Hyväksyntä ja arvostus omassa opiskeluyhteisössä tulee olla jokaisen opiskelijan perusoikeus
27.11.2024
”Yhteisöllisyys huipussaan! Opiskelijat kummastelevat, onko joskus ollut yksinäisyyttä kokevia opiskelijoita.”
”Hallitus myöntää budjetissaan miljoonien lisärahoituksen korkeakouluopiskelijoiden yksinäisyyden ennaltaehkäisyyn.”
”Somen käyttö romahti. Opiskelijat haluavat kohdata toisiaan!”
Miltä kuulostaa? Mahtava tilanne Suomen opiskelijoiden kannalta! Vau – kuinka olemmekaan päässeet tähän? Tätä on hyvä pohtia. Todellisuudessa emme vielä tänään ole ihan näin pitkällä kuin edelliset uutisotsikot antavat ymmärtää. Mutta ehkäpä jonakin päivänä?
Uutisotsikot ovat tulevaisuuden visioita vuodelle 2040. Visiot ovat Nyyti ry:n ja HelsinkiMission yhteisen Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankkeen ohjausryhmään kuuluvien eri alojen asiantuntijoiden yhteisessä kehittämishetkessä ideoimia. Nämä suureelliset visiot ovat pilke silmäkulmassa luotuja, mutta sisältävät kysymyksiä aidosti tavoiteltaviin asioihin:
- Kuinka saisimme lisättyä opiskelijoiden yhteisöllisyyttä niin, että kyseessä olisi ihan jokaisen opiskelijan perusoikeus eikä vain osan etuoikeus?
- Kuinka saisimme opiskelijat kampuksille, yhteiseen toimintaan ja kohtaamaan toisiaan hyväksyvästi ja arvostavasti ihan livenä?
- Kuinka saisimme turvattua edellytykset sille, että opiskelijoiden yksinäisyyden ennaltaehkäisyyn ja vähentämiseen löytyy monipuolisia tekijöitä ja resursseja jatkossakin?
Ilman hyvinvoivia opiskelijoita, ei ole takeita hyvinvoivista tulevaisuuden työntekijöistä tai kaikkea potentiaaliaan hyödyntävästä yhteiskunnastakaan. Inhimillisesti kestävän yhteiskunnan rakentaminen pitää olla prioriteetti, jonka eteen olemme valmiita toimimaan.
Tuoreimman Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (KOTT 2024) mukaan edelleenkin joka viides opiskelija kokee pitkittynyttä, haitallista yksinäisyyttä ja jopa joka kolmas opiskelija ei kuulu mihinkään opintoihinsa liittyvään ryhmään. Luvut ovat valtavan suuria ja osallisuutta kokemattomien opiskelijoiden osuus on vain kasvanut koronavuosista. Aihe on mitä suuremmissa määrin ajankohtainen ja ihan kaikkia tarvitaan ennaltaehkäistäksemme ja vähentääksemme opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä. Vaikuttamisen tapoja onneksi on monia ja toimet voivat tapahtua yksilö-, yhteisö- ja rakenteellisella /yhteiskunnan tasolla.
Hanketyössä on ollut se hyvä puoli, että kolmen vuoden ajan olemme saaneet lisäresurssia opiskelijoiden yksinäisyystilanteeseen vaikuttamiseksi. Työ ei hankkeen päätyttyä suinkaan mihinkään lopu: niin Nyytissä, HelsinkiMissiossa kuin laajemmin korkeakouluissakaan.
Yksinäisyyttä kokevat opiskelijat voivat jatkossakin saada tukea järjestötoimijoilta ja yhä enemmän myös muilta tahoilta läheltä omaa opiskeluarkea. Moni toimija on osallistunut erilaisiin koulutuksiin yksinäisyydestä ja saanut vahvistettua osaamistaan yksinäisyyden kysymyksissä. Tämä osaaminen ja yhteinen tahtotila vaikuttaa opiskelijoiden yksinäisyystilanteeseen, tuottaa näkyvää tulosta monen opiskelijan arkeen tulevaisuudessakin.
Myös monet rakenteelliset tekijät varmistavat, että opiskelijoiden yksinäisyys pysyy jatkossakin korkeakoulujen agendalla. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS) kysyy vuosittaisessa Terveysstarttikyselyssä uusilta opiskelijoilta yksinäisyyden kokemuksista ja ohjaa saatavilla olevan tuen ääreen. Joka neljäs vuosi toteutettavat Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointikyselyt (KOTT) takaavat sen, että valtakunnallista luotettavaa tietoa opiskelijoiden yksinäisyystilanteesta on jatkossakin saatavilla.
Lisäksi lukuisat muut korkeakoulukohtaiset hyvinvointikyselyt tarjoavat mahdollisuuden kysyä opiskelijoilta yksinäisyydestä ja siitä, mikä auttaisi tilanteeseen vaikuttamiseksi. Näitä tuloksia on tärkeä kuunnella, jatkaa aiheen nostamista suurempaan tietoisuuteen, madaltaa tuen hakemisen kynnystä ja tarjota tukea – opiskelija, korkeakoulu ja yhteiskunta kiittävät.
Vielä pari tulevaisuusvisiota siivittämään ajatuksiamme kohti tulevaisuuden tavoitetilaa:
”Yhteisöllisyysmittarit nousussa korkeakouluissa kautta maan – Tämän myötä myös yliopiston vetovoima ja rahoitus ovat parantuneet, rehtorit iloitsevat!”
”Lähiopetus suositumpaa kuin koskaan! Eri oppimisaloilta tullaan yhä enemmän yhteen oppimaan.”
”Yksinäisyysministerin virka on lopetettu ”Olen vain pyöritellyt peukkujani” – siirtyy yhteisöllisyysministeriöön.”
Mahtavia asioita on siis tuloillaan, kun yhdessä tartumme toimeen. Mitä juuri sinä ja teidän yhteisönne voisi tehdä opiskelijoiden yksinäisyyden ennaltaehkäisemiseksi ja vähentämiseksi jo lähiaikoina?
Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hanke on tarjonnut kolmen vuoden ajan (2022-2024) tukea yksinäisyyttä kokeville opiskelijoille ja opiskelijoiden parissa toimiville. Haluamme kiittää kaikkia yhteistyötahoja upeasta yhteisestä työstä viimeisten vuosien aikana – emme olisi onnistuneet työssämme näin hyvin ilman teidän korvaamatonta apuanne! Erityinen ja lämmin kiitos teille kaikille opiskelijoille, jotka olette osallistuneet toimintaamme: olette ihania ja arvokkaita, kiitos kun olette luottaneet meihin elämänne tärkeissä asioissa.
Tukea yksinäisyyteen on jatkossakin saatavilla mm. Nyyti ry:n ja HelsinkiMission palveluista.
Lue lisää
Nyyti ry
Ulkopuoliset lähteet
Annina Lindberg
Kirjoittaja on innokas pelien pelaaja, joka hurahtaa niin kotikeittiössä pelattavista Trivial Pursuit -hetkistä kuin jo muodista menneen Pokémon Go -pelin saalistamisreissuista. Kilpailuvietin lisäksi Annina on empaattinen kanssakulkija, joka toivoo, että ihmiset kiinnittäisivät enemmän huomiota asioihin, jotka heitä yhdistävät kuin erottavat. Annina toimi hankepäällikkönä Yksinäisyystyö korkeakouluissa -hankkeessa.