Ajatuksia myllerryksen ja muutoksen keskeltä

Tää teksti on omistettu meille kaikille kohta valmistuville, valmistuneille, työelämään siirtyville ja muuten suurien muutosten keskellä oleville.

Mulla vuosi alkoi siihen, että lopetin osa-aikatyöt keskittyäkseni opintojen loppuun viemiseen. Valmistuminen alkoi lähestyä hurjaa vauhtia. Yhtäkkiä olikin jo maaliskuu ja viimeisen luennon aika. Seuraavat kaksi kuukautta istuin kotona gradua ja työhakemuksia kirjoittaen. Osallistuin spontaanisti yrittäjyyskurssille. Perustin oman toiminimen. Kaduin sitä hetken aikaa. Sitten taas en. Jotkut päivät ovat olleet täynnä onnellisuutta ja iloa tulevaisuudesta. Toisina päivinä on taas stressannut niin, että huomasin itkeväni suihkussa ja pidättelevän kyyneliä bussissa.

Nyt on kesäkuu, olen paperia vaille valmis maisteri, toiminimellinen, muuten työtön ja aloitan uuden tutkinnon viikon päästä. Kaikki tuntuu niin sekavalta. Mutta samalla taas niin selkeältä.

Avatakseni valmistumiseen ja sen mukanaan tuomiin muutoksiin liittyviä ajatuksia ja kokemuksia, ajattelin esitellä teille mun kolme parasta kaveria viime kuukausilta: huijarisyndrooma, kiitollisuus ja muuttuva identiteetti.

Huijarisyndrooma

Huijarisyndrooma on tullut todella tutuksi vierustoveriksi useamman työnhaku kuukauden jälkeen. Usein se on aika etäinen ja hiljaa. Välillä se kuitenkin hiipii nurkan takaa ihan lähelle, istahtaa tuohon rinnan päälle, ei liikahda mihinkään ja tuntuu siltä, etten saa henkeä.

Huijarisyndrooma on näistä kavereista ilkein. Se uskottelee, että en ole tarpeeksi hyvä tai pätevä. Saa mut uskomaan, että edes korkeakoulututkinnon kanssa en ole tarpeeksi. Pahimmillaan se suostuttelee mut poistamaan puoliksi kirjoitetun hakemuksen johonkin kiinnostavaan tehtävään.

Kiitollisuus

Onneksi mun vierellä istuu usein myös Kiitollisuus. Kiitollisuus on pitkäaikainen ja lempee ystävä, joka on auttanut mua lukemattomat kerrat.

Kiitollisuuden istahtaessa viereen se ottaa kädestä kiinni ja muistuttaa kaikesta siitä, mitä en vaihtaisi pois. Kuinka mun reilut 6 vuotta opiskelija-arkea ei ollut vain niitä opintoja. Ne oli myös järjestöaktiivina toimimista, vapaaehtoistehtäviä, sitsejä, ystäviä, leffailtoja, reissaamista, vapautta ja kesätöitä. Kuinka ekan vuoden jälkeen sain valita kursseja vapaammin – ja valitsin niitä usein yksinkertaisesti oman mielenkiinnon takia, en tutkintosopivuuden takia. Mulla tulee tämän johdosta olemaan aika kirjava tutkintopaperi ja rakastan sitä.

Muuttuva identiteetti

Muuttava identiteetti onkin näistä sitten vähän ristiriitaisempi ja uudempi kaveri. Sen väri, muoto ja fiilis vaihtuu viikoittain. Se on arvaamaton ja melko hankala kuvailla.

Joskus Muuttuva identiteetti sysäisee mua, saa horjahtamaan ja kaatumaan, koska jo niin pitkään tukena ja turvana ollut opiskelija-identiteetti on alkanut ikääntymään eikä voi enää kannatella mua samalla tavalla. En voi vieläkään oikein uskoa, että mun on päästettävä siitä irti.

Joskus Muuttuva identiteetti taas laskee käden olkapäälle ja lempeästi kääntää, ohjaa mua hieman toiseen suuntaan.

Uskon, että nää kaverit ei tästä mun viereltä ihan heti katoa mihinkään. Ehkä niiden ei tarvitsekaan, ainakaan kokonaan. Uskon kuitenkin, että ehkä jo muutaman kuukauden päästä niiden ote muhun on erilainen. Ja että ehkä niiden vierelle alkaa pikkuhiljaa ilmestyä muita tuttavia, niin vanhoja kuin uusiakin.

Hyväksyminen. Kuuluminen. Sinnikkyys. Itsevarmuus. Vahva työ-identiteetti.

Ja se on lohduttava ajatus.

Mitäs sitten nyt?

On ollut samalla todella inspiroivaa ja välillä hämmentävää koittaa täyttää omia päiviä jollain muulla kuin opiskelulla. Aion ottaa tästä mahdollisuudesta nyt kuitenkin kaiken irti. Keskittyä uuteen, erilaiseen ja haastavaan. Aion testailla mun rajoja ja miettiä mitä oikeasti haluan ja mistä oikeasti nautin.

Ja muistaa, että on OK tuntea itsensä välillä vähän hukassa olevaksi. On OK muuttaa suuntaa. Muuttaa mieltä. Tärkeintä on mennä eteenpäin, kaikesta huolimatta.

Uusia seikkailuja ja kesää kohti,
Piia

23.6.2020