Rohkeus lähti turhautumisesta

Oletko koskaan tuntenut olevasi jumissa? Minusta tuntui tältä vuosi sitten; opintoni olivat ok, oli osa-aikatöitä, hyvät välit ystäviin ja perheeseen. Minulla oli kaikki hyvin, silti minua vaivasi tukahduttava tunne siitä, että jokin ei ole kohdallaan.

Olen jo pienestä pitäen halunnut opiskella vaatesuunnittelua, mutta kun en päässyt haluamaani yliopistoon, päädyin 20-vuotiaana lukemaan liiketaloutta ammattikorkeakouluun. Opinnot olivat ihan mukavia, ja olin hyvä niissä.

En kuitenkaan pystynyt hylkäämään unelmaani muodin opiskelusta. Jo muutaman kuukauden jälkeen ammattikorkeakoulussa tiesin, että aion taas hakea muoti-opintojen pariin. Aiemmin olin katsellut ulkomailla sijaitsevia muotikoulutuksia, mutta en uskaltanut hakea. Voisinko todellakin pärjätä yksinäni ulkomailla? Olinhan asunut koko ikäni samassa kaupungissa samassa talossa, enkä koskaan ollut erossa perheestäni viikkoa pidempään.

Aiemmin olin katsellut ulkomailla sijaitsevia muotikoulutuksia, mutta en uskaltanut hakea. Voisinko todellakin pärjätä yksinäni ulkomailla?

Kokemani jumissa olemisen tunne oli kuitenkin tarvitsemani rohkaisu; joko hakisin ulkomaille opiskelemaan tai olisin vieläkin jumissa ja turhautuisin kaikesta. En edes tiedä milloin tein varsinaisen päätöksen muuttamisesta. En ainakaan vielä hakiessani korkeakouluun Tanskaan, en heti saatuani opiskelupaikan – mutta ennen kuin arvasinkaan olin jo pakkaamassa laukkujani. Hyvä niin, sillä vihaan päätösten tekoa, enkä edes tiedä miten pystyin tekemään niin suuren päätöksen.

Yhtäkkiä elämä ei ollutkaan enää jumissa. Muutin Tanskaan ja aloitin muotisuunnittelun opinnot. En ole kertaakaan katunut päätöstäni tai kokenut varsinaista koti-ikävää. Toki perhettä, ystäviä ja kunnon ruisleipää tulee välillä ikävä. Onneksi viimeksi mainittua voi varastoida pakastimeen pahan päivän varalle ja ensiksi mainittuihin voi pitää yhteyttä vaikka päivittäin. Kun opinnot ovat mieluisa ja tekemistä riittää muutenkin, ei edes ole aikaa ikävöidä.

Nykyään en enää tunne olevani jumissa vaan elämä pyörii hurjalla vauhdilla. Pyöri se ennenkin, mutta nykyään liikun sen mukana, enkä jumita paikallani. Välillä pitää pysähtyä miettimään mitä kaikkea minulla on; opiskelen unelma-alaani todella siistissä ympäristössä, minulla ei ole yhtäkään kurssia, josta en pitäisi, työskentelen verkkokaupan Suomen markkinointivastaavana, asun pienessä mutta ihastuttavassa opiskelijakämpässä, olen saanut liudan uusia ystäviä, olen nähnyt kaikenlaista upeaa uudessa asuinmaassani ja olen pärjännyt kaikenlaisten sattumusten läpi.

Nykyään en enää tunne olevani jumissa vaan elämä pyörii hurjalla vauhdilla. Pyöri se ennenkin, mutta nykyään liikun sen mukana, enkä jumita paikallani.

En tiedä mitä ennen oikeastaan pelkäsin. Ollessani jumissa minua ahdisti myöskin ajatus epävarmasta tulevaisuudesta. Nykyään minulle on ihan ok, että en tiedä mitä tulen tarkalleen tekemään tulevaisuudessa saati missä päin maailmaa tulen asumaan. Tietenkin joskus tulee vastaan huonompiakin päiviä ja välillä tuntuu siltä, että tekemistä on vähän liikaakin. Silloin pitää vain muistuttaa itseäni, miten paljon pidänkään kaikesta mitä teen ja kuinka hyvältä tuntuu, kun olen selvinnyt tielle tulleesta esteestä. Jumissa olemisen tunne johti lopulta rohkeuteen, ja rohkeus siihen, että en enää huolehdi asioista, joihin en voi vaikuttaa.