Maailman onnellisin opiskelija: itsensä johtamisesta ja itsetuntemuksesta ilmiö!
19.9.2022
Opiskelijoiden hyvinvointi on jatkuvasti koetuksella ja asialle on jotain tehtävä. Yksittäisten laastaritoimenpiteiden ja kampanjoiden sijaan, voisimmeko kuitenkin lähteä parantamaan tilannetta isossa kuvassa ja alkaa systemaattisesti vaikuttamaan opiskelijoiden elämänhallintaan uudella tavalla?
Maailman onnellisin opiskelija (itsetuntemus ja itsensä johtaminen) on korkeakouluopiskelijoille suunnattu kurssi, joka lanseerataan ensimmäistä kertaa Oulussa syksyllä 2022 kymmenen luentokerran pituisena luentosarjana. Kurssille ilmoittautuneet opiskelijat saavat osallistumisestaan opintopisteitä. Kurssia on rakennettu ja työstetty opiskelijalähtöisesti ”opiskelijoilta opiskelijoille” -tyylillä. Aktiiviset opiskelijat ja Oulun yliopiston ylioppilaskunta ovat olleet varsin keskeiset tahot kurssin tekemisessä todeksi. Opiskelijat ovat myös saaneet kurssin suunnittelussa tukea asiantuntijoilta.
Itsetuntemus ja itsensä johtaminen ovat keskeisiä niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin hyvinvointia ja onnellisuutta edistäviä teemoja, jotka täytyy nostaa keskusteluun vahvemmin.
Maailman onnellisin opiskelija tahtoo vaikuttaa opiskelijoiden hyvinvointiin ja elämänhallintaan nimenomaan isossa kuvassa saaden aikaan ilmiön sekä yhteiskunnallista vuoropuhelua itsetuntemuksen ja itsensä johtamisen ympärille. Itsetuntemus ja itsensä johtaminen ovat keskeisiä niin yksilön, yhteisöjen kuin yhteiskunnankin hyvinvointia ja onnellisuutta edistäviä teemoja, joita täytyy nostaa keskusteluun vahvemmin. Jos opiskelijat jo korkeakouluaikana voivat hahmottaa, mistä itsetuntemuksen ja itsensä johtamisen kokonaisuudessa on systemaattisesti kyse, tällä on suurta potentiaalia edesauttaa niin opinnoissa jaksamista ja onnistumista kuin tulevaisuuden työelämässä navigoimista. Opiskelijat voivat viedä itsensä johtamisen logiikkaa mukanaan työelämään ja näin myös rohkeasti muuttaa työelämää hyvinvoivemmaksi. Tässä on myös kyse työn tuottavuuden lisäämisestä hyvinvoinnin kautta.
Nyyti ry on Maailman onnellisin opiskelija -kurssin yhteistyökumppani
”Itsetuntemus on opeteltavissa oleva taito, ja siitä voi olla valtavaa hyötyä epävarmuuden keskellä ja itselle sopivia polkuja etsiessä. Se voi myös vahvistaa merkityksellisyyden tunnetta, mikä tutkitusti on tärkeä tekijä mielenterveydelle. Maailman onnellisin opiskelija -kurssi on inspiroiva osoitus opiskelijoiden oma-aloitteisesta ja luovasta toiminnasta hyvinvoinnin edistämiseksi”, hankekoordinaattori Henri Heikintalo Nyyti ry:ltä kommentoi.
Maailman onnellisin opiskelija -kurssi lanseerataan näyttävästi tänä syksynä. Kurssia on mahdollistamassa merkittäviä yhteistyökumppaneita, ja mukana tärkeää aihepiiriä edistämässä on liuta Suomen eturivin puhujia ja asiantuntijoita, joiden mukana opiskelijat pääsevät itsetuntemuksen ja itsensä johtamisen matkalle. Matka alkaa nyt ja kestää loppuelämän, sillä itsetuntemus ja itsensä johtaminen ovat elämänhallinnan sekä merkityksellisen, onnellisen elämän rakentamisen kulmakiviä.
Henrietta Karjalainen
Maailman onnellisin opiskelija -työryhmän vetovastuullinen tyyppi. Tavoitteena herättää ajatusrikasta ja aidosti vuorovaikutteista yhteiskunnallista keskustelua. Intohimona ravistella johtajuuden käsityksiä sekä tuoda keskusteluun rohkeita Z-sukupolven ajatuksia siitä, millaista tulevaisuuden vastuullista johtajuutta maailma kaipaa.