Liikkuen lähemmäs – opiskelijoiden yksinäisyyden vähentämistä liikkumisen voimalla

27.3.2025

Yksinäisyys on normaali ihmisyyteen liittyvä kokemus, jota jokainen meistä voi kokea jossain kohtaa elämäänsä. Yksinäisyys ei näy päällepäin ja sitä voi tuntea porukassa, parisuhteessa tai perheen keskellä. Joka viides korkeakouluopiskelija kokee yksinäisyyttä melko usein tai jatkuvasti ja joka kolmas ei koe kuuluvansa mihinkään opintoihin liittyvään ryhmään. Yksinäisyyttä kokevia opiskelijoita on siis edelleen paljon, vaikka koronavuosien poikkeusajoista on jo aikaa.  

Aiheeseen tulee suhtautua vakavasti, sillä yksinäisyydellä voi olla monia huolestuttavia vaikutuksia opiskelijan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Pitkittyessään yksinäisyys vaikuttaa heikentävästi opiskelukykyyn, tulevaisuususkoon, ammatillisen osaamisen kehittymiseen sekä opintojen keskeyttämisriskiin – puhumattakaan vaikutuksista opiskelijan fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä inhimillisen kärsimyksen määrään, jota koettu yksinäisyys voi aiheuttaa.  

Toisaalta tiedämme, että lähes puolet opiskelijoista liikkuu terveyden kannalta liian vähän ja kolmannes istuu arkena vähintään 12 tuntia päivässä. Vähäinen liikkuminen ja runsas paikallaanolo voivat osaltaan heikentää opiskelukykyä ja tulevaisuuden työkykyä. Terveyden kannalta riittävä liikkuminen voi olla opiskeluissa jaksamisen keskeinen tukipilari ja samalla hyvä keino edistää opiskelijoiden yhteisöllisyyttä sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Parhaassa tapauksessa liikkumisen edistäminen ja yksinäisyyden vähentäminen voivat toteutua samanaikaisesti ja toisiaan täydentäen.  

Liikkeellä kohti merkityksellisiä yhteyksiä  

Liikkuminen voi tarjota opiskelijoille mukavaa yhdessä tekemistä ja luoda matalan kynnyksen tutustumisen hetkiä. Yhdessä liikkuminen voi mahdollistaa myös yhteisen tavoitteen eteen ponnistelun, kuten kisailuissa ja peleissä, mikä voi edelleen luoda tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Toisaalta kevytkin liikuskelu, kuten kävely, voi helpottaa sosiaalista vuorovaikutusta ja vaikeistakin asioista juttelua. Liike tarjoaa keholle luonnollista oheistekemistä, mikä voi vähentää vuorovaikutustilanteen jännittämistä.  

Liikkuminen voi vaikuttaa yksinäisyyden kokemuksiin myös välillisesti. Liikkumisella on mielen hyvinvointia vahvistavia vaikutuksia, sillä se voi helpottaa psyykkistä kuormittuneisuutta ja stressiä sekä auttaa palautumisessa. Liikkumisen on myös todettu vähentävän masennus- ja ahdistusoireilua ja olevan yhteydessä onnellisuuteen sekä pystyvyyden tunteeseen. Nämä myönteiset vaikutukset lisäävät yksilön psykologisia voimavaroja ja voivat edelleen tuoda jaksamista ja rohkeutta hakeutua sosiaalisiin tilanteisiin ja selviytyä niissä. 

Toisaalta liikkuessa koettu yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuus voivat olla liikkumiseen kannustavia tekijöitä. Aina liikkumaan lähteminen ei välttämättä houkuttele ja se on luonnollista. Liikkumismotivaatiot ovat yksilöllisiä ja tärkeintä on löytää ne itselle mieluisat tavat liikkua. Yksi motivaatio liikkumiselle voi olla se, että se on kivaa yhdessäoloa muiden kanssa. Kynnys jättäytyä pois on tyypillisesti myös suurempi silloin, kun liikkumisesta on sovittu yhdessä muiden kanssa.  

Kaikki mukaan – mutta miten? 

Opiskelijoiden yksinäisyyteen vaikuttamalla voimme tukea heidän motivaatiotaan ja kykyään opiskella, suorittaa tutkintoja ja valmistua mahdollisimman hyvillä ammatillisilla valmiuksilla. Tämä jos mikä on korkeakoulujen ja meidän opiskelijoiden parissa toimivien kannalta keskeinen asia. Opiskelijoiden yksinäisyyden vähentämiseen ja yhteisöllisyyden edistämiseen on perusteltua panostaa monipuolisin toimin. Niiden opiskelijoiden tavoittaminen, joita erityisesti haluaisimme mukaan yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta edistävien toimien pariin, ei kuitenkaan aina ole helppoa. Miten osallistumisen kynnystä voidaan madaltaa, jotta mahdollisimman moni kokee voivansa liittyä mukaan turvallisin mielin? 

Kun yhteisöllisyyttä pyritään edistämään liikkumisen keinoin, toimintaa suunnitellessa ja toteutettaessa on tärkeää pohtia, miten erilaiset opiskelijat ja heidän tarpeensa tulevat huomioiduksi. Tosiasiasiallisen yhdenvertaisuuden turvaaminen ei tarkoita sitä, että kaikki on tarjolla kaikille, vaan välillä yhdenvertaisuus voi toteutua erilaisten ihmisten erilaisena kohteluna. Esimerkiksi kaikille opiskelijoille suunnattu liikkumistoiminta, kuten massatapahtumat, tavoittavat usein jo valmiiksi fyysisesti tai sosiaalisesti aktiiviset opiskelijat. Vähemmän liikkuvat, ujot tai yksinäisyyttä kokevat saattavat sen sijaan jättäytyä herkemmin tällaisen toiminnan ulkopuolelle. 

Uusiin ihmisiin tutustuminen tapahtuu useimmiten hyvin luonnollisesti yhteisen mielenkiinnon kohteen äärellä puuhastellessa. Yhteisöllisyyttä edistävän toiminnan markkinoinnissa tuleekin keskittyä herättämään opiskelijoiden mielenkiinto sisältöä kohtaan, vaikka tavoitteena olisikin saada mukaan yksinäisyyttä kokevia opiskelijoita. Yksinäisyys on kokemus, ei minuutta määrittävä ominaisuus ja jokainen on yksilö omine kiinnostuksen kohteineen. Näin ollen oikea sanoitus viestinnässä ja markkinoinnissa on tärkeää, jotta vältytään kenenkään leimaamiselta tai loukkaavilta yleistyksiltä. 

Toiminnan ennakoitavuus taas lisää turvallisuuden tunnetta, joten konkreettisia tietoja, kuten ”mitä”, ”kenelle”, ”missä”, ”milloin” ja ”mitä osallistujilta odotetaan” kannattaa kuvata avoimesti. Viestinnässä voi myös sanoittaa, että toimintaan saa osallistua yksin. Toiminnan aikana voi hyödyntää pari- ja pienryhmätyöskentelyä, mutta hallitusti ja niin, että parien tai ryhmien muodostaminen on satunnaistettua tai ohjaajan määrittämää.  Mikäli osallistuja kokee tulevansa kuulluksi ja aidosti kohdatuksi edes yhden toisen osallistujan taholta, on se jo itsessään arvokasta. Pari- ja pienryhmätyöskentelyt tarjoavat tärkeän alustan merkityksellisten kohtaamisten muodostumiselle ja usein ihmiset kokevat ne miellyttävinä mahdollisuuksina kokea osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta. 

Yhteisöllisyyttä edistävä liikkuminen voi olla mitä vaan yhdessä tekemistä lempeästä liikuskelusta hengästyttävään hikiliikuntaan, kunhan vaihtoehtoja on tarjolla riittävästi ja opiskelijat ovat saaneet äänensä kuuluviin niiden suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.  Hyviä esimerkkejä vuorovaikutusta mahdollistavista aktiviteeteista ovat erilaiset kisailut ja pelit, luonnossa liikkuminen, lajikokeilut, liikunta- tai lajikerhot tai muu pienryhmätoiminta.  Joskus pelkkä yhteinen tutustuminen tarjolla oleviin liikuntamahdollisuuksiin voi olla opiskelijan ensimmäinen askel kohti osallisuutta liikkumisen tarjoamassa viitekehyksessä. Toisaalta yhteisen tekemisen ei tarvitse olla suoraan liikkumiseksi miellettyä toimintaa vaan liikkuminen voi tulla tekemisen ohessa. Esimerkiksi opetuksen yhteyteen integroitu toiminnallisuus, porukassa uuteen opiskelukaupunkiin tutustuminen tai luonnossa valokuvaaminen voivat tarjota tällaista ”piiloliikettä”. 

Fyysisen toimintaympäristön ei myöskään tarvitse rajoittaa liikkumisen tarjoamia mahdollisuuksia vähentää opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä: yhteisöllisiä liikkumishetkiä voi toteuttaa myös verkkovälitteisesti esimerkiksi ohjatulla rentoutumishetkellä Discordissa tai ohjatulla luontoretkellä siten, että osallistujat ovat kukin omassa lähiluontoympäristössään, mutta yhteinen osuus toteutetaan sovittuina hetkinä vaikkapa Teamsin kautta. Mahdollisuudet ovat moninaiset ja verkkovälitteinen liikkuminen voi madaltaa monien kynnystä osallistumiseen. Tärkeintä on, että ylipäänsä löytyy tahtotilaa toimia ja vaikuttaa: yksi pienikin teko on jo askel oikeaan suuntaan.