Masennuksen kokenut

9.12.2020

Muistelin vuotta 2015 ja mitä kaikkea tuohon vuoteen liittyi, eräs asia on jäänyt siitä mieleeni pysyvästi. Erityisesti tuon 2015 vuoden kevät ja kesä, jolloin tajusin, että nyt kaikki ei ole kunnossa.

Olin hyvin väsynyt ja ärtynyt ja tein asioita ja tekoja, joita en normaalisti olisi ikinä tehnyt. Saatoin kiusata itselleni läheisiä ihmisiä ja suoraan sanottuna ”vainosin” heitä, että saisin heidän huomionsa edes jollain tavalla hetkeksi. Tämäkään ei tuonut helpotusta omaan olooni, tuntui että olisin voinut vaan raivota ja raivota taukoamatta ilman, että olisin ottanut huomioon toisten tunteet tässä asiassa.

En tiennyt, että mikä minun oli ja se lisäsi omaa ahdistustani entisestään.

Nukuin yöt huonosti ja tämä tietenkin vaikutti omaan hyvinvointiini ja jaksamiseeni ratkaisevalla tavalla, olin aina väsynyt ja tunsin oloni todella oudoksi. Nukuin päivät ja yöt valvoin, mutta väsymys ei loppunut, päinvastoin se syveni ja syveni.

Olin laihtunut ja muutenkin oloni oli surkea. Ruoka ei maistunut eikä mikään muukaan ympärillä oleva, oli samantekevää, paistoiko ulkona aurinko vai satoiko kaatamalla. Ei ollut elämänhalua tai motivaatiota yhtään mihinkään. Olin epätoivon partaalla.

Kunnes sitten sain viestin puhelimeen ystävältäni, että hän haluaa tavata minut. Ensin ajattelin heti kieltäytyväni tapaamisestamme, koska en halunnut kenenkään tietävän sitä, että miten huonossa kunnossa olin tuolloin.

Mutta jotenkin ystäväni sai minut nousemaan sieltä vuoteesta ja lähtemään ulos kun aikansa vakuutteli minua ensin.

Olin tietenkin epävarma siitä, että miten ystäväni ja hänen perheensä suhtautuvat minuun kun menin heitä tapaamaan, mutta turhaan koin epävarmuutta. Tapaaminen sujui hyvin ja oloni tuntui pitkään, pitkään aikaan paremmalta kuin aikoihin, vaikka en kertonut ystävälleni omasta voinnistani mitään.

Hän oli ollut pelastava enkelini, koska tuon tapaamisen jälkeen minulle tuli tarve etsiä apua tilanteeseeni ja sitä löysin ja sain jutella ammatti-ihmisen kanssa.

Mikä helpotti, koska tiesin että minua ymmärretään. Helpottava tunne. Viikot ja kuukaudet kuluivat ja tunsin, että apu, jota olin saanut, antoi minulle voimia ja rohkeutta tarttua elämään kiinni uudella tavalla. Selvisin tästä ja olin kiitollinen ystävälleni ja ammatti-ihmiselle, jotka auttoivat minut selviämään masennuksesta ja voittamaan sen.