Muunsukupuolisuus – välillä epäilen itseänikin

14.1.2022

“Mikä on muunsukupuolinen?” Ensimmäistä kertaa, joku kysyi minulta tosielämässä. Tai no, netin välityksellä, mutta tunsin hänet koulusta. Selitin hänelle mitä se tarkoittaa, miten koen itseni ja kuinka haluan, että muut kohtelisivat minua.

”Njaa aika confusing” oli se vastaus, jonka häneltä sain.

Vaikka hän kysyi kohteliaasti ja ymmärsi minua ehkä paremmin, olin silti hiukan häkeltynyt. Mielelläni kerron ihmisille muunsukupuolisuudesta, mutta se on yleensä netin kautta. Vaikka henkilö olikin aidosti kiinnostunut ja avoin asialle, aloin epäillä itseäni taas hiukan.

Peilaten lapsuuttani, olin todella poikamainen. Pidin lyhyitä hiuksia, kun taas muut luokan tytöt kasvattivat. Muut leikkivät poneilla, kun taas minä leikin muoviötököillä. Mutta asia ei ollut aina näin mustavalkoinen maailmassani, lapsesta alkaen. Leikin silti kaikilla leluilla, kasvatin hiukset aina oman mieleni mukaan. Koskaan en ajatellut ”tämä on pojille ja tämä tytöille”. Lapsena minulla oli pehmolelu, jonka nimi oli Lumi. Lumi ei ollut tyttö, eikä poika. Olin tuolloin alle 5-vuotias, kun näin päätin.

Halusin olla kuten Lumi.

Ihailin aina tyttöjä, joilla oli poikamainen tyyli ja poikia, joilla oli tyttömäinen tyyli. Halusin olla aina jotain siltä väliltä. Halusin, että ihmiset katsoessaan minua eivät pysty kertomaan olenko tyttö vai poika.

Halusin tulla nähdyksi minuna itsenäni, en sukupuoleni edustajana.

Vaikka oma perheeni ei aina ollut paras tai läsnä, he silti antoivat minun tehdä mitä halusin. He eivät koskaan sanoneet ”olet tyttö, sinun pitää tehdä näin”. Tämä antoi minulle vapauden pukeutua, miten halusin ja kiinnostua mistä halusin. Ehkä ainoita asioita, joista olen heille kiitollinen.

Välillä epäilen itseänikin. ”Tunnenko oikeasti näin? Vaivaanko taas muita asialla, jota olen kokenut koko ikäni? Eikö olisi vain helpompaa mennä yhteiskunnan pillin mukaan, niin kuin peruskoulussa? ’Tytöt oikealle, pojat vasemmalle’ -periaatteen mukaan.” Nämä kysymykset heräävät mieleeni, kun koen ristiriitoja nykyisten sosiaalisten standardien kanssa.

Menneisyyttä miettiessä tajuan, että olen aina tuntenut näin. Ja kun epäilykseni alkavat taas, muistutan itselleni, että se miten tunnen ei ole väärin. Muunsukupuolisuuteni ei ole sekavaa tai hämmentävää, se on osa minua. Enkä ole yksin, on muitakin, jotka tuntevat samoin.

Maailma ja muut seuraavat kyllä heidän perässänsä, jotka tuntevat olevansa erilaisempia kuin muut.