Kun jatkuvasti täytyy tulla kaapista
19.11.2021
Tulin ulos kaapista transsukupuolisena lukio-opintojeni alkaessa. Osasin odottaa kohtaavani kasuaalia transfobiaa, tunkeilevia kysymyksiä, ja jonkin tason väärinsukupuolittamista opiskeluympäristössä käytettyjen järjestelmien vuoksi.
Mistä puhutaan kuitenkin vähemmän, ja jota en tämän vuoksi osannut odottaa, oli se, kuinka monta kertaa kaapista pitääkään tulla, kun nimi ja sukupuolimerkintä papereissa onkin väärä.
Suurin osa kouluista käyttää nykyään Wilma-järjestelmää oppilaitoksen ja opiskelijan väliseen kommunikointiin sekä esimerkiksi lukujärjestysten ja kurssivalintojen tekemiseen. En tiedä, onko kyseessä Lahden tietohallinnon, Lahden kaupungin, vai itse Wilma-järjestelmän vika, mutta Wilmaan ei kuitenkaan saa korjattua omaa nimeään.
Deadname – siis transihmisen syntymänimi – näkyy jokaiselle opettajalle ja opiskelijalle koko oppilaitoksessa.
Siispä jokaisen uuden kurssin alkaessa viimeisten vuosien ajan olen joutunut lähettämään kurssin opettajalle viestin selittäen tilanteeni ja pyytäen hänen käyttävän oikeaa nimeäni luokkatilanteessa kaikessa nimenhuudosta ryhmätehtävien jakamiseen. Tämä on paitsi henkisesti rasittavaa minulle, myös vaikeuttaa opettajan työtä, kun kaikkien muiden liikkuvien osien lisäksi heidän pitäisi yrittää muistaa käyttää minusta oikeaa nimeä nimenhuudossa, vaikka heidän lukemassaan nimilistassa lukee edelleen väärä nimi.
Muutama opettaja onkin tämän kanssa ymmärrettävästi lipsahtanut. Pari hankalampaa yksilöä on lipsahtanut niin usein, etten usko enää kyseessä olevan puhdas vahinko.
Mutta mitä minä voin vähemmistöopiskelijana tehdä, kun opettajan on niin helppo nojautua Wilmassa lukevaan väärään nimeen syynä lipsahduksilleen?
Jos jatkuva kaapista tulo rajoittuisi opettajiin, voisi se kenties olla vielä siedettävää. Väärää nimeä levitellään kuitenkin myös opiskelijoille.
Koulussa on käytössä Office 365 sovellukset. Siis Word, Powerpoint, Teams jne. Tunnukset niihin tulee suoraan edu-tunnuksesta, joka on siis sama kuin Wilmassa. Olin ykkösellä – ennen koronaa – alkanut jo välttelemään kursseja, joilla tehdään ryhmätöitä, sillä en halunnut joutua selittämään, miksi Officen sovelluksissa lukee eri nimi kuin se, jolla esittelen itseni. Koronan iskiessä ja opetuksen siirtyessä etään tilanne kuitenkin paheni: jokaisessa Teams-kokouksessa kaikilla kurssilaisillani oli täydellinen mahdollisuus vain nähdä vanha nimeni näytöllään.
Ensimmäisen etäfilosofiantuntini jälkeen opettajani, joka on tukenut minua läpi lukion, soitti minulle puhelun: “Onko oikeasti niin, että edes minä en voi muuttaa tätä sun nimeä täällä Teamssissä?” Kyllä on.
Ainoiksi vaihtoehdoikseni jäi olla osallistumatta opetukseen tai paljastaa kuollut nimeni koko koululle. Aion valmistua ajallaan, joten osallistumatta jättäminen ei onnistuisi.
Myös opiskelijakunnan järjestämissä tempauksissa kuollut nimeni on esillä jatkuvasti. Esimerkiksi abeille järjestetyissä jälkkärikahveissa, jossa jokaiselle oli tarjolla mokkapaloja, tuli jokaisen kertoa nimensä valvojalle ennen leivonnaisen ottamista, jotta kukaan ei päätyisi ottamaan useampaa mokkapalaa kuin heille oli laskettu. Mikäli siis halusin osallistua opiskelijakunnan tempaukseen, tuli minun ensin selitellä leivonnaisia valvojalle opiskelijalle miksi nimi Wilmasta tulostetussa opiskelijalistassa ei vastaa oikeaa identiteettiäni.
Päätin jättää osallistumatta seuraaviin tempauksiin. Voin leipoa kotonakin, jos haluan mokkapaloja. Eikä se vaadi itseni vaaraan asettamista.
Transsukupuolisena opiskelijana on helppo joutua viharikoksen kohteeksi varsinkin, kun koulu käytännössä kuuluttaa identiteettiäsi koko opiskelijakunnalle.
Mitä sitten, jos joku, jolle jouduin selittelemään itseäni esimerkiksi ryhmätyön yhteydessä, olisikin ollut transvihamielinen ja alkanut vainoamaan minua?
Transsukupuolisuuteni ei ollut missään vaiheessa salaisuus. Olen transaktivisti ja verkkomedia Kehrääjän toimittaja, enkä varsinaisesti piilottele identiteettiäni. Minua ei haittaa vastailla kysymyksiin, kunhan ne eivät ole ivallisia vaan aitoa tiedonhalua.
En kuitenkaan koskaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi jatkuvaan kaapista tuloon, itseni selittelyyn, ja kuolleen nimeni julkiseen jakoon. Tämä tapahtui haluamattani – vain, koska olen transsukupuolinen opiskelija. Halusin vain käydä lukion rauhassa. Toisin kävi.
Taustoitus: Miksi deadname kulkee mukana?
Syntymässä saatu nimi, joka ei vastaa henkilön kokemusta omasta sukupuolestaan, voi seurata viranomaisrekistereissä perässä useista eri syistä. Aina henkilö ei voi muuttaa nimeään, koska viranomaiset eivät hyväksyisi omalta tuntuvaa nimeä henkilön juridisen sukupuolen takia. Sukupuolen juridiseen vahvistamiseen vaaditaan Suomessa tällä hetkellä mm. 18 vuoden ikää ja useita lääkärinlausuntoja. Nimenvaihto voi myös olla nuoren taloudelliseen tilanteeseen nähden hintava ja käsittelyaika pitkä. Lisäksi henkilön lähipiiri voi suhtautua nimenvaihtoon negatiivisesti.
Periaatteessa 15-vuotta täyttänyt voi itse hakea nimenmuutosta perustellen asiaa. Jos nimi on sellainen, että se täyttää kriteerit, nimi hyväksytään. Vanhempien näkemystä kysytään, mutta nuoren omaa näkemystä yleensä noudatetaan. Jos henkilöllä on ei-binääri sukupuoli-identiteetti, hän mahdollisesti toivoo sukupuolineutraalia nimeä. Sen saaminen on mahdollista, mutta kolmatta juridista sukupuolta lainsäädäntö ei tunne.
Oliver Tuhka Sirius
Olen ’03 syntynyt LUMATE-lukiossa abivuottani opiskeleva transnuori. Pyörin monenlaisessa järjestötoiminnassa urheilusta aktivismiin, sekä kirjoitan verkkomedia Kehrääjälle. Vapaa-ajallani luen fantasiakirjoja ja kuuntelen podcasteja politiikasta sekä queer-historiasta.