Kiusaaminen korkeakouluissa: selkeiden ohjeiden kaipuu

25.10.2016

Fakta on, että kun jostain puhutaan, tietoisuus ja kyky huomata sitä aktivoituvat. Tämä toteutui myös huhtikuisen opiskelijajärjestöille lähettämämme kyselyn myötä. Muutamassa vastauksessa todettiin, että kysely aktivoi miettimään omalle järjestölle toimintaohjeita korkeakoulukiusaamista varten tai ylipäänsä havahtumaan kiusaamisen olemassaoloon.

Myös huhtikuisessa Twitter-chatissämme keskeiseksi viestiksi nousi, että tietoisuutta korkeakoulukiusaamisesta tarvitaan lisää.

Selkeiden toimintaohjeiden jäljille

Opiskelijajärjestöille lähettämässämme kyselyssä vastaajat saivat mainita, mitkä ovat tärkeimmät asiat, mitä korkeakoulukiusaamiseen puuttuminen edellyttäisi. Yhteisten, selkeiden ohjeiden kaipuu näkyi vastauksissa:

• ”Helpot ja ymmärrettävät ohjeistukset jokaiselle henkilökuntaan kuuluvalle sekä tutoreille/muille toimijoille.”
• ”Yhteiset ja selkeät toimintaohjeet, joissa kerrotaan systemaattisesti, keneen henkilökunnasta tilanteessa otetaan yhteyttä.”
• ”Selkeä tieto pelisäännöistä ja nollatoleranssista korkeakoulukiusaamiseen.”

Millaisia selkeiden toimintaohjeistusten pitäisi olla? Vastauksia tähän löytyy Marilyn Campbellin artikkelista kirjassa Bullying Among University Students (2015). Artikkelia varten käytiin läpi kahdenkymmenen australialaisen yliopiston kiusaamisen vastainen ohjeistus. Aineisto tutkimukseen kerättiin yliopistojen nettisivuilta. Artikkelin kirjoittamishetkellä ei ollut aiempaa tutkimusta korkeakoulujen toimintaohjeistuksista.

Tärkeä pohja ohjeistuksille on, että niissä määritellään, mitä on kiusaaminen. Tutkituissa ohjeistuksissa ei aina määritelty kiusaamista riittävän täsmällisesti. Muita termejä kuin kiusaaminen käytettiin, kuten häirintä ja syrjintä. Kolmessatoista ohjeistuksessa oli määritelty kiusaaminen, mutta seitsemässä näistä puhuttiin pelkästään työyhteisökiusaamisesta.

Opiskelijoiden välinen kiusaaminen mainittiin hyvin harvoin. Ohjeistukset olivatkin valtaosin työpaikkakiusaamista koskevia, ja näin ollen ne eivät anna selkeitä ohjeita opiskelijoiden välisiin kiusaamistilanteisiin. Lisäksi ohjeistukset olivat vaikeasti löydettävistä eivätkä ne olleet levinneet hyvin opiskelijoiden tietoon.

Campbell arvelee artikkelissaan, että opiskelijoilla voi olla epäselvyyttä kenelle kertoa kiusaamisesta, koska rakenteet ovat monimutkikkaammat kuin alemmilla kouluasteilla tai työpaikoilla. Myös kyselyssämme tuli esille se, että tieto keneen olla yhteydessä kiusaamistilanteissa, pitää olla selkeästi esillä.

Selkeiden toimintaohjeiden merkitys

Eli yhteen vetäen Campbellin tutkimuksesta saa seuraavia suuntaviivoja ohjeistuksille. Ohjeissa on määriteltävä, mitä on kiusaaminen. Kiusaamista ei saa verhota muiden termien kätköihin. Lisäksi toimintaohjeiden pitää koskea myös opiskelijoita. Ohjeiden pitää löytyä helposti sekä niiden olemassaolosta tiedottaa. Tärkeää on myös, että niissä on selkeästi esillä, keneen olla yhteydessä kiusaamistapauksissa.

Artikkelissaan Campbell perustelee ohjeistuksien merkitystä. Selkeät ohjeet luovat merkittävän pohjan yhteisöille sitoutua kiusaamisen ehkäisemiseen sekä puuttumiseen. Ohjeistus auttaa tietoisuuden lisääntymisessä läpi korkeakoulun. Johto tulee tietoiseksi, että kiusaamista voi esiintyä. Kun ohjeistuksesta tiedotetaan hyvin opiskelijoille ja henkilökunnalle, myös he tulevat tietoisemmiksi, mikä on kiusaamista.