Tulevaisuus siintää avarana kuin meren selkä. Näin parikymppisen opiskelijan maailma avautuu eteen. Monia meriä on seilaamatta. Satama häämöttää jossain kaukana horisontissa. Tai ehkä sitä ei vielä edes näy. Hänellä on unelmia, toiveita, pelkojakin tulevasta. Pitäisi päästä omilleen, irtautua lapsuusperheestä. Pitäisi olla oikealla alalla. Pitäisi saada ystäviä ja kotiutua ehkä vieraaseen kaupunkiin. Pitäisi löytyä elämänkumppani. Haaveet perheestäkin siintävät siellä jossain, aavan meren tuolla puolen. Ja ennen kaikkea, pitäisi olla uskoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Pitäisi olla uskoa ja luottamusta siihen, että tällä tutkinnolla voin elättää itseni muutaman vuoden päästä.
Kaikki opiskelijat eivät toki ole nuoria aikuisia. Monella on takanaan jo monta seilattua merta, monia tyrskyjä, kareja, ja myös onnellisia satamaan saapumisia. Haasteet opiskeluaikana ovat heillä erilaisia: on ehkä perhe, lasten tarhaan viennit ja haut, valvottava vauva, perheen toimeentulo, mahdollisesti entisiä velkoja, on sopeuduttava jälleen opiskelijan statukseen ja luotava uusi, orastavan ammatti-identiteetti. On opittava näkemään itsensä niin eri tavoin kuin ennen. Monenlaista pyörii mielessä vanhemmallakin opiskelijalla.
Hyvää mielenterveyttä tukevat ilon ja voiman lähteet elämässä.
Hyvää mielenterveyttä tukevat ilon ja voiman lähteet elämässä. Tunnistanko, mistä nautin? Teenkö asioita, joista nautin? Onko minulla aikaa tehdä asioita, joista iloitsen? Jos ei ole, mistä kiikastaa? Mistä saan tukea? Onko minulla ympärilläni hyviä ihmisiä? Kannustetaanko vai latistetaanko minua? Olenko rakas jollekin? Olenko tarpeellinen? Saanko töitä?
Hyvää mielenterveyttä tukee myös usko tulevaisuuteen. Siihen, että minun siipeni kantavat ja kun lennän, ilma kannattelee minua. Tulevaisuudessa on toivoa. Elämä on paitsi lahja, myös hyvää.
Aikamme ilmiö mediassa on tuoda paljon negatiivisia asioita esille. Nämä otsikot myyvät. Päivittelyn ja pään pyörittelemisen kulttuuri on vallalla. Asioita kauhistellaan. Harvoin annetaan ratkaisuehdotuksia. Negatiivisuus ei ole kuitenkaan koko totuus.
Hän, joka opiskelee ammattiin, tarvitsee toivoa ja uskoa siihen, että häntäkin vielä tarvitaan. Jokaisen kutsumus opiskelemaan ja hakeutuminen omalle alalleen on arvokas. Työtä tehdään Suomessa koko ajan!
Vastaa