Koukussa kaikkeen mahdolliseen – lyhyesti riippuvuuksista

5.12.2018

Kuntoilu, alkoholi, uhkapelit, nikotiini, tv-sarja, kofeiini, älypuhelin, mobiilipelit, sokeri, energiajuomat, huumeet, työ… Pikaisen googlauksen mukaan on mahdollista olla riippuvainen näistä kaikista edellä mainituista. Miten ja miksi?

Riippuvuuksia on monenlaisia. Riippuvuus voi olla luonteeltaan toiminnallista – ihminen on riippuvainen jostain tietystä tekemisestä, esimerkiksi uhkapelaamisesta – tai aineriippuvuutta, jolloin riippuvuuden kohteena on jokin aine, kuten alkoholi. Riippuvuus voi olla luonteeltaan myös fysiologista, psyykkistä tai sosiaalista.

Fysiologinen riippuvuus on tilanne, jossa käyttäjän elimistö on tottunut riippuvuutta aiheuttavaan asiaan, jolloin käytön/toiminnan lopettaminen saattaa aiheuttaa fyysisiä vieroitusoireita. Fyysiseen riippuvuuteen liittyy myös toleranssin kasvu, eli pienet määrät riippuvuutta aiheuttavaa ainetta eivät enää vaikuta toivotulla tavalla elimistöön vaan annostusta täytyy kasvattaa.

Psyykkinen riippuvuus on riippuvuutta mielihyvän tunteeseen tai kokemukseen, jonka päihde saa aikaan. Psyykkiseen riippuvuuteen ei liity suoraan fyysisiä vieroitusoireita, mutta psykosomaattisia oireita voi olla. Riippuvuus voi olla samaan aikaan yhtä tai useampaa lajia edellä mainituista.

Sosiaalinen riippuvuus puolestaan tarkoittaa ryhmäpaineen vaikutuksesta aiheutunutta riippuvuutta, esimerkiksi nuorena joukkoon kuulumisen vuoksi aloitettua tupakointia. Toisaalta sosiaalisella riippuvuudella tarkoitetaan toisinaan sitä, miten riippuvuus johonkin päihteeseen liittyy kiinteästi sosiaalisen vuorovaikutuksen aikaansaamaan hyvään oloon päihteen käyttötilanteessa. Henkilö voi esimerkiksi hakeutua tilaisuuksiin joissa käytetään alkoholia, koska yhdistää alkoholin sosiaalisen kanssakäymisen ja yhdessäolon positiivisiin tunteisiin. Kannattaa huomioida, että sosiaalista ja psyykkistä riippuvuutta voi olla vaikea erottaa toisistaan.

Arkipuheessa viljellään usein sanaa ’addiktio’ kuvaamaan puhujan tiivistä tai hallitsemattomaksi koettua suhtautumista johonkin aineeseen tai asiaan. Näin ollen on mahdollista puhua sujuvasti älypuhelinriippuvuudesta, vaikka mikään tautiluokitus ei tunnista tällaista addiktiota. Sanoihin ’addiktio’ ja ’riippuvuus’ liittyy raskas kulttuurillinen lataus, minkä vuoksi jonkin asian leimaaminen riippuvuudeksi tai addiktioksi tekee siitä heti kertaluokkaa dramaattisemman kuuloisen. Johonkin asiaan hurahtaminen ei ole vielä välttämättä riippuvuutta. Esimerkiksi uuden harrastuksen aloittaminen tai uuden pelin pelaaminen voivat aiheuttaa hetkellistä runsasta tietyntyyppistä käyttäytymistä, mikä ei kuitenkaan ole yleensä suoraa riippuvuutta, vaan alkuinnostusta.

Riippuvuutta aiheuttava toiminta aiheuttaa siis mielihyvää tai jonkin tyydyttävän kokemuksen. Riippuvuus on helppo sekoittaa rutiiniin tai tapaan – aamukahvikupponen on samanlainen tottumus kuin aamun ensimmäinen tupakka, eikö? Riippuvuuden erottaa rutiinista se, että riippuvuus on itseä tai toisia vahingoittava toimintamalli ja että riippuvuus rajoittaa ihmisen käytössä olevia toimintoja. Tuukka Tammi ja Pauliina Raento puolestaan määrittelevät rutiinin ja addiktion eron seuraavasti: ”Siinä missä tavat, tottumukset ja rutiinit tukevat arkea, addiktio vaikeuttaa sitä, koska se ottaa ylivallan muusta toiminnasta.”

Kahvinjuonti ei pääsääntöisesti vahingoita muita ja kahvin saatavuuden hetkellinen rajoitus ei pysäytä muita aamurutiineja täysin. Ei tosin välttämättä myöskään tyhjä tupakka-aski ennen kioskin avautumista, mutta tupakointi on todistettavasti terveydelle haitallinen tapa. (Ja jos kahvin puute aamulla saa aikaan sen, että ihminen keskeyttää muut aamuhommansa ja myöhästyy töistä koska painelee aamutakissa lähimmälle huoltoasemalle ostamaan riistohintaista kuraa kahvipaketin muodossa koska kahvia on saatava ja muusta viis, voidaan puhua riippuvuudesta.)

Riippuvuuden ytimessä on se kokemus, jota addiktiivisella toiminnalla tavoitellaan. Riippuvuuden synnyttävän kokemuksen selvittäminen on tärkeää riippuvuudesta vapautumisen kannalta. On tärkeää, että ihminen alkaa miettiä itse toimintansa syitä, vaihtoehtoja mielihyvän saamisen lähteille ja tilanteita, joissa mielihalu riippuvuutta aiheuttavaan toimintaan syntyy.