Korkeakoulu- ja järjestötoimijoiden yhteistyö voimavarana yksinäisyyden ennaltaehkäisyssä ja vähentämisessä

19.9.2024

Yksinäisyys on asia, joka koskettaa meistä jokaista tavalla tai toisella jossakin kohtaa elämää. Tutkimukset (mm. KOTT 2021, Yksinäisyystyö korkeakouluissa -kysely 2023) osoittavat, että yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta koetaan korkeakouluissa paljon. Yksinäisyys ei ole koskaan itse valittua ja pahimmillaan se aiheuttaa esimerkiksi opiskelukyvyn alenemista, poissaoloja, suuremman opintojen keskeyttämisriskin sekä heikentää opiskelijan kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) sekä Nyyti ry:n ja HelsinkiMission yhteinen Yksinäisyystyö Korkeakouluissa- hanke yhdistivät voimavaransa ja lähtivät etsimään keinoja, joilla korkeakoulujen opiskelijoiden yksinäisyyden kokemuksiin voitaisiin vaikuttaa yhdessä.

Yksin tekemisestä yhteistyöhön

Opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opintojen etenemisen tukeminen on tärkeä osa kaikkien korkeakoulujen toimintaa. Jos opiskelijat eivät voi hyvin, opinnot takkuavat tai saattavat keskeytyä. Yksinäisyyden puheeksi ottaminen on tärkeää, jotta yksinäisyydestä johtuvat ongelmat voidaan tunnistaa ja tarjota niihin apua.

Yksinäisyydestä puhuminen korkeakouluopiskelijan kanssa koetaan kuitenkin haastavaksi, jos aiheesta keskustelulle ei tunnu olevan sopivaa aikaa tai paikkaa tai mikäli ammattilainen itse on epävarma omasta osaamisestaan. Puheeksi ottamisen haasteena voi erityisesti olla aiheen henkilökohtaisuus; voiko opettaja pysyä ammattimaisena, jos keskustellaan näin henkilökohtaisesta asiasta? Mitä jos sanon jotain väärin, entä jos en osaa lähestyä aihetta oikein? Voiko yksinäisyyttä kokevaa edes auttaa? Korkeakoulutoimijat toivovatkin, että tarjolla olisi koulutusta, lisäresurssia ja tukea, jotta yksinäisyyteen liittyvien teemojen käsittely olisi sujuvampaa ja helpompaa. (Mielonen 2024, 48-50.)

Korkeakoulutoimijoiden lisäksi monet järjestöt tarjoavat tukea opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Järjestöt voivat kokea haasteena tavoittaa yksinäisyyttä kokevia opiskelijoita palveluiden piiriin sekä löytää sopivia tapoja tuoda yksinäisyyteen liittyviä hyviä käytäntöjä korkeakouluyhteisöjen tietoisuuteen. Opiskelijoiden yksinäisyystilanteeseen vaikuttaminen vaatii monen tasoisia toimia lähellä opiskelijan arkea ja järjestöt tarvitsevatkin paikallisosaamista ja rakenteita, joilla opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä voidaan tehdä näkyväksi.

Havaintoja korkeakouluyhteisön ja järjestöyhteistyön hyödyistä

On korkeakoulujen, järjestöjen ja ennen kaikkea opiskelijan itsensä etu, että opiskelija voi hyvin. Kun kaikilla toimijoilla on yhteinen tavoite, voidaan löytää erinomaisia synergiaetuja, jotka tukevat sekä korkeakoulujen että järjestöjen jo olemassa olevaa toimintaa.

Järjestöjen tarjoamat palvelut voivat vähentää korkeakoulujen henkilöstön kokemaa kuormitusta, kun oman korkeakoulun opiskelijat saavat apua opiskelukyvyn vahvistamiseen myös järjestöiltä. Järjestöjen tarjoamat tukitoimet henkilöstölle (mm. koulutukset, tukimateriaalit, konsultaatio ja sparraus) mahdollistavat kustannuksiltaan edullisia ja kompakteja tapoja kasvattaa omaa ammatillista osaamista ja saada valmiita apuvälineitä omaan työhön. Lisäksi järjestöistä voi löytyä suorastaan työpari oman työn tueksi.

Järjestöt puolestaan hyötyvät yhteistyöstä, sillä korkeakoulut voivat toimia aktiivisina palvelunohjauksen kanavina tarjoten opiskelijoille väylän järjestöjen tarjoaman tuen äärelle. Korkeakoulujen olemassa oleviin rakenteisiin (mm. orientaatio- ja koulutuspäivät, kurssitarjottimet) mukaanpääsy mahdollistaa laajan kohdejoukon tavoittamisen ja säästää järjestötyön resursseja mm. viestinnästä, markkinoinnista ja käytännön järjestelyistä. Myös järjestöt saavat paikallistason tietoa ja osaamista oman työn tueksi ja korkeakouluista voi löytyä sparrauspari oman työn tueksi ja kehittämiseksi.

Erityisesti kaikesta edellä mainitusta hyötyy opiskelija: Opiskelijan oma osaaminen vahvistuu, kun hyvinvointiaiheet ovat esillä moninaisissa yhteyksissä ja eri toimijoiden tahoilta. Opiskelijat tulevat paremmin tietoiseksi siitä, miten moni taho on kiinnostunut heidän hyvinvoinnistaan. Yhteistyön avulla tuen saanti nopeutuu, kun tietoisuus tarjolla olevista tukivaihtoehdoista lisääntyy ja palvelujen monimuotoisuus tulee näkyvästi osaksi opiskeluarkea.

Miten konkretisoida yhteistyö osaksi korkeakouluarkea?

Kokosimme listan toimista, joilla erityisesti olemme yhteistä tavoitettamme edistäneet:

  • Yhteinen tietoisuuden edistäminen ja asenteisiin vaikuttaminen (mm. blogit, yhteiset hyvinvointitapahtumat, tuutorkoulutukset, orientoivat päivät, henkilöstön koulutuspäivät, valmiit materiaalit aiheesta korkeakoulun sisäisiin viestintäkanaviin ja someen jaettavaksi)
  • Palvelunohjaus tukipalveluihin (mm. palvelut esillä korkeakoulujen tukipalveluissa, Apua yksinäisyyteen -verkkotyökalu kurssitarjottimella, materiaalit opettajien työkalupakissa, osaamisen vahvistaminen aiheen tunnistamiseen ja palveluohjaukseen avoimien ja maksuttomien koulutusten ja materiaalien myötä)
  • Yksinäisyysteeman käsittely osana opintoja (mm. yksinäisyysaiheinen oppitunti, opiskelijoiden ammatillisen osaamisen vahvistaminen kurssivierailuilla, Apua yksinäisyyteen -verkkotyökalun opinnollistaminen osaksi vapaavalintaisia opintoja)
  • Yhteinen ja säännöllinen sparrailu- ja suunnittelutyö korkeakoulu- ja järjestötoimijoiden välillä

Monenlaisia vaikuttamisen tapoja tarvitaan, sillä opiskelijoiden yksinäisyystilanne ei ratkea vain yhdellä keinolla tai yksittäisen toimijan voimin. Mitä useampi opiskelijoiden kanssa toimiva osaa tehdä edes jotakin omalta osaltaan yksinäisyyden vähentämiseksi, on se jo paljon. Kun kaikki toimivat samoin, ovat kyseessä jo toimet, jotka vaikuttavat valtakunnallisesti kymmenien tuhansien opiskelijoiden tilanteeseen.

Tulevaisuuden tiukentuvien resurssien myötä onkin ensiarvoisen tärkeää, että opiskelijoiden tukena olevat tahot voivat tehdä aitoa ja vaikuttavaa yhteistyötä. Kun jokainen pääsee toimimaan omilla vahvuuksillaan ja roolitusjako yhteistyössä toimii kunkin toimijan näkökulmasta luontevalla tavalla, on yhteistyökin rakentavaa, eteenpäin vievää ja kaikkia hyödyttävää.

On ollut ilo tehdä yhteistyötä näin tehokkaalla tavalla korkeakoulu- ja järjestökentän välillä ja aidosti työparimaisen mallin pohjalta. Rohkaisemme ja kannustamme korkeakouluja ja järjestöjä tutustumaan avoimin mielin yhteistyömahdollisuuksiin – potentiaalista voitettavaa on huomattavasti enemmän kuin hävittävää.

Apua yksinäisyyteen -verkkotyökalu.
Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimus (KOTT) 2021.
Mielonen, Jenny 2024. Korkeakoulutoimijoiden tiedot, haasteet ja mahdollisuudet yksinäisyyden käsittelemisessä. Opinnäytetyö. Humanistisen alan ylempi korkeakoulututkinto. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Saatavissa [viitattu 22.8]: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/819539/Mielonen_Jenny.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanke, kysely ja raportti

Lue lisää

Nyyti ry

  • Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanke (2022-2024)
    Hankkeen tavoitteena on vähentää opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä ja lisätä opiskelijoiden parissa toimivien valmiuksia ja osaamista kohdata yksinäisyyttä kokevia opiskelijoita. Hanke on valtakunnallinen ja toiminta avointa kaikkien korkeakoulujen opiskelijoille sekä opiskelijoiden parissa toimiville. Hankkeen toteuttavat yhteistyössä Nyyti ry sekä HelsinkiMissio.

Ulkopuoliset lähteet

Laura Sairanen ja Annina Lindberg

Laura Sairanen toimii Tampereen ammattikorkeakoulussa projektisuunnittelijana opiskelijoiden hyvinvoinnin teemojen parissa sekä esimerkiksi yksinäisyystyöohjelman pilotoijana.

Annina Lindberg toimii hankepäällikkönä Nyyti ry:n ja HelsinkiMission yhteisessä Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankkeessa.