Opiskelijaelämä on antoisaa, mutta rankkaa; aivan niin kuin elämä yleensäkin. Matkan varrelle sattuu useita ylä- ja alamäkiä, mutta jotenkin niistä aina selviää. Minä ainakin olen ollut onnekas ja voin sanoa, että olen niistä selvinnyt. Suurin mäki on toki vielä edessä, sillä pro gradu -tutkielman teko on vielä vaiheessa, mutta niin vaan senkin mäen nousu etenee; hitaasti mutta varmasti.
Olen ollut elämäni aikana korkeakouluopiskelijana yhteensä kohta kuusi vuotta. Osan ajasta olen viettänyt ammattikorkeakoulussa, osan yliopistossa. Olen ollut aina hyvin määrätietoinen ja olen suoriutunut opinnoista määräajassa. Opiskelijaelämääni on lähes aina kuulunut työnteko opintojen ohella, sillä opintolainan ottaminen ei ole koskaan ollut minulle ykkösvaihtoehto. Työnteko on ollut minulle aina mieluista ja olen kokenut sen antavan hyvää vastapainoa opiskelulle. Kuitenkin, jos elämässä on sattunut jotain, niin kuin elämässä yleensä sattuu, on opiskelu ja yhtäaikainen työnteko ollut raskasta. Tällöin omien rajojen asettaminen on ollut tärkeätä sekä se, että omasta hyvinvoinnista on pitänyt huolta.
Oma väsyminen on näkynyt monesti opiskelussa: esseiden kirjoittaminen on ollut kuin unessa juoksemista. Yritys on ollut kova mutta eteenpäin ei ole päässyt. Tenttiin lukeminen on tuntunut siltä kuin olisi kaatanut vettä jo täynnä olevaan lasiin. Yöunet ovat karanneet ja yleinen vireystaso on ollut alhaalla. Aamulla lattialle tipahtanut lusikka on saanut itkemään.
Vertaistuki on opiskelijalle äärimmäisen tärkeää, sillä mikään ei helpota omaa oloa enemmän kuin tieto siitä, että muilla voi olla yhtä vaikeaa.
Itselle on ollut mittaamattoman tärkeää, että ympärillä on ollut ystäviä, joiden kanssa on voinut jakaa nämä kokemukset. Opiskeluaikaiset ystävät ovat olleet kultaa kalliimpia niissä tilanteissa kun on kokenut, että opiskelu on ylivoimaista ja kaikkein helpointa olisi heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa. On ollut helpottavaa huomata, että lähes jokainen opiskelukaveri kokee samanlaisia tuntemuksia. Vertaistuki on opiskelijalle äärimmäisen tärkeää, sillä mikään ei helpota omaa oloa enemmän kuin tieto siitä, että muilla voi olla yhtä vaikeaa. Minä olen ollut äärimmäisen onnekas sen suhteen, minkälaiset opiskelutoverit minulla on ollut. Heistä olen saanut elinikäisiä ystäviä. Valitettavasti kaikki eivät ole yhtä onnekkaita, ja opiskeluaika voi olla hyvinkin yksinäistä aikaa.
Ystävien lisäksi minulle jaksamisen kannalta on ollut tärkeä suhde itseni kanssa. Kuka minä olen? Miksi reagoin asioihin näin? Nuorempana ajattelin, että itsetutkiskelu ja erilaisten elämäntaito-oppaiden lukeminen on keski-ikäisten hommaa. Nyt ajattelen, että jotta arjessa jaksaisi paremmin, tulee tuntea oman jaksamisen rajat ja tiedostaa ne asiat, jotka tekevät juuri minut onnelliseksi.
Minulle jaksamisen kannalta tärkeitä asioita ovat oma aika, mahdollisuus rauhalliseen ympäristöön ja kokonaisvaltainen hyvä olo. Pidän itsestäni huolta liikkumalla ja syömällä hyvin sekä tekemällä asioita jotka tekevät minut iloiseksi. Oma hyvä olo välittyy myös muille ja uskon, että oman jaksamisen kautta jaksan olla parempi ystävä, tytär, sisko ja puoliso.
Opiskelijoita kuvaillaan usein rellestäjiksi ja edesvastuuttomiksi haalareissa pelleilijöiksi. Rellestäjiä ehkä ja toisinaan porukassa tyhmyys tiivistyy mutta edesvastuuttomia? Harvoin. Pääsääntöisesti opiskelijan tavoitteena on valmistua ja päästä töihin, ja ennen valmistumista on tehtävä paljon töitä. Sitä paitsi, mielestäni rellestäminen on silloin tällöin aivan perusteltua, sillä niin kuin työtä tekevä väestönosa monesti muistuttaa: raskas työ, raskaat huvit.
Kirjoitus on Pala elämää -blogikampanjan satoa. Kampanja järjestettiin syksyllä 2015.
Vastaa