Vuoden 2017 jälkeen* olen elänyt läpi monenlaisia vaiheita. Pian skitsofreniadiagnoosin saamisen jälkeen hain Kelalta kuntoutusta. Ensimmäiset hakemukset koskivat opiskeluiden jatkamista kuntoutuksena, eli että olisin voinut opiskella omaan tahtiini samassa koulutusohjelmassa. Sain kuitenkin Kelalta kaksi hylkäävää päätöstä. Kela kuitenkin myönsi minulle kuntoutustuen, toiselta nimeltään määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen, joka jatkuu edelleen.
Jatkoin opiskelua Kelan päätöksestä huolimatta. Tavoitteeni oli suorittaa maisterintutkinto tavallista hitaammassa aikataulussa. Opinnot olivat kuitenkin entistä vaikeampia, ja etenkin gradun tekeminen tuntui olevan lähes ylivoimaisen vaikeaa. Sinnittelin kiinni opinnoissa noin puolitoista vuotta.
Koska opiskelu tuntui enenevässä määrin ylivoimaiselta, ja koska opiskeluaikakin oli käymässä vähiin, päätin, että minun ei kannata lyödä päätäni seinään.
En siis hakenut jatkoaikaa maisterintutkinnon suorittamiseen, koska en ollut siinä kunnossa, että olisin saanut sen tehtyä. Jälkikäteen ajateltuna tämä oli hyvä ja tervehdyttävä päätös.
Noin kaksi vuotta ensimmäisen kuntoutushakemuksen jälkeen osallistuin kävijänä mielenterveysmessuille. Siellä kuulemani esityksen myötä päätin hakea ammatilliseen kuntoutusselvitykseen. Sain siihen Kelalta myöntävän päätöksen. Kuntoutus alkoi parin kuukauden päästä päätöksestä. Siellä käytiin kokonaisvaltaisesti läpi minun tilanteeni ja tehtiin erilaisia soveltuvuusarvioita eri kuntoutuspolkuihin.
Kuntoutuksessa ollessani voin niin hyvin, että yllätyin itsekin, miten aiempina kuukausina vaivanneet äänet hävisivät melkein kokonaan.
Kuntoutuksen lopputuloksena oli, että minulle paras kuntoutuspolku olisi työllistymistä edistävään ammatilliseen kuntoutukseen hakeminen.
Tein jälleen uuden hakemuksen Kelaan ja odottelin päätöstä uudet kahdeksan viikkoa. Päätös oli myös tällä kertaa myönteinen. Sain kutsun kuntoutusjaksolle noin kuukauden päästä päätöksestä. Valitettavasti väliin tuli koronapandemia ja koko maan sulkeminen kahdeksi kuukaudeksi. Näin ollen pääsin kuntoutukseen kesäkuussa 2020.
Kuntoutuksen tarkoituksena oli löytää osa-aikainen harjoittelupaikka, jossa voisin kokeilla työssä jaksamista omalla alallani. Tein useita hakemuksia, mutta sain lopulta paikan nopeasti juuri sieltä, mistä toivoinkin: Kirkon ulkomaanavulta. Se on Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö, ja työt vastasivat osaamistani erittäin hyvin.
Alku työkokeilussa ei sujunut ongelmitta. Olin varsin jännittynyt uudessa paikassa ja muutos aiheutti stressiä. Kuulin taas ääniä käytännössä päivittäin. Onneksi kyseessä oli ohimenevä oireilu.
Kun pääsin sisään työporukkaan ja tehtäväni selkeytyivät, vointini parani selkeästi. Sain kiinnostavia raportointi- ja analyysitehtäviä, jotka ovat edistäneet osaamistani ammatillisesti. Olen myös oppinut paljon humanitaarisesta avusta ja projektimaailmasta.
Tällä hetkellä tulevaisuuteni näyttää positiiviselta. En harmittele sitä, että jätin maisteriopinnot kesken, vaan uskon, että saan kandidaatin tutkinnollani sopivan työpaikan omalta alaltani.
Toivon, että löytäisin osa-aikaisen työn, sillä en halua kokea liiaksi kiirettä ja stressiä töissä. Osa-aikainen työ mahdollistaisi myös riittävän jaksamisen mielenterveysjärjestöissä toimimiselle. Olen nykyisin kahden mielenterveysyhdistyksen hallituksessa. Olen myös opiskellut koulutetuksi kokemusasiantuntijaksi vuoden 2020 aikana.
Kun arvioin yliopistoaikaani jälkikäteen, voin todeta, että itsenäinen opiskelu ja opiskeluiden kova tahti eivät sopineet minulle kovin hyvin. Ajattelen nykyään, että kandidaatin tutkinto on jo todella hyvä saavutus, ja pärjään silläkin.
Minun ei siis tarvitse saavuttaa parasta mahdollista, vaan ihan tavallinenkin on hyvä.
Jos joskus haluan työskennellä ylemmän korkeakoulututkinnon vaativassa työssä, voin harkita opiskeluita uudelleen myöhemmin.
*Tämä tarina on vuonna 2017 julkaistun Skitsofrenia ei ole maailmanloppu -tarinan jatko-osa. Oskari kertoo tarinansa myös Suomen Moniääniset ry:n videossa, jolle löytyy myös tekstivastine linkattuna videon alta.
Vastaa