Ohitin Sinut käytävällä. Katseemme kohtasivat ja aavistin, mitä ajattelit: ”Sinä vihaat minua”.
Siltä ainakin minusta tuntui, vaikken tietysti voinut olla varma ajattelitko näin oikeasti minusta.
Kun ryhmätyöskentelyssä piti valita luokasta oma ryhmänsä, ilmoitit kovaan ääneen kenet haluat kanssasi samaan ryhmään. Sivusilmällä katsoit minuun ja nauroit, kun en luokan rohkeimpana uskaltanut olla ensimmäisenä äänessä. Siltä ainakin minusta tuntui, että halusit ivallisesti loukata minua ja tehdä selväksi näkymättömyyteni.
Ensimmäisenä vuonna koin päässeeni mukaan ryhmään. Se yhteenkuuluvuuden tunne mikä meitä kaikkia yhdisti, oli mukavaa. Kerrankin tunsin kuuluvani johonkin ja meitä yhdisti monetkin asiat. Löysinkin heti ensimmäisenä vuonna muutaman ystävän luokalta, jonka kanssa tykkäsimme viettää aikaa monesti myös vapaa-ajalla.
Jossain vaiheessa ymmärsin, että minulla on myöskin todella ulkopuolinen olo. Pohdin, reflektoin käytöstäni, mietin ja kokeilin. Silti minusta tuntui, että tämä pieni joukko uusia ystäviäni halusi sulkea minut pois joukostaan. En vieläkään ymmärrä, miksi. Enkä ole varma, kuuluuko minun ymmärtääkään.
Oletan, että tapaus liittyi Sinuun. Kävimme joskus tiiviitäkin väittelyitä, hyvässä hengessä. Jossain vaiheessa uskaltauduin olemaan rohkeasti jopa eri mieltä asioista ja siitä lähtien minusta tuntui, että ihan kuin kilpailisit kanssani jostain. Yritin olla välittämättä.
Väittelyt eivät pysyneet asiallisina. Pieniä hienovaraisia vihjauksia suuren yleisön joukossa, jossa kohdistit katseen minuun ja varmistit että kuulen mitä Sinä sanoit. Jossain vaiheessa ystäväporukkamme lopetti yhteydenpidon minuun. Kysyessäni, miksei minua kutsuttu yhteisiin tapaamisiin mukaan, ystävämme olivat vaivaantuneita. Korostan, että he olivat meidän kummankin yhteisiä ystäviä, eivät vain Sinun ystäviä.
Jossain vaiheessa en vain jaksanut välittää. Ystävieni valmistumisen lähestyessä sainkin alkaa kuulla taustoja, miksi yhteiset ystävämme olivat käyttäytyneet oudosti. Sinä olit puhunut, ettei kanssani kannata olla tekemisissä. Miksi? Mehän emme tunteneet edes entuudestaan, emmekä tietäneet toisistamme loppupeleissä juurikaan mitään.
Otit aina jokaisessa pienessäkin tilanteessa sen tietyn katseen. Silloin tiesin, että Sinä naulitsit minut johonkin seinällesi. Olin uhrisi, yksin puolustamassa itseäni niin monesti aivan turhasta.
Tähänkään päivään mennessä en tiedä, mikä Sinulla oli minua vastaan. Vai oliko Sinulla syytä tiedossa itselläsikään. En silloin aavistanut, että elämän parhaaksikin ajaksi kehuttu opiskelijaelämä voisi olla näin sielua satuttavaa syrjintää, pahan puhumista ja eristämistä.
Nämä esimerkit tekemisistäsi ovat monen silmiin pieniä. Mutta silti pystyn muistamaan nämä pienet, olemattomat eleet kohdaltasi jolloin tunsin etten ole hyväksytty Sinun seuraasi. Sairaus levisi kuin kulovalkea ystäväjoukossamme, joka hajosi ja pirstaloitui kaiken päätteeksi.
Muistathan, että kiusaaminen voi satuttaa ihmistä peruuttamattomasti. Kenenkään ei tarvitse saada osakseen epäasiallista kohtelua. Kiitos Sinun, minäkin opin tämän pitkän ajan jälkeen.
Tea
Tarina julkaistaan osana Nyytin Puhutaan kiusaamisesta-hankkeen Tunnistamme, tunnustamme ja toimimme-kampanjaa 9.-27.9.2019
Vastaa