Ilmastoahdistukseen tarvitaan vaikuttamismahdollisuuksien lisäksi psyykkistä ja sosiaalista tukea
3.4.2019
Kevään 2020 aikana on uutisoitu nuorten ilmastoahdistuksesta ja on nostettu esiin, että aikuisten on kuunneltava ja otettava myös tosissaan nuorten toiveet päästä itse vaikuttamaan globaaleihin ja Suomea koskeviin asioihin. On tietysti tärkeää, että koettu ilmastoahdistus otetaan vakavasti.
Kirjoituksista ei kuitenkaan tullut esille, että ilmastoahdistukseen voi liittyä niin voimakkaita vihan, surun, yksinäisyyden ja häpeän tunteita, ettei niitä pysty kanavoimaan barrikadeille nousemiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että ympäristötuhoihin ja niiden uhkaan liittyy pelkoa, masentuneisuutta ja ahdistuneisuutta. Näiden kokemusten on havaittu vaikuttavan ihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn heikentävästi.
Toimiakseen yksilöt tarvitsevat tukea omien voimavarojensa ylläpitämiseen, sillä suurien uhkien edessä nousevat vahvat tunteet eivät välttämättä tule kohdatuksi pelkän toiminnan kautta. Mielenterveysjärjestöinä, Nyyti, MIELI Suomen Mielenterveys ry ja Tunne ry, haluamme nostaa esiin, että ilmasto- ja ympäristöahdistukseen täytyy tarjota enemmän psyykkistä ja sosiaalista tukea, jotta yksilöt eivät uuvu valtavien haasteiden edessä. Tämä tarkoittaa mahdollisuuksia tunteiden käsittelyyn vertaistuen ja ammatillisesti ohjatun ryhmätoiminnan sekä yksilöille tarjotun keskustelutuen kautta.
Muutamissa Suomen yliopistoissa on opiskelijoiden parissa kokeiltu menestyksekkäästi ohjattuja vertaistukiryhmiä ilmastoahdistukseen. Esimerkiksi tällaista toimintaa tarvitaan laajemmin lisää.
Nuorten kokeman ilmastoahdistuksen kohtaaminen on vielä uutta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisillekin. Tähän tarvitaan lisää koulutusta ja menetelmiä.
On tärkeää yhteiskunnallisesti ymmärtää, että nuoret tarvitsevat ja ansaitsevat ilmasto- ja ympäristöahdistuksen käsittelyyn ja siihen liittyvien vaikeiden tunteiden säätelyyn asianmukaista ja arvostavaa psykososiaalista tukea.
Elina Marttinen, PsT
Sanni Saarimäki, psykologi, Tunne ry
Kristian Wahlbeck, kehitysjohtaja, MIELI Suomen Mielenterveys ry
Minna Savolainen, toiminnanjohtaja, Nyyti ry