NyytiCast #36: Jutellaan psykoterapiasta!

[Musiikkia]

Henri: Hei tervetuloa tänne kuunteleen uutta Nyyticast-jaksoo. Meil ois tänään aiheena korkeakouluharjoittelu ja me puhutaan vähän siitä, että millasia kokemuksia siitä ylipäätään voi olla ja ehkä myös sit siitä et millainen merkitys sil harkal ylipäätään on.

Mä oon tosiaan Henri Heikintalo ja oon täällä Nyytissä töissä täl hetkel vapaaehtoistoiminnan sekä Miehen tila-hankkeen asiantuntijana. Mun omat harkkakokemukset on myös vielä aika tuoreita, että mä olin 2021 eli äänitysaikana kaks vuotta sitten täällä Nyytillä harkassa ja tälle tielle sitten ainakin toistaiseksi jäinkin.

Mut mulla on tääl myös toinen keskustelukumppani onneks ettei tarvi yksin hölistä. Täällä on tota Henrietta Karjalainen vieraan. Haluut sä Henrietta ihan vapaasti vähän esittäytyy ja kertoo itestäs.

Henrietta: Mielellään kiitos ja mukava olla täällä vieraana, kiitos kutsusta. Oon tosiaan Henrietta Karjalainen ja no mitäs tällä hetkellä teen niin aika tuoreeltaan on yrittäjäksi hypännyt. Oon kauppatieteitten maisteri ja kiinnosti sitten lähtö vähän omaa bisnestäkin luomaan ja painottuu erityisesti tämmösii nuorten elämänhallinnan edistämisen teemoihin ja just vaikka opiskelukykyä ja työelämätaitoja, tän tyyppisiä sitte edistetään yhdessä innovatiivisten muiden ihmisten kanssa. Ja oon myös Nyytin vapari ihan aktiivisesti alla ja nauttinu siitä tosi paljon ni muutamista tämmöst näkökulmista tähän tämänkin päivän keskustelun mielellään sitte juttuja kerran.

Henri: Loistava juttu! Sä oot kyllä erittäin monessa ollu mukana ja varmasti löytyy näkemyksiä tähän. Hei voitais alottaa ihan miettimällä sitä, että millainen rooli täl korkeakouluharjoitteluun niinku ylipäätään on nykypäivänä opinnoissa ja opiskelijoitten elämässä ja ehkä voitais alottaa siitä tarkemmin ja (-) [01:57:5]  niin kun kuinka paljon odotuksii nykyään, mitä kaikkea siltä odotetaan?

Henrietta: Tuo on, joo tuo on hyvä kysymys  ja tuota uskon et se myös riippuu ihan yksilöstä tai totta kai siitä porukastakin missä on että minkälainen asenne tai suhtautuminen siellä on siihen harkkaa tai vaikka oppilaitoksesta tai koulutusohjelmasta. Et varmaan tilanteet on monenlaisia mistä sinne harkkaan päädytään jos edes päädytään. Kaikkihan varmaan ei edes päädy et se ei jotenki ole esim. pakollinen siinä omassa koulutusohjelmassa. Mutta uskon et aika paljon siihen varmaan odotuksia ladataan ainakin mitä ikään kuin varhaisimmista työelämän vaiheista puhutaan. Et jos ei ole vielä vaikka paljon työkokemusta niin  totta kai sillä on isoa painoarvo että pääsee kiinni sinne työelämään testailemaan et miltä se tuntuu ja mitä juttuja siellä pääsee tekemään ja näin. Ja totta kai voidaan nähdä että tuota se harkka tietyl tapaa antaa  semmosta ponnetta tulevaisuuteen, et voi vaikka huomata et okei tämmönen ois mun juttu mitä haluan tehdä enemmän työelämässä tai sitten voi ehkä toisaalta huomata vaikka että joku juttu ei ookaan niin oma. Monenlaisia.

Henri:  Kyllä. Joo tosi hyviä pointteja,  mä ehkä lähestyn tätä just ennen kaikkea kans sen kautta et hirveän yksilökohtaistahan se on niin kuin sanoitki ja just alakohtaista. Et ehkä se on varmasti hirveen erilainen kokemus vaikka mennä esimerkiks lääkikses harkkaan, koska oletusarvona on se et sä oot silloin lääkäriharjoittelijan koska susta tulee lääkäri. Verrattuna sit taas vaik semmosiin niin kutsuttuihin generalistialoihin enemmän, missä se koko tavallaan tulevaisuudenkuva saattaa olla vähän semmonen epäselkeämpi esimerkiks harkkavaiheessa. Ja sillohan sil voi olla hirveesti merkitystä tavallaan sille omalle visiolle tavallaan tulevaisuudest siinä vaiheessa.

Et sä näet siinä jonkun ainakin yhden vaihtoehdon siitä mitä sil sun koulutuksella voi vaikka tulevaisuudes tehä ja millasiin hommiin voi päästä. Mut joo varmasti hirveesti erilaisii asenteita. Joillekin se voi olla just tommonen vähän ehkä enemmän semmoinen näytönpaikka tai semmonen. Tai sitten tietenkin jotkuhan suhtautuu siihen myös silleen että hoidetaan tää nyt pois alta varsinkin jos se on pakollinen niin se voi toisaalta myös olla semmonenkin että mä tarviin nää opintopisteet tästä. Tehään nyt vähän jotain et hirveesti erilaisia asenteita.

Henrietta: Kyllä.

Henri: Ja hirveesti erilaisia lähtökohtia tietty myös mistä harkkaan voi päätyä tai ylipäätään. Ja erilaisia opintotaustoja,  työelämätaustoja. Tuleeks sulle mieleen vaikka jotain esimerkkejä semmosesta vielä?

Henrietta: No oma vaikka taustako kun se on nyt tämmönen kaupallisen puolen juttu, ni mulla aika luontevasti omat harkat mennyt sillä lailla siihen et joka tapauksessa jotakin työtä tehnyt. Ja sitten et siinä ohella siitä hommasta on voinut myös kirjata itselleen harkan et se on ollu silleen tosi kätevä. Kätevä samalla tehdä oikeasti töitä ja sitten yksi on itellä semmonen et tein tuota viime syksynä Oulun yliopistos semmosta maailman onnesi opiskelija-kurssiprokkista yhdessä muitten opiskelijoitten ja asiantuntijoitten kanssa ja sitte siitä kun vedin opiskelijatyöryhmää meillä niin sain itselle myös harkan kirjattua. Elikkä tää oli kans semmonen vähän jännä tapa tehdä harkka, vähän erilaisempi et tämmönen projektimainen juttu. Joka oli ihan että sen työstäminen oli myös tosi mielenkiintosta kun siinä ei varsinkaan tiennyt kunnolla mitä seuraavaksi tapahtuu, et aina silleen lennosta joutu tekemään päätöksiä ja muutoksia, näin se  harkka oli hyvin semmonen monimuotoinen ja muuttuvainen, ei tiennyt aina seuraavasta päivästä. Meni hyvin niin, että ei voitu aluksi ikään kuin kunnolla suunnitella mitään harkka sisältää kun se vähän saattaa sisältää mitä sattuu.

Henri:  Joo, niin kuulostaa siinä se on ollu aika tommonen spontaani meininki niitten harkkojen suhteen. Ehkä kuulostaa ainakin siltä et aika hyvässä mielessä oikeastaan ja tuntuks se et ne on ollu hyödyllisii kokemuksii kuitenkin?

Henrietta: Kyllä joo. Ja ylipäätään myös ajattelen et ihan siis kaikki työ vaikka se ei olis harkan nimellä niin musta kaikki työ on hyödyllistä ja vie eteenpäin jollain lailla. Se että minkä aikaa aina joku työ on on uutta opettavaa tai sillä lailla niin se on tietenkin ihan  eri asia ja hyvä kysymys. Mut se että jokaisesta työstä oppii jotakin, et kannattaa sillen kuitenkin nöyrin mielin suhtautua kaikkiin töihin vaikka ne ois jotakin  semmosta pienemää. Et kaikesta oppii jotaki ja aina kaikki on hyödyksi.

Henri:  Toi muuten hyvä pointti kans, et ehkä sillä voiks sitä harkkapaikkaa ettiessä ja kaikes semmoses niin onhan se inhimillistä et voi olla ennakkoluuloja ja väliin voi tietenkin ihan oikeasti tietääkin että no toi ei oo mun juttu. Mutta tavallaan et ehkä kuitenkin sillä jotenki, ehkä ne kaikist kärkeimmät ennakkoluulot on hyvä koittaa jotenkin karsii siin vaihees ja vähän käydä testailemassa. Et sitähän se harkka ehkä jotenkin on,  testailua.

Henrietta:  On joo ja oppimista ja niin kuin no oppimista työstä, mutta oppimista myös itsestä että minkälainen työntekijä mä oon. Ja et semmosta identiteetin luomista myös sitä kautta. Ja se että oisko parasta että siihen harkkaan pystys suhtautuu että menee oppimaan itseään varten eikä että menee sinne pakotetusti tai jotakin muuta varten, että mummo sanoi että kannattaa mennä harkkaamaan kun menee sinne, koska itse haluan kehittyä ja oppia.

Henri: Totta. Toi on tosi siis tärkee osa-alue munkin mielestä. Täs nimenomaan se et mitä se tekee ehkä semmoselle identiteetille. Ja just kaikelle, joo ehkä se ammatti-identiteetti on että tavallaan totta kai, mut sit myös jotenkin ehkä laajemminkin. Tavallaan et kuinka paljon se muokkaa vaik sitä et mitä sä tunnet, millasiin asioihin sä koet olevas tavallaan kykenevä esimerkiks. Sehän voi tehdä sellasta.

Mä olin tosiaan siis Nyytil pari vuotta sitten harkassa. Ja ’menemättä ehkä mitenkään tässä nyt elämänkertaan, se voi olla sitten joku toinen tilanne, niin niin mun omat taustat ehkä ylipäätään siis ei pelkästään harkkaan vaan ihan vaikka yliopisto-opintoihin, mä siis yhteiskuntatutkimusta opiskelin, niin oli semmoset että ei todellakaan oo ollu mikään itsestäänselvyys mennä ylipäätään korkeakouluun. Et tavallaan lähtökohdat oo semmoset mistä tyypillisimmin päädytään ihan jonnekin muualle kuin yliopistoon tai sitä kautta myöskään harkkaan.

Mutta ja suurimman osan elämästäni mä oon sanonu itelleni mielessäni ja myös ääneen että en mä nyt kyllä mihinkään yliopistoon aio mennä, mutta tuota no sit kävikin näin. Muutaman sattuman kautta. Ja siinä vaiheessa ku mä menin harkkaan niin ei mulla ollu mitään työkokemusta tai mitään semmosia vaikka ammatillisia tavoitteita tai visioita. Ni kyl mun on pakko sanoo et sil harkal oli tavallaan itessään tosi suuri rooli ei se ollu mikään valaistuminen, mut se oli tavallaan semmonen et sai jotain osviittaa ja just toi identiteetti juttu. Et ennen kaikkea tavallaan sai fiilikset okei tällastkin voi tehä, et näköjään mä pystyn tämmösiinkin juttuihin. Niin se on tietenkin siis joo kivaa, mut myös niin hirveän avartavaa.

Ja must tuntuu et eka tosi tärkeä pointti siinä et millanen, millaiset odotukset just siihen harkkaan on, on just se tavallaan et millainen se sun etukäteinen visio tavallaan ylipäätään on. Et joillainhan se voi olla tosi selkeä se visio et musta tulee isona tän alan tyyppi ni mä meen tän alan harkkaan. Joillain se voi olla vähemmän selkeää tai sit joillain sitä visioo ei välttämättä just yksinkertaisesti ole, jolloin se harkka on tavallaan ensimmäinen tilanne missä se visio lähtee rakentuu. Ja hitto sillohan se on tosi tärkeä kohta on sillä että.

Henrietta: On, on kyllä. Et pääsee jopa yllättymään, se on tärkeä ikään kun altistaa itseään vähän erilaiselle ympäristölle ja lähteä avoimin mielin katsomaan, yllättymään että oho, tosiaan tämmöstä voi olla ja sitten tehä joku johtopäätös että haluanko samanlaista jatkossa vai ehkä vähän erilaista. Vai ihan totaalisesti erilaista niin.

Henri:  Toikin on muuten tosi hyvä ajatus silleen et eihän jos tuntuu et harkas on semmosta että ei tää nyt oo mun juttu niin ootko samaa mieltä siitä et ei sekään nyt on mikään  epäonnistuminen siinä vaiheessa?

Henrietta: Ei sehän on siis onnistuminen ja ikään kuin hyvä oivalluksen paikka jos pystyy reflektoimaan omalle kohalle että et onko joku juttu. On tietenkin sillä lailla harkka voi toisaalta, se voi antaa tommosen tosi vahvan signaalin et joku juttu ei oo omaa, mutta toisaalta se voi olla myös suhteellisen lyhyt aika ikään kuin tehä joku tuomio että onko  joku työ tai tietty työskentelytapasi oma tai vaikka ku työyhteisö. Sehän voi olla niin että ihmisetkin vaikuttaa siellä että joku työtehtävä sinänsä voi olla mukava ja sopia itselle. Mut sit se porukka siellä jotenki ei oo saman henkistä et se asia vois sujua on toisessa työyhteisössä paremmin, että täs on niin monta tämmöstä variaatiota jotka vaikuttaa kokonaisuuteen.

Henri: Joo kyllä se kuinka pitkä sun harkka esimerkiks oli tai nää harkat mitä sä oot tehny ylipäätään?

Henrietta: No semmosia muutaman kuukauden yleensähän ne on ollu. Joo korkeakouluharkka.

Henri: Joo mulkin oli just kolme kuukautta tasan. Niin oot ihan oikees et onhan se nyt aika myöhemmin puhutaan varmaan tarkemmin siit merkityksestä mut täskin vaihees voi ehkä jo aatella sitä että lopulta kolme kuukautta sillä ei voi olla maailman suurinta merkitystä kuitenkaan loppuelämälle. Se on liian lyhyt aika siihen.

Henrietta: Kyllä.

Henri: Mitäs mieltä oot siitä et millasii tunteita harjotteluun sit voi liittyä?

Henrietta: Niin varmaan monenlaisia. Varmaan oisko yleisin semmonen tietty jännitys sehän voi olla hyvää tai sitten ihan kaameaa, et ei see yöllä nukuttua ennen kun se harkka alkaa tai harkan aikanakin. Että varmaan jokaisella jonkinlainen jännitys. Ainakin semmonen kutkus siellä mahan pohjassa et on kiva päästä tekee uusia juttuja, aina uudet jutut aiheuttaa varmaan semmost jännitystä. Ja sitten mietin myös sitä että voihan osalla ikään kun olla rimakin itseään kohtaan silleen suhteellisen korkealla että lataa paljon odotuksia ja sitten ikään kuin jo aluksi alkaa pelkäämään semmosta epäonnistumista. Et tää saattaa olla aika yleistä että kuitenkin sinne harkkaan kannattaa lähteä sillä lailla suhteellisen rennosti, et se ei oo kuitenkaan elämän ja kuoleman kysymys ja maailman vakavin asia vaan et siellä mennään oikeesti oppimaan ja myös nauttimaan siitä työn teosta. Et silleen itse myötätuntosesti myös kannattaa suhtautua itseensä.

Henri: Ihan totta ja joo. Kyllä se just tos taidettiin aikasemminkin puhua et jos se tuntuu semmoselta näytön paikalta et sun pitää mennä sinne osottamaan mitä sä jo osaat niin ohan siinäkin pointtinsa ehkä sinänsä, mut tavallaan et ehkä jotenkin sitä kutsutaan harjotteluks ehkä syystä. Et sä meet sinne harjottelemaan sitä tiettyy työn tekoo ja ehkä tai itsemyötätunto oli tosi hyvä pointti. Et ehkä se kannattaa pitää mielessä semmonen armollisuus tavallaan siinä. Tässä sitä opetellaan.

Henrietta: Kyllä. Juuri näin.

Henri: Samaa mieltä kyl noista tunteista siinä mielessä että monenlaisii on, jännitys on varmasti must tuntuu et se on varmaan väistämätöntä. Ja ehkä se on hyvä tiedostaa et se on väistämätöntä ettei ainakaan lähe itteänsä jotenkin sättimään tavallaan et miks mua nyt jännittää kun tottakai. Tottakai se jännittää.

Henrietta: Kyllä nimenomaan. Ja se myös kertoo siitä että on tosissaan sen homman kanssa että tuota se on tärkeää itselle kun tuntee jotakin tommosta jännitystä uuden eessä.

Henri: Aika hyvin tossa mun mielestä tuli ja just semmosta uteliaisuutta, innostusta, kaikkee semmosta löytyy niin kun sanoitkin. Ja sit just käänne, tai kääntöpuolena voi olla se semmonen pelko niist epäonnistumisista ja sellasista. Mut kyl niihin mun mielestä jos vaan pystyy ottaa sen linjan että just testaillaan, kokeillaan, harjotellaan. Ja sanoitkin tos aikasemmin esimerkiks että työyhteisöstä ja tällasesta niin toki sieltä ois hyvä saada sitten tietenkin kans sitä tukee vaik niihin jännityksiin tai jopa pelkoihin jos semmosii on.

Henrietta: Nimenomaan. Ja rohkeesti siltä harkkaohjaajalta tai kuka siel onkaan se vastuuihminen niin rohkeesti kysymään ja aina juttelemaan niistä fiiliksistä että sen takia se ihminen siellä on nimetty. Syystäkin.

Henri: Niinpä. Tuleeks sulle mieleen viel mitään semmosia et miten vaikka se tietyn harjottelun ala tai vaiks se et onks se harkka pakollista tai vapaaehtosta, onks nää semmosii et nää vaikuttaa esimerkiks just mitä silt harkalta odottaa tai millasii tuntemuksii siihen kuuluu?

Henrietta: Joo aivan varmasti.  Ja on erilainen painoarvo sillä harkallakin että tuota itse hieman tästä aiheesta tuota kyselyäkin oon herätelly tuolla sosiaalisen median puolella. Ja sielt tuli ihmisiltä ihan mukavia vastauksia.

Mä kysyin et minkälaisia, itseasias kysyin et onko ihmiset kokenu harkan tai tämmöset työharjottelut tärkeinä oppikokemuksina niin itseasiassa enemmistö sieltä 67 prosenttia vastasi että kyllä ovat kokeneet ja sitten tuota 13 prosenttia sano että ei ja sitten siihen se 21 prossaa joka sano että riippuu harkan sisällöstä. Et ilmeisesti ollu sitä variaatiota että osa harkkoja ollu oikeesti huonompia. Ja osa taas sitten parempia tai semmosia opettavaisempia.

Et varmaan riippuu ja sielt tuli ihan juttua heräs kommentteja et ylipäätään harkat siis vaihtelee laadultaan aika paljonkin. Että ja sit myös se että ikään kun et minkälainen on ideaalinen harkka, siitäkin tuli hyviä pointteja. Et hyvässä harkassa se ihminen pääsee jopa tuomaan organisaatioon jotakin tämmöstä uutta näkemystä ja ehkä semmosta tuoretta näkökulmaa mitä siellä se porukka ehkä itse siinä päivittäisessä hommassaan ota huomioon niin kun ulkopuolinen harkkailainen voi tuoda ihan jotain uutta perspektiiviä joka on tosi hyödyksi. Mut sit taas huono harkka on tämmönen hyvin stereotyyppinen että kahvin keittoa tai paperin silppuamista. Et sit taas se on se toinen ääripää mikä ei varmaan hirveen opettavainen ole niin sanotusti. Ja vielä semmonen pointti että tosiaan alasidonnaistahan tää homma on, että tuli semmonenkin näkökulma et esimerkiks sairaanhoitajan tutkinnossa niin puolet on harkkaa. Et se on aika iso mut sit taas jossain muussa sullakin oliks sul joku esimerkki että jollain alalla esimerkiks ei ole paljonkaan.

Henri: Joo tiedän semmosia aloja missä ei oo ollenkaan pakollista harkkaa. Mikä on en tiedä mitä mielt vaikka ite oot sellasesta, mutta se on ehkä vähän kyseenalasta kuitenkin et jos ei siihen tutkintoon kuulu ollenkaan sellasta.

Henrietta: Niin.

Henri: Kyl siin jotain jää ehkä vähän paitsi.

Henrietta: Kyllä joo. Ja riippuu niin varsinkin jos on semmonen teoreettinen ala et siel on sitä teoriaa arki täys niin sillon mä kans aattelen et siitä jää joku paitsi. Joku semmonen käytännön hyödyllispuoli paitsi et miten sitä teoriaa saa sinne arkeen, ettei vaan pyöritä siellä teorian parissa.

Henri: Totta. Joo siis toi on ihan totta ja nää alat mitä mietin missä ei oo pakollista harkkaa itseasias mun tietämyksen perusteella, tää varmaan vaihtelee siis ihan koulukohtasestikin käsittääkseni mut ne on kyllä osa semmosia no, teoreettisia tai just niin kun tos aiemmin niistä generalistialoista niin vähän semmosia missä muutenkaan ehkä se työllistyminen tai työelämä millaseks se rakentuu niin se ei muutenkaan oo ehkä niin suoraviivasta kun sit jossain vaik professioaloilla. Niin oishan se silleen aika relevanttii saada just vähän sitä käsitystä et millasii mahollisuuksii on ylipäätään.

Mut noi oli tosi kiinnostavii kyllä noi mitä sä olit keränny noit kokemuksii.

Toi ehkä herätti kans paljon ajatuksia toi että koetaan hyväks harkaks kans semmonen missä pääsee just ehkä vaikuttamaan ja tuomaan omaa näkemystä siihen lafkaan. Niin toi kuulostais jos toi on aika ehkä semmosta ideaalii mun mielestä et jos siin on vielä tavallaan tommonen, toi on aika suuri hyöty.

Henrietta: On.

Henri: Ja et se osataan hyödyntää ja osataan ottaa vastaan tavallaan silleen siellä.

Henrietta: Kyllä just tuo et jotenkin ois tosi tärkee että ne työpaikat, organisaatiot näkis mahdollisuutena sen että hei että sinne tulee joku ulkopuolelta ja tuo intoa mukaan ja haluaa oppia ja vieläpä voi sitten antaa jotain fiksuja näkemyksiä että tätä ihmistä oikeesti sitten myös kuunnellaan. Eikä aatella että no niin siinä harkkalainen jaloissa juoksee ja on vähän tiellä et oisko helpompi jos se keittäis kahvia tuolla sivussa. Niin sillonhan varmaan se harkan ikään kun tavote ei oo yhtäläinen siellä työpaikan ja tuota harkkalaisen välillä.

Henri: Niinpä. Kuitenkin jos miettii varmaan sinänsä mitä tahansa lafkaa niin kuinka usein tulee semmosii tilanteita et sä saat sinne vaikkakin lyhyeks aikaa mutta kuitenkin saat sinne tyypin kuka tulee ihan sen boksin ulkopuolelta. Ja kellä voi olla vaikka millasii tuoreita näkemyksii niin on se kyl upeet jos niitä pystytään hyödyntää.

Osaatko sanoa et mitenköhän sit jos huomaa vaik harkan aikana just et on päätynykin vähän semmoseen harkkaan mikä ei sit oikein, jos se on vaik just sitä kahvin keittämistä, paperien silppuamista ja tuntuu siltä et täs ny ei oo hirveesti just sitä merkitystä niin mitenköhän siin tilantees kannattais sit toimia tai asennoitua tai jotenkin? Se ei ois mikään helppo tilanne kuitenkaan.

Henrietta: Niin ei että sinänsä itse en välttämättä suosittele sitä että heittää hanskoja tiskiin kuitenkaan, että varsinkin jos on lyhyt aika oikeesti se harkan pituus niin et miks ei sitten loppuun asti kuitenkin. Onpahan hyvä kokemus on käyny jossakin.

Henri: Niin just.

Henrietta: Mut tietenkin sit jos ihan mahotonta jatkaa niin varmaan sitten kannattaa keskustella et mitä siinä tilantees tekis.

Henri: Toi on hyvä ehkä just kans toi keskustelu silleen että voihan se olla että jossain työpaikoil jos on vaikka aikasemmin totuttu siihen että no nää harkkarit ne on vähän tämmösii kahvinkeittäjiä. Niin sit kukaan ei ehkä oikein tajuu sitä välttämättä et hei näistähän ois muuhunkin. Niin sit se on hyvä jos vähän jos vaikka vähän viittii siellä sit hihkasta ehkä että hei mä voisin ehkä tehä tämmösenkin jutun tai jotain. Nää on tietty vähän sit tilannekohtasia.

Henrietta: Niin ja tää kahvin keitto sitä ei passaa yleistää. Jos on joku kahvifirma mis on töis niin saattaa olla ihan hyödyksi jos keittää vähän kahvia.

Henri: Niin totta maistaa uusia makuja, kyllä kaikessa puolensa.

Henrietta: Niin.

Henri: Semmonen on muuten mun mielest kans tärkee jos puhutaan näistä harkkakokemuksista just. Niin yks mistä ite tykkäsin tosi paljon mun harkassa ja sanoisin tän vaikken ois enää samalla työnantajalla ois se, että meil oli mun sillosen ohjaajan kanssa joka viikko tämmönen muistaakseni toi joka viikko, tämmönen erillinen palaveri mis me ei puhuttu niinkään tiäkkö näist käytännön työtehtävästä tai tämmösist. Vaan me otettiin se aika vähän pysähtyy just sitä varten et pystyi ääneen siinä tän ohjaajan kans reflektoimaan sitä et millasta on ollu tää harkka, milt se on just tuntunu, mitä ehkä kaipais lisää, mistä on tykänny. Meil oli joku, oiskohan niitten termi ollu jopa joku reflektiotapaaminen, en tiedä oliko sentään noin jylhä termi. Mutta se oli tosi kiva. Ehkä mä ylipäätään ehkä haen täl sitä et on tosi hyvä jos sen harkan aikana taval tai toisel pystyy jotenkin pysähtyy myös välillä ja miettimään et mitäs tää täl hetkel antaa mulle.

Henrietta: Kyllä joo. Tosi hyvältä kuulostaa. Hienoa että noin on ollu sun kohdalla. Toivottavasti monen muunkin harkkaan kuulus tuo. Ettei puhuta vaan siitä työn sisällöstä ja siinä onnistumisesta vaan myös siitä että miltä tuntuu, mimmonen tyyppi sä oot. Ootko kehittyny tai oivaltanu jotakin uutta itestäs, kaikki tämmösiä. Joo tosi tärkeetä.

Henri: Kyllä, kyllä. Resurssikysymyksiä osittain mut toivon mukaan samaa mieltä, toivottavasti ois. Meil oli toki kun se oli kurssisuoritus niin sit meil oli koulun puolesta myös joku semmonen reflektiopäiväkirja tai joku semmonen mitä ois voinut siinä harkan ohella kirjottaa ja siitähän vois olla kans apuu. No mä ite kyllä tein sen joskus kaks kuukautta jälkikäteen et siit ei ehkä ollu silleen mutta taval tai toisel et jos pääsee miettimään sitä omaa harkkaa myös sen harkan aikana niin sehän on tietenkin tosi hyvä.

Henrietta: Joo ja monesti se että sanottaa niitä ajatuksia. Pistää niitä ylös tai ihan vaikka puhuu ääneen niin se auttaa tosi paljon, ettei aina oo niin selkeitä jos ne vaan pyörii siellä omassa päässä niin tulee ihan erilainen struktuuri kun niitä saa sieltä ulos johonkin muotoon.

Henri: Tosi hyvä pointti. Eikä sen tarvii välttämät just olla ees vaik sen harkan ohjaajan kans vaan voihan se olla vaik et jos frendien kans sit pystyy vaikka tai jossain. Tosi hyvä. Tärkeetä on että pääsee niitäkin fiiliksii sanottaa jossain. Mitäs mieltä oot siitä et miten nää omat kokemukset sitten harkan ajasta ja ylipäätään et miten sä oot suhtautunu siihen harkkaan ja kaikki tämmöset niin miten ne saataa sitten vaikuttaa tulevaisuuden käsityksiin tavallaan työelämästä ja tämmösestä? Onks siin jotain?

Henrietta: Tuota joo. Aika paljon on kyse mun mielestä omasta asenteestakin siinä ja aktiivisuudesta aika paljonhan siitä harkasta saa tehtyä oman näköisen vaikka siinä on joku tietty struktuuri. Mut mä uskon että oma aktiivisuus määrittää tosi paljon siinä. Ja se et mitä puhuttiinkin jo tuosta että se semmonen oma identiteetti varmaan selkeytyy ja itsetuntemus lisääntyy parhaimmillaan siinä. Siis siitäkin tulee mun mielestä iso lahja omalle tulevaisuudelle et näin mä aattelen. Ja omalla kohdallakin kokemukset on ollu semmosia et mul on käyny vahvasti niin että on nimenomaan vahvistunut se semmonen kun ollu joku käsitys että mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa ja työkseen. Ja sitten harkan myötä ja niitten muitten töitten myötä niin on vahvistunu selkeesti et okei, mä oon oikeella tielle että musta tuntuu että mä olen menos sitä kohden mitä haluan. Ja tuntuu että vahvistuu se käsitys nimenomaan niin se on ollu itselle tosi mukava.

Henri: Joo toi on tosi mahtavan kuulosta. Ja ehkä tuossa just se mist puhuttiin vähän tos aikasemminkin mut se että olis se harkka sit millanen kokemus tahansa. Niin ehkä toi voi olla se lopputulos minkä sielt pystyy kaivamaan. Et jos se on huono kokemus niin sit sun itsetuntemus ehkä kasvaa siinä mieles et sä tiedät että nää, tää ei välttämättä, tällasta mä en halua uudestaan vai mitä, et se on joka tapauksessa itsetuntemusta kehittävää.

Henrietta: On kyllä. Aina siitä jotakin jää käteen kunhan vaan malttaa pysähtyä itsensä äärelle ja miettiä et mitä siitä jäi käteen ja mitä oppi itsestä. Koska jos vaan porheltaa menemään hirveetä vauhtia niin tuota on hyvä olla reipas ja aktiivinen, mutta välillä tarvii pysähtyä. Et oikeasti älyää mitä on tullu opittua.

Henri: Mitä on tullu opittua nimenomaan. Mitä tästä sai itelle. Se on ihan totta. Niin ja sit tietenkin tosi tärkeetä työyhteisönkin rooli siinä että millanen ylipäätään se kokemus on ja sit toisaalta se et millanen tavallaan fiilis siitä harjottelust jää tulevaisuutta varten. Et onhan se hirveen tärkeetä et siel työyhteisös otetaan vastaan tietenkin tasavertasena työntekijänä ja tälleen. Mut sit toisaalta myös se että ymmärretään se että sä et toisaalta oo ehkä yhtä kokenu kun heidän vakituiset työntekijät ja sitä että ymmärretään myös tarjota sitä tukea. Ehkä semmonen kultanen keskitie siinä. Et arvostetaan sitä osaamista mutta tajutaan myös että tarvitaan ehkä sitten enemmän tukea.

Henrietta: Kyllä just niin. Ja niin kun puhuttiin aiemmin tossa just siitä että sen yksilön ei kannata liikaa painetta itselleen asettaa. Tai sitä rimaa liian korkeelle. Niin sit sama tosiaan sinne työyhteisön puolelle että ymmärretään että ihminen on harkassa, että ei, et pidetään se tunnelma semmosena että siellä on kaikki mahollisuudet oppia ja näin. Että ei vaadita ihan liikoja kohtuuttomasti.

Henri: Totta. Ja kans ehkä silleen epämuodollisestikin tavallaan että myös sen lisäks että on tää kaiken maailman just puhuttiin niist ohjaajan kanssa palavereist, tämmösist. Mut myös se että mennään lounaalle yhessä ja kahvitauoilla kysellään kuulumisia ja vaikka jotain että millasta, mitä harrastaa tai jotain mutta että oikeesti myös halutaan tutustua siihen uuteen harjottelijaan ihmisenä.

Henrietta: Just näin.

Henri: Sekin on tärkeetä.

Henrietta: On, on.

Henri: Joo. Mut mites sitten viel ehkä täst harjottelun laajemmasta merkityksest mitä siin voi olla. Niin must tuntuu että aika yleinen ajatus on ainakin se et harjottelul on suuri rooli siinä että tavallaan et mitä musta tulee isona ja millasiin suuntiin se ohjaa mua. Mut mitä mielt sä oot siitä? Kuinka paljon se lopulta kertoo siitä että mikä sitten susta tulee isona?

Henrietta: Niin. No sitähän ei tiedä. Että ensinnäkään sitä ei varmaan tiedä mikä lopullisesti ihmisestä tulee isona tai millon ihmisestä tulee iso. Tää työelämän muutoskin on siis selvästi siihen suuntaan et enää ei ole sitä että on joku virka jossakin tai että oot jossain työpaikassa, siellä sitten 30 vuotta yhdessä mestassa niin sanotusti. Vaan että työelämä on paljon sirpaleisempaa ja että ihmiset käy monissa paikoissa tai tekee varmaan tulevaisuudessa enemmän vaikkapa tietyn lailla yrittäjän roolista käsin erilaisia projekteja et senkin nään mahollisena.

Mutta tuota nimenomaan se et sen harkan tai minkään työpaikan ei tarvi määritellä liikaa sitä tulevaisuutta ja sit haluan nostaa senkin esille, että myöskään ei pidä tarrautua johonkin semmoseen tiettyyn ammatti-identiteettiin tai tehdä semmosia elämän järisyttäviä päätöksiä hirveen nuorena. Että nyt mä valitsen jonkun ammatin ja tässä sitten olen loppuelämän. Et siitähän kans kasaantuu semmosta painetta yksilölle kun pitää jotenkin osata määritellä itsensä ja oman tulevaisuutensa. Et mä enemmänkin näkisin niin että pitäs, tai ois parempi jos löytäs semmosen oman isomman intohiman isossa kuvassa. Jonkun miten haluaa maailmaa muuttaa tai olla avuksi ympärille oleville ihmisille isommille yhteisöille. Et semmosta minäkeskeisyydestä lähetään vähän laajemmalle kattomaan et miten voin tehdä muutosta maailmaan ja löytyy jotain isoja intohimoja.

Sit se joku ammatti tai työtapa on väline toteuttaa sitä isoa intohimoa. Ja se voi vaihella. Et jos vaikka on et haluun nään isossa kuvassa että haluan auttaa muita ihmisiä. Niin se voi olla näin että periaatteessa vaikkapa lääkärin roolista voin auttaa muita ihmisiä tai sitten voin auttaa vaikka lastenhoitajana muita ihmisiä tai kaupan kassana muita ihmisiä. Et se on niin laaja että ei pidä ikään kun jumittautua johonkin tiettyyn ammattiin tai siihen ammatti-identiteettiin vaan nähdä isossa kuvassa ne omat intohimot ja sitten vaan löytää aina tapoja ja väyliä toteuttaa isoa intohimoansa.

Henri: Ihan totta. Tää on mun mielestä ehkä yks kaikist tärkeimpii asioita täs koko hommas jotenkin. Että ylipäätään se että se harkkapaikka, se yks harkkakokemus ei ensinnäkään määritä sitä sun tulevaa ammatillist identiteettii. Mut toisaalta myös et mikä just sen ammatti-identiteetin merkitys sit on kokonaiskuvas. Tottakai sillä on merkitystä, mut et täs puhutaan paljon laajemmist asioista. Ehkä sitä voi tiivistää just silleen et elämää ei määritellä kuitenkaan pelkästään ammatin kautta vaan tärkempäähän on just se että löytyy  niitä niin kun sanoit intohimoja, merkityksiä, merkityksellisyyden kokemuksii ja sanosin myös että aika, voi olla monet (–) [30:09:4]. Et tavallaan niitä omia juttuja voi olla. Ehkä vaikka kuinka monta.

Henrietta: Voi joo. Ei pidä sillä lailla rajottaa itseänkään myös tai ajatella että joku tietty kiintiömäärä että montako omaa juttua mulla voi olla. Vaan voi olla hyvin paljon ja ne voi olla tosi eri tyyppisiäkin. Sit niist vaan tulee hyvä kokonaisuus. Joo.

Henri: Kyllä, kyllä. Ja et ammatti on tietty yks asia. Me käytetään paljon aikaa päivästä kuitenkin työn tekemiseen. Niin onhan se silleen toisaalta ymmärrettävää et se myös on toivon mukaan usein iso asia mikä sitä merkitystä tuo, mutta ei sen tarvii olla ykkösprioriteetti. Eikä sen tarvii olla kakkosprioriteetti. Kylhän se ammatti voi olla vaikka kutosprioriteetti ja sit sul on ne viis juttuu mitkä myös tuo sulle paljon merkitystä elämään. Ehkä se on hyvä tän vaikka nyt puhutaan tietenkin vähän laajemmista asioista kun pelkästään harkasta, mun mielestä on tosi relevanttii et pistää sen tavallaan oikeeseen mittakaavaan myös sen harkan merkityksen.

Henrietta: Kyllä juuri näin. Joo.

Henri: Tuleeks sulle mieleen viel tosta jos ny aatellaan sitä oman jutun löytämistä niin tavallaan että millanen prosessi se sit voi olla ylipäätään? Mitä se, millasta on ettiä sitä omaa juttua?

Henrietta: Sehän voi tuntua aika kaoottiselta. Mä uskon et tää on semmonen sana mihin moni ihminen pystyy samaistuu ja mä sanoin tän ihan tietosesti, et mä en sanonu ensimmäisenä että se tuntuu koko ajan ihanan inspiroivalta ja joka päivä auringon paistetta ja näin vaan se voi olla semmonen kaoottisuus ja voi olla hyvinkin kyseenalaistava olo että mimmonen mä oon ihmisenä ja mikä mun paikka on maailmassa ja mitä mä haluan tehä.

Et se voi olla hyvin ikään kun sekavaa. Mut että palanen palaselta se varmasti jotenkin loksahtaa paikalleen. Ja nään että vaatii uteliaisuutta, vaatii itsensä kohtaamista ja semmosta aidosti pysähtymistä itsensä äärelle. Se ikään kun oman jutun löytyminen ja mahollisimman laajasti monien asioiden kokeilemista. Ja vaikka ikään kun tuntus tai tietäs että joku tietty vaikka työ tai työn teon tapa ois se oma juttu niin silti ehkä kantsii kokeilla myös vähän muunlaisia koska sillon ainakin vahvistuu se että se alkuperänen on se oma juttu tai sitten tosiaan huomaa että oho, joku ihan muu tapakin vaikka on yhtä hyvä, tai parempi tai näin. Et se avartaa sitä omaa ajatustapaa ja testaa asioita niin saattaa yllättyä. Et silleen ehkä se oma juttu löytyy. Olemalla silmät auki ja huomaamalla mahdollisuuksia maailmasta, ympäriltä.

Henri: Kyllä. Ehkä me palataan taas siihen testailuun. Ja kuinka tärkeetä se on ylipäätään. Ehkä toi on muuten ihan siis mekin ollaan vaikka Nyytissä huomattu tota ja laajemminkin sitä on tutkittu et kyllähän suuri tekijä opiskelijoitten ja nuorten tämmöses pahoinvoinnissa, hyvinvoinnin haasteis, niis suorituspaineissa on just se että aatellaan niin kun sanoit tos aikasemmin et niit valintoja pitäs tehä jotenkin tosi silleen, no tosi nuorena ja et ne ois just tosi sitovia ja lopullisia. Niin ehkä me tässä haastetaan sitä ennen kaikkee.

Henrietta: Kyllä. Ja siis sitten myös semmonen tärkee näkökulma kuitenkin valintoja siis täytyy kyetä tekemään. Et mä en missään nimes tarkota että ihmisten ei täydy osaa tehä valintoja vaan ehottomasti täytyy mut se että sillä hetkellä kun se valinta tehdään, sen täytyy tuntua sillä hetkellä hyvältä. Ne voi muuttua. Elämässä mennään eteenpäin ja löytyy ihan uudenlaisia asioita mut se että jotain mieltä kannattaa aina jostakin olla. Ettei jää sillai sanattomaks tai semmosta näkemystä tai jotain haaveita ja tavotteita että kannattaa löytyy joku juttu aina mutta tosiaankin se ei tartte olla semmonen lopullinen koko loppuelämän asia.

Henri: Totta. Tosi hyvin tiivistetty toi. Ehkä ylipäätään mä tykkään haastaa semmosta kapeeta jotenkin ura-ajattelua. Mä en henkilökohtasesti, täst voi olla toki montaa mieltä mut mä en ees tykkää ehkä ura-sanasta ihan hirveesti. Koska eiks ura oo vähän, no se on ura. Se on tavallaan semmonen suoraviivanen joo tie ja sit siin on jotkut semmoset tavallaan vallit siellä reunalla mistä sä et sit oikeen enää pääse pois kun sä oot urautunu siihen.

Henrietta: Just niin.

Henri: Niin ei tää varsinkaan nykymaailmas niin kun sanoit mis on paljon enemmän pirstaleisii työuria ja ammatin vaihtoja ja alan vaihtoja kaikkia tämmösiä niin ei se vaan jotenkin mun mielestä usein pidä paikkaansa sellasenaan.

Henrietta: Totta joo. Hyvä huomio. Oon samaa mieltä kyllä. Ja se ura jopa nimenomaan jopa tuntuu rajottavalta. Tai siinä on vähän jotkut raamit ja kahleet ympärillä ja just että olen nyt tajunnu tämän reitin ja tähän jään vaikka niin ei tarvis olla.

Henri: Nimenomaan, nimenomaan. Kyl niit vaihtoehtoja ja mahollisuuksia kuitenkin riittää jatkossakin ehottomasti. Mut ehkä kaiken kaikkiaan jotenkin must tuntuu et harkan suhteen ja hirveen monen muunkin asian suhteen ehkä tärkeintä on just antaa itelleen sitä tilaa päättää vähän sitä. Tai ei päättää välttämättä mutta miettiä sitä et mitä ne omat arvot on, mistä itelle tulee niitä merkityksellisyyden tunteit. Ja se harkkahan voi antaa siihen osviittaa ja varmasti tosi usein antaa. Mut ei kuitenkaan ota liikaa paineita siitä et vaik se harkka nyt ei just silleen oiskaan mikään valaistumiskokemus välttämättä.

Henrietta: Kyllä ja nimenomaan just tuo että ei ota liikaa paineita mutta ei ota myös sitä oletusarvoa että siellä täytys kokea sitä valaistumista. Koska sitten tulee pettymys nimenomana jos taas ei koe sitä että tietyllä tapaa ei kumpaakaan ääripäätä. Eli se oletus- ja odotusarvo.

Henri: Just näin kultasen keskitien ettimistä. Siitä täs on kyse. Ja ehkä se et joo kyl ehkä me ollaan todettu että harkalla on iso merkitys. Mutta ei se määritä tulevaisuutta. Ehkä se on vastaus siihen yleiseen odotukseen.

Henrietta: Kyllä joo. Et sillain rennoin mielin kuitenkin. Et ilolla oppimaan. Se on hieno mahdollisuus oppia itsestä ja työstä ja työkavereista, työyhteisöstä. Kaikenlaisesta mahdollisesta. Sinne vaan silmät ja korvat auki aktiivisesti tekemään ja unelmoimaan sitten että mitä sen jälkeen.

Henri: Todellakin, siis ihan just näin. Hieno elämän vaihe, hienoi uusii kokemuksii. Väistämättä uusii kokemuksii ja sit se mistä tosi hyvin aikasemmin korostit sitä itsemyötätuntoa kans niin se siel mukana kans. Et katotaan mitä tästä tulee ja tehään parhaamme mutta ei liikaa paineita. Näillä pärjää varmasti tosi pitkälle. Hei kiitos Henrietta sulle oikein paljon täst keskustelust.

Henrietta: Kiitos itselles oli tosi mukava jutella.

Henri: Samat sanat ehottomasti. Ja kiitos paljon myös kuulijoille. Toivottavasti tästä löyty vähän uusii näkökulmii tai vaik samaistumispintaa siihen et millasia ajatuksia ite on ajatellu harkan suhteen ja jos tätä kuuntelee ihmisiä ketkä vaikka on just sinne harjotteluun pikkuhiljaa menossa niin varmasti täältä molemmat toivotetaan hyvin lämpimät tsempit siihen.

Henrietta: Kyllä. Paljon tsemppiä kaikille onnistumisen iloa.

Henri: Kyllä. Kiitos oikein paljon ja kuullaan taas.

Henrietta: Kiitos. Moikka!

[Musiikkia]