit paineit, et no voiks mä nyt avata mikrofonin tai et uskallanks mä.

Wenla:

Niin, et mitä muut ajattelee siitä, mitä mä sanoin, ku ei nää, et miten ne reagoi siihen.

Noora:

Usein se nois luennois on vaan se, et on se mikrofoni päällä, et ei ees oo sitä kameraa. Ja sä et oo ehkä ikinä nähny ees niit ihmisiä livenä. Voisin kuvitella, et se on kyllä aikamoista.

[musiikkia]

Noora:

Sitten voitais vähän keskustella viel syvemmin tosta etäopiskelusta. Jotain nyt tietty tuli tossa äskenkin esille, mut jos sun pitäis nyt heittää jotain hyviä ja huonoi puolii etäopiskelusta, niin mitä sul nousis ekana mieleen?

Wenla:

Ehkä ihan ekana mul nousee mieleen se, että aamulla ehkä jää enemmän aikaa, kun sitä aikaa ei kulu niihin matkoihin, kun sä kuljet sinne koululle. Et saa nukkuu pidempään ja se on mun mielestä tosi kiva, et saa nukkua pidempään. Ja oikeestaan musta on aika kivaa se, että saa syödä aamupalan rauhassa siinä ja istuu teekuppi kädessä ja kuunnella luentoja. Et se on mun mielestä aika kiva, et ne aamut on rauhottunu silleen nyt etäaikana. Sit ehkä myös se, että kun on näitä taukoja, että ne voi käyttää hyödyks. Jos sä oot siellä kampuksella, niin sä et oikein voi tehdä muuta kuin hakea vaikka kupin kahvia tai muuta. Mut sit täällä kotona voi vaikka laittaa pyykit kuivumaan tai tehdä ruokaa tai jotain hyödyllistä siinä välissä.

Noora:

Mä oon itekin huomannut sen, jos on ollu noit luentoja ja on ollu vaik pidempi väli siinä, ni sä voit lähtee just niinku aiemminkin puhuttiin, niin kävelylenkille. Et sä tee semmost, jos sä oot korkeakoulukampuksella, et lähen tosta nyt ulkoilemaan. Tai ite en oo ainakaan tehny. Niin sekin on semmonen, mikä on noussu ihan uutena puolena. No entäs jotain huonoi puolii, tuleeks sul mieleen joku?

Wenla:

No ehkä isoin on se yksinäisyys. Et se kyl tuntuu aika raskaalta, et sä oot koko päivän siellä neljän seinän sisällä ja pitäis jaksaa opiskella, et ku ei pääse näkee niitä muita opiskelukavereita. Ja ehkä ylipäätään se, että kun sä istut sen koko päivän siin koneen ääressä, ni se on aika raskasta. Pitäis jaksaa se koko päivä työskennellä tehokkaasti monta tuntia, niin kyl siin ite oon huomannut ainakin, et silmät väsyy ja aivot väsyy ja et se on tosi raskasta välillä, et jos on pitkiä päiviä.

Noora:

Kyllä, ja just se niinku aiemmin sanoit, et ei pääse jakaa niit juttui tällee siel ruokatunnil tai välitunnilla niin sanotusti, niin ei pääse jakaan niit oikeasti porukassa, niin se on kans ollu itellä semmonen iso juttu. Jos mietitään nyt sitten vuos sit ku tää poikkeusaika alkoi, mitä siitä viime maalis-huhtikuusta nyt tähän maalis-huhtikuuhun, onks jotain isoi eroi ollu? Esimerkiksi omas motivaatiossa, jaksamisessa tai ylipäätänsä siihen, et miten sä suhtaudut nyt näihin etäluentoihin silloin ja nyt?

Wenla:

No kyl huomaa, et välillä on sitä motivaation puutetta ja opiskelu tuntuu aika usein yksinäiseltä. Mut pääosin mä koen, et itellä on sujunu se ihan hyvin. Mut sit se, minkä mä oon etäopiskelussa huomannu, et mikä siin on muuttunu, niin mun mielestä se ite opetus on muuttunut sujuvammaksi verrattuna viime kevääseen. Silloin tuntu, et oli monissa asioissa vielä aika paljon hakemista. Jotenkin, et nykyään on opittu hyödyntää erilaisia tapoja monipuolistaa sitä opetusta ja saada opiskelijoitakin vähän enemmän mukaan siihen opetukseen. Esimerkiks meil käytetään paljon näit Breakout room:eja, missä opiskelijat pääsee keskustelee yhdessä luennon aikana ja sitten tämmösii jotain Mentimeterejä ja Padletia, joihin pääsee kirjotteleen kommenttejani aiheeseen liittyen.

Noora:

Joo ja mä oon itekin sitä mieltä, et totta kai opettajilla on menny tää eteenpäin, et he on oppinu enemmän, mut just itekin oppinu enemmän. No mites sitten, esimerkiks itellä on semmonen tohon etäopiskeluun, et mul esimerkiks auttaa se, et mä en jää se yöpuku päällä tai mene yöpuku päälle luonnolle. Et mä heitän jotkut mukavat kotivaatteet, mut kuitenki ettei se oo se yöpuku ja meen pöydän ääreen. Se on mul semmonen, mikä tsemppaa, et mä jaksan tehä ja keskittyy. Niin onks sul jotain tämmöstä heittää meidän kuuntelijoille, et mikä sua on auttanu opiskeluaikana?

Wenla:

No se on mun mielestä aika tärkee, et ois joku rauhallinen opiskelupaikka, mis ois mahdollisimman vähän niit häiriötekijöitä. Ja ehkä jotenkin se, et opettelee tauottaa sitä omaa työskentelyy. Et sit jaksaa tehdä paljon pidempiä päiviä ja tehokkaampii päiviä, kun muistaa sit välil pitää niitä taukoja. No sitten ehkä semmonen, et uskaltaa pyytää rohkeasti apua ja tukea opettajilta ja opiskelukavereilta, jos sitä tarvitsee. Et sitä ei kannata mun mielestä mitenkään hävetä, et sitä varten ne opettajat siellä on.

Yksi semmoin, mikä tuli mieleen, niin et se on tosi tärkeetä muistaa pitää niistä tavallaan elämän perusasioista huolta siinä, kun se arki on niin paljon siellä omassa kotona. Niin et muistais syödä ja nukkuu hyvin ja harrastaa liikuntaa ja ulkoilla tarpeeks. Semmosia perusasioita, et se pysyis ja arki mahdollisimman mielekkäänä olla muihin ihmisiin yhteyksissä ja semmosta, niin sen oon ite kokenu tosi tärkeeks, että ne elämän peruspilarit ois kunnossa ja sit jaksaa opiskellakin vähän paremmin.

Noora:

Toi oli kyl tosi hyvä nosto, koska totta kai ne aina elämässä on tärkei, mut ehkä just viimeisen vuoden aikana itelläkin ne on korostunu. Et ne oikeasti auttaa jaksaa ja ne merkitsee.

Wenla:

Kyllä, ja kun se elämä pyörii niin vahvasti siin omassa kodissa, niin se, että muistaa pitää sitä arkirutiinia tavallaan yllä eikä vaan jäädä makaamaan sinne sängyn pohjalle.

[musiikkia]

Jenni:

Vähän sivutaan tätä yhteisöllisyysteemaa ja näitä asioita, mitä äskenkin juteltiin. Sä mainitsit tosta, että sun koulussa on käytetty noit Breakout roomeja ja Padletii ja tän tyylisii, niin miten sun mielestä oppilaitos ja muut opettajat on pystyny edistää tätä yhteisöllisyyttä? Tuleeks sul mieleen jotain muuta näiden lisäks?

Wenla:

Meidän oma tutor-opettaja ainakin järjestää etänä semmosii kahvihetki, jois on mahdollista jutella kuulumisia ja saada tukea opintoihin liittyviin asioihin. Se on tosi kätevää, että voi siinä vaikka lounasaikaan mennä sinne Zoomiin ja ihan vaan vaihtelemaan muutamat kuulumiset ja jos on jotain kysyttävää, niin semmosta. Sit mä oon kuullu, et meidän koulu järjestää myös semmosii Yhdessä ihan pihalla -kävelyitä, jonne opiskelijat voi osallistuu. Sen tarkoituksena on siis, et ulkoiltais yhdessä ja voi jakaa niitä kuulumisia muiden opiskelijoiden kanssa ja saada seuraa tai kavereita ja ylipäätään vertaistukea esimerkiksi opintoihin.

Jenni:

No mites sun mielestä esimerkiksi opiskelijajärjestöt tai kerhotoimijat tai tän tyyliset on, onks se näkyny sun arjessa mitenkään?

Wenla:

Siis itse en oo näihin osallistunu. Mut oon kuullu, että on tämmöstä hyvinvoinnin työpajatoimintaa ja on tämmösii erilaisii vertaisopiskeluryhmiä, missä et jos on nyt korona-aikana ollu vaikeuksii vaikka opiskelussa, niin sit tehdään yhdessä niit tehtäviä ja vähän tsempataan toinen toisiaan siinä koulun suorittamisessa.

Jenni:

Toi tommonen yhteinen tsemppi on tosi tärkeet kyllä varsinkin tällasena aikana. Oisit sä kaivannu jotain lisäksi vielä, jotain semmosii asioita, mitkä olis edistäny yhteisöllisyyttä?

Wenla:

No en ite välttämättä, tai ei tuu ainakaan mieleen. Mutta ehkä mä aattelisin, että opettajille vois sanoo semmosena vinkkinä, että tänä aikana on tosi tärkeetä opiskelijan saada sellai tunne, että opettajat aidosti välittää, et mitä meille kuuluu ja miten ne meidän etäopinnot on nyt sujunu tällaisena aikana. Mutta ei ehkä muuta tuu mieleen.

Jenni:

Onks sulla antaa mitään vinkkejä yhteisöllisyyden tukemiseen tähän poikkeusaikaan liittyen?

Wenla:

No ehkä se, että jos yhtään siltä tuntuu, niin osallistuis rohkeesti näihin oppilaitoksen järjestämiin yhteisölliseen toimintaan ja tapahtumiin ja semmosiin. Ja sit mä kannustaisin kyl tekemään esimerkiksi koulukavereiden kanssa yhdessä tehtäviä Teamsin välityksellä tai vaikka etäkahvittelemalla tai käymällä kävelyllä. Ja semmost, että koittais joitain uusia keinoja tavata niitä ihmisiä ja pitää yhteyttä.

Ja sit mul tuli ihan siis semmonen mieleen, et ihan hauska, jos vaikka ennen niit etäluentojen alkamista, jos sen Teamsin tain Zoomin avais vaikka 15 minuuttia ennen kuin se tunti alkais ja sitten opiskelijat ja vaikka opettajakin vois keskustella siin yhessä ennen sitä tuntia, vaihdella kuulumisia. Ihan semmost tavallaan kaikkea muuta, mikä ei välttämättä edes liity siihen opiskeluun, mut et vähän sais pidettyä sitä yhteisöllisyyttä semmosen kautta.

Jenni:

Niin, kyllä, siis ihan mahtava idea. Ja sit miettii just sitä, et jos on kynnys just alottaa keskustelee sen tai avata sitä mikrofonii, ni toihan vois myös toimii semmosena alkulämmittelynä sille luennolle.

Noora:

Ja mul tuli tost viel mieleen, että miten ite oon sitä yhteisöllisyyt pyrkiny edistää tai ylläpitämään, niin mä en tiedä, sanottiinks me, mut mehän ollaan koulukavereita tai luokkakavereita, miten se sanotaan, niin mehän ollaan pidetty kuudestaan Teamseja aina tietyin väliajoin joko kaksi kertaa kuukaudessa tai kerran kuukaudessa. Kaikki asutaan siis täl hetkel eri kaupungeissakin, et senkin takia, et me ei oikeasti voidaan ees nähä samalla tavalla. Niin käydään aina kuulumiset läpi yksitellen ja jutellaan niitä näitä. Välillä menee tunti ja välil menee pari tuntia.

Se on itelle ainakin ollu semmonen tosi tärkeä, kun meillä on se porukka, kenen kaa ollaan koko ennen korona-aikaa pidetty yhteyttä, et pystytään myös nyttenkin pitää. Niin se on itel ollu kyl sellanen tosi tärkeä. Et vaik ne opiskelukaverit ei oo enää siin samas luokkahuonees tai koulun käytävällä, niin ne on silti sun elämässä sillee, et pidätte yhteyttä. Ja se on kyl tosi tärkeetä.

Wenla:

Ja sitä vertaistukea on mahdollista saada, vaikka me ei oltais siinä livenä toistemme kanssa, mutta sen Teamsin tai Zoomin välityksellä sitten.

Noora:

Ite ainaki kannustan ihan uusiikin opiskelijoi, mut vanhojakin opiskelijoita pitää yhteyttä oikeasti niihin omiin luokkakavereihin myös tälleen etäaikana.

[musiikkia]

Noora:

Voitais vähän puhuu tulevaisuuden odotuksista ja toiveista. Sit kun tämä etäaika niin sanotusti tai poikkeusaika ehkä joskus toivottavasti jää unholaan, niin mitä sä odota tällä hetkellä eniten sit, ku normaali elämä koittaa? Jos me vaik päästäis vielä, kolmannen vuoden opiskelijat, niin jos me päästäis kampukselle esimerkiksi, niin mitä ylipäätänsä sä odotat?

Wenla:

No ehdottomasti just sitä, että vois viettää normaalisti aikaa opiskelukavereiden ja muiden ystävien kanssa, vois viettää aikaa yhdessä. Ja et vois olla turvallisin mielin omien läheistensä kanssa. Ja olishan se hauska kokee vielä jotkut opiskelijabileet yhdessä tälleen kolmannen vuoden opiskelijana vielä, kun kohta me kaikki jo valmistutaankin. Ois ihana vielä kerran kokoontuu niissä merkeissä yhteen.

Noora:

Kyllä, se ois aika huippuu. Sitten mietin semmosta, et ku itellä on just se tärkee tai ollu etäaikana, et mä saan olla kotoo niis mun rennoissa vaatteissa ja mä voin käydä kesken päivän lenkillä ja pestä pyykkiä välis tai siivota kotii tauolla, niin onks sul jotain semmosii, mitä sä luulet, et sä jäisit kaipaamaan, jos tää etäaika jää kokonaan unholaan? Tai mitä sulla ei todellakaan tuu ikävä?

Wenla:

No ehkä sen mä oon huomannu, et nyt etäaikana must tuntuu, et ne tavallaan kaikista läheisimmät ihmiset, niin niiden kanssa mä oon viettäny jotenkin enemmän aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Ja on ollu jotenki, ku on ollu täällä omassa kodissa, niin jotenkin se läsnäolo on vahvistunu. Sit must tuntuu, et mä oon ulkoillu edeltävänä vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja oon mä löytäny jotain uusia harrastuksiakin. Et ne on ainaki semmosia asioita, mistä mä haluisin pitää kiinni vielä jatkossakin.

Noora:

Toi oli kyl hyvä. Mäki heitin just jollekin kaverille, kun juteltiin tost ulkoilemisesta, et mä en oo varmaan ikinä elämässäni ulkoillu niin paljon ku viimeisen vuoden aikana. Ja se on vaan mun mielestä ainakin positiivinen juttu.

Jenni:

Joo, ihan sama kyllä itselläkin, että tuolla ulkona on tullu vietettyy tosi paljon aikaa aiempaa enemmän.

[musiikkia]

Jenni:

Vielä tähän loppuun, niin todella hyvää pohdintaa just näistä etäajan vaikutuksista yhteisöllisyyteen. Ja tosi hyviä vinkkejä tuli just siihen, et miten omaa yhteisöllisyyttä ja sosiaalisii suhteit pystyy ylläpitämään ja tukemaan ihan niillä pienilläkin teoilla. Että toivottavasti tästä heräsi paljon ajatuksia myös kuuntelijoille ja toivottavasti saitte tästä jotain vinkkejä omaan arkeen ja niihin sosiaalisiin suhteisiin. Et ihan pikkuteoilla pystyy myös tukee niitä omia kontakteja. Mut vielä tähän loppuun, Venla, mitä tästä keskustelusta jäi käteen?

Wenla:

No ehkä sellaisen asian haluaisin nostaa, että tää aika on ollut varmasti oikeasti tosi monille raskasta. Ja mä koen, et se on tärkeetä, et me opiskelijat tuetaan ja tsempataan toisiamme tänä aikana. Ja ehkä se, et jos sä oikeasti koet, et sun vointi ja jaksaminen on tosi heikkoa, niin se on tärkeetä, et sä et jää sen asian kanssa yksin, vaan et sä uskallat hakee siinä vaiheessa apua.

Jenni:

Mahtavaa, tässä vaiheessa kiitos mun puolesta.

Noora:

Kiitos mun puolesta ja erityisesti kiitos Wenlalle, kun tulit meidän vieraaks tähän podcast-jaksoon.

Wenla:

Kiitos, oli kiva kun sain tulla.

Jenni:

Ja kiitos vielä kaikille kuuntelijoille, jotka on vielä tässä vaiheessa täällä linjoilla.

Noora:

Ja hyvää kevättä.

Jenni:

Hyvää kevättä.

[Loppumusiikki]