Olen elämässäni usein pohtinut sitä, mitä tahtoisin tehdä ”isona”. Lukiossa olin varma, että haluan olla lääkäri. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen olin kuitenkin aivan puhki, joten ajatus valtavasta pääsykoeurakasta tuntui mahdottomalta. Minulla oli kuitenkin kova kiire päästä seuraavaan vaiheeseen elämässäni, joten päädyin opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Terveys- ja hoitoala tuntui itselleni luontaiselta vaihtoehdolta, sillä hyvinvointi ja terveyden edistäminen ovat aina kiinnostaneet minua.
AMK:n alkaessa tuntui hienolta päästä muuttamaan ensimmäistä kertaa pois vanhempieni luota ja aloittaa itsenäistyminen sekä uusi elämänvaihe isommassa kaupungissa. Pidin opiskelusta, opintojen teemat kiinnostivat minua ja hoitoala sopi empaattiselle luonteelleni loistavasti. Nautin valtavasti potilastyöstä ja muiden auttamisesta. Koko AMK:n ajan koin kuitenkin, että tämä ei ole täysin minua varten. Vaikka nautin sairaanhoitajan työstä ja koin eteneväni oikeaan suuntaan, jotakin kuitenkin puuttui. Kaipasin mahdollisuutta edetä työurallani sekä mahdollisuutta päästä edistämään asioita suuremmassa mittakaavassa.
Oli ristiriitaista kokea sopivansa alalle, mutta kaivata kuitenkin jotain muuta. Pohdiskelin jatkuvasti sitä, mitä haluaisin tehdä. En oikein tiedä, että miksi ”oikea polku” oli niin tärkeä löytää nopeasti. Onhan se kuitenkin myös rikkaus kokeilla eri asioita?
Päädyin kuitenkin aloittamaan hieman ennen sairaanhoitajaksi valmistumistani pääsykoeurakan lääketieteellistä varten. Hakeminen vaati itseltäni paljon töitä, sillä lukiosta oli vierähtänyt useampi vuosi. Luin pääsykokeisiin, valmistuin sairaanhoitajaksi ja tein töitä yliopistollisessa sairaalassa hoitajana. Meni useita kuukausia, että varmuuteni oman ammattitaitoni suhteen hoitajana alkoi kasvaa. Sairaanhoitajan työssä on suuri vastuu ja etenkin heti valmistumisen jälkeen kaiken uuden opettelu vie valtavasti energiaa. Vastuu voi tuntua melko pelottavalta, sillä työskennellään ihmisten terveyden ja jopa kuoleman parissa. Kehityin kuitenkin sairaanhoitajana nopeasti, vaikka epävarmuus olikin usein töissä läsnä. Näin jälkikäteen ajateltuna, olisi kannattanut karsia jostakin, sillä oli hyvin kuormittavaa lukea pääsykokeisiin, tehdä töitä sekä yrittää myös pyörittää normaalia arkea. Hain lääkikseen muutaman kerran ja aloinkin päästä lähemmäksi sisäänpääsyä, kunnes loukkasin selkääni ja jouduin jättämään pääsykoeurakkani kesken sekä jäämään työstäni sairaslomalle. Tämä oli itselleni valtava isku ja silloin se tuntui hyvin musertavalta, koska päätös ei tullut omasta tahdostani. Koin olevani epäonnistunut, koska en päässytkään siihen kouluun, minkä eteen olin usean vuoden ajan tehnyt töitä. Kun en voinut lukea pääsykokeisiin, päädyin jälleen pohdiskelemaan sitä, mitä haluaisin tehdä.
Pohdiskelin useita eri vaihtoehtoja, mutta päädyin hakemaan yliopistoon terveystieteiden maisteriohjelmaan ja pääsinkin sisään pääaineenani hoitotiede. Hain maisteriohjelmaan ennakkotehtävän sekä soveltuvan AMK-tutkinnon avulla, joka itselläni oli sairaanhoitaja. Koulun alettuakaan en ollut täysin varma siitä, että ovatko nämä opinnot juuri minulle sopivia. Terveystieteet pääsivät kuitenkin yllättämään monipuolisuudellaan ja ne veivät minut täysin mukanaan. Olen tehnyt sivuaineenani opinnot terveyden edistämisestä ja rakastin niiden opintojen preventiivistä näkökulmaa. Nykyisin työskentelen yliopistolla opintojeni ohessa sekä olen löytänyt kaipaamiani haasteita ja uusia mahdollisuuksia. Aloittelen myös graduprojektiani ja menen kesällä ensimmäistä kertaa ”uuden oman alani” töihin. Kesästä tulee jännittävä ja tulen jälleen olemaan ammatillisesti hyvin alkuvaiheessa. Kuitenkin aina täytyy muistaa, että oppiminen ja ammattitaidon kehittyminen vievät oman aikansa, eikä kannata vaatia itseltään liikoja heti kättelyssä. Hyvällä asenteella ja halulla oppia pääsee jo pitkälle. Olen innoissani mahdollisuudesta päästä työskentelemään ennaltaehkäisevän terveystyön parissa ja koen olevani tällä hetkellä juuri siellä missä minun kuuluukin olla.
Siltikin pohdin ajoittain yhä, mitä haluan tulevaisuudessa tehdä ja haluanko opiskella vielä lisää. En kuitenkaan enää koe sitä negatiivisena asiana: mielestäni on hieno mahdollisuus voida opiskella lisää ja vaihtaa suuntaa, jos siltä tuntuu. Nyky-yhteiskunnassa arvostetaan hirveästi suorittamista ja suoriutumista, sekä siihen lisäksi vielä kaikki kouluihin hakemisessa tapahtuvat muutokset. Jo lukioikäisille asetetaan kovat paineet suoriutua, jotta he pääsisivät haluamaansa kouluun. Ei siis ole kummakaan, että yhä nuoremmat ovat uupuneita. Olen myös itse aika kova asettamaan itselleni tavoitteita, missä on tietysti sekä hyvät että huonot puolensa. Nykyään kuitenkin yritän ottaa rennommin ja luottaa siihen, että mielekkäitä asioita tekemällä päädyn tekemään työtä, jonka koen tärkeäksi ja josta nautin. Haluaisin myös muistuttaa, että ei kaikkien tarvitse haluta mitään sen kummallisempaa opinto- ja urakehitystä. On täysin ok panostaa muihin asioihin ja tehdä sen verran töitä, että pärjää. Oman tarinani kautta haluan myös sanoa, että vaikka kokisit olevasi hukassa, oikea tie löytyy kyllä. Itsekin olen mennyt useamman mutkan kautta, puhumattakaan kaikista muista haasteita mitä matkan varrelle on mahtunut. Ajoittain se voi tuntua epätoivoiselta, mutta haluan silti rohkaista jokaista yrittämään juuri niitä asioita, jotka tuntuvat oikeilta.
Joskus oikeat palikat löytyvät yrityksen ja erehdyksen kautta, mutta varmasti jokaisesta mutkasta jää jotakin tärkeää elämään.
Olen itsekin oppinut valtavasti, löytänyt rakkaita ihmisiä elämääni sekä saanut kultaakin kalliimpia kokemuksia. Tärkein oppi itselleni lienee se, että myös itseä kohtaan täytyy olla myötätuntoinen ja joustava. Kannattaa myös huolehtia vapaa-ajan riittävyydestä ja palautumisesta, sillä meillä jokaisella on vain yksi terveys. Tsemppiä kaikille tuleviin haasteisiin!
Vastaa