NyytiCast #30: Elämä ja some

Litterointimerkinnät

M: Milla
EN: Eino Nurmisto
sa- sana jää kesken
(sana) epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-) sana, josta ei ole saatu selvää
(–) useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää

, . ? : kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa

[alkumusiikkia] [alkujuonto] M: No moi. Mä olen Milla ja tämä on NyytiCast. Tässä jaksossa jatketaan jo viime viikolla alkanutta someteemaa eli some ja mielenterveys- keskustelua. Mun vieraaks tulee loistava Eino Nurmisto. Eino tunnetaan alun perin blogistaan Tämän kylän homopoika, joka nousi hyvin suosituksi ja sitä on edelleen. Mutta toki hänet nykyisin tunnetaan vaikka ja mistä. Eino kertoo omasta mielenterveydestään ja somesta ja asioiden jakamisesta. Ylipäätään ajatuksista somen ja mielenterveyden suhteesta. Tää oli mun mielestä hirveän hauska keskustelu ja toivon, että tää tunnelma välittyy myöskin teille. Tervetuloa kuuntelee.

M: Moi. Olen Milla ja mun kanssa täällä on juttelemassa Eino, tervetuloa.

EN: Moi vaan ja kiitos, kiitos. Oikein kiva olla täällä.

M: Mua kiinnostais heti alkuun kysyä. Minkälainen sun tarina somen kanssa on?

EN: No mullahan on hyvin tämmönen pitkä ja polveileva tarina. Mut tavallaan jos nyt aattelee tätä mun some-influensserin uraani, niin sehän on alkanu siis vuonna 2010 Tämän kylän homopoika -blogin perustaessani. Ja sitte se, siinä tavallaan mulla ei ollu mitään semmost suunnitelmaa minkään suhteen. Et se on aika silleen orgaanisesti ja luontevasti tullu, et blogi on ollu nää kaikki vuodet mukana. Nyt viime vuodet aika silleen sivutoimisesti. Mut et sitten niin ku kaikilla muillakin bloggaajilla, ni sitte on tullu muitaki somekanavia silleen sitä mukaan kun niitä on internettiin putkahdellut, niin siihen mukaan.

M: Eli täs on ollu hiljattain sun blogin 10-vuotispäivä.

EN: Kyllä, joo tossa keväällä.

M: Vau. Onnittelut. [nauraa]

EN: Kiitos, kiitos.

M: Minkälainen somen maailma tavallaan oli ku sä alotit, oliks se erilainen ku nykyään?

EN: Olihan se tosi erilainen ku aattelee, et vaikka Instagramia ei varmaan edes ollu olemassa. Tai jos olikin, niin se on ollu ihan todella uusi ja pieni juttu. Ja silloin vielä IRC-galleria on vedellyt viimeisiään sillee. Et on ollu tosi erilaista. Et eihän semmost varsinaista somea oo oikeestaan silloin niin paljoa vielä ees ollu. Et enemmän se oli just sitä Facebook-kaveruutta ja ihmiset vähän on silleen, et niin et ihanko todella tänne oma nimi kuuluu internetiin kirjottaa. Että se oli hyvin semmost kotikutoista ja eri tyyppistä.

M: Joo, kyllä. Se siis varmaan siis viimeisen viiden vuodenki aikana muuttunu iha hullun paljon, ylipäätään somen maailma.

EN: On kyllä.

M: Mikä sulla oli sitte siinä syynä periaatteessa, että sä halusit alkaa pitää blogia?

EN: No kyl mulla oli, just perustin blogin hyvin silleen hetken mielijohteesta. Mut kyl siin oli semmoset mielenterveydelliset syyt tosi paljon. Et mä muistan, et mä oon sitä ihmisille sanonu silleen enemmän tai vähemmän tosissani. Et mietin, et joko hakeudun terapiaan tai sitten alan kirjoittaa blogia ja jotenki sitä kautta prosessoida asioita. Mut sit se ei siellä Someron pikkukylässä tuntunu kovin semmoselt mahdolliselta mahdollisuudelta. Ruveta terapiaan, niin sitten aloin kirjottaa. Mutta sittemmin olen kyllä terapiassakin, et se autto ehkä pahimman yli, mutta se ei sit ihan kuitenkaan kaikkea korjannut tai korvannut.

M: Siinä hetkessä hyvä vaihtoehto.

EN: Joo ja sit mul oli tavallaan myös se ajatus, et varmasti saman tyyppisiä asioita pyörittelee muutkin. Et se toimii kakssuuntasesti vertaistukena, että ja niin se kyllä sit toimikin.

M: Miten sä sitten koit, että minkälaista tukee sä sit sait sieltä?

EN: No kyl siinä semmonen, ihan jo tavallaan se ajatus tai tieto siitä, et ei oo yksin niitten kelojensa kanssa. Niin se oli tavallaan jo se itsessään aika semmonen tärkeä oivallus. Ja tavallaan se on oikeestaan jatkunu ihan näihin päiviin asti erilaisten ongelmien ja asioiden kanssa. Et oikeestaan mä oon oppinu aatteleen silleen, et mitä enemmän ajattelee silleen, et minä olen yksin tämän asian kanssa ja kukaan muu ei todellakaan voi ajatella näin, ni sit sitä enemmän kaikki maailman ihmiset ajattelee just niin. [naurahtaa] Että se on ollu semmonen tärkee oivallus, mikä on nimenomaan ehkä just somen ja sinne tulleen semmosen avoimuuden kautta tullu kyllä esiin.

M: Niin, vois ajatella, että nykyään nuoret elää aika eri maailmassa somen kautta. Et mä jotenkin muistan esimerkiks omast nuoruudesta, et sehän oli ihan erilaista. Et silloin luki jotain Demi-lehteä ihan hädässä, että sai vastauksia ja mietti, että kokeeko kukaan muu näin. Niin nythän se on ihan eri maailma jotenkin nuorille löytää somen kautta.

EN: On ja nimenomaan ku se on tavallaan syntyny se maailma. Et se tulee semmosilta oikeilta uskottavilta ihmisiltä ne asiat. Et se ei oo tosiaan sitä, et nuortenlehden lääkäripalstalta joku sanoo, että olet aivan hyvä, vaikka oletkin tällainen. Ja sit on kuitenki vähän se, että kannattaa terveydenhoitajan kanssa pitää ruokapäiväkirjaa, että ylipaino lähtee. Niin se ei oo sit ehkä kuitenkaan ollu ihan kauheen semmost hyödyllistä. [naurahtaa] Et kyllä semmost tukea ja vahvistusta saa kyl somesta ihan eri tavalla nykyään. Niin se on must tosi hieno juttu.

M: Miten se sit lähti, ku sä aloit bloggaamaan? Sä teit ilmeisesti ensin anonyyminä?

EN: Joo, mä olin itse asias aika monta vuotta ihan silleen täysin anonyymi, mut sit mulle jotenki. No siin oli vähän silleen kakspiippusesti. Et tavallaan ku mä en ollu sit ihan hirveesti pitänyt tavallaan huolta siitä, et onks se kuinka tunnistettavaa, vaik siäl ei nyt nimeä ja kuvaa olekaan. Niin sit se oli ehkä vähän sillee levinnyt käsiin se anonyymiys, et sitä piti jotenki sit jo miettiä. Siel ei voinu olla ihan sillee raadollisen rehellinen. Ja sit toisaalta sit alko tulla jo myös vähän semmonen, vähä semmonen kasvun ja suosion tavoittelu. Et se oli, siis mä oon jotenki vast jälkeenpäin tajunnu, et sehä on ollu ihan hirvittävän suosittu silloin ilman, et mä oon tienny mistään mitään. Mut et sit jotenki tuli se, et kyllä tästä sitte voi kasvaa entisestään kun alkoi tehä sitä omalla naamalla ja saa tavallaan semmost persoonaa vielä enemmän.

M: Okei, miten jos sä mietit sun tätä uraa blogin kanssa ja ylipäätään somen kanssa, nii miten se on suhun vaikuttanu? Oisik sä erilainen, jos sä et ois alottanu?

EN: Olisin ihan varmasti ihan tyystin erilainen. Ja tavallaan se on nii jotenki abstrakti ja omituinen ajatus. Et ei tavallaan pysty silleen sanomaan, et mitä olisin jos ei olisi somea. Mut et onhan se ihan hyvässä ja pahassa tavallaan vaikuttanu ihan kaikkeen.

M: Minkälaisii hyviä ja pahoja asioita, osaaks sä jotenki erotella tai eritellä niitä?

EN: No kyllä mun tavallaan silleen ku oikeestaan koko työelämä on jotenki sillee rakentunu ton somepersoonan ja ton sometekemisen ympärille. Niin tavallaan ihan jo siltä kannalta. Et ei olis aavistustakaan, et mitä töitä tekisi ja missä, jos ei olis näit somealan asioita. Ja sit toisaalt myös se, et kyllähän sielt on tosi paljon hyviä ystäviä tullu, nimenomaan silleen. No tavallaan vähän töiden kautta tai sit muuten ton someympäristön kautta. Et on se hyvin monialaisesti vaikuttanu ja sit toki myös silleen seksuaalivähemmistöillä ylipäätään. Ni kaikki tommoset omat somet ja deittisovellukset on ollu kyl oikeestaan niin kauan ku on ollu tollast somea ja älypuhelinta. Et tavallaan myös semmoseen muuhun sosiaaliseen elämään on kyl aina vaikuttanu tosi paljon.

M: Varmasti ja varmaan siis seksuaalivähemmistöjen just somet ja deittisovellukset ja kaikki, se maailma on ollu ihan erilainen sillon 10 vuotta sitte ku sä oot alottanu, vai onko?

EN: No tavallaan siis toki kaikki somet kasvaa ja kehittyy, mut et ne on loppujen lopuks yllättävän vähän muuttunu. Enemmänki se on ollu just vaikka Grindr, mikä on tämmönen homomiesten seuranhaku-appi. Niin tavallaan et sehän on ollut tosiaan silloin jo. Ihan ensimmäiset älypuhelimet on tullu, ni se on tullu tyyliin samaan aikaan. Et just vaik Tinder on sit tavallaa vast sen pohjalta luotu ja rakennettu. Et tässä on tavallaan just tämmönen vaikutus myös heteroihmisille merkittävä.

M: [Nauraa] Okei, mielenkiintoista. Minkälaisista asioista sä sit puhut somessa?

EN: No mähän oon siis vuosien varrella ihan hirvittävän paljon puhunu sillee, et mun täytyy pelastaa koko maailma ja puuttuu kaikkiin maailman epäkohtiin. Et se on tavallaan mun ehkä semmonen, mistä mut tunnetaan ja muistetaan. Mutta sit mul nykyään ehkä ylipäätään semmonen vähän rennompi ote. Et kyl mul edelleen tulee semmonen vaistomainen tarve jotenkin purkaa semmost turhautumista, jos jossain tapahtuu jotain semmost hyvin epäoikeudenmukaista tai kaltoinkohtelevaa.

Mut sit mä oon myös huomannu sen, et mun ei kannata enkä mä myöskään voi silleen ihan kaikkeen aina puuttua. Et se on sit sillee raskasta ja kuluttavaa. Et sit mä oon tavallaan semmost lempeyttä antanut itselleni siinä suhteessa, et voin olla myös ihan vaan tavallinen ihminen. Tehä vaan semmosii jopa hauskoja juttuja ja ilman, et hirveesti miettii, että mitä siitä tulee. Et kyl mä oon nykyään aika semmonen leppoisa ja arkipäiväinen ihminen. Mut kyl mä sit toisaalta myös oon paljon brändännyt itselleni tällasta glamoröösiä elämäntapaa. Että kyl mul tavallaan myös tämmönen hyvä ja nautinnollinen elämä silleen paljon näkyy somessa.

M: Koeks sä, et täs sulla on joku sanoma siinä, vai et onks se tavallaan sitte sun semmosta, tavallaan aitoa sinua?

EN: No joo, siis toki se on tavallaan aidosti minusta lähtöisin se, mitä siellä on. Mut et se ei tietenkään ole minä kokonaisuudessaan. Et tietenkin on asioita, mitkä ei siellä somessa näy. Mut et kyl se on tavallaan semmonen aitous ja semmonen reiluus on tavallaan se mun juttu kuitenki.

M: Miten sitte, ooks sä jakanu esimerkiks mielenterveysongelmista ikinä?

EN: Joo, kyl mä niistä itse asias puhun paljonkin. Ja oon silleen ollu kyl siinä mielestäni aktiivinen. Et se ja se on must ollu hieno, miten se on tavallaan. No ihan siis se, et ku joku ensimmäisenä puhuu, niin sit tulee tavallaan muillekin semmonen rohkaistuminen. Niin se on musta ollu hienoa, miten se jotenki sillee arkipäiväistyy.

Ja kyl mulle on just ollu tosi jotenkin tärkeetä ihan tavallaan myös sen oman olemisen kannalta. Et vaikka ku alotti terapian, niin kyl mul aina oli sit Instastoorissa se, et nyt menen taas terapiaan. Et tavallaan et sit normalisoi sitä sil omalla olemisella. Et se on aivan luonnollista, että tässä nyt käyn terapiassa ja menen sinne. Et se ei oo sen kummempi juttu ku mikään muukaan.

M: Niin. Ajatteleks sä, et se on somettajan vastuu myös kertoo vaikeista asioista, vai koeks sä, että ne voi tavallaan jättää pois siitä somesta?

EN: Se on vähän semmonen kakspiippunen asia. Ei tietenkään kenenkään oo silleen pakko puhua. Niin ku mikä tahansa tämmönen seksipositiivisuus, kehopositiivisuus. Et se ei oo mikään semmonen velvollisuus, et kaikkien täytyy puhua. Mutta se, et maailman täytyy olla kuitenki sellanen, et niistä saa halutessaan puhua. Et se on tavallaan se ratkaiseva asia siinä. Että siihen täytyy olla mahdollisuus ja se, et kuka vaan sais puhua niistä. Mut ei se oo tietenkään mitenkään pakko.

M: Miten sitte, tavallaan jos sä vaikka postaat tämmöstä sisältöö, et sä kerrot esimerkiks mielenterveysongelmista tai vähän raskaammista aiheista? Nii miten sä koet, minkälaisia reaktioita sä tavallaan toivot sitten sun seuraajilta?

EN: Mä en sinänsä ehkä aattele, et toivon minkäänlaisia reaktioita. Mut tietenki se on aina ihan ton tekemisen kannalta, et siin on jotain järkeä. Et se herättää ihmisissä jotain. Et on se sitten myötätuntoa tai somejakoja, niin tavallaan se on aina tavallaan vähän se palkinto, mitä siitä saa. Et ku tota joutuu kuitenkin tekemään suurimmaks osaks ihan vaan siitä tekemisen halusta.

Mut et kylhän se tietenki ain sit lämmittää mieltä just, jos saa semmost keskusteluyhteyttä ihmisiin ja semmost samaistumisen tunnetta. Koska se on jotenki itselle sit taas ollu aikoinaan hirveen tärkeetä. Niin sit se, et pystyy tavallaan tarjoamaan jotain semmost tukea ja turvaa myös muille, niin.

M: Onks ne tavallaan kommentit ja palaute, mitä sä yleensä saat, ni onks se yleensä sitte sitä myönteistä, tai? Joo.

EN: Joo, kyl mulla siis, mul on jotenkin niin kivat ja mukavat seuraajat. Et sielt ei. Mä oon tavallaan ihmetellyt sitä, et mihin se tavallaan perustuu, et mul ei oo semmosii vihaseuraajia ja katsojia. Et se on aika harvassa. Et ainakaan mulle suoraan ei kyl yleensä tuu mitään semmosta vihapostia.

M: Nii, se on kyl aika harvinaista, vois ajatella.

EN: Nii, se on. Mut sit mä oon jotenkin vähän aatellu sitä, et se ehkä johtuu siitä, et ku se on niin tavallaan selkeesti näkyy jo tos nimimerkissä, et mistä siinä on kyse. Et siinä, et jos on semmonen raivokas homofoobikko, niin sit siin tavallaan se on niin puhtaasti omaa tyhmyyttä, jos päätyy katsomaan Tämän kylän homopoikaa. Et se ehkä johtuu siitä, et ihmiset jotenki ymmärtää olla tulematta sinne.

M: Nii, et se tehokkaasti karsii jotenki pahimmat jo heti pois.

EN: Niin uskon kyllä. Ja sit toki myös ihan sukupuoli ja ihonväri on myös kuitenki semmosia, mitkä tavallaan tosi selkeesti huomaan, et oikeesti vaikuttaa siinä, et miten internetissä suhtaudutaan.

M: Mul tuli jotenkin vaan sellanen ajatus mieleen, että mitä jos sun blogi kertoiski vaikka sienestyksestä. Ja sitte jotenki sinne blogissa tuliski ilmi, että se seurustelis miespuolisen kumppanin kanssa ja sitte. Et tuliskohan siitä sitte tavallaan vihaviestejä, et?

EN: Nii, se on tavallaan hankala kysymys. Ja siis silleen tavallaan se ois tosi paljon helpompaa, jos ei olis näin selkeen leimallisesti tuolla homostelemassa koko aikaa. Et kylhän se ois tietenkin paljon helpommaks ton kaiken tehny. Mut sit tavallaan just se, et ku mul ei oo ollu mitään semmosta kaupallista brändinrakennusta sit alun perin. Vaan et se on ollu nimenomaan se, et haluan tätä aihetta käsitellä. Ja sitten olen sen mukaan sen nimennyt.

M: Kyllä, eikä oo ollu sienestys hirveest sydämen päällä. [nauraa]

EN: No ei, en oo kyllä hirveen aktiivinen sienestäjä. [naurahtaa]

M: Hyvä, ettet perustanu sienestysblogia. [nauraa]

EN: Tavallaan toi sitten joskus kun lakkaa homohommat kiinnostamasta. Niin sit se on ehkä.

M: Pistät korvan taakse. [nauraa]

EN: Kyllä. Tämän kylän sienipoika.

M: [nauraa] Ihanaa. Mites sitten sun oma somen käyttö, minkälaisia tilejä sä seuraat tai käytäks sä ylipäätään kuinka paljon somea?

EN: No kyl se, joo kyl mä seuraan paljon. Ja kyl mä, no seuraan oikeestaan siis hirveen paljon ihan kaikenlaista. [naurahtaa] Mut kyl mua jotenkin nykyään semmoset erilaiset visuaaliset asiat jotenki kiinnostaa. Et must on kiva katella kaikkii sellasii taideasioita. Ja kyl toisaalt semmonen, mikä on täs viime vuosina jotenki tullu, mikä on mun mielestä siis varsinki Instagramissa tosi hyvä juttu. Et siel siis ihan kaikennäköset ihmiset tavallaan voi silleen tulla suosituiksi. Ja tavallaan, et aina on semmosii ihmisiä, jotka tykkää tietyn näköisistä ihmisistä. Et siellä minkä näköisenä ihmisenä hyvänsä voi saada tavallaan semmost hyväksyntää ja arvostusta ja ihailua.

Ja se on tavallaan myös laajentanu semmost omaa, en mä tiä, voiks puhua estetiikasta kun puhutaan ihmisistä. Mut kuitenki et pitää vaik paljon. Tai sit on paljon laajempi käsitys siitä, et millainen ihminen on hyvännäkönen, et on semmonen oma maku on laajentunut. Et se on ollu must tosi kivaa, mistä mä oon somessa tykänny.

Ja tavallaan just tietenki aina puhutaan tommosist mediakuvastosta ja siitä, minkä näkösiä ihmisiä näytetään. Ja sit mä oon itekki ollu vähän silleen, et eihän nämä nyt vaikuta. Mut sit tosiaan nyt kun on itse katsellut hyvin erinäkösiä ihmisiä ja hakeutunu siihen nimenomaan tietoisesti. Et nyt haluan katsella tämän näköisiä täältä ja et on laajentanu sitä kuvastoa itse. Niin kyllähän se sit on tosiaan vaikuttanu.

M: Niinpä. Varmasti. Mä siis itekin mietin sitä, että Instagramissahan on esimerkiks se, että sä voit valita, ketä sä seuraat. Että tavallaan se kuvasto, mitä sä näet on sitä, mitä sä valitset.

EN: Nimenomaan, kyllä.

M: Et tavallaa tai Instagramissa on hirveesti semmosia tyyppejä ja sivustoja, jotka levittää mun mielest hirveen hyviä asioita.

EN: On, joo. Kyl toi on tavallaan toinen sit tollasten esteettisten asioiden lisäksi. Se, et se on lisänny myös semmost tietoisuutta muuten. Ja tavallaan et pystyy jotenkin ymmärtämään paljon laajemmin erilaisia ihmisiä kuin se, et jos olis jonku sanomalehden pääkirjoituksen varassa aina silleen. Et muodostan mielipiteeni tämän pohjalta. Niin kyl se on siinäkin mielessä tärkeetä, et se käsitys maailmasta on semmonen moniulotteisempi.

M: Niinpä. No mites sitten negatiivisii juttuja?

EN: No kyl tavallaan semmonen, et kylhän se myös semmosii paineita aiheuttaa. Ja toki semmonen, mitä mä ite jotenki jatkuvasti kyl mietin. Et vähän semmonen jonkunlainen kateus kollegoita kohtaan tulee. Mut toki sit myös osaa olla silleen tosi ilonen, jos joku on tehny jotain hyvin tai tehny jonku mageen jutun. Mut et kyl se, ku tää on kuitenki aika tämmönen kamppailu jatkuvasti. Et kuka saa minkäki yhteistyön ja se, et se on hyvin semmonen epävarma ala. Niin kyl se semmost stressiä aiheuttaa.

Ja sit tavallaa just se, et seuraa koko ajan jotain tilastoja ja numeroita. Ja et siin on vähän semmoses alituisessa stressissä. Ja just se, et ku sitä ei ikinä pääse silleen pakoon. Et vaikka oliski silleen, et nyt en päivitä mitään, niin sit se kuitenki on tavallaan olemassa. Et siinä ei voi silleen laittaa työkonetta kiinni ja lähtee viikonlopun viettoon. Et se ei vaan toimi sillä lailla.

M: Nii, et se vähän sitoo koko ajan.

EN: Nii ja kyl se tavallaan silleen myös tiedostamatta ehkä kuormittaa aika paljon. Et sitä ei tuu ees aina ajatelleeks, kuinka paljon sitä ehkä pitäis ajatella. [naurahtaa] Kuinka paljon se kuormittaa.

M: Nii. Miten sä ajattelet ku sä jaat aika avoimesti sun elämää, et tietenkään kaikkea niin ku sä iteki sanoit. Mutta miten sä koet, et se on vaikuttanu suhun? Osaaks sä tavallaan ajatella sitä?

EN: No se on tavallaan semmonen. Mä jotenki. Nii, tää on muuten aika hyvä kysymys. Mä harvoin oon sitä sillee miettiny. No ku tavallaan mul on just se, et mä oon jotenki aika luontaisesti semmonen avoin ihminen. Ja sit mua tavallaan myös, varsinkin somessa jotenki usein ärsyttää semmonen, tosi semmonen peitelty ja tavallaan semmonen salamyhkäinen. Et must on paljon kivampi, et ollaan sillee aika avoimesti. Et se ei loppujen lopuks oo niin paha asia kun mitä monet aina uskoo ja väittää.

Mut et kyl se sit toisaalt välillä on vähän sillee hämmentävää ku joku ihminen vaikka muistaa silleen vuosien ajalta hyvin tarkasti, mitä mä oon missäki kirjottanut tai sanonu. Niin sit välil tulee vähän semmonen, et okei. Et tavallaan ois ehkä voinut vähän vähemmän yksityiskohtasesti kertoa asioita. Et on siin sellasia puolia kyllä.

M: Aivan. Mut jotenki ehkä myös semmonen yleinen asenne asioiden jakamiseen on muuttunu aika paljon. Tai jotenki mä muistan jostain omalta ala-aste, yläasteajalta, että on hirveesti peloteltu. Että laitat jonkun kuvan, ni se on sitte ikuisesti siellä ja joku hämäräsivusto sen sieltä poimii ja löydät sen sitten vaikka mistä. Tai et jotenkin sellaista puhetta on ehkä vähemmän.

EN: Niin, vaik tavallaan se sit taas on myös sillee paljon jotenki todellisempaa nykyään. Et kaikkii vanhoja asioita hyvin helposti silleen kaivetaan. Mut sit toisaalta mä suhtaudun siihen myös vähän silleen, mitä yks semmonen pitkän linjan toimittaja joskus sano tai kerto jossain. Et hän on ite ottanu sen linjan, et hän laittaa itse kaikki omat asiansa internetiin. Niin sit ei kukaan pääse just silleen vahingoittamistarkoituksessa niitä paljastamaan tai kaivamaan esiin. Ku et kaikki on ollu jo tiedossa. [naurahtaa] Et ei oo mitään semmost julkistettavaa.

Niin tavallaan toi on myös must tietyssä tilanteessa ihan semmonen jotenki hyvä ajatus. Mut ei sitä tietenkään sit ehkä ihan kaikkea kannata kaikkien kertoa. [naurahtaa] Mut et se on must jotenki, jos on tavallaan tommoses julkisessa ammatissa, niin onhan se helpompaa sitte tuoda itse mörkönsä esiin ku se, että ne paljastuu sitte ei-toivotulla tavalla joskus toiste.

M: Niinpä. Miten, jos miettis, että joku ois tavallaan alottamassa somettamista tai vaik perustamassa blogia tai ylipäätään lähtemässä, ni mitä? Jos sä pystyisit nyt neuvomaan häntä, niin miten sä tavallaan neuvoisit?

EN: No varmaan silleen ihan yleisesti ottaen kannattaa ehkä miettiä sitä omaa motiivia. Et jos on ajatuksena se, et haluan hirveästi rahaa ja tulla kuuluisaksi, niin ei kannata. Koska se aika harvassa asiassa toimii, et jos se on se ainoa motivaatio. Ni se ei välttämät sit ihan kerro siitä, et kuinka hyvin se homma lähtee käyntiin. Tai et soveltuuko siihen. Toki monet tekee somea myös sillee, et nyt tavoitan hetkessä 100 000 seuraajaa ja sitten kaikki vaan siitä rullaa ja tämä on menestysbisnes.

Mut lähtökohtasesti toi on kuitenki vähän sellast luovaa työtä, missä pitää olla joku semmonen osa ja ajatus itsestä, mistä kulmasta asioita lähtee tekemään. Et se on mulle ainaki itselle ollu semmonen tärkein näkökulma. Ja sit tavallaan myös se pitää muistaa, et se on aika raskasta sit loppuen lopuks. Vaik se voi vaikuttaa. Ja siis eihän se, tietenki nyt taas lähden rönsyilemään. Mutta se, et eihän toi toki oo fyysisesti raskasta. Et sinänsähän se on helppoa työtä, et käy ottamassa jotai yhteistyökuvia jossain tai sillee, mut et sit siin on kuitenki just semmonen alituinen miettiminen ja kilpailu. Ja et kyl siihen aikaa saa menemään ihan silleen vahingossa. Et kyl se henkisesti vaatii kyllä järjettömän paljon.

M: Nii, varmasti. Mä mietin vielä tavallaan toista puolta tai toista näkökulmaa. Et mitä sä ajattelet, et minkälaisena sä näyt sun seuraajille? Tai että miten sä esimerkiks vaikutat sun seuraajien mielenterveyteen?

EN: No kyl mulle siis tosi paljon ihmiset ain laittaa viestiä, et mä jotenkin piristän ja ilahdutan. Ja sit se on aina mulle jotenkin hauskaa kun usein höpötän vaan jotain täysin käsittämätöntä tai jotain.

M: Mitä sä ajattelet, et minkälaisia esikuvia somessa ylipäätään nykyään on? Onks niitä tarpeeks tai kaikille?

EN: Siellä tavallaan just niin ku tossa jo todettiinkin. Niin se, et ku siellä voi tavallaan kuka hyvänsä julkaista mitä hyvänsä. Niin sit siellä on tavallaan niin monenlaisille ihmisille löytyy just niitä esikuvia. Ja tavallaan semmosia merkkejä siitä, et kaikki on ookoo ja joku muukin on tällainen. Tai ajattelee näin. Niin se, et kylhän siellä siinä mielessä just vaikka Instagram on must tosi hyvä paikka kyllä. Et se on just kyse vaan siitä, et ketä seuraa ja ketä alkaa. Et mitä sieltä etsii. Et jos vaan menee sillee vaistomaisesti, et tällä on tosi paljon seuraajia, että minunkin pitää seurata tätä. Niin sithän siit voi tulla ahdistavaa. Mut sit ku siitä tekee semmosen, vähän semmosen oman huoneensa. Et sen saa sisustaa ja täyttää sillä, mitä haluaa. Niin sithän siit tulee oikeen semmonen viihtyisä ja hyvä paikka.

M: Mites, ollaan aika paljon puhuttu Instagramista, mut mites muut somet?

EN: No joo, kyl mä. No tietysti Facebook on vähän semmonen väsynyt paikka nykyään. Twitter oli mulle siis vuosikausia ihan tosi semmonen tärkeä ja merkittävä paikka, missä oli tosi hyvää keskustelua. Mut sit sinne noi äärioikeistotrollit löysivät ja eihän siel nykyään. Tavallaan siel on todella hirveetä olla, et mä teen sinne semmosii piipahduksia aina välillä.

Ja sit mä oon ottanu tavallaan sen linjan, et pyrin välttämään kaikkea semmost asiakeskustelua. Et sekoilen vaan menemään jotain semmosii tajunnanvirtaisia hassutteluja, mitkä sit joskus naurattaa ja joskus ei kiinnosta ketään. Et sit mä oon ain silleen, et okei nyt on taas minun aikani mennä pois. Ja sit poistan koko appin puhelimesta enkä mee sinne viikkokausiin. Mut et onkohan sit vielä?

No TikTokia mä en jotenki ite sillee ymmärrä. [naurahtaa] Tai et tos mä latasin sen jossain vaiheessa ja sit mä olin hetken, muutaman päivän, et ei vitsi. Et tää on ihan superhyvä, et nyt mä alan koko ajan vaan kattoo tätä. Mut sit mä tajusin, et ei. Et mun ei oikeestaan kannata tehdä niitä. Et mä pärjään ihan tosi hyvin ilman, et mul on vielä joku uus some, mitä pitää koko ajan vahdata. Ja sit se ei myöskään. Mä jotenki aattelin, et niit ois kiva alkaa iteki tehä. Mut sit se vaan taas tuli semmonen merkki siitä, et nyt on tullut uusi sukupolvi, joka osaa tehdä näitä asioita. Ja minä olen semmonen vanha käpy, joka ei nyt vaan osaa tehdä hauskoja TikTokeja. [naurahtaa]

M: Se on kyl hirveä huomata. Must tuntuu, mä oon siis alle 30 ja must tuntuu, et mäki oon ihan semmonen somemummo ku en mä osaa käyttää niitä TikTokeja. [nauraa]

EN: Joo, siis kyl toi tällee just ite kun täytti just 30. Niin on kyl tavallaan just semmonen, et nyt minä olen sitten siirtynyt tänne keski-ikäistyvään kansanosaan. Facebookissa vaan jaan hassuja kuvia kavereille. [naurahtaa]

M: Niin, kukkakuvia ja koirakuvia. [nauraa]

EN: Kyllä nimenomaan ja hauskoja aforismeja, viikon piristykseksi.

M: [nauraa] Ihanaa. Mä mietin vielä somen tulevaisuutta tai, et mitä sä ajattelet? Minkälainen, onks se jotenki uhka vai mahdollisuus, vai jotain siltä väliltä vai?

EN: Niin, se on tavallaan hirveen hyvä kysymys. Ja mä en tiedä pystyyks siihen kukaan oikein mitään semmost realistista sanomaan. Mut tavallaan ku siinä semmoset muutokset tapahtuu ihan niin superäkkiä. Et se ei tarvii, ihan siis joku semmonen hetkellinen pieni käänne esimerkiks. Tai siis aika usein toimii niin, et Instagram ottaa itselleen jonkun ominaisuuden, mikä on ollut suosittu appi aiemmin. [naurahtaa] Ja sitten se toinen appi romahtaa, vaikka on ollut ensin olemassa.

Ni tavallaan tän tyyppiset. Et ku noi on niin tommosii valtavia massoja, mitä liikutellaan hetkessä. Niin se, et mitä hyvänsä voi tapahtua koska tahansa. Et silleen se on sekä uhka että mahdollisuus. [naurahtaa] Et siit ei tiedä. Mut noin ihmisenä mä ehkä voisin kyl kuvitella, et varmaan silleen, ehkä se jotenki vähenee ja vähän tavallaan silleen muuttuu jotenki ehkä vähän semmoseks säntillisemmäks. Et mä ainaki ite jotenki huomaan omassa toiminnassani sen, et. No mä en oo vielä alkanu tehdä asialle mitään. Mut et tavallaan just se, et haluis jotenki, et se ois vähä semmost selkeempää ja järkevämpää. Et sitä ei huvikseen koko aikaa räpläis jotain Insta feediä.

M: Nii. Jos miettii vielä tota mielenterveys- ja hyvinvointinäkökulmaa, niin mitä sä ajattelet siitä ja tulevaisuuden somesta?

EN: Niin, no varmaan siinäki just se, et se on semmost selkeempää. Ja tavallaan just et tulee tavallaan just semmost, et seurataan semmosii itselle sopivampia sisältöjä, mitkä jotenki tukee omaa jaksamista ja tekemistä ja mitkä oikeesti kiinnostaa. Ja sit myös ehkä se, et kyl se varmaan. Uskon, et se tulee jossain vaihees vähenemään, koska sekään ei voi vaan loputtomasti kasvaa niin ku mikään muukaan tässä maailmassa. [naurahtaa] Et kyl mä uskon, et se näin jotenki ehkä tulee tapahtumaan, mutta tietenkään se ei ole minun uskostani kiinni. [nauraa]

M: [nauraa] Joo, aivan. Mitäs muuta? Haluutko sanoo muuta?

EN: Ei täs varmaan. Mä luulen, et mä oon aivan kaiken tästä maailmasta kertonut.

M: Kaikki tuli. [nauraa] Okei, no ehkä me lopetellaan tähän.

EN: Joo.

M: Kiitos paljon.

EN: Kiitos, tämä oli hauskaa.

[loppumusiikkia]