Toastmasters International – Uskalla esiintyä!
5.4.2018
Jokaiselle meistä tulee vastaan tilanteita, joissa täytyy esiintyä. Joudumme pitämään esitelmiä sekä koulussa, jatko-opinnoissa sekä työelämässä. Monet pitävät esiintymistä epämiellyttävänä, ja monet jopa kammoavat esiintymistä. Eikä ihmekään; alakoulusta asti meidät pakotetaan pitämään esitelmiä aiheista, jotka eivät kiinnosta meitä, eikä kukaan oikeastaan opeta meille, kuinka esiinnytään, ellei myöhemmin hakeudu viestinnän ja esiintymistaitojen kursseille.
Olin itse ennen yksi niistä, jotka kammosivat esiintymistä. Päätin kuitenkin jossain vaiheessa tehdä jotain esiintymispelolleni. Merkittävin työkalu siihen oli Toastmasters-kerhoon liittyminen. Tässä kirjoituksessa kerronkin, mikä on Toastmasters-kerho, ja miten se auttoi itseäni voittamaan esiintymispelkoni, ja miten se on tehnyt minusta itseasiassa erittäin hyvän esiintyjän. Tänä päivänä voin sanoa jopa pitäväni esiintymisestä!
Mikä ihmeen Toastmasters International?
Kerron lyhyesti, miten meitä opetetaan esiintymään peruskoulussa. Oikeastaan tämä tapa ei opeta ketään esiintymään. Se saa ihmiset, jotka pelkäävät esiintymistä, pelkäämään sitä entistä enemmän. Toisaalta se saa ihmiset, jotka ovat jo luonnostaan hyviä esiintymään, pitämään siitä entistä enemmän. Koulussa ja työelämässä pidettävissä esitelmissä asetelma on yleensä seuraavanlainen: sinä puhut, ja muut kuuntelevat ja tuomitsevat suoritustasi. Tämän lisäksi esitelmä on yleensä pidettävä aiheesta, joka ei kiinnosta lainkaan. Meitä siis pakotetaan esiintymään, eikä kukaan anna meille palautetta esitelmistämme. Koulussa meitä ei myöskään kannusteta esiintymään, eikä kukaan opeta meille, miten olla hyvä esiintyjä.
Toastmasters-kerhossa opitaan esiintymistä hieman eri tavalla. Toastmasters International on alkujaan Yhdysvalloista lähtenyt organisaatio. Toastmasters International jakautuu Toastmasters-kerhoihin, joita on ympäri maailmaa. Toastmasters-kerhoissa päätarkoitus on esiintymistaitojen harjoittelu rennossa ilmapiirissä.
Toastmasters-kerhon tapaamisissa henkilöt, jotka haluavat kehittyä esiintyjänä, kokoontuvat harjoittelemaan esiintymisen taitoja ennalta määrätyllä ohjelmalla. Tapaamisen ohjelma sisältää yleensä valmisteltuja puheita, sekä Table Topics-osion, jossa pidetään improvisoituja puheita. Tapaaminen sisältää myös palauteosuuden. Valmistellusta puheesta saa aina palautetta, mikä on suurin ero kouluesitelmien ja Toastmasters-tapaamisen välillä. Kun pidät puheen Toastmasters-tapaamisessa, saat aina palautetta puheestasi: mitä teit hyvin, ja mitä voisi parantaa. Palautteen lisäksi asetelma Toastmasters-tapaamisessa on täysin erilainen kuin koulu- tai työesitelmässä; kaikki ovat tulleet sinne oppimaan, eli kaikki ovat niin sanotusti samalla viivalla. Lisäksi, puheen tai esitelmän voi pitää sellaisesta aiheesta, josta on kiinnostunut.
Mitä olen oivaltanut ja oppinut liityttyäni Toastmasters-kerhoon?
Olen itse ollut Toastmasters-kerhon jäsen noin kahdeksan kuukauden ajan. Omalla kohdallani Toastmasters-kerho on antanut minulle mahdollisuuden harjoitella esiintymistä säännöllisesti, ja saada onnistumisen kokemuksia. Toastmasters-kerho on minulle myös turvallinen ympäristö, jossa voin harjoitella esiintymistaitoja joita voin käyttää myös kerhon ulkopuolella.
Toastmasters-tapaamiset ovat opettaneet minulle esiintymistaitoja, ja sitä kautta ne ovat helpottaneet esiintymisjännitystäni. Pikku hiljaa olen kerännyt ns. esiintymisen työkaluja. Kun sain hyvää palautetta puheistani, aloin huomaamaan: ”Hei, minähän olen aika hyvä tässä. Eihän tätä tarvitse jännittää”. Olin ymmälläni, kun ensimmäisen puheeni jälkeen sain todella hyvää palautetta, vaikka minua jännittikin todella paljon. En tiennyt, että voisin olla hyvä esiintymään.
Tämä muutos viestii mielelleni myös, että voin oppia jotain uutta ja voin voittaa pelkoni.
Esiintymistaitojen oppiminen on kohottanut yleistä itsetuntoani ja lisännyt itsevarmuutta. Koska ennen olen pelännyt esiintymistä, on esiintyjän identiteettini ollut juuri sitä; olen huono esiintyjä ja pelkään esiintymistä. Kun kehitän esiintymistaitojani, muutan esiintyjän identiteettiäni pikku hiljaa toiseen suuntaan; pidän itseäni hyvänä esiintyjänä. Identiteetin muuttuminen tekee minusta itsevarmemman, ja olen tulevissa esiintymistilanteissa itsevarmempi sen ansiosta. Tämä muutos viestii mielelleni myös, että voin oppia jotain uutta ja voin voittaa pelkoni.
Olen pystynyt siirtämään Toastmastersissa opitut esiintymistaidot myös kerhon ulkopuolelle. Töissä pitämäni esitelmät ovat paljon parempia kuin ne ovat ennen olleet. Olen oppinut myös luovaksi esiintyjäksi, ja voin improvisoida kesken esitelmää tai jopa kertoa vitsejä. Ennen Toastmastersia, esitelmäni ovat olleet lähinnä powerpointille kirjoitetuiden asioiden sanelua yleisölle. Huomaan olevani luontevampi kaikenlaisissa esiintymistilanteissa, oli se sitten puheenvuoro palaverissa tai tarinan kertominen lounaalla.
Mitä enemmän käyn tapaamisissa, sitä enemmän esiintyminen rupeaa tuntumaan luontevalta. Tapaamiset ovat opettaneet minua myös antamaan muille palautetta, niin hyvää kuin kehittävääkin, heidän puheistaan ja esityksistään. Esitelmätilaisuuksissa töissä osaan keskittyä myös muiden esitelmien seuraamiseen, sen sijaan että keskittyisin jännittämään omaani.
Yhteenveto ja vinkkejä
Pähkinänkuoressa siis, minulle Toastmasters-kerho on ollut erittäin hyvä mahdollisuus kehittyä esiintyjänä, ja erittäin hyvä työkalu esiintymisjännityksen voittamiseen. Toastmasters-kerho on opettanut minulle esiintymisen työkaluja, jota kautta esiintymisjännitys helpotti. Kehittymällä esiintyjänä myös itsetunto ja itsevarmuus lisääntyy. Toastmasters-kerhossa käyminen kehittää myös ”esitelmäkorvaa”; olen oppinut seuraamaan ja arvioimaan toisten esityksiä ja puheita tarkemmin. Olen siis oppinut esittämään omat ajatukseni muille tehokkaammin ja saan muiden esityksistä enemmän irti. Kaiken tämän lisäksi, mikä tärkeintä: Toastmasters-kerhossa voi pitää hauskaa!
Suomessa Toastmasters-kerhoja löytyy muun muassa Helsingistä, Tampereelta, Vaasasta ja Hyvinkäältä. Kerhojen toimintaan voi liittyä myös Skypen välityksellä etänä, jos kotikaupungissa ei satu kerhoa olemaan.
Matias Purtanen
Kirjoittaja on vastikään valmistunut diplomi-insinööri, joka työskentelee suomalaisessa teknologiayrityksessä. Kaikenlaisen tekniikan lisäksi kirjoittaja on kiinnostunut mielen hyvinvoinnista ja itsensä kehittämisestä. Kirjoittaja on entinen jännittäjä, ja nykyinen esiintyjä!