On tiistaiaamu, kun astun täpötäyteen luentosaliin, ja silmäilen minne sillä kertaa mahtuisin istumaan. Salissa ei näy yksiäkään tuttuja kasvoja. Luennon alkua odotellessani kuuntelen vieressäni istuvan kaveriporukan juttelua. He keskustelevat pääaineen valinnasta ja kertaavat muutaman viikon takaisten fuksiaisten tapahtumia. Muistelen kahden vuoden takaista aikaa, jolloin olin samassa tilanteessa, yhteisellä luennolla kaveriporukkani kanssa, ja suunnittelimme milloin mitäkin tapahtumaa tai murehdimme koulutehtäviä. Tuntuu, että siitä on ikuisuus aikaa. Tänä syksynä olen saanut istua ihan yksin ajatusteni kanssa.
Tähän syksyyn asti tähtäsin opiskeluissa äidinkielen opettajan ammattiin. Nyt vihdoin ja viimein tajusin sen, minkä osa opiskelijoista tajuaa opintojen alkuvaiheessa, toiset ehkä vasta työelämän myötä: tämä ei ole minua varten. Osallistumiseni poikaystäväni kauppatieteen opintojen kurssille viime keväänä oli kuin isku vasten kasvoja. Koko aiempien opintojeni ajan opiskelu oli ollut minulle korkeintaan ihan kivaa. Tuolla kurssilla huomasin, että ei sen kuulu ihan kivaa olla. Miksi pitäisi tyytyä ihan kivaan, kun voi opiskella jotakin, mikä on ihan huikeaa?
Miksi pitäisi tyytyä ihan kivaan, kun voi opiskella jotakin, mikä on ihan huikeaa?
Olen tänä syksynä miettinyt paljon, miten opiskelijoita voisi auttaa löytämään oman alansa paremmin. Minä esimerkiksi erehdyin lukio-opintojen loppupuolella luulemaan, että jatko-opinnoissa kannattaa tähdätä vain sille osa-alueelle, missä pärjäsi lukiossa. Sivuaineopiskeluihin annetaan usein ihan liian vähän tukea etenkin sellaisilla aloilla, joilla suurin osa opiskelijoista pyrkii suoraan johonkin tiettyyn ammattiin. En ollut ikinä aikaisemmin ajatellut, että suomen kielen voisi yhdistää markkinoinnin opintoihin, mutta sain siitä lopulta koottua kuitenkin ihan näppärän ja toimivan paketin, ja mikä tärkeintä, sellaisen paketin, josta pidän.
On hieno fiilis herätä aamulla ja odottaa päivän luentoa innosta täristen. Mahtavaa jaksaa kuunnella koko luento läpi ja tutkia asioita eteenpäin vielä kotonakin. Innostuminen tuo ihan uudella tavalla energiaa ja hyvää mieltä syksyn harmaisiin arkipäiviin.
Joskus on hyvä pitää kaiken kiireen keskellä pieni hengähdystauko ja keskittyä miettimään, että mitä minä haluan tehdä – ei: mitä minun pitää tehdä. Viikonloppuisin en yleensä mieti ”pitää tehdä” -juttuja ollenkaan, vaan teen ainoastaan asioita, jotka ovat minulle mieluisia: käyn tapaamassa kavereita tai lähden hevoseni kanssa retkelle luontoon. Olen tänä syksynä tajunnut kolme minusta todella tärkeää asiaa, jotka auttavat tekemään valintoja silloinkin, kun elämä tuntuu takkuavan ja omien tunteiden määritteleminen on vaikeaa.
1. Älä tyydy ihan kivaan.
Täytyy muistaa, että opiskelu ja työuran luominen ovat elämänmittaisia juttuja. Ihan kiva ei vaan mitenkään riitä tällä elämän osa-alueella.
2. Usko itseesi.
Miksi mikään onnistuisi, jos et usko siihen mitä teet? Vain taivas on rajana mahdollisuuksille, ja sinä itse olet se, jolla on valinnan valttikortti hallussaan elämäsi suhteen.
3. Älä ikinä, koskaan, anna muiden määritellä itseäsi.
Vain sinä opit ajan kanssa tietämään, mitä haluat ja pystyt, ja mitä taas et. Minut johdateltiin lukiossa uskomaan, että en osaa matikkaa, enkä ikinä voisi opiskella englanniksi. Nyt nautin taloustieteen kurssista ja olen selviytynyt englanninkielisistä luennoista ja tenttikirjallisuudesta kiitettävästi. Omat taidot löytyvät ainoastaan kokeilemalla!
Kirjoitus on Pala elämää -blogikampanjan satoa. Kampanja järjestettiin syksyllä 2015.
Vastaa