Minun tarinani

3.5.2016

Olen valtiotieteiden maisteri, valmistuin viime keväänä ja sain vihdoin opintoni loppuun suoritettua pitkän tauon jälkeen. Se vaati rohkeutta palata maisterin opintoihin, jotka olin jo jättänyt vain haaveeksi. Kiitos Seesam työhönvalmennuksen, nykyinen Verve, sain otsikon graduuni: ”Mielenterveyskuntoutujat työelämässä”, ja tekstiä alkoi syntyä kuin vettä vaan. Otsikon sain kuntoutusohjaajaltani ja hän kannusti minua kirjoittamaan aiheesta, koska sitä ei ole tutkittu kovinkaan paljoa. Olen ikuisesti kiitollinen taitaville kuntoutus- ja vertaistukiohjaajille, jotka saivat elämäni raiteilleen taas! Tietenkin se vaati myös omaa tsemppausta, mutti tuki jonka sain oli korvaamatonta.

Sairastuin jo opintoaikojeni kolmantena vuotena vakavaan psykoosiin ollessani ulkomailla Saksassa opiskelemassa ja pääsin hädin tuskin omin voimineni takaisin kotimaahan Suomeen. Lompakko oli varastettu, sänky aivan läpimärkä pissasta koska olin laskenut alleni jo viikkoja. Huoneessa haisi pahalle mutta opiskelijatoverit vain sanoivat että laita ikkunaa auki. He eivät ymmärtäneet tilanteen vakavuutta. Vasta vanhempani huomasivat että kaikki ei ollut hyvin ja veivät minut tavallisen sairaalalääkärin luokse joka sitten antoi lähetteen psykiatriselle osastolle. Sinne minä jäin puoleksi vuodeksi suljetulla päätöksellä, enkä muista ajasta juuri mitään muuta kuin että lepäsin ja söin lääkkeitä.

Pelkäsin usein liikkua ulkona leimautumisen pelon takia, ajattelin että diagnoosini lukee otsassani.

Kun pääsin Lapinlahden sairaalasta kotiin tapasin elämäni miehen, Peterin, joka antoi minulle elämän tarkoituksen uudestaan. Hän on sittemmin muuttanut Ruotsiin ja sieltä Sveitsiin töiden perään. Hän opetti minulle läheisyyttä ja huolenpitoa sekä kannusti minua käymään psykiatrien vastaanotolla, vaikka en aina ollutkaan halukas siihen. Se on kuitenkin osoittautunut hyväksi, sillä olen löytänyt mielekästä tekemistä Helsingin Klubitalolta muiden mielenterveyskuntoutujien joukosta. Olen ollut Sympati r.f. järjestön varapuheenjohtaja ja toiminut aktiivisesti mielenterveyttä edistävissä hankkeissa, sekä suomen- että ruotsinkielellä pääkaupunkiseudulla, sekä käynyt kokouksissa ja seminaareissa pitkin poikin. Nyt valmistuin kokemusasiantuntijaksi ruotsinkielellä Helsingistä ja odotan innolla keikkoja opintolaitoksiin ym. jossa pääsen kertomaan kokemuksistani sairastumisesta ja siitä kuntoutumisesta.

Psyykkinen sairaus on aina kokonaisvaltainen vaikka se ei sellaiselta aina tuntuisikaan. Se vaikeuttaa kaikkia elämänalueita ja siitä kuntoutuminen voi kestää vuosia, jopa pidempään. Kaikki eivät kuntoudu koskaan työ- tai opiskelukykyisiksi. Kuntouttava työtoiminta on siksi tärkeätä ja potilas tulisi ohjata siihen heti sairaalajakson jälkeen. Minun kohdallani kävi niin että aika kotona kävi pitkäksi ja pelkäsin usein liikkua ulkona leimautumisen pelon takia, ajattelin että diagnoosini lukee otsassani. Se vaikeutti elämääni paljon ja vältin jopa muita mielenterveyspotilaita leimautumisen pelon takia, ajattelin että jos olen heidän seurassa niin minutkin leimataan sairaaksi. Nyt olen onneksi päässyt eroon kaikista synkistä ajatuksista ja kannustan mielelläni muita samassa tilanteessa olevia hakemaan apua ja verkostoitumaan muiden samankaltaisten kanssa. Siitä saa voimaa ja vertaistukea sekä mahdollisuudet ovat rajattomat kun voimaantuu (englanti: empowerment).

Nyt olen tyytyväinen elämäntilanteeseeni kaikilla osa-alueilla, olen pystynyt vaikuttamaan alan ihmisiin, sillä graduani on jaettu ympäriinsä ja koen että teen mielekästä työtä joka päivä alan ihmisten parissa. Toivon että tarinani herättää toivoa ja positiivisia ajatuksia muissakin ja etenkin opiskeluissa vaikeuksiin törmäävissä. Olen itse joutunut selittämään diagnoosini laitoksen esimiehelle professorini pyynnöstä. Minua ei päästetty graduseminaariin koska otsikkoni herätti liikaa huomiota, eikä työtä pystytty ohjaamaan oikeaan suuntaan. Kirjoitin liian omakohtaisia tekstejä aluksi, ennen kuin teoreettinen viitekehys saatiin paikoilleen. Sovelsin hyvin Allardtin ja Foucault’n teorioita yhteiskunnalliseen viitekehykseen ja miten mielenterveyspotilaita on käsitelty vuosien varrella. Yhteiskunnallisesti kiinnostava aihe sai vihdoinkin oman paikkansa tieteessä. Päivi Rissanen on sittemmin tohtoroinut erittäin kiinnostavasta aiheesta, nimittäin omakohtaisesta kokemuksesta otsikolla: ”Skitsofreniasta kuntoutuminen”. Se oli uraauurtava oma etnografinen tutkimus joka tuo potilaan omat kokemukset fokukseen ja mitä omista kokemuksista voi tieteellisesti saada esille (Grounded Theory). Sitä käytin myös teoriana omassa gradussani, jonka voit lukea tästä.