Jotkut kutsuvat sitä wokeksi, minä kutsun sitä haluksi olla reilu

3.3.2025

Vähemmistöjen asema työelämässä on kysymys, joka on saanut lisää huomiota Donald Trumpin astuttua virkaan Yhdysvaltain presidenttinä ja hyökättyä yleisesti amerikkalaisten organisaatioiden moninaisuuden, tasa-arvon ja inkluusion (DEI) toimenpideohjelmia sekä erityisesti transihmisten oikeuksia vastaan. Amerikkalainen keskustelu on heijastunut myös Suomen asenneilmapiiriin.

Valtaosa meistä uusiin ympäristöihin astuessaan – kuten työelämän alkuaskeleillaan, ennen työhaastatteluja tai ensimmäisinä päivinä uudella työpaikalla – kokevat tietynlaista jännitystä. Miten minut otetaan vastaan? Kenen kanssa tulen työskentelemään? Millainen on ilmapiiri? QueerMieli-hankkeessa olemme myös huomanneet lhbtiqa+-opiskelijoiden olevan huolissaan tulevista työharjoittelujaksoista.

Heille, jotka jollain tavalla poikkeavat yhteiskunnan normeista, työelämään astuminen voi olla vieläkin jännittävämpää, varsinkin jos he kuuluvat vähemmistöön, joka on usein kohdannut syrjintää. Eriarvoinen kohtelu voi ilmetä esimerkiksi:

• mikroaggressioina, eli sanoina tai tekoina, jotka vahvistavat ulkopuolisuuden tunnetta. Kyse on usein hyvää tarkoittavasta lausahduksesta tai vilpittömästä, mutta ehkä ajattelemattomasta uteliaisuudesta, joka toistaa stereotypioita ja ennakkoluuloja;
• saavutettavuuden puutteina, esimerkiksi apuvälineiden tai turvallisten WC- ja pukuhuonetilojen osalta;
• väheksyvinä asenteina, yhdenvertaisten oikeuksien kyseenalaistamisena, ennakkoluuloina tai vihapuheena;
• suorana tai epäsuorana syrjintänä ja eri muotoisena väkivaltana.

Tekniikan akateemikot (TEK) kysyivät opiskelijatutkimuksessaan 2021 huolista työelämään astumisesta. Sateenkaariopiskelijoiden joukossa 68 % oli huolissaan siitä, pärjäävätkö he työssä, ja 46 % pelkäsi kohtaavansa syrjintää. Vastaavat luvut muilla opiskelijoilla olivat 42 % ja 12 %.

Vähemmistöstressi tarkoittaa kroonista stressitilaa, joka syntyy syrjintäkokemusten, syrjinnän pelon ja ulkopuolisuuden seurauksena. Nämä voivat johtaa sisäistettyyn itsesyrjintään ja jatkuvan varuillaan oloon. Tämä voi tarkoittaa esimeriksi, että itse normalisoi syrjintäkokemuksia tai ulossulkevia käytäntöjä, vetäytyy sosiaalisista tilanteista tai astuu niihin valmiiksi jännittyneenä, koska on oppinut olettamaan kielteistä vastaanottoa. Pitkällä aikavälillä vähemmistöstressi voi vaikuttaa heikentävästi niin henkiseen kuin fyysiseen terveyteen (Duodecim 2021), esimerkiksi masennuksena, päihteidenkäyttönä tai korkeana verenpaineena. Onneksi vähemmistöstressiä voidaan myös lievittää (Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus) ja ennaltaehkäistä.

Yhdenvertainen työelämä on kaikkien vastuulla

Monilla työpaikoilla vallitsee ilmapiiri, joka arvostaa moninaisuutta ja jossa halutaan tarttua epäkohtiin, jos jotain täytyy korjata. Joskus tämä on itsestäänselvyys koko työyhteisölle, joskus se on aktiivisen yhdenvertaisuustyön tulosta. Toisaalla näin ei ole, vaikka tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen monissa tapauksissa on lakisääteinen velvollisuus.

Jotta yhdenvertaisuus työelämässä toteutuisi, on tärkeää, että sitä edistävä työ todellakin koskettaa kaikkia työpaikalla. Ei riitä, että erityisen sitoutuneet kollegat laativat suunnitelmia ja osallistuvat koulutuksiin. Kaikkia koskevat koulutukset vaativat aikaa ja joskus myös velvoitteita. Monella työpaikalla olemme valmiita tekemään tällaisia investointeja esimerkiksi paloturvallisuuden ja tietoturvan osalta, miksi emme myös edistääksemme turvallisempia kohtaamisia – niin kollegoiden, opiskelijoiden, asiakkaiden kuin potilaiden kanssa?

Hyvän tahdon tulee lisäksi näkyä inklusiivisessa viestinnässä, voidaksemme tukea luottamuksen palautumista heidän keskuudessaan, joilla se on vaurioitunut vähemmistöstressin seurauksena, usein aivan toisissa yhteyksissä. Lopulta lupauksia, joita on ääneen lausuttu suunnitelmissa ja turvallisemman tilan periaatteissa, täytyy lunastaa, jotta niillä olisi merkitystä. Tämä on usein helpommin sanottu kuin tehty ja todennäköisesti teemmekin monia mokia matkan varrella. Mutta se on inhimillistä, ja on sallittua oppia ajan myötä. Tärkeintä on, ettei kenenkään tarvitse taistella yksin.

Kaiken tämän tarkoitus on, että tunnet itsesi nähdyksi, kohdatuksi ja otetuksi vakavasti, riippumatta sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, toimintakyvystä, ihonväristä, neurodiversiteetistä, yhteiskuntaluokasta, kulttuuritaustasta, vakaumuksesta, kielestä, ulkonäöstä tai jostakin muusta ominaisuudesta. Sillä on merkitystä terveydellesi – sekä silloin, kun menet töihin tai harjoittelupaikkaasi ja kun olet vapaalla, että silloin, kun sinun täytyy itse käyttää eri palveluja. Oivallukset turvallisemmasta työelämästä voivat auttaa meitä myös yksityiselämässä oppimaan paremmin tuntemaan ja arvostamaan heitä, joista aidosti välitämme, tai rohkaistumaan auttamaan tuntemattomia, jotka huomaamme tarvitsevan apua. Tämä asenne – jota viime aikoina on usein kutsuttu wokeksi – tarkoittaa käytännössä sitä, että haluamme olla reiluja ihmisiä, jotka välittävät siitä, miten tapaamme toimia vaikuttaa muiden hyvinvointiin.