NyytiCast #2: Viha

Puhujat
Haastattelija Milla Järvensivu
Vastaaja 1 Jesse Markin
Vastaaja 2 Katarina Pettersson
Vastaaja 2 Matti Näsi
LITTEROINTIMERKINNÄT
Sa- Sana jää kesken
(sana) Epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-) Sana, josta ei ole saatu selvää
(–) Useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
, . ? : Kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa
Podcastin tekstivastine[Alkumusiikki]

Milla:

Moikka ja tervetuloa kuuntelee NyytiCastia. Tänään me puhutaan vihapuheesta. Mun kanssa keskustelemassa täällä on:

Jesse:

Jesse Markin muusikko.

Katarina:

Katarina Pettersson sosiaalipsykologi.

Matti:

Matti Näsi kriminologi.

Milla:

Ihan ensimmäiseks mä ajattelin, et alettais puhuu siitä, että monesti ajatellaa, että vihapuhe on tosi uusi ilmiö. Mutta sitähän se ei oikeestaan oo, minkälainen vihapuhehistoria tai -tausta oikeestaan on?

Matti:

Niin no, siis tää ei oo todellakaan mikään uusi ongelma. Ja ehkä taas enemmän mikä on muuttunut, on ne väylät missä sitä keskustelua käydään, ne väylät missä saa jakaa mielipiteitä ja näkemyksiä. Ja se on ehkä sitten luonut tälläsen uuden kentän, onhan ennenkin media voinu olla hyvin tavallaan sensaatiohakusta. On kirjoitettu tavallaan eri vähemmistöstä, ollaan kirjoitettu hyvinkin loukkaavaan sävyyn vaikka iät ja ajat. Ja tavallaan sellainen niinku siinä mielessä ei oo oikeastaan kyse mistään hirveän uudesta ilmiöstä, vaan ainut mikä on muuttunu, on tavallaan se kenttä missä keskustellaan ja ne välineet missä keskustellaan. Et siinä mielessä tää on tavallaan niin kuin sinänsä vähän niinku jatkumoa sellaseen ikiaikaiseen kommunikaatioon.

Jesse:

Ehkä niinku illuusio siitä, että se ois uus, niin varmaa on sitten, tää johtuu siitä et mitä termejä käytetään. Että en mä ainakaan muista lapsena kuulleeni kenenkään sanovan sanaa vihapuhe. Siis mitä nyt termejä kaikkia nyt tulee täs matkan varrella ja elämän aikana, ni siinähän vaiheessa sitten, et okei tää nyt uus asia. Mutta aina on ollu jonkinlaista propagandapuhetta tai vihapuhetta tai ihan mitä tahansa ja sen ihan maalaisjärjelläki pystyy tän asian ratkoo. Mutta ehkä sitten, kun näitä termejä on tullu sitte siinä matkan varrella ja joku on ollu sit, että mikä vit-, siis häh. Mutta kuitenkin ei mulla mitään vastausta mihinkään.

(Naurua).

Katarina:

Joo, no ihan nyt yhdyn näihin kommentteihin. Et just se, et tavallaan se vihapuhe sinänsä ei oo kauheesti muuttunut tai et se mihin vihapuhetta tai tämmöstä vihaista, syrjivää puhetta mihin se kohdistuu, niin ei välttämättä oo kauheen paljon muuttunu. Et edelleenkin vähemmistöihin, erilaisiin vähemmistöihin. Et ehkä just muodoltaan sillä tavalla muuttunu, et just sosiaalinen media ynnä muut tällaset kanavat on helpottanu sitä puheen levittämistä ja tarjoaa tämmösiä oivallisia väyliä sen levittämiselle ja ehkä nopeuttanu sitä.

Matti:

Toi oli hyvä pointti tavallaan se, että nyt on tuotu se termistö, et puhutaan ylipäätään vihapuheesta. Siis se, että sisältö ei välttämättä oo keskustelussa todellakaan muuttunut juuri mihinkään, mutta että nyt se, et se niinkun nostaa esiin, et puhutaan tälläsestä ilmiöstä. Ja paljon muutakin toki tän tyyppistä sitte sosiaaliseen mediaan liittyy. Mutta se on mielenkiintosta nähdä, että on ikään kuin nostettu tää termi ja muutenkin tää ilmiö nyt esille, mut et mihinkä tää on menossa, niin se on taas toinen juttu. Et muuttuuks mikään. Jotenkin tuntuu, että homma vaan eskaloituu ja eskaloituu ja tavallaan se kynnys, että mitä saa sanoa, et se koko ajan nousee entisestään.

Jesse:

Tai ehkä myöskin, niinku ainakin jotkut asiat on mulle esiintynyt sillee, että tavallaan, että sekotetaan myös sananvapaus sitte tohon samaan syssyyn. Että mä voin nyt ku on sananvapaus, mut sitten seuraukset ja vastuu ja näin päin pois, plääplääplää. Mutta, en tiedä.

Matti:

Niin se on jännä tää tavallaan, jos menee niinkun, jos mä aattelen sitä juridisesti tai miten tahansa muuten, et sit se sananvapaus on sellanen, et ajatellaan et sananvapaus tarkottaa, et sä saat sanoo ihan mitä haluut. Et sul ei oo imtään vastuuta. Et sit se on tavallaan menny täysin sekasin, et ei ymmärretä, et se ei tarkota sitä. Ja nyt puhutaan siitä, et jos joku sanoo sulle, et onks toi nyt asiallist kommentoida, onks toi asiallist tekstii. Niin sä sanot, et mul on sananvapaus sanoo mitä mä lystään. Mut ne ei niinku ymmärrä, et sananvapauden piiriin ei kuulu tai se ei tarkota, se ei oo yhtä kuin et mä saan sanoo ihan mitä mua, mitä sylki suuhun tuo. Et se on tavallaan se jännä homma tässä, et siin on sekottunu aika monta keskustelua nyt tietyssä mielessä.

Milla:

Niin. Puhuttiin aikasemmin siitä, että vihapuhe itsessään ei oo muuttunu, mutta sen väylät on ehkä muuttunu. Ni onks vihapuhe lisääntyny itessään, onks sitä enemmän kuin ennen?

Jesse:

Mä en sanois, et se olisi lisääntynyt tai vähentynyt, mutta se on helpommin niin kuin nähtävissä, jos tos on mitään järkee. Siis sillee niinku, että tavallaan, mä oon aikoinaan joskus sanoin myöskin, että sillon ku me saatii internet, ni me nähtiin kuinka sekopäitä ihmiset oikeesti on. Mut ihmiset on aina ollu sekopäitä. Nyt me vaan nähdään, meil on joku mihkä me voidaan klikata ja mennä kattoo, kuinka sekasi me ollaan. Mutta sama nyt tässä vihapuheessaki, että sul on ollu Ku Klux Klanit ja muut 50-luvulla ja vääntäny mitä tahansa. Samal lailla ne on siel jauhanu ja tuntenut ihan mitä ne on tuntenu ja näin päin pois. Mut nyt se on, sul on tavallaan, sä voit perustaa tämmösiä virtuaaliverkostoja, mihin kuka tahansa maailmasta voi liittyä. Ni tottakai se nyt sit erilailla varmaan näyttäytyy sitte sillee, et ois jotenki enemmän. Mutta ne on ehkä ollu semmosia pienempiä pesäkkeitä, ku nytten on helpompi sitte kasvattaa semmonen yks iso ryhmä tohon noin, että me nyt kaikki ollaan tätä mieltä.

Matti:

Tos on siinä se ydin, että siis pitkäänhän se oli se, et sul on se joku paikallinen ryhmä, paikallinen viharyhmä. Se oli se yks kortteli, missä sä jakelit sitä flyeria ja thast it. Kaikki oli vaan sillee, et ihan sama. Mutta, et siis ne on sanonu, niinku klaanitki ja muut on sanonu, et se on lottovoitto, internet, koska sä saat tavallaan luotua sen verkoston ja sit sä saat myöskin sen illuusion siitä verkostosta. Ja sit se näyttää, et okei, tässähän on tosi paljon jengii, jotka kuuluu tähän. Tosi paljon jengii, jotka ajattelee näin. Ja sit se tavallaan ruokkii sellasta lumipallo efektejä. Et se on siinä mielessä. Täs varmaan tulee. Mä ymmärrän esimerkiks niinku muusikon näkökulmasta sosiaalinen media ja tavallaan tää uus viestintä teknologia, sehän on tosi hyvä väline siihen, et sielt löytyy aika paljon uusii artisteja. Tai sä pystyt tavallaan löytämään niit porukoit, joil on se oma mielenkiinnon aihe. Mut mulla itellä aina tulee se, et mä inhoan sosiaalista mediaa ja mun mielestä se pitäis niinku räjäyttää. Et se ei, mä niinku näen vaan sen negatiivisen ja tavallaan, et se aiheuttaa. Et jos pelkästään mietitään, mitä siellä puhutaan vaan, et mitä se esimerkiks vaikka nuorten minäkuvalle tai itsetunnolle tai näin. Mä ymmärrän ne mahdollisuudet, mut sit mä aina sillee, et niinku et sit sinne vaan pääsee jauhamaan jengi niit omia ajatuksiaan. Ja sit kuvittelee, et tää on sananvapaus, et täähän on niinku ok sanoo. Ja siellähän se sisällöntuottaja, se on hyvin pieni prosentti, et kuka sinne tuottaa sitä sisältöä. Mut se näyttää, et se on iso porukka, se näyttää et se on iso homma.

Katarina:

Tosi on kans tosi tärkee pointti, joo.

Jesse:

Ja kyl se tommosessa minäkuva asioissaki, just jos sä pääset tonne nettiin kertoo mitä kertoo, mitä tuntee, ni se helposti saa semmosia supportia sun kaikkien ajatuksienki, vaik ois tyhmiäki. Mut jotenkin tuntuu, et niinku.

Matti:

Ku sä löydät aina ihmiset, jotka on samanhenkisiä.

Jesse:

Niin, sä löydät helpommin niitä sun omia ryhmiä ja näin päin pois. Et täällä, niinku täällä oikeassa maailmassa ehkä helpommin joku tulee toppaakin sut, oma äiti tai mikä tahansa tulee toppaa sut, et hei nyt sä meet liian pitkään. Mut sit jos sä oot siel netis, eihän sun äiti ees tiedä mitä sä teet siellä.

Milla:

Eli kynnys ikään kuin vihapuheen levittämiselle on niinku madaltunu.

Jesse:

Se on madaltanut internetin myötä, mutta just että onko sitä vähemmän tai enemmän, ni mä en usko että se ois niinku missään vaiheessa ollu niinku muuttunu mihinkään suuntaan.

Milla:

Niin.

Katarina:

Toisaalt viime vuoden lopussa, niin tuli semmonen (EKRI:n) raportti siis Euroopan komission rasismin ja syrjinnän vastainen, mikä se nyt onkaan, jossa Suomi mainittiin, eikä niinku mitenkään hyvällä tavalla. Et ne nimenomaan kiinnitti huomiota siihen, et tämmönen vihapuhe ja viharikokset, et ne ovat lisääntyneet ja nimenomaan verkossa. Ja et ne vahvasti suositteli, et Suomi ryhtyy rohkeammin toimeen sen kitkemiseksi. Et siin on niinku myös se puoli.

Jesse:

Joo siis sitä voidaan sanoo, että se on lisääntyny, mutta ainakin mun näkökulmasta mä näkisin asian näin, että mun tapa kommunikoida on ihan eri kuin esimerkiks mun isälle. Jos sä oot menny kysyy mun isältä, et mikä nyt on tilanne, mikä on bläpläplä. Se on sanonu todennäköisesti, suhtautuen siihen yhteiskuntaan missä hän elää nyt. Mul ei oo samanlaisia pelkoja, jos joku tulee kysyy multa, et onko ollu paskaa, mä sanon et se on ollu paskaa. Ja sitte tottakai se vaikuttaa sitte niihin kyselyihinkin, että okei Millanen lopputulos tulee. Että nyt yht äkkiä rasismii onki enemmän ehkä sen takia, koska ihmiset uskaltaa myös avata niitä suitaan. Että okei.

Matti:

Täst tulee aina tää, et ku siitä puhutaan, sit se okei, toisaalta opit tunnistamaan. Ehkä ennen sit sä et oo välttämättä, sä oot vaan sulkenu sen pois tietyt tilanteet, sä et oo aatellukaan et mitä täs on tapahtunu. Miettien vaikka tota vihapuheen termia, niin siis tavallaan, et sille on annettu joku termi. Ainahan sitä on ollu, ollu vaikka kyseenalaisia kommentteja tai keskusteluja missä tahansa niitä on ikinä ollukaan. Mut nyt sill on vähän niinku annettu joku tavallaan termi ja sit siihen kiinnitetään johonki ilmiöön. Ja sit just se, että kun monista asioista sitä ei periaatteessa vihapuheeseen, mut voi olla vaikka että esimerkiks seksuaalinen väkivalta siinä. Että kun sitä puhutaan siitä ilmiöstä, niin ihmiset uskaltaa tulla myös tavallaan ikään kuin tulla se julki ja sit tehdä ehkä ilmotuksen ja jotain muuta vastaavaa. Et se on sinänsä, tää on niinku kaksteräinen miekka tää keskustelu. Että keskustellaan siitä ongelmasta, mutta se voi myös näyttäytyä sillee, et meil on nyt oikeesti, onks jo tapahtunu jotain tosi dramaattista.

Milla:

Ei niin eli liittyyks se siihen, et siit puhutaan enemmän vai et se on oikeasti lisääntyny, et se on hankala ehkä hahmottaa sitä.

Katarina:

Sekä että. Mut toisaalt on edelleenkin niin, et hyvin, hyvin pieni osa vihapuheesta ja viharikoksista ilmoitetaan erilaisist syistä.

Milla:

Tota kehen vihapuhe kohdistuu tai mihin?

Katarina:

Mul on yks on ihan hyvä anekdootti tohon liittyen. Mun yks kollega on juuri tutkinut, mä en tiedä ehkä se on tuttu tutkimus, koska siit on mediassa siitä on kirjoitettu tosi paljon. Vaik se oli aika mitätön se itse tutkimus tai sen tulokset. Mut hän oli tai työtovereineen, niin tutkinu sitä että ihmiset ja varsinkin miehet, jotka kalliilla autoilla siis esimerkiks Audeilla ja Bemareilla. Niin ne on, jotenkin ne on aggressiivisempia ja niil on vaan tämmönen rönsyilevätyyli ja machotyyppejä. Ja täst synty aivan valtava kohu, globaali mediahuomio.

Jesse:

Kaikilta niiltä machoilta [naurua].

Katarina:

Ja sitten tää siis Suomen maahantuoja, Audien maahantuoja, otti yhteyttä tähän tutkijaan ja halus niinku vetää hänet oikeuteen, koska hän nyt lietsoo vihapuhetta näiden audikuskien tai niihin kohdistuvaa vihapuhetta. Niin sit tää mun kollega sanoi, et aivan loistava idea, et vetäkää ihmeessä oikeuteen niin sit voidaan sanoa, et vihapuhetta kohdistuu seksuaalisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin ja etnisiin vähemmistöihin ja toimittajiin ja tutkijoihin ja näin poispäin ja sitten myös Audi autojen omistajiin.

Jesse:

Se ois vaan, ne tietää sen iteki, et ne vaan uhkaili tommosella, et ei ne aio tehdä mitään, ne pistäis ittensä niin huonoon valoon.

Katarina:

No ainakin ne tuli siihen lopputulokseen sit. Mut siis periaatteessa vois sanoa, et kehen tahansa voi kohdistaa vihapuhetta. Myös mä tiedän, et yks aihealue mikä on semmonen, et he herättää paljon tunteita, on esimerkiks ruoka. Et siis tämmöset ravintoterapeutit ja ylipäätään ravintotieteilijät, niin niihin, et jos sen sanoo, et nyt pitäis syödä enemmän kasviksia. Niin tulee vihapostia. Et nää tyypilliset ryhmät on ehkä just niinku erilaiset uskonnolliset ja etniset vähemmistöt, myös naiset saa niskaansa enemmän ku miehet.

Jesse:

Kummallinen toi, mitä sä sanoit just ruuasta. Miten joku voi, ku mä näin itseasias tämmösen vastaavanlainen oli joku tämmönen fitness-jätkä, joka sano vaan, et pitäis syödä enemmän hiilareita. Ja sit meni kaikkien, siel oli vaan kommenteis, et tää on hulluu. Et miten se voi mennä niin tunteisiin, ku sä et ees.

Matti:

Se on hyvin henkilökohtainen asia. Ihmiset haluaa, et niitä ei moitita siitä mitä ne syö tai mitä ne on.

Katarina:

Siitä on tullu vähän ehkä identiteetti kysymys, olet mitä syöt.

Jesse:

Mä oon taivas sit, se ei mee mun matematiikkaan sit mitenkään. Että toi nyt päätti, et se syö hiilareita. Ok. Mutta et miks mun yöuni menee siitä? Mä en vaan tajua sitä.

Milla:

Eli vihapuhetta voi olla vähän niinkun ihan missä tahansa ja tosi yllättävissä paikoissa.

Matti:

Niin ja siis se on se nykyinen keskusteluilmapiiri tai ympäristö, et ku sä voit siis samantien reagoida johonkin, samantien kommentoida jotain. Siis se lähtee aina, siis se voi olla niinku joku, siis jos se on vaikka uutinen, ni siin on tavallaan se kommentiosa. Niin se voi sanoo, et ainakin toinen viesti vähintään, niin se lähtee aina ihan tangentille se homma. Et se on käsittämätöntä, et se on niinku osittain se alusta millä me pystytään operoimaan, sit siinä puuttuu niin paljon sellasia, en mä ikinä jos me kahestaan istuttais baarissa. Niin sä sanot, et hei pistäiskö syödä vähän enemmän hiilareita, ni mä en suuttuis ja lähtis menemään. Et siit voitais keskustella. Mutta jolleki random-tyypille sä voit olla sillee, et mitä ihmettä ja siitä lähtee. Et siit puuttuu tää kommunikaatio.

Jesse:

Ja siel on niitä trolleja ja niitä provosoijiakin niin tahallaanki. Mä uskon myös kato, ku mä on noita trollimaailmaa vähän sen verta seurannu. Ainaki tuolla instagramissa siinä mielessä, että tulee vähän sellasia fiilinkejä, että tavallaan ku nähdään esimerkiks tällanen nyt, että oli joku postaus ja siihen alle oli ihmiset sitte kommentoinu suoraan vaikka, että poliisi on paska ja näin, näin, näin. Sit mä menin klikkaa niitä sivu, jotka on kommentoinu näit et poliisi on paska. Siel ei oo yhtään julkasua, ei oo yhtään mitään, sellasia haamusivuja vaa. Tavallaan, et joku botti jossain kehittelee tämmösiä ja valmiiks syöttää, ku tietää, et kaikki menee hermoilee heti, et mitä, mitä. Mitä tahansa vaan. Mut se tuntuu vaan enemmän siltä, et just nää trollit, mitkä siellä tavallaan ehkä myös ohjaa keskustelua on siel. Menee nyt salaliittohommiin tässä näin. Mutta tuli sellanen fiilin, et ei nää oo oikeita ees ihmisiä, jotka pistää. Miksei sul oo muka mitään muuta sisältöö, ku tyhjää ja sit sä vaan kiusaa ihmisii.

Milla:

Niinpä tää on itseasias tosi mielenkiintoinen pointti tai mä törmäsin tähän samaan kans, ku mä perehdyin tähän vihapuhe aiheeseen ylipäätään. Että monesti on hahmotettu, että on tämmöstä just vihaista, aggressiivista, aika spontaania vihapuhetta ja sitte on tämmöst harkittua vihapuhetta, jolla pyritäänki vaikuttaa ihmisiin.

Jesse:

Niin, ravistelee ihmisiä.

Milla:

Nii tämmöstä niinku hyvin harkittua, jolla niinku vaikutetaan vaikka päättäjiin.

Matti:

Ja sillä saadaan, ku siis se on, ihminen on siitä suht yksinkertanen olento, et se reaktio tulee aika helposti. Et se ei tartte paljon edes tökkii, ku sielt tulee muutama sellanen jengi niinku samantien. Ja se on just, mitä halutaanki siis halutaan saada se reaktio. Se et näitä on tavallaan sellasia kohdennettuja, voi sanoo, iskuja tai sellasii mihinkä aktiivisesti bottien kautta pyritään vaikuttamaan. Mutta siel on myöskin niit sellasii henkilöitä, jotka on vaan hirveen aktiivisia, niinku samalla tyypillä voi olla useita profiileja, joilla se sitten operoi. Ja sitten vaan päivät pitkät tekee sitä. Mutta siinä saa sen reaktion. Sä saat sen ja sit sen saa aika helposti edelleen. Vois ajatella, et ku täst aiheest on puhuttu, et jengi ois sillee, et okei mä en nyt vaan reagoi tohon mitenkään. Mut se ei vaan toimi niin.

Jesse:

Oisko sitten myös tolleen noin, miten sanoit noista tyypeistä, joilla on monta profiilia ja näin, näin, näin. Niit ei edes kiinnosta se agenda, ne vaan haluu, sä saat mielihyvää siitä, et ku porukka vähän hermoilee.

Matti:

Ei, siis harvoin niil on mitään ehkä semmost suurempaa ajatusta. Et osa tavallaanhan, siis ne jotka tän tyyppisiä, näit trollei on jonkin verran tutkittu. Se että nehän aika surullisen hahmon ritareita yleensä on, että niillä ei välttämättä elämässä hirveesti oo mitään ja sit ei oo menny hirveen hyvin ja on paljon muita ongelmia. Ja tää on se, sil haetaan sitä vallantunnetta tai jotain kontrollia elämästä. Et se on, sillä saadaan se reaktio, oli se agenda mikä tahansa, niin sä pääset tavallaan. Ja sit se on se katkeruus ja muu, mikä siellä taustalla sit jyllää. Ei sillä oo mitään väliä, et mikä se aihe varsinaisesti on, kunhan sen saa sen.

Milla:

Miten sitte, siis jos mietitään Suomee, niin Suomessaha on suhteellisen paljon vihapuhetta. Jos mietitään esimerkiksi tätä (EKRIn) raporttia. mitä ajatuksia sä teis herättää?

Matti:

No mä ajattelen sen, mä oon aina jotenkin toiveikas, et se keskustelukulttuuri parantuis. Ja sit tavallaan se, et siitä päästäis jotenkin siit koko somehommasta jotenkin.

Jesse:

Se tulee olemaan haastavaa tässä vaiheessa.

Matti:

Joo, et enää ei ehkä voi mennä takaisin päin siinä mielessä, mut et mun on itse jotenkin vaikee hahmottaa, et mihinkä suuntaan tää kehittyy. Kun se ei tunnu niinku aina aattelis, et tää on vaan jotenki ohimenevää tai et se keskustelukulttuuri jotenki kehittyis. Mutta -.

Jesse:

Ja just tietysti tämmöisesisä keskusteluissa aina hyvä, kun ei nyt varsinaisesti tämmösissä, mutta monesti ku keskustellaan. Niin mä aina katon, et mitähän ratkasuja tulee tällä kertaa, ni aina joku sanoo jossain vaihees, mut on hyvä et näistä keskustellaan. Mut se jää aina siihen.

Matti:

Se ei etene mihinkään.

Jesse:

Niin, niin. Sit on aina seuraaval kerralla, mut on hyvä et me puhutaan näist asioista.

Katarina:

Mut mä oon kans, mä haluan olla toiveikas ja must tuntuu, et niinku myös ihan päättäjien taholta on tullu aloitteita. Et ne haluaa ne haluaa tutkimusta, ne haluaa konkreettisia ehdotuksia siihen, et mitä me voidaan tehdä ja mihin tää nyt on menossa. Et monella yhteiskunnan tasolla ollaan niinku huolissaan tästä kehityksestä ja yritetään poliisin toimintaa parantaa ja nettiyhteisöjen ja -sivustojen valvontaa ja myös kouluihin kohdistuvaa tietoa ja erilaisia kampanjoita. Niinku mun mielestä on vähän, mä toivon et on enemmän kuin vaan sitä, et hyvä että puhutaan.

Milla:

Niin, mä mietin siis, jos mietitään ihan Suomea. Niin mitä te ajattelette, et miks just Suomessa on käytännössä niin paljon vihapuhetta? Voiks sen nähdä jollain tavalla niinku oireena jostain yhteiskunnassa vai mistä se johtuu, et miks just meillä?

Katarina:

No, se miks just meillä on hyvä kysymys ja tietenkään se ei niinkun ole vaan meillä. Et onhan se globaali ilmiö, jos katsoo vaikka jenkkejä, miten siellä puhutaan. Mut kyl mä sanoisin, et ainakin myös Suomessa, niin se on merkki siitä et koko puhekulttuuri poliitikasta lähtien on muuttunu. Ja et ei oo niinku pantu selkeitä rajoja tarpeeks aikasin, et nyt ollaan siinä pisteessä, et nyt tilanne on vähän niinku eskaloitunut. Ja nyt just jengi puhuu siitä, että no mulla on se, kuten sä sanoit ja säkin alussa, että mul on sananvapaus ja mä saan sanoo mitä vaan. Et meil ei oo niit selkeitä, tarpeeks selkeitä, tarpeeks aikasin ollu näit määritelmiä, et mitä saa sanoa ja mitä ei. Ja nyt meil on kuitenkin pikkuhiljaa tää puhekulttuuri muuttunu, et meil on aika semmoses isossa roolissa semmosia poliitikkoja ja puolueita, jotka suoraan tai epäsuoraan sallii tän tällasen puheen.

Matti:

Voihan sen ajatella myös niin, että siis siellä puheen taustalla on myöskin siis jotain paljon turhautumista ja huolta ja muuta, että jostainhan se kumpuaa se sellainen tietynlainen turhautuminen. Mikä sit voi ehkä manifestoitua, miten se sit manifestoituu näissä keskusteluissa. Et aina on asioilla myös juurisyitä, et mistä se tulee. Ja se onkin sitten hankalampi juttu, et miten näihin asioihin tartutaan. Nykyään se on vaan siis osittain se, että se voidaan helposti, et otetaan joku tavallaan kohde mitä voidaan syyttää siitä, että asiat on nyt näin omassa elämässä niinku ne on. Ja tavallaan haetaan se syntipukki siihen omaan tilanteeseen ja muuhun. Eli se voi olla, siin ei välttämättä oo mitään hirveen selkeet logiikkaakaan siinä koko touhussa. Ja nyt sä löydät sit jotain yhteisöjä vaikka netissä, mitkä on niinku samanmielisiä ja sit tavallaan tarjoo sellasii jonkinlaisen tarttumapinnan ja ehkä kaikupohjan. Ja sit sitä kautta saa sit enemmän ehkä jotenkin löytyy jonkinlaist vertaistukea tai jotain muuta vastaavaa.

Milla:

Voiks ajatella, et joku hyötyy vihapuheesta?

Jesse:

Varmasti joku hyötyy. En mä usko, että kukaan näkis, että mä en tästä hyötyis. Siis siit ei varmasti oo hyötyä välttämättä, mut en mä usko, että kukaan lähtee tonne, tästä on mulle haittaa, mä teen tän. Et se ei tunnu kauheen järkevältä sekään.

Katarina:

Ja varmaan on tosi monta eri näkökulmaa tähän, mut mä taas mietin poliitikkojen näkökulmasta, et he jotka esimerkiks on saanu tuomion vihapuheesta, ni he on, kuten sä alussa sanoit, ni se on niinku sulka hattuun. Et ne nimenomaan käyttää semmosena, et minäpäs uskallan puolustaa sananvapautta ja suomalaisia, meitä, minä aion jatkaa tätä vaikka mulla onki pari tuomiota repussa. Niin nyt kohta mul on sit taas varaa uudestaan puolustaa tätä.

Matti:

Ja siinhän tulee se jako, et ylipäätään se, että tässä jaetaan vaikka ihmisryhmät kahteen eri luokkaan. Tai siihen omaan ryhmään sosiaalipsykologian klassikoita, me vastaan ne -tyyppinen. Hyvikset ja pahikset tavallaan, et ne on ne omat porukat ja sit on ne muut ja luodaan sitä vastakkain asetteluu. Mut siin on myöskin, et mä aattelen sitä, et kylhän siitä kaaoksesta on aina joku hyötynyt. Tai jonkinlaisesta, niinku tän tyyppisestä et ruvetaan jonkinlaista epäsopua tai epäsuhtaa harjottamaan, ni kyl siitä aina joku kokee, että siit ehkä jotain hyötyä. Tai niin ajattelee, et täst voi jotain hyödyllistä saada itselleen. Kyl se sitä kaaoksen viljelyy aina on ollu.

Milla:

Jos mietitään vielä keskusteluilmapiiriä ja julkista keskustelua, niin mikä vihapuhe vaikuttaa julkiseen keskusteluun?

Matti:

Se on aika laaja kysymys siinä, että mihinkä, et ku täs on tavallaan se poliittinen aspketi mitä ollaan puhuttu siinä. Ja sit on tavallaan tää mainos, markkinateollisuus tavallaan, siin on oma osuus siinä ja sit siihen liittyy myös aika paljon tähän koko keskusteluun se, et jotkut firmat vaikka irtisanoo jonkun tietyn vihapuheesta ja ne edustaa jotain. Mutta siinä on myöskin taustalla, että niillä on myöskin markkinalogiikka siinä, että miksi ne sanoo tai ne pyrkii ottamaan jonkun tietyn kannan johonkin asioihin. Et se menee tosi jotenkin sellaseks jakautuneeks se ilmapiiri. Et joko sä oot puolesta tai vastaan. Ja siin on tosi vaikeeta käydä sellasta rakentavaa yhtään mitään, et se on jakaantunut tosi laajasti siin kaikessa. Et se on hankalakenttä tällä hetkellä.

Katarina:

Joo, varsinkin kun on myös aika vahva semmonen puhe siitä, et nyt ei saa sanoo yhtään mitään mistään, koska kaikki on jotenkin tabuja ja ketään ei saa kritisoida ja ei saa puhua ihonväreistä eikä mistään. Et siin on tietysti semmonen vaara. Mut sit toisaalta myös se, et kun vihapuhetta kohdistuu esimerkiks poliitikkoihin tai toimittajiin tai tutkijoihin, ni sehän on ihan fakta, et osa ihmisistä sit hiljenee. Koska ne ei enää ehkä perheensä, pelkää perheensä puolesta tai itsensä, oman itsensä henkensä puolesta, että ei uskalla puhua ja vetäytyy pois. Tai tutkijan näkökulmasta, niin ehkä vaihtaa tutkimusaihetta, jos on vaikka tutkinut maahanmuuttoa tai vihapuhetta tai tämmöstä, joka sit herättää tunteita tai vihaa. Niin sit, et siin on kyl semmonen tosi.

Matti:

Toi on ihan mielenkiintonen. Siis itsekin, kun tulee jotain, se voi olla toimittaja tai joku muu kysyy jostain aiheesta, mitä mä aattelen, et jos täst sanoo jotain, niin siit tulee shittii niskaan. Niin sit mielummin mä oon, okei mä passaan kiitos, en osallistu tähän keskusteluun. Ja se on ite, mä oon sillee, et okei tää on jotenkin, et pitäis uskaltaa. Mut sitten toisaalta mä aattelen, et se on duuni ja mä en halua, et mulle jotkut randomtyypit rupee olemaan yhteydessä ja sit jostain susivihasta mulle ränttämään tai jotain muuta vastaavaa. Se et se on tosi vaikeeta, että lähtee ylipäätään siihen keskusteluun tai helposti vaan jotkut tietyt aiheet jättää kommentoimatta ihan senkin takia, et se on tavallaan osa sitä ongelmaa. Et jos sä oot hiljaa sen takia, et sä et haluu vaan mitään ongelmia, niin on se sit.

Milla:

Niin eli se on vähän niinku tämmönen spiraali.

Matti:

Se on spiraali.

Jesse:

Uuden ongelman.

Matti:

Mut sit siinä harva tolkun ihminen ees lähtee siihen keskustelee yhtään mistään. Et se on menny nyt tosi vaikeeks se, et tosiaan toiki et mistä oikee. Vaikee keskustella oikee mistään.

Jesse:

Ja mä opin ton ite kans kantapään kautta. Ku justiinsa olin tämmösessä hiphop-keskustelussa, missä puhuttiin suomi-hiphopista ja sitten naisen asemasta tässä suomi-hiphop kentällä. Ja mä sanoin näin, koska mä tein ite englannin kielistä musiikkii. Mä sanoin näin, että en mä kauheesti kuuntele, koska nyt totta kai englantia tekevänä muusikkona, mä yritän kuunnella niitä englannin kielisiä. Et mä kehitän itteeni sit mihin mä haluunkaan kehittää. Ni se koko keskustelu sit käänty siihen, et mä vihaan näitä suomalaisia naisartisteja, koska mä en tue heitä. Niin sitten siitä tuli kans sellanen fiilis, että miks en mä vaan ollu hiljaa. Miks en mä vaan ollu hiljaa. Mä oisin tästäki, ettei ois ollu mitään ongelmaa. Mä vaan aattelin, vaan että musiikki puristi nää, että sulla pitää olla tietynlainen flow, tietynlaiset kaikki. Et mä otan vastaan, mitä mä halusin ottaa vastaan. Niin mutta mä menin sen sanoo, ni sit se käännettiin, et nyt mä vaan. Vaikka todellisuudessa mä en kuuntele niitä miehiäkään. Mutta siis sanottiin vaan, että sä et nyt vaan näitä naisia jotenkin.

Matti:

Onks teillä siis, ihan mielenkiinnosta siis, tavallaan levy-yhtiöiden tai taustojen kans, tuleeks teille minkäänlaista preppausta siihen mediaan. Et pitäis niinku pysyä mahdollisimman kliinisenä, sillee et sä et vaan aiheuta mitään.

Jesse:

Tulee noilla isoilla leibeleillä mut mä en oo millään isolla leibelillä, niin mä oon vähä. Varmaan iso leibel ois kieltäny mua tänne tulemasta ja muuta vastaavaa, että esimerkiks mikä annoin sitten haastattelun sinne Voimalehteenkin just tän N-sanan käytöstä ja näin päin pois. Niin varmaan moni, ja siks varmaan mua kysytäänki aika paljon niihin, koska mä voin sanoo tai oon sanonu ja puhunu eri tilaisuuksissa näistä näin. Niin moni sitten, mua just haastatteliin semmoseen kirjaan, mis just puhuttiin rasismi bläbläblää. Niin kuitenkin kysy vaan multa sitä haastattelija, et oisko sulla mitään vinkkiä keltä vois kysyä. Ja sit mä heitin niitä nimiä mitä mä tiedän, ni ne oli kieltäytyny, kieltäytynyt. Mut sitte se on vaikee löytää joiden kans puhua. Mutta vielä mä oon täällä, koitan vielä.

Milla:

Miten sä oot kuitenkin valinnut, että sä haluut niinku sanotuksilla tavalla ottaa kantaa ja julkisesti puhuu.

Jesse:

Joo, koska mä nään, et enemmän siitä on hyötyä kuitenkin, ku et mä oisin hiljaa. Ja varsinki sitten kun ite lapsuuden kokeneena ja täällä asunu ja kattonu näitä kaikkia Hyviä Herroja. Ja kattonu sielt vierestä, että eihän tää ny, et eiks kukaan nyt nää niinku mitä mä nään. Sitten jos mulla on nyt tilaisuus sanoo ja on sitte semmosen platformin itelleni rakentanu, ni kyl mä sen hyödyksi käytän.

Milla:

Ooks sä saanu sit minkälaista palautetta tai miten ihmiset yleensä sua lähestyy?

Jesse:

Vähän puolin ja toisin. Oon saanut vihapuhetta, vihapostia, mutta oon myös saanu paljo silleen, että ihmisiä jotain vaikka tyyppejä, joilla on adoptiolapsia ja muuta, ni on tullu kertoo et kuinka tärkeetä heillä on ollu nähdä meikäläinen tekemässä, mitä mä oon tehny ja niin päin pois. Vähän ääripäästä ääripäähän.

Milla:

Kyllä, miten tota tutkimusmaailmassa suhtaudutaan tälläsii aiheesiin?

Matti:

No, sanotaan näin, että jos on valkoinen heteromies, niin pääsee helpolla. Mutta että naistutkijat tai sit ylipäätään joku aihealue, jossa naistutkija, sä oot niinku vaikka maahanmuuttoaiheinen keskustelu, niin varmasti tulee aivan tajuton määrä lokaa niskaan välillä. Että tota, mutta että, on se, kyl sitä aina miettii jotenkin siinä, kun ei oo ikinä ajatellu itseään varsinaisesti yhteiskunnallisena keskustelijana tai yleensä. Mä oon Seinäjoelta kotosin, ei mul oo ikinä ollu minkäänlaista platformia yhtään mihinkään ja tavallaan, et siin on se kynnys, että ottais jotenkin yhteiskunnallisesti kantaa. Tai eihän kukaan tiedä, kuka mä oon, niin miks mä aktiivisesti osallistuisin johonkin keskusteluun. Sillee tietäen ne riskit, mitä siinä voi olla, ni se on helppo jäyttäytyä siitä pois. Mutta et kyl mä, kyl sen huomaa ja tietää joistain aiheista, et mihinkä jengi suhtautuu tosi varauksella. Et en ehkä tota aihetta lähtis tutkimaan tai sit suositteleks mä, jos pitää opiskelijoiden töitä ohjata ja sanoo niille, että tiedät että jos sä ton aiheen valitset, niin sielt voi tulla vaikka mitä niskaan. Että se on jännä. Tälläsii joutuu miettii aktiivisesti.

Milla:

Niin Katarina.

Katarina:

Joo, no siis mulle kans sanottiin, kun mä alotin mun jatko-opinnot vuonna 2014 ja tota tutkin siis oikeistopopulismia tai oikeisto populistista retoriikkaa. Niin sanottiin, että nyt saman tien ennen kuin aloitat, niin kaikki osoitteet, kaikki puhelinnumerot salaiseksi ja älä ikinä mainitse sun perheenjäseniä tai ketään niin kun julkisesti. Jo siinä vaiheessa mä kuulin, et moni on on vetäytynyt julkisuudessa sillä tavalla, että ei anna haastatteluja eikä mitään.Et mä oon sit jotenki yrittäny mennä jotain kultaista keskitietä, et kyl mä niinku annan haastatteluja, mut mä en oo siihen somekeskusteluun lähteny mukaan. Ja mun kohdalla ne on aina ne samat argumentit tai nää samat keskustelut, jotka syntyy jos mä sanoin jotain mun tutkimuksesta. Niin sit on just tää, et nainen ja ruotsinkielinen ja sosiaalipsykologi eli varmaan sosialisti ja et ne on nää samat aina.

Milla:

Nii onks sulla, Jesse, samanlainen kokemus, et sä saat niinku samantyyppistä vihapuhetta osakses?

Jesse:

No, saa kaikennäköstä, sanotaan näin, että sain mä sitä ennen ku mä puhuin aiheesta. Niin mulle se kynnys oli paljon pienempi, tai ei pienempi kehenkään verrattuna. Mut siis sillee tarkotan, että mä ajatellu sitä sen kummemmin, et jos mä oon saanut jo tappouhkauksia, ku mä oon ollu joku 10-vuotias. Niin sitte, että nyt mä oon parikymppinen tai enhän mä enää oo, mä oon 34. Mut siis, et parikymppisenä ollu, et what. Sitä on saanut läpi elämän, ollu tuhopolttol uhkailua, koulussa väännetty vaikka mitä. Se oli vaan sitte, että tää on osa sitä, et mä voin olla edelleen. Ei se ollu mikään juttu. Että varmaan monelle tulee varmaan vasta sitte, ku ne rupee tekee jotain. Mulle se tuli vaan, ku mä tulin paikalle (naurahdus). Ni sit se oli vaan, et mitä sä täällä. Ja varsinkin, jos nyt kuulijat ei tiedä. Mä tuun siis ihan pienestä kylässä, missä oli siis 2500 ihmistä ja minä, niin se oli helppo myöskin kohdekin myöskin siinä.

Milla:

Nii eli vihapuhetta voi tavallaan saada osakseen, vaan sillä että on ja myös sillä, että tekee jotain.

Jesse:

Pelkästään pukeutumisella. En mä tarkota, et pelkästään mun ihon väriä. Mun hyvä kaveri Simo, niin räppimies ja punkkimies jossain vaiheessa, ni roikotti vähän housuja. Ni se riittää.

Matti:

Se on se erilaisuus, erilaisuus niin monessa eri muodossa. Et sä jotenkin eroot siitä joukosta, jollain lailla eroot siitä massasta, ni se on sellanen insentiivi tarttua siihen välittömästi.

Jesse:

Just. Auta armias, ku meet johonkin tonne Viljakkalaan ja salille ja pistät jazzia soimaan siel punttisalilla. Käy huonosti.

Milla:

Miten sitten, jos mietitään vielä vähemmistöjä, jotka aika paljon saa just vihapuhetta osakseen. Ja tavallaan vihapuhe sitte, mitä on tullu ilmi niin ikään ku sitten hiljentää niitä, joiden on muutenki vaikee saada ääntään kuuleviin, jotka on niinku yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa. Niin mitä te ajattelisitte, että mitä vaikutuksia sillä sit on?

Matti:

Niin on siis tavallaan sillai ihan tutkimuspuolelta, joku voi sanoa kokemuksen puolta sitten enemmän. Että tota mut et kyl siinä on hirveän paljon negatiivisia vaikutuksia niin monella tasolla, et siihen tulee niinku mielenterveyden osalta tulee osalle, sit tulee tavallaan se minäkuvaa identiteettiin se, et kun sua ei hyväksytä sellasena ku sä oot tai ajatella et sussa jotain vikaa. Ihan vaan sillä et mitä sä oot, niin se tavallaan kertaantuu. Se riippuu yksilöstä, sä sanoit et sä oot pystyny ehkä niin kun, mä en tiiä mitkä sun tavote ollut käsitellä niitä negatiivisia tiloja. Mutta et joillakin se on varmaan vaikeimpi tavallaan, et mut se on varsinkin nuorten osalta, niin kyl mä oon niin kun siinä herkässä vaiheessa, niin kyl se on todella jotenkin vaikea seurata sivusta sitä keskustelua ja sitä tavallaan julkista keskustelua, missä aikuiset ihmiset, jolla itselläkin on lapsia. Niin sit tavallaan, mitä ne päästää suustaan ajattelematta, että jos joku sanois esimerkiks mun lapselle tollast, mulla ei oo lapsia, mutta siis heidän tapauksessaan. Et oisko se ookoo ja onko ne ikinä miettiny sitä, et minkälaista maailmaa ne haluaa luoda tällä keskustelulla.

Milla:

Kyllä.

Matti:

Et se on mun mielestä jotenkin vaikee sitä niinku aikuisten ihmisten suusta, niin mun on tavallaan vaikee sitä, etenkin nuorten kohdalla sil on tosi paljon negatiivisia vaikutuksia. Et se, että sä oot mitä sä oot ja sua ei hyväksytä.

Milla:

Niin, niin kyllä ja varsinkin siinä kohtaa, ku kaikki mitä kaipaa. Se on just sen keskeinen osa sitä nuoruutta. Mitä muuten niinku Katarina ja Jesse toitte esille, että ootte kohdannu jonkunlaist vihapuhetta, niin minkälaisia tunteita siitä herää?

Jesse:

No sehän riippuu vähän. Et joskus vois sanoo, että on semmonen vähän voimaton olo, ku et sä nyt oikeestaan vois siinä mitään tehdä, et joku nyt randomisti. Ja kerran oli tällanen tilanne itseasias, et mä olin Viljakkalas, mä olin tulos takas Helsinkiin, mä pysähdyin siinä Tampereella nopesti. Mut tässä Viljakkalan – Tampereen välillä oli tämmönen joku jätkä, joka sitten sopivasti mulle kirjotti, että se luuli, et mä asun vielä Tampereella. Itte hän oli selvittäny jostain. Mut kuitenkin, että oot nihkee jätkä, haluu tehdä mulle asioita ja näin päin pois. Mä olin hyvällä tuulella ja sanoin näin, et mä oon nytte tässä Tampereella, että tuu morjestaa. Ni sit se sano, et älä kirjota mulle enää koskaan ja blockas mut. Ni sit se oli vähän sellanen, että sullahan on aika voimaton olo kuitenkin tommoses. Et sä et voi kommentoida, sä et voi tehdä, sä et voi tavata, sä et voi keskustella, sä et voi mitään. Nimittäin joku voi tulla heittää sulle vaan jonkun pienen ja lähtee pois ja sit sä jäät sen ajatuksen kans. Yks sellanen nihkee, ei mikään paha tavallaan, aika hauska näin jälkeen päin. Ni palautin pulloja kaupas. Sit semmonen mummo tuli mun taakse, et onko kiva tulla Suomeen palauttaa pulloi. Sit mä jäädyin siinä, jäädyin siinä ihan täysin. Jotain pitäis sanoo, mut mä olin ihan siinä, en kerenny mitään sanoo. Ja sit se lähti vaan menee. On siinä välillä, joskus sellasia tilanteita, missä sul tulee joku nopeesti, mut noi ehkä jää vähän kaivelee eniten tommoset. Vaik ei toi ollu mikään ees sillee paha. Mutta jäi vaan sillee, et ois jotaki pitäny sanoo. Jotenki näpäyttää. Mut voimattomaks jättää välillä.

Katarina:

Joo, voin kuvitella. Joo ehkä vähän semmonen tunteiden selkamelska, et mun omalla kohdalla ne tulee ehkä vähän jotenkin yks toisensa jälkeen. Ehkä ensin mä suutun, et onpa tää niinku, koska usein nää kommentit on mun kohdalla aika semmosii halventavia. Et mun tutkimusta vähätellään tai mua ylipäätään halutaan jonnekin pois, takasin mistä mä tulinkin. Ja et saatan turhautua ja sit mä saatan jossain vaihees vähän pelätä, et mitä jos tää ihminen saa paljon tukijoita, mitä jos ne löytää mut tai mun lapsen tai jotain. Mut sit myös usein yritän ymmärtää, et minkä takia on pakko, et mitä tää ihminen saa siitä irti.

Jesse:

Se kertoo susta aika paljon. sä oot hyvä ihminen. Mutta mää välillä, pakko myöntää, ettei mulla ehkä se myös johtuu kans siitä, että sitä on kattellu jonkun aikaa ja sitten mun ymmärrys ei ole ikinä mun kohdalla auttanu mitään. Tiäkkö, ni sit jossain vaiheessa mulla meni se siihen, että niinkun delete. Ja en mä ees yritä kattoo yhtään mitään. Niin sitä just, et jossain vaiheessa mulla oliki, kyl mä ihan konkreettisen eron huomaan. Et on yrittänyki viel keskustella, niinku baarissaki tai mitä tahansa joku tulee, ni jauhanu tyyppien kans ja yrittänyt vähän heittää jotain kivoja sanoja sinne joukkoon. Mut sit jossain vaiheessa sulle vaan tulee, en mä jaksa enää.

Milla:

Nii, eli semmonen niinku uupumus.

Jesse:

No, ehkä mulla on vähän nyt tässä vaiheessa se, että niin kun mun ei tarvii vaikuttaa sua mistään. Ihan näin, sä voit olla eri mieltä.

Milla:

Miten sitten ihan toiminta ja käytännön arkielämä, miten vihapuhe voi vaikuttaa siihen?

Matti:

Varmaan se lisää sitä, mä ajattelisin niin, et voi olla jotain tiettyjä, sä vältät jotain tiettyjä tilanteita, tiettyi paikkoi. Jos se rupee tulemaan. Ja jos sitä negatiivista palautetta tulee, ni haluut sä sit olla ylipäätään liikkua missään. Ja sit jos tulee jotain muita ongelmia, ni se voi vaikuttaa siihen, että lukkiutuu himaan ja ei sitä keskustele kenenkään kanssa tai muuten oo millään lailla aktiivinen. Kyl siin varmasti on sillee, et jos sä saat ulkopuolelta negatiivista palautetta, ni haluut sä mennä siihen ulkomaailmaan.

Jesse:

Toi on itsea sias tollanen asia, ku mä olin joskus sen Riston, joka vetää sitä Akuuttia vai mitä. Ja sit mä sanoin sille justiinsa, et yleensä jos mä pihalle lähden, jos mä jotain negatiivista jostain saan, ni se on joku valkonen tyyppi. Ni sit se oli niinku, et ää, no niin, niin. Niin tottakai just ku sä sanoit tosta, että tiloista mihkä joutuu joskus menee. Niin kyllä mä edelleen sitä mietin joskus välillä, ku mä meen johki tilaan, ja mä oon ainoo musta tyyppi. Kyl mä sitä tarkkailen sitä tilaa hetken aikaa, ennen ku mä sanon yhtään mitään. Niinku siin on aina kuitenkin sellasia, vaikka se ei oo niinku mitään että nää tyypit mitä välttämättä tekee, mutta tää tavallaan ne polut mitä on kulkenu, on luonu mussa aika paljon semmosia vainoharhoja. Että tavallaan mä en lähde vakuuttaa ketään, mut ton tarvii vakuutta mut, et mä voin lähestyä sitä tavallaan. Siis sillee, et mä en usko ennen ku mä nään. Koska sä näät musta suoraan, että mä oon musta, mä en nää susta, et ooksä rasisti. Ja sitten mua tavallaan on ärsyttäny, et jos mä oon ystävällinen viel siel tyypeille ja sit paljastuu myöhemmi, et se on pitäny mua oksettavana. Se sattuu mua paljon enemmän. Ni sit se on niinku, et äh.

Milla:

Varmasti. Mitä te ajattelettä, että mielenterveys, miten vihapuhe voi vaikuttaa mielenterveyteen?

Matti:

Niin siis kyllä, ei siinä mitään harvemmin mitään positiivista on. Et sitä voi ajatella niinku, et se tulee varsinkin nuorten osalta, mitä nyt on ehkä enemmän tutkittu. Niin siin on nimenomaan se hyväksyminen tai se, et se nyt eriyksilöillä se on vähän erilaisia. Mut kyl siin aikamoinen negatiivisen kehän saa sillä aikaan.

Jesse:

Ja jotkut on tutkinu myös, että tämmönen tietynlainen se stressitila mihkä sitten joutuu, kun tämmösien kaikkien paineiden alla ollu, niin lyhentää myös sun elinikää. Niin, ettei pelkästään mielenterveys vai ihan konkreettisesti sä kuollet aiemmin [naurahdus], kun sä stressaat vaan tuo koko ajan tommosia ihme juttuja. Se vaikuttaa aika monella tasolla.

Milla:

Kyllä. Miten sitten, aika monet jotka on kohdannut vihapuhetta, on tuonut esille, et on tuntenu siitä jollain tavalla myös niinku häpeää tai syyllisyyttä.

Jesse:

No joo, siis semmosissa tilanteissa se vaikuttaa kyllä, kun se tavallaan sanotaan, että jos yksien sen tilanteen joutuu käsittelee, ni se on aina eri. Mut sanotaan, et jos tää pullonpalautustilanneki ois ollu ja mul ois ollu joku tyttöystävä mukana tai jotain muuta. Ni sit se hävettää kyl vähän tai jotain muuta. Et monesti kans jonkun kans menee vaikka ulos, miesten, naisten, kenen kans tahansa, painaa tonne ulos. Ja sit näkee jonkun baarinki jo valmiiks, äääh kannattaako mennä, ku sitten sä meet sinne ja sit joku vaan tulee huutele. Ni sitte riippuen seurasta, niin myös sitte tavallaan oletuskin on, et miten sä nyt käsittelet tän tilanteen. Ja sit jos sä et käsittele ehkä hänen mielestään tarpeeks vahvasti, niin sit se on äääh, ja sit jos sä et käsittele ollenkaan, sit sä voit olla tai sit sä käsittelet liian vahvasti. Niinku et siit, mielummin oon pois kokonaan siitä tilanteesta. Ei oo oikein mitään tietä siinä. Mut jos mä oisin yksin siinä, ni sit mä voin niellä sen häpeen tonne syvälle, haudata sen, heittää avaimen piiloon.

Matti:

No joo, mutta siis kyl mä, jos mä aattelen sitä yhteiskunnallisena keskusteluna siinä, että mä jotenkin jaksan aina uskoa siihen niinku nuorisoon ja siihen, että ne on fiksumpia kuin vanhemmat sukupolvet. Ja että tavallaan tässäkin päästäisiin eteenpäin oikeesti eikä vaan siellee, et keskustellaan ja keskustellaan. Mutta myöskin se, että se ei oo niin kuin nuorena painottas sitä tavallaan, et miten puhutaan ja miten muita ihmisiä kohdataan ja mitenkä niitten kanssa sitten ylipäätään ollaan. Et jotenkin päästäis tästä nykyisestä kierteestä jotenkin fiksumpien nuorten kautta eteenpäin ja siihen mä niin kuin haluaisin uskoa, että ne ehkä sitten on jotenkin kaikki erilainen ei oo heille niin vierasta ja jotenkin muka uhkaavaa tai vaarallista, vaan että siis, et se niinkun saatas jotenkin se laiva kääntymään.

Jesse:

Ehkä sitten, jos se lähtee kans nuorista, mitä mä joskus mietin kans, et jos se lähtee nuorista. Ja sit tarvitaan myös vähän erilaisia auktoriteetti kuvii. Esimerkiks sitten sitä kautta kans osaa vähän niinku hyväksyä esimerkiksi tietynlaisia, erilaisia, siis miten sen sanois. No kyl mäkin esimerkiks joskus aattelin, kun joskus pyydettiin esimerkiksi poliisiks ja näin päin pois. Ja sit mä mietin heti alkuunsa, kun sitä niinku mulle ehdotettiin tätä, et siis poliisista tultiin. Sit mä totta kai ajatteli, et tää on teidän oman imagon parantaminen, muuta, muuta, muuta. Mut kuitenkin sit kelasin, että se ois tavallaan hyvä, et porukka näkis sitä kautta ja luoda niitä auktoriteettikuvia, mutta sitten taas samaan aikaan mä aattelin, et mä en haluu se, joka käy sen kaiken paskan läpi siellä yksikön sisällä ja mitä kaikkee. Mutta auktoriteettikuvien kautta varmasti pystytään muuttaa hyvin paljonki, hyvinki paljon.

Matti:

Oot sä ajatellu ikinä, ku sä oot artisti ja sul on aika paljon varmaan nuoria kuuntelijoita ylipäätään. Tuleeks sulle sellanen ajatus, et esikuva ajatus ylipäätään mistä tahansa, et mitä tahansa sä teet, et sä oot inspiraatio musiikin kautta tai muuten persoonana? Onks sulla ikinä sellanen fiilis niinku nuorten suhteen?

Jesse:

Ei, siis joskus mä oon sanonu, että mielummin mä oon varoittava esimerkki, ku mikään. Mut kyl mä ainakin toivon, et musiikki nyt inspiroi jollain tasolla. Mutta jotenkin mä nään itteni vaan itteni kautta, siis niinku mä tiiän mitä mä oon nähny. Ja mä en todellakaan pidä itteeni minään esikuvana sillee, että joo, minä tiedän mitä teidän pitäisi tehdä ja näin. Ei, että ainoo mitä oon tai ainakin koen tekeväni ja että mä oon jonkunlaisen tietynlaisen mankelin läpi käyny. Voin kertoo, mitä se teki mulle tai mitä ajatuksia se herätti tai miten, mitä tahansa tällä linjalla. Mutta sillee, että tämä on oikein nyt tai muuta, niin en mä siihen pysty hyvällä omalla tunnolla ainakaan tekee. Mä voin sen tehä, mut en pysty hyvällä omalla tunnolla tekee.

(naurua).

Milla:

Sä kuitenkin jonkun verran sun musiikis käsittelet näit teemoja, eiks vaan? Sun lyriikoissa.

Jesse:

Käsittelen ja käsittelen ja sekin oli tavallaan siitä, ku mä mietin, että ne on ihan, moni puhuu näistä niinku pöytäkeskusteluissa ja tällee näin. Isän kanssa ollaan puhuttu ja kaikkien kavereiden kanssa ja näin päin pois. Mut sitten mä jotenkin aattelin myös sitä, et miten se ei ikinä kuulu musiikissa sillee, et meit on vaikka kuinka paljon tääl maan päällä ja kaikki kuulostaa, että ne tuli samasta pökälestää se biisi. Niinku ihan samaa. Ni sit mä vaan mietin, et mitä mä haluaisin kuulla ja sit valikoitu tommoset tietyt aiheet, mitä oon sitte käyny hyvin paljon läpitte. Ja mä luulen, että siinäkin mul ois varmaan ollu erilainen, jos mä oisin tyyliin muuttanu Viljakkalasta nopeesti pois ja kasvanu jonkun teinivaiheet täällä esimerkiks. Ni varmaan ois ollu maailmankuva eri. Koska ku mä tänne tulin ja maahanmuuttajat, jotka täällä oli, niitten kielenkäyttö oli ihan eri ku mun. Enkä mä puhu nyt mistään Tampereen murteesta, en mitään tällee, vaan miten tiputettiin M-pommeja ja kaikkee jou man sitä ja tätä. Ja sitten, ku mää ite koko ajan tiedostin sen tilanteen, että esimerkiks jos mä nyt täällä rupeen artistina nyt pyörii. Niin suurin osa mun yleisöstä automaattisesti, halusin tai en tai mikä tahansa on tilanne, ne tulee olee valkosii. Ni miks mää meen nyt siihen eteen. Niinku esimerkiks meil oli keskustelua jo pitkään tän Mustan Barbaarinkin kanssa tästä asiasta, minkä hän sitten ilmeisesti on huomannu nyt myöhemmin, et näinhän se oliki. Et sä meet joka paikkaan, sä oot todennäköisesti se ainoo musta mies ja sit sä yllytät näitä massoja puhuun sillee miten ne puhuu. Niin se rupee kaivelee sua josain vaihees. (–)[50:02] (naurua). Mutta näin se vaan oon ja mää osasin sen kelata vaan sen takia, koska mul ei ikinä ollu niin paljon siellä Viljakkalas mitään mustia ihmisiä ympärillä, joiden kans vois pallotella tällasii asioita, et joo. Ja luoda sitä tavallaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja toiki on selkeesti vaan tollanen juttu, mikä ollaan otettu jenkeistä ilman minkäänlaista samanlaista historiaa sille koko hommalle. Et mikse on siellä sillä tavalla käytössä, et miten se on. Vaan et tää on cool ilmiö, mutta sitten cool ilmiö sil on kuitenkin vaikutukset. Jos sä nyt sitä vaan heittelee ympäriinsä ja tällee, et tää on vaan siisti juttu. Niin se vaan puree jossain vaihees nilkkaan. But that´s just me.

Milla:

Puhutaan vähän toiminnasta. Täs keskustelusta on nyt tosi selkeesti tullut ilmi, että vihapuhe on suuri ongelma yhteiskunnallisella ja yksilötasolla. Niin mitä te ajattelette, että tehdäänks sille sitten tarpeeks tällä hetkellä?

Jesse:

Se ois ainaki mitä sää sanoit, mikä mun mielest oli hyvä, että pitäis täs vaihees pystyä lyömään jonkinlaiset raamit, ni se ois helpompi operoida. Mut sitten tavallaa, jos rasismin kitkemises ei oo mitään rahaa takana, ni en mä tiedä, tuleeko se ikinä muuttuu mihinkään. Että jos sul on joku perintöverotilanne tai mitä tahansa, heti löytyy kaikennäköstä, et miten me saadaan ne rahat. Sitte just joku tämmönen rasismihomma, ni ei me nyt keksitä oikein mitään raameja tähän, sit se elää tuol vaa. Ota kiinni, mä en tiedä mistä mä puhun. Nyt vaan tunteen avulla, mä sanoin (naurua).

Matti:

Tos on ihan validei pointteja siinä, että se, jos tästä aiheesta ylipäänsään keskustelu on niinku et päästään ees alottamaan se keskustelu, se on tosi vaikeeta. Ja ylipäätään päästään sit siitä jotenkin kehittämään tai jotenki miettimään niitä raameja tai ylipäätään sitä, et miten me nyt päästään tästä nyt eteenpäin jotenkin, et tää ei niinku vaan pahenis tää yhteiskunnallinen keskustelu. Niin se on tosi haastavaa. Ja se, että siihen pitäis löytyä sellainen tahtotila, mutta ku sitä yhteistä tahtotilaa ei oikeestaan oo, koska se kenttä on niin jakautunu ja näkemyksiä on paljon. Ja se, et mistä sä tarttusit ees kii, mistä sä lähtisit ees purkamaan sitä ongelmaa? Niin se on todella hankala aihe ja hankala tavallaan tilanne. Tää kuulostaa vähän skeptiseltä tai tällaselt, et mitään ei ole tehtävissä, on varmasti. Mutta että se pitäis oikeesti olla päätös siitä, että minkälainen yhteiskunta me halutaan. Miten me suhtaudutaan erilaisiin ihmisiin, eri taustasiin ihmisiin ja se, että tällanen joku ajatus siitä, että mitä Suomi on tai mitä suomalainen kulttuuri on. Siis pitäis niinku miettiä, et miten me halutaan mennä eteenpäin. Ja se, et jos tääl on paljon ihmisii, jotka tavallaan tulee siihen tilaan, ne aattelee et mä en kuulu tähän tai täs on jotain todellakin epäilyttävää. Niin eihän se oo se, siin on aika paljon ihmisiä, joilla on vaikea olla arjessa tai ne kohtaa jatkuvasti sellasia ankeita tilanteita. En mä tiedä, et minkälainen yhteiskunta se sitten on. Et mitä se kertoo siitä yhteiskunnasta. Eli kyl tähän pitäis aktiivisemmin tarttua siihen ja ylipäänsä siihen narratiiviin ja siihen, et minkälainen yhteiskunta me halutaan olla.

Jesse:

Mut siihen tulee varmaan myös helposti semmosia tietynlaisia vasta tai semmosta muutosvastarintaa kato, ku sitten jos joku valtio rupee määrään, et tällasia, et nyt sakotetaan näitä enemmän ja näitä enemmän. Sit sä rupeet tavallaan vähän enemmän niinku, nää pääsee vähän helpolla tää ihmisryhmä, ne on liian nihkeitä. Niinku siis sillee, että jos valtio rupee puuttuu isosti tohon, ni se voi aiheuttaa tommosia muutosvastarintoja ja sitte ei tehdä mitään, se voi vaan. Et toi on ihan.

Katarina:

Mä luulen kyl kans se on semmonen ongelma, et varmaan niinku sen korjaaminen tai sen kulttuurin muuttaminen on hidas prosessi ja varmaan semmonen, et se vaatii toimenpiteitä niin monella eri yhteiskunnan alueella. Et ei riitä, et sakotetaan ihmisiä jostain ylhäältä päin. Vaan et se on semmonen jotenki, et mä just sä oot puhunu paljon nuorista, mä luulen kans et tosi paljon lähtee siitä, et tehdään, luodaan tätä parempaa tulevaisuutta nuorten kanssa. Ja et he kasvaa semmoseks paremmaks sukupolveks, jotka ei tuomitse ihmisiä ulkonäön perusteella tai luue, että sananvapaus tarkottaa, et sä saat puhua paskaa toisista ihmisistä. Mut myös se just, et taataan resursseja ja tehdään tutkimusta ja tehdään sillä tutkimuksella sitten jotain konkreettista. Annetaa suosituksia ja myös se, et jos määritellään, et mikä on rangaistavaa vihapuhetta, niin sit se, et jos sä annat rangaistuksen tai jos joku ihminen saa rangaistuksen, ni se ei välttämättä riitä. Vaan sit tarvitaan arvojohtamista ihan pääministeriä myöten.

Milla:

Mitä sitten ihan konkreettisel, ihan tää käytännön tasolla, mitä voi tehdä?

(naurua).

Jesse:

Sä helppoja kysyt, sä helppoja kysyt. Et ratkaskaa nyt tää asia.

Milla:

Ois kauheen kiva, jos voisitte.

Matti:

Sehän siinä onkin, et jos se ois helppoo, niin se varmaan ois jo keksitty. Sitä vaan, et se on hidasta, niinku sanoit. Et se on hidasta se muutos ja siihen vaikea sanoo, et mikä sitten toimii ja mikä ei. Koska jos tulee vaikka jotain kampanjoita jostain, vaikka vihapuhekampanja, niin aina tulee varmasti vastareaktio. Ja nykyään sitten, kun se jakaantuu se polarisaatio siihen puolesta ja vastaan, niin selkee. Et se on tosi hankala lähtee sillee, et no okei, nyt ruvetaan jotain tekemään, jotain projektia. Eli se on todellisuudessa varmaan noin, et siihen menee tai nää muutokset tapahtuu, niin siinä menee sukupolvia. Niin valitettavaa ku se onki. Että se on mun näkemys, et kans samaa mieltä siitä, et se on varmasti vaan hidas prosessi. Eikä siin oo mitään, et me kehitetään joku algoritmi, joka poistaa vihapuheet sosiaalisest mediasta.

Jesse:

Joo se on pitkä prosessi ja toi mitä tavallaan, en halua olla negatiivinen mitenkään, mut mä kans pitkää aattelin sillo, ku olin nuorempi, et sit ku me päästään nuorempana, ni sitte asiat on tieäkkö kivasti tai näin. Nyt mä pääsin sille toiselle puolelle, mä oon kattonu noit tyyppejä tuol, mikä on tuol ylpeä, Millanen ilmapiiri nyt onkaan. Niin tuntuu just, että esimerkiks nyt, kun niin sanotut persutki lähti kunnolla liitoon ja näin, oliks se 2008 vai koska se nyt olikaan. Sitä just ajatteli, että tää meni ihan päinvastoin mitä mä tavallaan odotin. Ni sitte tavallaan ei voi myöskään ihan täysin pistää vaan sen odotteluun, et kyllä.

Katarina:

Ei, ei voikaan. Kyl se niin kuin toimia vaatii, mut et. Joo mut samalla lailla toivottavasti se vene voi kääntyä. Et ja mä luulen kyllä tai mä oon vahvasti sitä mieltä, et poliitikoilla ja siellä poliittisella keskustelukulttuurilla on iso vaikutus. Koska se mitä he sanoo, niin asettaa sen jotenkin sen esimerkin, että mitä on ok sanoa ja heti siihen tartutaan. Et kyl mä luulen, et politiikoilla on nyt mahdollisuus kääntää tää laiva vielä pikkuhiljaa.

Milla:

Mitä sit jos mietitään vielä omaa jaksamista ja pärjäämistä, jos kohtaa vihapuhetta. Niin mitä te sanoisitte, et miten siihen pitäis suhtautua? Miten sen kans pärjää?

Jesse:

Se on niin vaikea sanoa, koska se on kuitenkin yksilöhommaa. Että se on ihan sama, että joku heittää jonkun haukkumasanan ny ilmoille. Joku menee ihan rikki siitä ja joku ei. En mä tiedä, ainoo mitä mä voin sanoo, jos sä et pysty käsittelee sitä ittekses tai mitenkään, niin hae apua, hae tukee, jonkinlaista tukee siihen koko tilanteeseen. Et sä oikeen siinä kauheesti muuta voi tehdä oikeestaan. Et se pitää vaan käsitellä jotenki ittes kans tai muiden kans.

Katarina:

Joo ja sitä tukeahan voi hakea monella eri tavalla. Tietenkin se on aina yksilöstä riippuvaa, et miten minkälaista tukea sä jaksat hakea. Mut se, et mun mielest ois tosi tärkeetä, et me tiedostettais, et sinä joka kohtaat vihapuhetta, ni sä et oo yksin. Et vaikka sul on semmonen, vaikka se tunne on, et mä oon yksin tän kans. Et muhun tää on kohdistunu, niin ja mun täytyy hakea jotain apua, jos mä nyt vaan jaksan. Niin toisaalta on niin monta, jotka on siin samassa veneessä, jotka vois yhdessä tukea toisiaan ja myös nostaa äänensä, et tää on laajempi ongelma ku vaan mun pienen mun oma ongelma.

Jesse:

Täst tuli yks tarina mieleen, ku yks semmonen, en sano nimiä, mut yks semmonen maahanmuuttaja kans, joka asu Ikaalisissa eli lähellä Viljakkalaa, mis mä asuin. Niin se kirjottanu mulle jälkeenpäin, et ei, sä oot asunu siin vieressä ja näin, et hän on ollu ainoo musta tyyppi siellä, mä oon ollu ainoo Viljakkalas. Ja me ollaan oltu niin lähekkäin, mut ei vaan tiedetty toisistamme. Ja sit me vaan jauhettiin siinä. Kelaa kuinka asiat ois ollu, jos ois ollu joku some silloinki ja oltais vaan, että onko täällä ketään. Tavallaan ei ollu mitään sellast, et mä jouduin tavallaan käsittelee sen asian. Isäki muutti pois kotoa ja näin. Ja kasvoin suomalaisen siis äidin kanssa, mut suomalainen nainen, näin, näin. Ei ollu oikein mitään kanavaa ees mitä kääntää tällasii kaikkii juttuja. Ni mä näin sen viestin, ni oikein tuntu selkärangassa asti.

Katarina:

Niin se ehkä myös, just ku puhuttiin siit ongelmasta, et vihapuhetta ei, siit ei ilmoteta esimerkiks poliisille monesta eri syystä. Mut esimerkiks siitä, et ei koe et se ois tarpeeks vakavaa tai kokee, et jotenkin ehkä pelkää tai et on.

Jesse:

Ehkä myös, että mä ainakin mietin, et mitä poliisi tekee.

Katarina:

Mitä ne voi tehdä?

Jesse:

Koska jos multa pöllitään pyöräki, ni ne ei tee mitään.

Katarina:

Joo, mut ehkä jos teit olis kymmenen tai niin ku.

Jesse:

Nii mut siis sillee, et en mä sano, ettei pitäis, et älkää ilmottako. Mut tarkotan vaan ite tavallaan, että ensinnäkin se kokemus mitä mul on ollu poliisin kans, ni ei mulla tuu mieleen ylipäätänsäkään, et mä soitan poliisin. Mutta sitten vielä sen lisäks, et nyt mua haukuttu, ni sit mä meen sinne samalle lähteelle. Josta tavallaan, sit se on vaan semmonen, et mä käsittelen tän näin.

Milla:

Niin siin on aika iso ristiriita ja aika korkea kynnys, et lähtis.

Jesse:

Niin mä (-)[1:01:43] ongelmieni kans, että autakko minua. Jotenki se ei vaan. Mut se ei ole oikee tapa hyvät ihmiset.

Matti:

No, siis mä mietin tätä, että jos miettii paljon vihapuheesta, mutta netissä myöskin häirintää, kiusaamista ja muuta. Niin tavallaan tää laajasti ylipäätään se, että niissä varmasti tuntee olevansa hyvin yksin. Mutta mä mietin aina sitä nuortenkin kannalta se, että niitä tukipalveluita on ja sillä lailla, että helppo se on sanoo, et ole yhteydessä johonkin. Tai ei välttämättä oo kavereita tai ei välttämättä oo niitä tuki niinku siinä läheisessä ympäristössä. Mutta että toivottavasti näitä palveluita tuodaan tykö ja niitä tavallaan, et ihmiset tietää, et tällasii palveluita on olemassa ja muuta. Että sen ei tarttis olla yksin käsittelemässä niitä asioita, niin se ois toivottavaa. Niin näihin ainakin kohdistetaan tukea yhteiskunnankin tasolta, mutta myöskin se, että ne ahkerasti jaksaa tehdä sitä työtä, mitä ne tekee.

Milla:

Joo. Mulla ei ehkä ole tähän väliin enempää. Oisko jotain, mitä haluaisitte viel tuoda esille tai sanoo?

Matti:

Ei, tää on hyvä keskustelu ollu.

(naurua).

Milla: No niin, tyhjentävää.

Jesse:

Hyvä, et näistä keskustellaan.

Milla:

Lopetetaan siihen, eli hyvä että näistä keskustellaan ja kiitos paljon teille kaikille.