Hyppää sisältöön

Nuoresta aikuiseksi

Siirtymä nuoresta aikuiseksi kestää noin parikymppisestä noin kolmeenkymmeneen ikävuoteen. Siirtyminen voi sujua lähes huomaamatta. Tällöin voi kokea suurta tyydytystä ja iloa siitä, että on onnistunut, on löytänyt oman elämäntapansa ja elämä luistaa. Lisäksi aiemmat elämänkokemukset loksahtavat kohdalleen.

Kaikkea ei tarvitse osata kerralla

Nuoruuden ajasta irrottautumiseen voi liittyä myös haikeutta, kaihoa, surua ja ahdistusta. Siirtymä voi tuntua vaikealta, vaikka havaittavia syitä ei olisikaan. Olo saattaa olla voimaton ja pettynyt. Voi tuntua siltä, että ihanteet romuttuvat eivätkä unelmat toteudu.

Aikuisuus voi jännittää ja pelottaa. Myös riittämättömyyden ja osaamattomuuden tunteita voi herätä. Levottomuus ja elämysnälkä, mutta toisaalta halu liittyä ja vakiintua aiheuttavat ristiriitaa. Tuska voi riipaista syvältä ja ilmetä jopa fyysisenä oireiluna.

Ihmissuhteissa voi tulla suuriakin muutoksia. Oman elämäntavan löytäminen voi olla haasteellista. Aina ei ole helppo tunnistaa omia voimavarojaan ja sitä mihin ne riittävät. Monesti on vaikea löytää omaan sisäiseen maailmaan liittyviä vaikuttamisen keinoja.

Siirtymä vaatii vanhasta luopumista, sopeutumista ja uusien taitojen opettelua. On hyvä antaa itselleen aikaa ja muistaa, että kaikki asiat eivät ratkea samaan aikaan.

Aikuiseksi – uutta näkökulmaa elämään ja tulevaisuuteen

Unelmat ja ihanteet ovat vahvasti mukana, kun etsii itseyttä, yksilöllisyyttä ja yhteyttä toisiin ihmisiin sekä ympäröivään maailmaan. Omat arvot ja eettinen ajattelu hioutuvat ja saavat sisältöä, kun elää, kokeilee ja kyseenalaistaa. Paluu vanhoihin tuttuihin arvoihin on mahdollista, nyt kuitenkin oman arvion ja valinnan kautta.

Huoli tulevaisuudesta, itsestä ja omaa elämää laajemmista asioista ovat merkkejä uudenlaisen näkökulman heräämisestä. Nuoruuden huolettomuus jää taakse ja syntyy huoli tulevaisuudesta. Asetutaan yhä enemmän itsen varaan. Ympäröivä maailma ja sen tapahtumat tulevat aikaisempaa merkityksellisemmiksi. Työelämä ja perhe kiinnittävät yhteiskuntaan ja muuttavat elämänrytmiä.

Yksi alkavan aikuisuuden tunteista on rajallisuuden tunne. Ihminen saattaa ensimmäistä kertaa elämässään törmätä kykyjensä ja taitojensa sekä ajan rajallisuuteen. Sen avulla myös itsetuntemus kehittyy ja omaa käyttäytymistä voi suunnata paremmin omien mahdollisuuksien suuntaan.

Muutto pois kotoa muuttaa elämää

Usein opiskelun aloittaminen edellyttää muuttoa pois kotoa ja toiselle paikkakunnalle. Muutos on todella merkittävä nuoren ihmisen elämässä ja siihen voi liittyvä voimakkaita ja vaikeita tunnereaktioita. Tavallisimpia niistä ovat ahdistus, väsymys, mielialojen vaihtelu, masentuneisuus, unihäiriöt ja yksinäisyyden tunne.

Muutto kodista on psykologinen prosessi. Silloin joutuu luopumaan lapsuudenkodin tarjoamista palvelusta, kuten vaatteiden huollosta, ruuasta ja siivouksesta sekä taloudellisesta turvasta. Vanhempien rakkauden ilmaisumuodot, huolenpito ja kodin antama turvallisuus muuttuvat. On itse selvittävä arjen rutiineista ja toiminnoista ilman vanhempia.

Yksin asuminen ja itsenäisyys voi nostattaa vapauden riemua, mutta se voi tuntua myös ahdistavalta ja pelottavalta. Unihäiriöt tai epämääräinen paha olo eivät ole harvinaisia itsenäisen elämän alussa.

Lapsuudenkodista irtaantumisen tunteet ovat myös merkki siitä, että on mahdollista kasvaa ja kehittyä. Kasvaessa nuoresta aikuiseksi oppii tuntemaan itsensä sekä saa kokemusta siitä, että osaa ja pystyy itsenäisesti huolehtimaan asioistaan ja opiskelustaan.

Kumppanin kanssa yhteen

Kumppanin kanssa yhteen muuttaminen saattaa tuntua ratkaisulta mahdollisen yksin elämisen aiheuttamaan ahdistavuuteen, muttei välttämättä ole sitä.

Toisen kanssa yhdessä eläessä elämä tuntuu helpommalta, kun vastuuta arkipäivän asioista voi jakaa. Yhteen muuttoa saatetaan perustella taloudellisilla ja muilla käytännöllisillä syillä, mutta taustalla voi olla myös itsenäistymisvaiheeseen liittyvä pelko ja ahdistus. Tällöin vaarana on, että yhteiselämä synnyttää riippuvuussuhteen ja jarruttaa ikävaiheeseen kuuluvaa itsenäistymiskehitystä. Parisuhteesta ei tällöin tulekaan tasavertaista kasvuun ja kehitykseen pystyvää ihmissuhdetta.

On hyvä antaa itselleen aikaa ja muistaa, että kaikki asiat eivät ratkea samaan aikaan

Muualla verkossa

Elämänmuutokset ja mahdollisuudet – MIELI Suomen Mielenterveys ry

ANNA PALAUTETTA

Herättikö lukemasi sinussa ajatuksia? Vastasiko sisältö odotuksiasi? Saitko tietoa ja tukea tilanteeseesi? Anna meille palautetta nimettömällä verkkokyselyllä. Arvostamme mielipidettäsi!

This will close in 20 seconds