Tunteicast #4: Puhutaan säästä ja tunteista

Puhujat
Haastattelijat Hanna Rintala ja Taneli Saari
Vastaaja Kerttu Kotakorpi
LITTEROINTIMERKINNÄT
Sa- Sana jää kesken
(sana) Epävarmasti kuultu jakso puheessa tai epävarmasti tunnistettu puhuja
(-) Sana, josta ei ole saatu selvää
(–) Useampia sanoja, joista ei ole saatu selvää
, . ? : Kieliopin mukainen välimerkki tai alle 10 sekunnin tauko puheessa
Podcastin tekstivastine[Alkumusiikki]

Taneli:

Tervetuloa Tunteicastin pariin. Tunteicast on Ympäristöahdistuksen mieli -hankkeen sivukonttori, jonka äänimaailman muodostavat muun muassa ympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvät tunteet ja ajatukset. Jakson juontavat Hanna Rintala ja Taneli Saari. Tänään meidän vieraana on meteorologi Kerttu Kotakorpi. Kerttu on tullut suomalaisille tutuksi kymmenisen vuoden aikana Nelosen ja Ylen tv-uutisten säätiedotuksista. Nykyään Kerttu kirjoittaa myös Ylen nettisivuille kolumneja ilmastonmuutoksesta, ja lisäksi keväällä 2021 julkaistiin esikoistietokirja Suomen luonto 2100. Tänään puhutaan lisää tästä kirjasta, säästä ja tuttuun tapaan myös tunteista. Lämpimästi tervetuloa mukaan, Kerttu.

Kerttu:

Kiitos paljon.

Taneli:

Me eletään nyt kesäkuun loppupuolta, ja tässä on ollut valtavan lämmin helleviikonloppu takana. Tämä on tietysti Kertun työhön vaikuttanut paljon ja meidän maallikkojen arkeen ja elämään myös tosi paljon. Ilmatieteen laitos twiittasi näin, että ”tieteellinen konsensus helleaaltojen ja ilmastonmuutoksen yhteydestä on selvä. Helleaaltojen lukumäärä, voimakkuus ja pituus kasvavat ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurauksena”. Siinä ketjussa luki myös, että ”helleaaltoja tulee esiintymään tulevaisuudessa useammin. Esimerkiksi 24 asteen keskilämpötilan ylittävien helleaaltojen määrän on arvioitu noin kolminkertaistuvan Etelä-Suomessa vuosisadan loppuun mennessä”. No, tässä päästiin tähän vuosisadan lopun aikaan, jota oot tarkastellut tossa kirjassa paljon, ja tietysti nämä Etelä-Suomen lämpötilat ja helteet, jotka meitä luultavasti kaikkia kosketti. Mut käydäänkö semmonen pieni fiiliskierros, että mitä nämä tviitissä kirjatut asiat herättää teissä ja miten teidän helleviikonloppu meni.

Kerttu:

Kyllähän toki itselläni herättää monenlaisia tunteita, että helleviikonloppu meni mukavasti, vietin paljon aikaa vedessä ja söin paljon jäätelöä ja sopivassa määrin myöskin auringossa. Tosin nyt oli vähän jo semmoinen, että joutuu olemaan myös pois auringosta, kun oli niin kuuma. Ja kyllä tää on vähän kaksipiippuiset tunteet tällee työn puolesta, että tavallaan just tietää, että nää helteet on osa ilmastonmuutosta ja tulevaisuudessa ne pahenee. Ja omassakin lähipiirissä on paljon ihmisiä, jotka ei siedä niin kuumaa kun mitä nytkin on ollut, ja sitten toisaalta moni myös nauttii siitä. Ja itsekin kun on paljon somessa ja muualla, niin sit saa paljon molemmilta suunnilta palautetta, että toiset tykkää ja sitte toiset taas on tuskissaan. Et kyllä ainakin meteorologina saa sitten asetella tarkkaan sanojansa, että millä äänensävyllä niistä helteistä ja varsinkin tämmösistä tosi kuumista ilmoista puhuu.

Taneli:

Joo, tää on tosi kiinnostavaa. Mennään myöhemmin vähän tarkemmin lisää tohon, että minkälaista palautetta sä saat työn kautta muun muassa säähän liittyvistä reaktioista. Miten Hanna sun viikonloppu meni?

Hanna:

Jotenkin joo mä liityn vähän tohon, että on vähän kahtalaista. Että tavallaanhan siitä tosi paljon nautin kyllä kans tästä lämmöstä ja kesästä ja luonnon rehevyydestä ja kaikesta mikä oikein tulee silmille. Mutta sit samaan aikaan jotenkin se pieni sellanen huolen häiväkin tuolla häivähtelee koko ajan. Että miten tämä nyt oikein menee ja vähän et millasii fiiliksiä tähän kaikkeen sit liittyykään.

Kerttu:

Kyllä se jotenkin tuntuu tälleen suomalaisena, että itekkin kun tossa aamuyöstä lähdin töihin, et kun silloin on jo tosi lämmin, että samalla kun se tuntuu tavallaan ihanalta, niin sit myös tosi oudolta. Et ei meil kuuluis olla Suomessa tällasta. Toki mä tiedän sen tavallaan myös numeroista, et mikä nyt sitten on tavanomaista ja mikä poikkeuksellista. Mut et mul ainakin se oma fiilis on myös semmonen hyvin vahva, että tää on nyt niin outoa.

Taneli:

Tossa lämpiössä keskusteltiin siitä, että nautit lämpimästä säästä tosi paljon, ja mä oon sillai samanlainen, että mulla on helposti viluinen olo. Ja jotenkin mä kävelin viikonloppuna, tein semmosen lenkin ja olin tosi ihan auringon porotuksessa, ja sit mä muun muassa pujahdin, olin Malmin hautausmaalla, ja siellä on niin vanhoja isoja puita et ne luo niille käytäville kokonaan semmosen varjo-alueen. Että siellä sai mukavan sellasen tauon. Mut jotenki vähän nautin kyllä vilpittömästi siis lämmöstä, mut sit mä myös yhdyn tähän kahtiajako-osuuteen, että mietin tavallaan nyt mitkä ilmiöt tässä on taustalla. Ja sit tietty ajankohtasta oli tääl Helsingissä samaan aikaan aika paljon mediassa sai huomiota Elokapinan mielenilmaus keskustassa, jossa nimenomaan sitten vaaditaan toimia ilmaston eteen. Että siihen kyllä tähän helteistä nauttimiseen yhdisty monenlaista tunnetta.

Kerttu:

Joo. Ja sitten täytyy sanoo, et ku itsekin tästä ilmastonmuutoksesta on paljon muun muassa sosiaalisessa mediassa puhunut, niin kyllä tämmösten superhelteiden aikaan se on jotenkin kiivaampaa se keskustelu. Ja ehkä myöskin jotenkin helpompi alusta, että kyllähän vaikka yhden tilanteen säätila on toki eri asia kuin ilmaston muuttuminen, mut et kyllä ihmiset kokee sen hyvin voimakkaasti, et sitten kun on semmoista säätä, joka ei tavallaan oo sitä tavanomaista, niin sitten se ilmastonmuutos helpommin tulee mieleen. Niinku mekin tässä puhutaan, et ihan niin kuin ei vois nauttia helteestä ilman, että miettii samalla ilmastonmuutosta.

Hanna:

Niinpä. Joskus tulee just mieleen se, että vitsi kun vois ollakin vaan ihan vapaa sillain, että jotenki siit huolesta vapaa. Aika jotenki huima ajatus, mutta ei ehkä pysty.

Kerttu:

Niin. Mut se ois kyl varmaan aika tärkeetä. Itekkin oon miettinyt tuota paljon, et miten sais jotenkin aivot vapaalle.

Hanna:

Kyllä. Oliks sulla lapsena tai nuorena minkälaista, millain sä suhtauduit luontoon? Tai millainen luontosuhde tai semmonen ympäristöasioitten kaa, missä vaiheessa sä oot alkanu niistä kiinnostuu?

Kerttu:

Mä oon kyl aina ollu tosi semmonen luonto- ja ulkoilmaihminen, että mun lapsuudenperheessä on paljon vietetty aikaa ulkona, että on oltu. Mä oon asunu pienenä Vaasassa, niin on paljon retkeilty, ja vuodenaikojen mukaan toki sitten, et talvella silloin hiihdettiin, silloin pysty hiihtämään, ja sitten kesällä erityisesti tietenkin vietettiin vaan aikaa ulkona ja merenrannassa tai puistossa ja metsissä. Mul on silleen aina ollu eri puolilla Suomea myöskin tuttuja ja sukulaisia, ja sen takia sitten oon myös paljon liikkunut eri puolilla Suomea ja silleen tullu tutuksi. Että kyl se jotenkin se luonnon kokeminen on aika sieltä pienestä.

Ja sit mä muistan tosi pienenä, et on vaikka jotain lintuja koitettu elvyttää kun on lentänyt päin ikkunaa, ja ehkä kaikki lapset tekee semmosta, mutta jotenki jääny sillee tosi voimakkaasti mieleen. Ja sitten semmosta ihan että meillä on ollut vaikka kasvimaa, niin sitä on kasvatettu kasveja ajatellen. Että on kyl ollu ihan pienestä asti silleen hyvin voimakas se luontoasia. Ja sitte tavallaan kun mietin, että mihin sitä urallansa lähtis, niin kyl se oli aika semmonen voimakas ajatus siitä, että vaikka istuiskin tietokoneella, nii ois jotain semmosta, joka ois jollain tavalla kiinni semmoisissa luonnonilmiöissä.

Hanna:

Toi kuulostaa ihanalta jotenkin, että on se muu luonto sieltä lapsuudesta asti jotenkin mukana.

Taneli:

Tapahtuko sun maailmankuvassa tai luontokuvassa tai tämmösissä käsityksissä vaikka opiskeluaikoina jotain muutoksia? Ootko alkanu jotenkin nähdä vaikka asioiden vakavuutta eri lailla tai muutoksia ympäristössä?

Kerttu:

Joo, totta kai, mutta mulla se on ollu ehkä tosi semmost tavallaan hivuttaista, että meillä ei oo lapsena, no silloin puhuttiin ehkä enemmän luonnonsuojelusta. Ja muistan et on lapsena puhuttu vaikka jostain merikotkista, kun niitä silloin suojeltiin, kun ne oli melkein häviämässä, ja meren tilasta oltiin huolissaan. Sit mul on ollu lähipiirissä ihmisiä, jotka on olleet tosi huolestuneita ilmastonmuutoksesta jo silloin kauan aikaa sitten. Ja just siinä vaiheessa, kun ite just mietti, että mitä lähtee opiskelemaan, ja sitten mä keksin tän meteorologian, et tää ois mahtava, koska sitten vois ymmärtää jotain siitä ilmastonmuutoksesta. Että ei ehkä niinkään, että tekisin ilmastonmuutoksen kanssa töitä, mut että ymmärtäis sitä ilmiönä, ja ehkä sitten vois joskus myöskin tehdä jotain siihen liittyvää työtä. Sitä mukaa tietenkin on kasvanu ihan eri lailla ajatusmaailma siihen, että minkä kokosesta ilmiöstä on kyse. Ja tietenkin nyt sit aikuisena paljon miettiny sitä, että miten vois tavallaan tehdä osuutensa ja sitten on päätynyt tälläseen työn kautta. Vaikuttamiseen. Tiedon jakamiseen.

Taneli:

Voisitko avata maallikolle vähän sitä, et kun me nähdään tai mä aattelen meteorologeja, niin sitten mä aattelen, et ne on niitä ihmisiä, jotka välittää tietoa kansalaisille siitä, minkälainen lähitulevaisuuden sää on. Ja sitä ennustatte. Mut minkälaista vaikka ne sun opiskelut on ollut tai sun alalla muiden? Että liittyykö ilmastonmuutokseen liittyvä tietous jo niihin opintoihin, vai onko se semmonen erikoistuttava juttu? Tietääkö kaikki meteorologit tavallaan ilmastonmuutoksesta hyvin paljon jo lähtökohtaisesti?

Kerttu:

No, joo ja ei. Meterologian opiskelu on hyvin semmosta teoreettista, eli sitä luetaan siis yliopistossa Helsingin matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan fysiikan laitoksella. En tiedä mitä nimiä on näillä nykyään. Mutta siellä kuitenkin on tämä meteorologian osasto, tai ilmakehätieteiden osasto oli sillon, ja hyvin paljon tämmöstä virtausdynamiikkaa ja kiertoliikettä ja semmoista. Tavallaan opetetaan ymmärtämään sitä, että miten ne asiat ilmakehässä toimii, että miten pilvet muodostuu ja virtaukset ja energiat kulkee ja muuta. Tavallaan se antaa ymmärrystä siitä, miten se koko järjestelmä toimii. Sit taas vaikka itse ilmastonmuutoksesta, niin sit se oli joku 1–2 kurssia, ja vaikka sään ennustaminenkin oli vain 1–2 kurssia. Että se kokonaisuus on jotain muuta, niin kun tietenkin monella muullakin alalla, et sitte työn kautta sä erikoistunut johonkin tiettyyn asiaan, mikä sitten voi olla vaikka se ilmastonmuutos tai se lähitulevaisuuden sään ennustaminen. Tai joku muu, vaikka havainnonteko tai mittalaitteet tai nää sääennustemallit, mitä sitten meteorologit tekee työksensä.

Hanna:

Eli tuleeko sitten tavallaan se, nyt tämä tieto ilmastonmuutoksesta ja miten se linkittyy sit tähän ilmakehätieteelliseen tietoon, niin onko se sitten just jossain määrin semmosta tavallaan omasta ja jatkokouluttautumisesta riippuvaa?

Kerttu:

Joo, totta kai. Ja sit tietenkin, mullakin on jo opiskeluista pitkä aika, että tietenkin se on ala, joka kehittyy koko ajan ja tietoa tulee lisää. Et just se et sieltä yliopistosta saa sen pohjatiedon siitä, et mikä se on ilmiönä, ja sitten se kaikki nyanssit ja semmonen uusin tutkimus tulee sitte sitä kautta, et itse seuraa.

Hanna:

Miten isossa roolissa nyt sitten siellä meteorologian tai ilmakehätieteiden alalla on sitten tää ilmastonmuutos ja siihen reagoiminen tai tämmöset kysymykset?

Kerttu:

Hmm. Toi vähän vaikea kysymys sillee, et varmaan mä veikkaisin – tää on ihan puhdas veikkaus – mutta voisin kuvitella, että jos vaikka tän hetken opiskelijoilta kysyttäis, niin heillä varmaan on aika isossa roolissa. Mut sit toisaalta jos ajatellaan ihmisiä, jotka on kiinnostuneita ilmakehätieteistä, niin sit siel on tosi paljon myös muuntyyppisiä, vaikka tämmösist voimakkaista sääilmiöistä kiinnostuneita tai muita. Että sit tavallaan välttämättä se ilmastonmuutos ei oo se suurin, et on niin paljon sitten muuta. Sit tietenkin myös se, että kun se meteorologia on hyvin semmonen tieteellinen ja matemaattinen ja näin, että sit miten ne eri kiinnostuksen kohteet ja et mitä haluaa opiskella sitten kohtaa. Että keitä sitten valikoituu sinne opiskelemaan. Ja sit tietenkin siellä itse laitoksella ja myös tietenkin työssä olevien meteorologien keskuudessa, niin on tosiaan niin paljon eri niitä. Mähän oon sillee vähän erikoisessa työssä, kun pätee vähän ilmastonmuutokseen liittyviä asioita ja sitten sään ennustamista. Aika monet sitten tekee jotain vaikka sään ennustamista tai sitten justiin ilmastomallien kanssa jotain tiettyä, ehkä enemmänkin kun jotenkin sillee yleisesti ilmastonmuutoksesta.

Hanna:

Onko se herkästi sillain, että on tavallaan joku vähän kapeempi se alue?

Kerttu:

Niinhän se tutkijoilla monesti menee, että erikoistuu johonkin tiettyyn, vaikka vaikka rajuilmoihin tai vaikka erityisesti rakeisiin tai salamointiin tai sitten vaikka ilmastonmuutoksen vaikutuksiin terveyteen. Niitä on lukuisia eri asioita mihin voi sitten erikoistua.

Taneli:

Sitä me mietittiin tätä ohjelmaa valmistellessa, et onko sun kollegoilla ja vaikka niillä ihmisillä, joita me nyt nähdään televisiossa kertomassa meille säätiedotuksia, niin mikä fiilis ja käsitys sulla on, että jaatteko te kollegojen kanssa suunnilleen samansuuntaisen käsityksen vaikka näiden kehityskulkujen vakavuudesta ja tällasesta? Mä ajattelen, et kuitenkin tossa – mennään tohon kirjaan vähän ajan päästä – mut et siellä kuitenkin tosi selväsanaisesti ilmaiset, että miten vakavasta ja ihmiskunnan kannalta keskeisistä haasteista on kyse.

Kerttu:

Kyllä varmasti suuressa kuvassa ollaan aika yksimielisiä. Sit se tietenkin on jokaisen omasta omasta harrastuneisuudesta kiinni, et paljonko vaikka seuraa, ja sit tietenkin ihan eri asia, että minkälaisen roolin halua ottaa asioista puhuessa. Et kyllä sitten toki moni kollega on, että he on säähän keskittyneitä ihmisiä eikä sen takia halua puhua ilmastonmuutoksesta. Mikä on kans ymmärrettävää, koska ne on kuitenki vähän eri, et mäkin oon kirjaani tehdessä perehtyny hirveeseen määrään tutkimusta, niin et nyt mulla on semmonen olo, että voin puhua ilmastonmuutoksesta myös. On semmonen tietopohja siitä. Sitten tietenkin siihen ilmastonmuutokseen liittyy niin paljon sitten niitä, ehkä just julkisuudesta tuleviin asioihin, että kuinka paljon sitten haluu olla semmonen ihminen, jolle kohdistetaan niitä asioita. Mutta tietenkin vaikka se tieto, mitä mä oon käyttäny mun kirjassa, niin se on Ilmatieteen laitokselta, ja kyl meillä on aika hyvä konsensus tieteilijöiden kesken, et tää on tutkittua tietoa ja asianmukaisesti tehtyä tutkimusta. Että se on parasta tietoa mitä on.

Taneli:

Tuntuuks että näistä asioista, jos sä saisit täysin päättää ohjelmakartat ja muut, niin käsiteltäiskö jotenkin tämmösen säätiedotuksen lisäksi jotenkin vaikka ilmastonmuutokseen liittyviä asioita jotenki kiinteämpänä osana vaikka uutisia? Mikä ois sun mielestä paras tapa viestiä näistä asioista?

Kerttu:

Se on kyllä tosi hyvä kysymys. Et kyl ehdottomasti ilmastouutiset pitäis olla, jos ei nyt ihan ykkösaiheena joka päivä, niin just kiinteänä osana. Mutta tokihan täs on aika lyhyes ajas tapahtunut aika iso muutos, et on jos ei nyt ihan päivittäin niin melkein päivittäin jotain ilmastonmuutokseen tai sen hillintään liittyvää uutisointia aika isolla. Et ehkä just nyt on tapahtumassa jotain semmosta, mitä ois ehkä kaivannut jo vuosia sitten. Ja sit se on tosi hankala asia, että miten ilmastonmuutoksesta kannattais viestiä niin, että se ois tehokasta ja kannattavaa. Koska sitten on ihmisiä, joilla on niin voimakas semmonen kielto, et tavallaan sitä ei sais tulla jotenkin liikaa, ja sitten pitäis pystyy löytää niit eri kulmia miten käsitellä asiaa. Kyl mun mielestä on ollut yllättävää, kuinka paljon ihmiset on jaksanu seurata vaikka koronauutisointia. Mut tietenkin kun se tavallaan tiedetään et se on jollain tavalla ohimenevä tämmönen kriisi, et ehkä ilmastonmuutoksessa on sit se, et se ei oo vielä sillä lailla ehkä läpileikannut kaikkee, että kuinka iso uutinen se on joka päivä. Ja sit toisaalta se, et se on semmonen pysyvästi meidän kanssa oleva asia.

Taneli:

Tää on kiinnostavaa kun mainitsit myös, et miten ihmiset sitten ottaa vastaan sitä. Sulta eilen julkaistiinkin uus kolumni, jossa pohdit sitä, et miten ihmiset ottaa eri lailla vastaan tätä tietoa. Haluutko vähän avata sun kokemuksia sen suhteen vielä lisää?

Kerttu:

Täytyy sanoa, et oli taas semmonen kolumni, että mulla oli ajatus siitä, että jotenkin haluis kirjoittaa siitä, et kuinka tärkeetä olis just onnistua viestimään ilmastonmuutoksesta niin, et se kiinnostais niitä ihmisiä, joita se ei lähtökohtaisesti kiinnosta. Koska sehän on aika monessa viestimisessä ongelma, et ne ihmiset, jotka on kiinnostuneita jostain aiheesta, niin nehän etsii sitä tietoa ja haluaa kuulla siit, mutta sitten jos on tämmönen asia mistä soisi ihmisten tietävän, niin miten sitä sitten paketois niin, että se tarkottais mahollisimman paljon ihmisiä. Tää oli mun lähtöajatus, ja sitten mä yritin kirjottaa siitä kolumnin, ja se oli jotenkin tosi haastavaa kirjoittaa. Sitten mua vähän jännitti, että kuinka monta ihmistä suututan ja minkälaista palautetta tulee, mutta se on toki kolumnien ideakin, että ei tarvii kirjottaa semmosta, että kaikki on samaa mieltä kaikesta ja mukavaa. Mutta positiivista palautetta tuli, ja jotenkin tuntu, et en ollut ehkä yksin ajatusteni kanssa. Että aika moni jakoi sen saman.

Hanna:

Se oli kyl sillee ajateltuna mun mielestä tosi tärkeä aihe, ja se vähän liittyy tähän, mitä mekin tosi paljon täs meidän hankkeessa halutaan kans jotenkin edistää. Et ehkä tästä jollain lailla päästään tonne tunteiden suuntaan, et mitä roolia niillä sit on tässä jutussa. Rohkee kolumni just tolleen tietäen, et voi tulla monenlaista palautetta.

Taneli:

Mä aattelin, että oli tosi samanlaisia piirteitä siinä sun sun tekstissä, kun mihin ollaan törmätty tässäkin. Et on ne ihmiset, jotka ovat valmiiksi jo heränneet ja sitten hankkivat lisää tietoa ja osallistuvat ja muuta. Muistaakseni mainitsit siitä, että ehkä semmonen puhtaasti ilmiötä kieltävien ryhmä on aika pieni, joskin vähän äänekäs ja vaikka jossain somessa ehkä vähän ylikorostuvan näkyvä. Tällainen käsitys meilläkin on, että sitä porukkaa ei ihan hirveästi oo. Sit on vielä ehkä tiedon ja tunteiden kohtaamisessa, niin on sekin varmaan sitä samaa, mut huomataan myös tää, et jotkut vaan ei ole valmiita ottaan jotain tiettyä asiaa käsittelyyn jossain vaiheessa. Sit se helpommin niin kuin jätetään syrjään tai jotenkin yritetään olla reagoimatta siihen. Voisin kuvitella, et tällasta tietoa tarjoavan jutun lukeminen vaikka jätetään kesken tai ei vilkaista otsikkoa pidemmälle esimerkiksi.

Kerttu:

Joo. Mähän mietin tätä tosi paljon samaa esimerkiks mun kirjaa kirjoittaessa. Et minkälaisen näkökulman mä otan. Ja sitten mä halusin miettii eniten juuri niitä ihmisiä, jotka ei lähtökohtaisesti ole jo lukenut kaikkia ilmastonmuutoksesta käsitteleviä kirjoja, vaan mietin et okei, ku mä oon telkkarissa töissä ja kuitenkin aika iso osa suomalaisista katsoo televisiota, et jos mul ois mahollista lähtökohtaisesti vähän saada kiinnostumaan joku semmonen ihminen, joka ei vaikka jonkun tutkijan kirjoittamaa kirjaa ilmastonmuutoksesta lukis. Niin sit mä yritin puhutella sitä, koska mä koin, et se on se kaikista tärkein yleisö. En tiedä kuinka hyvin se onnistu, mut se oli niin tavallaan. Et tää mitä mä käsittelin täs kolumnissa niin se oli tosi isona osana siinä, mitä mitä ajattelen siit kirjasta. Et mikä olis tärkeintä mitä sillä vois saavuttaa.

Hanna:

Must toi on ihan mielettömän tärkeä näkökulma ja tosi hyvä.

Kerttu:

Se on varmaan kaikessa just tämmösessä viestinnässä ja tiedon jakamisessa se, mitä kaikki miettii, että miten saada tietoa niille, jotka ei oo sitä omatoimisesti hakemassa.

Taneli:

Mitä jos mennään vähän niihin tunnereaktioihin. Ajatellaan ehkä et se sää on varmaan teemana semmonen suomalaisille helpoin small talk -aihe, ja siitä voi puhua tuntemattomienkin kanssa tost noin vaan. Ja sitten ehkä tunteista puhuminen on varmaan sieltä vaikeimmasta pääst, ja semmonen mitä ei ehkä myöskään julkisesti tehdä niin paljon, ja se on jollain lailla tabumpikin tietyllä lailla. Mutta mietin sitä tosiaan, et kun arkityössäsi tarjoot tätä ihan säähän liittyvää tietoa ja muuta, niin kiinnostais kovasti se, et minkälaista palautetta sit siihen saat. Miten suomalaiset reagoi näihin säätietoihin ja tuleeko eri ikäisiltä ihmisiltä erilaista palautetta? Ootko yllättyny, et johonkin asiaan reagoidaan tosi vahvasti?

Kerttu:

Ehkä niin kun olen yllättynyt siitä, kuinka voimakkaasti reagoidaan kaikenlaisiin asioihin. Tää oli itse asiassa niin kuin mä sanoin tossa aikasemmin ennen kun alotettiin nauhottaa, et mun työstä löyty ihan uusia puolia, kun mä rupesin miettimään sitä näitten tunteiden kautta. Koska justiin mul on ilmastonmuutosta käsittelevä kolumni julkaistu, ja sit tänään superennätyslämpö helli ja samaan aikaan tosi voimakkaat ukkoset. Eilen kuoli ihminen tämmösessä ukkosmyräkästä, mikä on Suomessa todella harvinaista, että joku kuolee. Ja sehän muuttaa sitä koko omaa tunnetta ja suhtautumista siihen, et miten mä voin puhua tälläsestä säästä. Et tosiaan itsekin periaatteessa tykkäisin lämpimästä ilmasta, ja aika monet muutkin meteorologit on aika innoissaan kun on ukkosia ja tämmösiä voimakkaita sääilmiöitä, koska sehän on meidän työssä semmosta tosi erityistä ja ja kiinnostavaa. Mut sitten just, et täytyy miettiä, mitä kaikkia tunteita siellä katsojien puolella on. Että tänäänkin on helteistä tullut, että on ihanaa ja lämmintä ja saa olla ja kohta on taas marraskuu ja meil on niin pitkä kylmä kausi, et nyt on ihanaa ja ei saa valittaa. Sit on näitä, jotka on ihan tuskissaan, et ihan hirveetä ja koska tää loppuu ja muuta. Ukkosiinkin liittyy, et toiset odottaa että tänne nyt niitä ukkosia, miten ne aina kiertää tän. Ja sitten toisia, jotka pelkää ukkosia, et ihan kauheeta. Se on kyl tosi voimakas ja laaja se tunteiden kirjo ja tavallaan korostuu kesällä. Et sitten just jos on vaikka kuumaa, niin tulee paljon palautetta, tai sitten auta armias, jos on sateinen kesä ja viileetä niin sitten ihmiset todella pahantuulisia. Ja sit toisaalta talvella myöskin, siis et aina on niitä, jotka tykkää tietyntyyppistä säästä ja toivoo ikään kun meiltä, ja sitten on ihan ihmisiä, jotka laittaa tosi vihaisa viestejä et nyt loppu tää. Sit yrittää jotenkin hienovaraisesti, et niin, et tavallaan ei ole kuitenkaan meillä meteorologeilla semmosta mahtia, että voisimme vaikuttaa näihin asioihin.

Hanna:

Ai niin tuleeko sellaset palautetta, et ikään kuin teillä ois valtaa tai se ois teidän syy? [naurua]

Kerttu:

Ettekö nyt voisi.

Hanna:

[naurua]

Taneli:

No mut se on ymmärrettävää, pitäähän se purkaa johonkin kohteeseen.

Kerttu:

Se onkin itse asiassa kaikista jotenkin haastavinta tässä, että yrittää niitä omia positiivisia tai negatiivisia tunteita jotenkin, just esimerkiks sosiaalises medias toki silleen ei voi esittää – tai en halua esittää – asioita samalla lailla kuin vaikka telkkarissa, missä yritetään olla mahdollisimman neutraaleja. Mutta sit miten sä sovitat sanas niin, ettet loukkaa kenenkään muun tunteita sillä, että mitä mieltä on mistäkin. Niitä on itse asiassa Suomessa aika vähän semmosia säätyyppejä, mistä voi olla sillee, et no tää on nyt oikeasti hyvä. Et ehkä jonkun tosi sateisen jakson jälkeen joku semmonen miedon lämmin pouta on semmonen, et sit se sopii kaikille. Mut niitä on aika vähän. [naurahtaa]

Hanna:

Mua vähän kiinnostais, et millasii omia fiiliksiä sulla liittyy erilaisiin tunteisiin. Sä sanoit tossa, että tietty just noi erityisemmät tai kun on jotain erikoisempia ilmiöitä ja muuta, niin ne on kiinnostavia jänniä ja muuta.

Kerttu:

No, siis kyl mun mielestä sää on ihan kauheen kiinnostavaa ja innostavaa ja onhan se aika tunteikasta. Siis oikeasti joku tämmönen aamuvuorokin, et sitä voi olla aika väsyny ja tosi kiireinen, ja sitten tietenkin meillä kaikilla töissä aina välillä tekniikka ja muut asettaa omia haasteita, ja sit kuitenkin aina pitäis siellä ruudussa olla reippaana ja pirteenä ja koittaa pysyä sekunnilleen ajassa. Ja sit se, et kun sitä palautetta tulee tosi paljon, niin sekin on itse asiassa aika iso semmonen, että sä pidät sen sun oman fiiliksen eikä jotenkin mee päivä pilalle siitä, että jollain muulla on ollut huono päivä ja se on laittanu jotain viestiä. Et kylhän aika paljon siinä niitä eri tunteita on.

Hanna:

Sun aikasemmassa kirjoituksessa Ylellä, että kun Suomikaan ei hyödy ilmastonmuutoksesta, ja kirjoitit: ”Suurin ongelma ajatuskuviossa ilmastonmuutoksen seurauksena saamistamme hyödyistä on kuitenkin moraalinen. On sietämättömän itsekeskeinen ajatus että hyödymme ongelmasta, joka tekee elämisestä epäinhimillistä jossain toisaalla.” Haluaisit sä avata tätä jotenki, että liittyikö sulla siihen jotain?

Kerttu:

Tää on itse asiassa semmonen, että kun mäkin paljon just sosiaalisessa mediassa puhun ilmastonmuutoksesta, niin sit tuntu et tää on semmonen asia, joka aina nousee. Et mistä nyt niin kuin valitetaan, että meillähän Suomessa menee hienosti, lämmityskulut pienenee ja kasvukausi pitenee ja että me hyödymme tästä. Ja se oli semmonen, joka aina, et no mitä mieltä sä oot tästä, et miks sä pidät tätä huonona asiana? Et se tuli tosi monta kertaa, niin toi oli nimenomaan se ajatus, mikä mua siinä itseäni häiritsi ja mistä mä halusin kirjoittaa sen kolumnin. Et se muu kolumni on sen yhden lauseen ympärille muotoutunut ikään kuin. Se oli itse asiassa hauska, kun toi kolumni oli mulla muhimassa, ja sitten aina tulee uudestaan, aina tulee uudestaan se kommentti, ja sitten mä ajattelen että sitten kun kolumni on valmis, niin sit mä voin vaan linkittää näille kaikille ihmisille, et mikä siinä ongelmana.

Okei – ei tietenkään kaikkia maailman isoja ongelmia voi ajatella kaikkien silmin, mut jos yleisesti ottaen puhutaan ilmastonmuutoksesta, niin just niin kuin me on tässäkin puhuttu, että joo kyllähän se tarkottaa lisää hellettä Suomeen. Mut kyl se on tosi vaikee miettii sitä vaan siltä positiiviselta kannalta. Kyl siin aina jotenkin haluaa lisätä sen sivulauseen siitä, että ei se oo pelkästään hyvä juttu. Koska ilmastonmuutokseen liittyy kuitenkin enimmäkseen negatiivisia muutoksia, sekä ihmisille että luonnolle. Ne muutokset on niin isoja ja merkittäviä, et sit se et joku suomalainen voi nauttia enemmän kesähelteistä, on aika sivuasia.

Hanna:

Ite kyllä kans jotenki liityn tuohon ajatukseen, ja toi sietämättömän itsekeskeinen ajatus, niin jotenkin se puhuttelee mua toi muotoilu tuossa lauseessa.

Kerttu:

Hyvä että herätti ajatuksia. [naurahtaa]

Taneli:

Aika monella voi olla se ajatus, et Suomi on jotenkin voittajien puolella tässä asiassa tai jotenkin, mutta musta tuntuu ainakin henkkoht, et mitä enemmän on tutkijoiden ja asiantuntijoiden viestejä kuullu, niin ei täs mistään voittajista voida puhuu ylipäänsä. Jotkut kärsii vähemmän kuin toiset.

Kerttu:

Ollaan varmasti niitä jotka kärsii vähemmän.

Taneli:

Tossa sun kirjassa tuot sen esille, mikä on tutkimuksis myös, et täällä pohjolassa meillä olosuhteet tulee muuttumaan enemmän. Vaikka se lämpötilan nousu, niin sitä tapahtuu enemmän ja muuta. Mutta mentäiskö me vähän siihen kirjan suuntaan tässä vaiheessa. Kerro ihan, vähän avasit tossa et miks lähit kirjottaakin sitä, mutta kerrotko siitä syntyprosessista hieman?

Kerttu:

Joo, se oli kyllä semmonen. Jotenkin tuli niin helposti. Niinku tässä oon sanonutkin, et mä olin paljon miettinyt sitä tässä urani aikana, et mikä olis se mun osa, jonka mä tekisin tässä ilmastonmuutosasiassa. Jotenkin oon kokenut, et jotain pitäis tehdä. Mä olin ajatellut kirjaa ja olin miettiny sitä, et miten pitäis puhua ihmisille, just sillee jotenkin mahdollisimman helposti ja yksinkertaisesti. Just niinku yritin miettiä sitä, miten puhutella just niitä, jotka ei oo ilmastonmuutoksesta kiinnostuneita.

Mut sit mulle tarjoutuu tämmönen mahdollisuus, että siis Bazarin, kustantajani, edustaja laittoi mulle viestiä, että hei että kun sä oot julkisuudessa puhunut ilmastonmuutoksesta niin haluisitko kirjottaa sitä kirjan, kun he kokee että nyt tarvittais Suomeen kirja ilmastonmuutoksesta Suomessa. Olin että joo, ehdottomasti haluan kirjoittaa kirjan. Sit me tavattiin ja juteltiin, että minkälaisia ajatuksia oli, nii sit se aika silleen helposti muodostui. Sitten mä tossa 2020, kun maailma meni kiinni koronan vuoksi, sulkeuduin kotiini valtavan kirjapidon kanssa ja kävin läpi valtavan määrän kirjoja ja sitten tietenkin myös muuta tutkimustietoa mitä löytyi, ja kirjoitin sitten sen kirjan. Mul oli aika semmonen valmis ajatus, et minkälainen se olis, et sitten mä vaan kirjotin. Ja sitten tuli valmis.

Taneli:

[naurahtaa] Siellä on esimerkiks vuodenaikojen mukaan vähän lajiteltu tätä Suomen luontoa ja muuta, niin tuliko sieltä – kun sä kerroit tossa alussa, että on lapsuudesta asti ollu tärkeetä se luonnossa liikkuminen ja muu – niin hyödynsitkö semmosta hyvin pitkää kokemusta ja semmosta luontoyhteyttä?

Kerttu:

Joo. Jotenkin just sitä mä halusin siihen, et se oli itsestään selvää, et mä haluun viedä sen ihmisen sinne ja sitten vaan kertoo, et millasta siel on. Sit se kaikki muu rakentu siihen ympärille. Ja sitä just yritin, että siel käsiteltäis eri vuodenaikoja tietenkin, koska ne meillä nyt vielä on ja ne aika paljon muuttuu, mut mun mielestä jos ajatellaan suomalaista säätä ja luontoa ja ilmastoa, niin se on oleellinen asia, et meil on neljä vuodenaikaa. Tai no Lapissa on kahdeksan, mut yleisesti ottaen neljä – vai oliko niitä kahdeksan ehkä [hymyillen].

Ja sit mä halusin sinne myös niitä erilaisia ympäristöjä ja eri paikkoja, et jos siel ois jokaiselle lukijalle joku juttu, joka ois semmonen että se tuntuis omalta. Ne vuodenajat oli sillee selkeitä, et ku niis on kaikissa ne omat juttunsa, et mitkä selkeesti muuttuu. Aika paljon mietin sitä, et onko se masentava se talvialotus, ja myös muut jotka sitä oli lukemassa, niin totes että on se vähän karu. Mut toisaalta sit jos miettii ilmastonmuutosta Suomessa, niin se katoava talvi on aika lailla se ykkösasia, niin se oli sellanen oiva tapa alottaa.

Taneli:

Ja se ei oo mikään asia, jota tarvitsisi tähyillä vuoteen 2100. Tääl eteläs me nyt nähdään ihan selvästi jo muuttuneet talvet. Mut toi vuosiluku. Tos kirjassa selviää kyllä, että minkä takia sä oot valinnut sen, mutta kerrotko vielä vähän ihmisille, jotka ei oo siitä kirjaa lukenu, että minkä takia 2100. Sinnehän on hirveä matka vielä, ja kukaan tämän pöydän ääressä nyt istuvista ei todista sitä vuotta näillä näkymin. Miten se valikoitu se aika?

Kerttu:

Se oli oikeastaan aika helppo, et kyl mä mietin, et oishan se voinut olla joku 2082, mut sitte kuitenkin semmonen pyöreä tasaluku. Siinä on myös se hyvä, että kun sitä ei voi tietää, et monellako vuodella se on pyöristetty, niin siinä on vähän sellasta tämmöselle matemaattiselle ihmiselle liikkumavaraa. Paljon sää- tai ilmastomalleissa käytetään sitä, et kun puhutaan jostain, mihin nyt ollaan menossa, niin sit se vertailukohtaansa on se 2100. Toki lyhyemmän ajan olisi voinut ottaa, mutta sitä pidempi ois ehkä voinu olla vähän haastavampi.

Ehkä kun miettii, et mikä se oli se mun ajatus siitä kirjasta, et mennään sinne ja katotaan ympärille, niin sitte joku vaikka 50 vuotta on kuitenkin niin lyhyt aika, et sitten ois voinu olla vaikeampi saada niit semmosia asioita näkymään. Että tietenkin numeroina ne näkyy kyllä, mutta ajattelin et sit se on sen verran pitkä aika, että siellä sitten näkyy jotakin muutoksia. Semmonen siitä sitten tuli. Toisaalta se on kuitenkin aika lähellä. Lapset jotka on nyt jo syntynyt, niin ne kuitenkin näkee sitä vielä, että se ei oo kuin yhden ihmisen elämän päässä.

Taneli:

Niin se 80 vuotta, tavallaan ensiajatus on se, et hirveen pitkällä tulevaisuudessa, ja sitten maapallon näkökulmasta se ei oo ku yks hengähdys tai henkäys vaan ja silmänräpäys.

Kerttu:

Se on just jännä miettii sitä aikaa ja muutosten suuruutta, et sitte kyl tuli sellaistakin palautetta, et ne vaikuttaa kauhean pieniltä ne muutokset. Koska sitten on paljon ihmisiä, jotka on nyt aikuisia ja on nyt jo kokenut niin isoja muutoksia Suomen ilmastossa ja ympäristössä. Mutta tää oli se, mitä niitä tutkimus näyttää, et tokihan todellisuudessa ne muutokset on sitte erisuuntaisia tai eri suuruisia, mut ehkä enemmän samansuuntaisia.

Taneli:

Tässä hankkeessa tietysti päivittäin mietitään erilaisia ympäristötunteita ja yritetään antaa niille nimiä ja muuta ja yritetään tunnistaa niitä ympäriinsä. Tossa kirjan alussa on tällainen lainaus, että sä oot omistanut kirjan Suomen luonnolle, joka on kauneinta maailmassa. Tähän varmaan liittyy jonkunlaista menettämisen käsittelyä, ja ainakin asiat muuttuu paljon. Onko sulla esim. tämmöstä, niinkun suru on aika semmonen yleisesti nimetty ympäristötunne. Se on luopumista jostain ympäristöstä tai eläin-, kasvilajeista tai ehkä identiteetistäkin. Ootko sä kokenut jonkunlaista surua tai luopumista? Jonkunlaista menettämiseen liittyvää käsittelyä.

Kerttu:

Joo, oon. Ja sitten tietenkin varsinkin tässä kirjoitusprosessin aikana, niin kyllähän aika paljon semmoisia just suruun liittyviä tunteita juurikin. Kun miettii että kuinka paljon se luonto muuttuu. Eihän tietenkään sitä voi sillä lailla arvottaa, että mikä laji vaikka on arvokkaampi kuin toinen. Mut sit jotenki haluais ajatella, että luonnolla ois oikeus olla semmoisena kuin se on ilman, että me ihmiset siihen vaikutetaan. Onhan se surullista, kuinka isoja ne on ne muutokset. Myös ehkä liittyen siihen, et kuinka paljon Suomessa on tehty hallaa luonnolle. Toki tavallaan tiedostamatta, tai niin että on vaan tarvittu vaikka maata muuhun tarkoitukseen tai muuta.

Mut ottaen huomioon, minkälainen luonnosta puhuminen Suomessa on, et monesti ajatellaan et se puhdas luonto on se kaikista suomalaisin juttu ja kaikki suomalaiset rakastaa luontoa, ja meillä on niin paljon koskematonta hienoa metsää ja vesistöjä. Ja sitten kun perehtyy asiaan, niin sit jotenkin tuntuu että hetkinen, että itse asiassa meidän metsät on enimmäkseen talousmetsää, jotka ei oo luonnontilassa, ja meidän vesistöillä menee itse asiassa aika huonosti ja varsinkin ilmastonmuutoksen myötä vielä huonommin. Että on hyvin hyvin voimakkaita ehkä myös niinkun pettymyksen tunteita siitä, et miks tää on näin.

Sit toisaalta, kun miettii sitä kirjan kirjoittamista, niin kyl mulle sanoi siinä oikolukijani, että voitko keksiä jotain kivaa sanottavaa näistä asioista. Että tää näyttäytyy aika ikävänä. Sit on silleen että no, että en mä oon valinnut negatiivisia tai ikäviä asioita. Mä oon vaan kirjottanu, mitä mä oon tutkimuksesta lukenu. Tavallaan voi toki olla, että kukaan ei oo vaan lähtenyt tutkimaan sillä, että mitä hyviä asioita. Sit toisaalta jos ajattelee vaikka metsän kasvua, niin siihenhän liittyy tosi paljon tutkimusta, missä myös on ikään kuin positiivisia muutoksia tulevaisuudessa nähtävissä. Niin monenlaista tunnekuohua sekä ihan itselleni, mutta myös kun on miettinyt, et minkälaisia tunteita sitten mahdollisesti kirja aiheuttaa lukijoissa.

Taneli:

Toi on mielenkiintonen toi ajatus, että siinä oikolukuvaiheessa on mietitty, et pitääkö tehdä jotenkin vähemmän raskaaksi se kokonaisuus. Että minkä verran sitä sisältöö pitäis silotella.

Kerttu:

Voin esimerkiksi kertoa, et siellä on lopussa semmonen, missä puhutaan paljon siitä – kun mä ajattelin, et mä haluun puhuu ilmastonmuutoksesta vaan Suomessa, mut ei voi jättää sanomatta sitä kaikkea kauheeta mitä tapahtuu ulkomailla – niin siitä on muutaman sivun semmonen, kauhukatalogiksi olen kutsunut, niin se siirrettiin sitten sinne loppuosaan. Ettei säikytetä ihmisiä heti aluksi. En tiedä sitten, onko se semmonen, et siitä jää paha mieli lopuks. Mutta joo, täytyi miettiä sitä, mikä se on se lukukokemus sitten lukijalle.

Taneli:

Eilen vielä sitten tuli mieleen, tost surusta puhuttiin, mutta Hesari tai Nyt-liite julkaisi ekan osan tämmösestä ympäristöaiheisesta juttusarjasta, missä oli pelko aiheena. Mietin myös sit vähän tätä tämmöstä heittoa, mikä usein meillekin esitetään, että lisääks tieto sitten tuskaa. Sä oot nyt hyvin perehtynyt lukuihin, ja on myös koulutus ja ammatillinen tausta mikä tukee myös sen ymmärtämistä, ja pystyt tulkitsemaan niitä. Niin onko sulle tää kirjan kirjoittaminen tai näihin teemoihin perehtyminen ylipäänsä, niin onko se tieto lisänny tuskaa tai tämmösiä uhkakuvia ja muita? Lisääks ne pelkoa sun kohalla vai onks ne lieventynyt siitä?

Kerttu:

Kyllähän näihin liittyy tosi paljon semmosta pelkoa ja ehkä ahdistusta. Just kun kirjoitin sitä mun kirjaa, nii just vaikka se, et miltä vesistöjen tulevaisuus näyttää tai linnuston tulevaisuus, niin se oli oikeesti tosi surullista. Mulla oli tosi paljo semmonen olo, et kuka lukee näin ankeata kirjaa. [naurahtaa] Mutta et en mä yrittäny sitä mitenkään kaunistella, mut oli se surullista. Mutta sit jos mä mietin ilmastonmuutosta ilmiönä, miten mä siihen suhtaudun, niin onhan se siis tosi huolestuttavaa, mutta jos mä mietin niin kuin itseäni, niin sit se ainoa mitä voi tehdä, on yrittää parhaansa. Ja se on tavallaan saanu mut aktiivisemmin, et okei, mä otan nyt tän asiakseni ja sitten mä puhun tästä ja mä koitan tehä sen oman osuuteni siitä. Ja sit se riittää, et sit mä en käytä energiaa huolestumiseen, tai just vaikka siihen, et jokainen meistä joutuu tehä ite valintoja elämässänsä, jotka yleensä on enemmän tai vähemmän ympäristöystävällisiä tai haitallisia ilmastolle. Sit vaan on pakko jotenkin olla sujut sen ilmastonmuutoksen kanssa, että voisit kuitenkin itekki elää jonkinlaista elämää ja miettiä välillä jotain muutakin. Siinä mielessä mä oon jotenki ite ajatellu, että suosittelen myös muille, että miettii sen oman. Et okei, tää on se mitä mä teen ja sit se riittää.

Hanna:

Musta on jotenkin ihan tosi sykähdyttävää ja hienoa, että sä oot ryhtynyt tällä lailla tätä aktiivisesti, koska täähän on kuitenki sun omasta tahdosta ja halusta, et oot lähteny tätä omaa, tai sillä lailla että tekee sitä omaa osuuttaan ja just sitä mitä pystyy. Nyt mua kiinnostais oikeestaan semmonen jotenkin toiveikkuus ja merkityksellisyys, että mistä sä tavallaan ammennat sellasia. Tai mitä ne herättää sussa muuten?

Kerttu:

Kyl se toiveikkuus on ihan tosi tärkeetä. Et tavallaan kun mullekin sit aina välillä tulee sellasia viestejä, että no mut eiks me oo menetetty tää jo, että eiks nyt on myöhästä ja tää lähtee käsistä homma. Ja sit mä oon ihan silleen, että sehän on ihan turha ajatella sitä. Että meidän täytyy vaan yrittää tehdä se, mitä me voidaan ja keskittyy siihen. Eihän me tiedetä kaikkea ilmastosta ja mitä voi tapahtua, et sit me vaan yritetään hillitä ja pitää ne muutokset minimissä, niin sit me päästään johonkin asti. Koska sittenhän jos ajatellaan, että ei oo mitään toivoa, niin sittenhän millään ei oo mitään väliä. Se on tosi vaarallinen ajatus. Se ei myöskään ehkä sovi mun persoonaan semmonen, et mä oon kyl aina ajatellut enemmän et tehdään voitavat. Ja mikä se oli se toinen mitä kysyit?

Hanna:

Se oli merkityksellisyys sitten.

Kerttu:

Siis sehän on kaikista tärkeintä. Just jos miettii vaikka sitä mun kirjaa, että kuinka se on omistettu Suomen luonnolle, niin jotenki kaikki semmonen, jokainen pieni perhonen ja suon lämpäre, mikä voidaan pelastaa ja suojella, ja 0.1 astetta lämpenemistä estää Suomessa, niin sit se on kannattavaa. Ja jos vaikka miettii näitä kaikkia ääreviä sääilmiöitä ja mitä se vaikuttaa meillä Suomessa ja kaikkialla muualla maailmassa, niin en mä näe että millä ois enemmän merkitystä kuin sillä, että niille vois tehdä jotakin.

Taneli:

Mutta että sulla ajattelussa ja toiminnassa kuuluu se, että keskittyy niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa. Ja sitten nää tämmöset muut mihin ei, niin jättää ne sitten omaan osaan.

Kerttu:

Joo. Sitten jotenki täs mun omassa työssä, että nythän mä käytän aika paljon aikaa tähän myös työajan ulkopuolella, kun on sosiaaliset mediat ja muut, mut mä oon kokenu, et tää on niin tärkeä asia, et tähän mä käytän aikaa. Toisaalta sitten just, jos vaikka miettii, että tietenkin se kirjan kirjoittaminen – mikä nyt oli itsessään hienoa saada kirjoittaa kirja – mut että saa jakaa sitä tietoa. Ja sitten myös että esimerkiks mä en oo ite ollu ikinä yhtään kiinnostunu olemaan julkisuudessa, siis antamaan haastatteluja itsestäni tai mistään, mutta sit mä ajattelin että okei, et no ilmastonmuutos on tarpeeks tärkeä aihe, että sitten voin näitä haastatteluja. Ja se oli itse asiassa paras kehu, mitä mä oon ikinä saanu, kun joku laitto, olikohan se Twitterissä vai jossain, että käyttääks tää henkilö oikeasti koko mediatilansa tähän ilmastonmuutoksesta puhumiseen. Ja sit mä olin että jes. Että kyllä mä yritän. [naurua]

Taneli:

Siinä kirjassa on vielä sitten tällasia teemoja niin kuin mm. sukupuuttoaalto ja monimuotoisuuden väheneminen, saastuminen ja yhteiskuntien kantokyvyt ja tällaset asiat. Mä mietin usein, et me ollaan nyt saatu ehkä tämä ilmastonmuutoksen vakavuus jotenkin esille, mut sitten sieltä tulee tällasia luontokadon kaltasii tosi vakavia asioita perästä. Ja ne ei oo ehkä vielä silleen mediassa saanu sellasta määrää käsittelyä, mitä ne ansaitsisivat. Ehkä tälleen kaiken kansan tietoudessa ne ei oo. Mutta mikä sulla on ajatus, että kun kirjotit näistä muistakin kuin nyt siitä vaikka ilmaston lämpenemisestä, niin onks niitä teemoja, ootko onnistunu levittää jotenkin? Tai tuntuuks että tunnistaaks ihmiset niitä?

Kerttu:

Kyllähän siinä on työtä. Et sehän on just niin kun sä sanoit, et ne tavallaan vielä vähän puuttuu sieltä keskustelusta, mutta ehkä ne on tulossa myös ja on niin kuitenkin oleellinen osa sitä kokonaisuutta. Mulle itelle kävi niin, et mun piti tosiaan kirjoittaa kirja ilmastonmuutoksesta, mutta sitten kun mä halusin viedä ihmisen sinne tulevaisuuteen katsomaan, että millasta siellä on, niin sit se luonto jotenkin rakentuu siihen ympärille. Mä en kokenut, että mä olisin voinut puhua ilmastonmuutoksesta Suomessa, tai tietenkään missä muuallakaan, mutta Suomessa, ilman että olisin puhunut myös siitä, et luonnon monimuotoisuus köyhtyy, koska ne on jotenkin niin käsi kädessä.

Se oli myös semmonen asia, mistä mä oon saanu paljon kiitosta, että ihanaa kun sä käsittelet myös sitä. Ja sit mä jossain vaiheessa tajusin siinä jo itse asiassa kirjan markkinointivaiheessa, et hetkinen, et täähän itse asiassa on kirja ilmastonmuutoksesta JA luonnon monimuotoisuudesta. Mikä on aika jäänyt vähälle, koska se ilmastonmuutos on se juttu. Mullekin se oli vaan, et se jotenkin itsestään selvästi kuului siihen, enkä mä ollu ehkä ajatellu niin voimakkaasti sitä, et se on myös erillinen aihe, jota pitäis omana aiheenaan käsitellä. Mut et tietenkin tämmösenä hyvin voimakkaasti luontoihmisenä, se on vähintään yhtä merkittävä asia.

Tietenkin niissä on omat asiansa, että sit just vaikka ilmastonmuutoksesta puhuttaessa helposti puhutaan vaikka just tästä ääri-ilmiöiden lisääntymisestä ja vaikka just tukalasta kuumuudesta, joka on joillain alueilla sietämätön, tai siitä että vesi loppuu. Et sitten tietenkin se luonnon monimuotoisuuden väheneminen näyttäytyy erilaisina ongelmina, jotka osittain lomittuu. Mutta kyllä tilaa näiden kaikkien asioiden käsittelylle varmasti soisi enemmänkin.

Hanna:

Meillähän on tässä hankkeessa se ajatus, että kun me toimitaan, tai monet ihmiset toimii, ja se auttaa meitä myös toimimaan, kun me ollaan myötätuntoisesti sekä itseä että muita kohtaan niiden tunteiden äärellä. Et se auttaa tavallaan jaksamaan. Niin onko sulla on jotain sellasii asioita, mitkä auttaa sua jaksamaan, Kerttu, kun nää on kuitenkin aika rankkojakin asioita, niin näitten kanssa? Ja sit niitten tunteiden kanssa, mitä mahollisesti nousee. Tossahan sä kuvasit, että sä oot kirjan kirjoituksessakin tavallaan niitä tunteita käsitelly jotenkin tosi hienosti.

Kerttu:

Joo. Ja kyllä niin kun, onhan tämä siis somessa näiden asioiden käsittely, niin on kyl aika semmosta, että aika paljon saa käsitellä sekä omia että muiden myös negatiivisia tunteita. Itse asiassa somessa se niin kun ottaa ja antaa, että sitten se on varmaan se, mikä kaikista eniten auttaa jaksamaan, että siellä on niitä ihmisiä, jotka on silleen, et hei ihana kuin sä puhut tästä. Justiinsa itse asiassa eilen oli semmonen päivä, et jaettiin tämmösiä maapallon keskilämpötilan noususta semmosia räsymattoja, niin aika paljon tuli vastaan semmosta, et nyt kun meteorologi sanoo tämän tai tieteilijä itse sanoo, niin tää tuntuu tosi paljon vakavammalta. Kyllähän se on semmonen, mistä tulee itelle hyvä tunne, että okei, että tän takia mun pitää tehä tätä ja jaksaa, vaikka sit välillä on semmonen olo et ehkä ei enää jaksais.

Ja myös se, että aika paljon itse asiassa jos seuraa vaikka kommenttikenttiä, mut myös somea, että sitten kun joku hyökkää jotenkin negatiivisesti, niin sit joku muu puolustaa. Et mun ei tarvi itse puolustaa itseäni vaan joku muu tulee siihen väliin. Niin kyl nää on semmosia, jotka auttaa jaksamaan.

Sit on tietenkin se kaikki muu elämä ja omat läheiset ja muut tekemiset, mitkä on niitä mitkä oikeasti auttaa. Mut että kyl siinä työn sisässä myöskin. Itse asiassa mun yks kollega sano hyvin, kun se oli sillee, että sä oot mahtavasti onnistunu rakentaa sun lähipiirin sinne someen, että on ne muut vaikka ilmastotutkijoita, jotka on aktiivisia tai muuta, jotka sitten komppaa toisiaan ja jakaa toistensa asioita ja näin. Niin ei tarvi olla ihan yksinään.

Hanna:

Kuulostaa kyl tosi tärkeeltä. Ja ihana just toi ajatus, et sun ei välttämättä tarvikaan aina ite, et sä tiiät et siel oli joku. Vähän tällanen virtuaalinen.

Kerttu:

Joo. Just vaikka eilen, kun tuli kolumnia ja muuta, niin some oli aika täynnä kaikkea. Et sitten on myös semmonen, et no ei mun oikeasti tarvii reagoida onneks kaikkeen, et sitten ei vaan pystykään, mutta ei myös aina ehdi.

Taneli:

Oisko sulla ollu tost kirjasta vielä jotain, mitä oisit halunnut tässä nostaa esille?

Kerttu:

No silleen oon ollut kauhean tyytyväinen, et on kyl tullut jotenkin positiivista palautetta ja ehkä just sellasta, et mä ehkä onnistuin tekee siis just semmosen helposti lähestyttävä, mitä mä ajattelin. Et just moni on sanonu, et se sopis vaikka johonkin kouluun tai opiskelijoille tai muuta. Oon ollut sillee kyllä tyytyväinen siihen. Siihen liittyen itse asiassa yllättävän vähän tullut negatiivista palautetta. Mut ehkä ihmiset, jotka lähtökohtaisesti on suhtautunut negatiivisesti, ei oo lukenu sitä kirjaa. [naurahtaa] Kaikin puolin kyllä varsin positiivinen kokemus tämä kirja-asia. Ja ehkä silleen ite jotenkin hävettänyt se, että kun kaikilla muilla oli kurja koronavuosi, ja sitten mulla oli jotenki silleen onnea, että se kirjaprojekti sattu just siihen kohtaan, et sitten se jotenkin sopivasti täytti sen kolon mikä tuli kaikesta muusta elämästä.

Taneli:

Aattelen et siinä oli tärkeitä kappaleita ja aihepiirejä ja muuta, ja sen lähteissä olitkin maininnut Hanna Nikkasen ja työryhmän toimittaman Hyvän sään aikana -teoksen – mikä ois voinut muuten olla myös aika hyvin meteorologin kirjan otsikko [naurahtaa] – mut mä aattelin, et siellähän oli eri näkökulmista kuvattu paljon kans Suomen tulevia oloja ja myös mitä on tehty, myös menneisyyttä. Niin aattelen, että tämä teos mun mielestä täydentää myös sitä.

Kerttu:

Se oli itse asiassa, mä tarkotuksella kirjoitin kirjaani aika pitkälle, ennenkö mä luin sen teoksen, koska se oli aika tuore siinä vaiheessa ja se on tosi palkittu ja muuta, ja sitten mä jotenkin pelkäsin, että mä alan jotenkin ottaa sieltä liikaa elementtejä. Mut tosi vaikuttava ja hyvä teos. Sinänsä oli kyllä mullekin, nythän tuli itse asiassa samaan aikaan Petteri Taalaksen kirja, ja sitten joku sano mulle sit etukäteen, et mites nyt kun tulee toinenkin meteorologin kirjoittama ilmastonmuutoksesta kertova kirja. Mä olin sitten että no, mul on hyvin vahva usko siihen, et mun oma ajatus oli niin erilainen, et ei kukaan muu kirjota sitä samaa kirjaa. Et ei sil ois sit väliä, sehän on vaan positiivista. Must on ainakin itestä tuntunut, että ne muut kirjat, jotka on liittyny vaikka luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen tai ilmastonmuutokseen, jotka on nyt lähiaikoina julkaistu, niin enemmän just tukee toisiansa ja osoittaa sitä, että asia on tärkeä ja se on nyt pinnalla.

Taneli:

Joo, ei tästä liikaa voida kirjottaa vielä.

Kerttu:

Ja sit just se, et mikä nyt sitten puhuttelee ketäkin, niin sen takia on tärkeetä, että saadaan erilaisia kirjoja aiheesta.

Hanna:

Ihan totta. Mä kysyn sulta nyt yhden, vaikka mä eka mietin et mä en kysy tätä, mut mä kysyn kumminkin. Kun mä ite jos katon uutisista säätiedotusta, ja sitten siel tulee jotain ääri-ilmiöistä, niin sit mul aina tulee sellai, että okei onko nää nyt taas näitä, et liittyykö nää nyt taas näihin. Ja sit mä jotenki mietin sitä fiilistä, että mikä sen meteorologin, joka sitä kertoo, niin se tunnetila on siinä. Niin onko sulla tähän mitään? Tai sillai et tuleeks siin joku sellanen, että pitää olla sillai neutraali tai jotenkin? Vai silleen vähän, että no, vaikka rivien välistä niin kuin luettais että tää nyt liittyy näihin ilmastonmuutokseen ja näihin uhkakuviin liittyviin ääri-ilmiöihin tai jotenkin.

Kerttu:

Se on silleen, et kyl varmaan ite just aina miettii sitä ja itse asiassa se vähän kuuluu myös siihen uutismaailmaan, et ollaan sillee, et no onko tää nyt kuinka tavanomaista tai poikkeuksellista et mikä tavallaan liittyy niin kun siihen ilmastoon, ei nyt välttämättä suoraan ilmastonmuutokseen. Myt kyl niitä aina tulee just mietittyä, et kuinka eri syistä on. Sit se on kyl haastavaa just siinä, sit kun monesti itse on kuitenkin tavallaan positiivisella tavalla innoissaan, kun on joku kauhea myrsky tai muu, mut sitten myös tietenkin. Onneks Suomessa harvemmin niillä on silleen hirvittäviä seurauksia, et ehkä sit kuitenkin se, et jos on vaikka sähkökatkos, niin se ei kuitenkaan sitten pakastimen sulamista vakavampaa ole, vaikka harmittaakin siinä tilanteessa. Mut enimmäkseen voi vielä suhtautua niihin sillä lailla suhteellisen kevyesti. Mut on se hankalaa ja varsinkin semmoset oikein voimakkaat, missä sitten voi potentiaalisesti vaikka henkilövahinkoa tai muuta tapahtua, niin kyllähän siihen täytyy sitten suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella.

Ehkä vähemmän siinä päivittäisessä työssä tulee sit taas ilmastoasioita samaan aikaan, et kyl sit ollaan siinä hetkessä, ja sitten voi ehkä jossain muussa yhteydessä sitten miettii sitä, et miten tää vertautuu tähän pidempään aikaskaalaan. Et sit ehkä enemmän just vaikka tämmösten lämpöennätysten yhteydessä tulee, koska se on jotenkin vähän suoraviivaisempaa niissä sitten ilmastomuutoksen vaikutus. Mut kyllä aika paljon se nousee, et tuntuu et joka kerta, kun on myrsky tai niin, niin sit jotenkin tulee se, et no mites nyt. Että onko tää nyt sitten sitä ilmastonmuutosta ja voidaanko tästä sanoo jotain ilmastonmuutoksesta. Tai talvella jos tulee lunta, että no mites se ilmastonmuutos nyt sitten, et jos meillä nyt kuitenkin on lunta ja pakkasta. Mutta toisaalta mä pidän sitä hyvänä asiana, että sehän on hyvä, että se käy mielessä.

Hanna:

Aika kiinnostava tietää.

Kerttu:

Vaikka siis toki täytyy muistaa, et ilmasto on eri asia kuin yhden hetken sää, mut että on niillä kuitenkin joku linkki olemassa. Ja sit se jotenki nihan mahtavaa, et nykyään voidaan malleilla laskea, että kuinka todennäköinen joku tilanne olis ollut ilman tähänastista lämpenemistä, jolloin saadaan fakta siitä, että mikä se vaikutus ilmastonmuutoksella oli. On tosi mielenkiintoista tietää vaikka tämä kesäkuun hellejakso, et jos siitä tehdään tämmöstä myöhemmin, että kuinka paljon sillä ilmastonmuutoksella oli tekemistä tämän kanssa.

Taneli:

Otetaan tähän loppuun vielä tällainen kevyt, leikkimielinen sana-assosiaatiotehtävä. Me Hannan kanssa mietittiin sulle Kerttu muutamia sanoja tähän, ja voisit kertoa mikä sana sulle tulee ensimmäisenä mieleen tästä. Jos haluat niin voit myös perustella jotenkin sitä assosiaatiota. Okei. Ensimmäinen sana on muutos.

Kerttu:

Ilmasto. En ehkä perustele [nauraa].

Taneli:

Kohtaaminen.

Kerttu:

Työpaikka. Sitä mä oon nyt kaivannut, siis ihmisten kohtaamista. Se on hassua kun sadat tuhannet suomalaiset katsoo mua telkkarissa, ja mä en näe ketään. Että kohtaamisia odotan kyllä, kun tää maailma tästä avautuu.

Taneli:

Melkein samanlainen sana: kohtuullisuus.

Kerttu:

No se on tärkeää. Sitä me kaikki tarvittais ehkä kaikessa, mutta erityisesti meidän ilmasto kaipais sitä meidän kuluttamisessa. Tämä on ehkä semmonen asia mistä itse yleensä en puhu kauheasti, siis kuluttamisesta, mutta sehän on avainasemassa ilmastonmuutostoimissa ja semmonen mikä sitten monesti ehkä ihmisiltä myös unohtuu. Et jonkun verran on kuitenkin omissakin käsissä, että miten kohtuullista elämää elää.

Taneli:

No sitten tällainen kuin herkku.

Kerttu:

Jäätelö. En perustele.

Kaikki:

[naurua]

Taneli:

Lähiluonto.

Kerttu:

Parasta. Mä oon niin luontoihminen, että musta on ihana ajaa yön yli Lappiin junalla nauttimaan luonnosta. Mutta kyl kaikista tärkeintä on se, että voi joka päivä kun lähtee kotoa kävellen tai pyöräillen niin kokea sitä luontoa. Oli se sitten merenrantaa tai metsää tai mitä vaan, mut se on tosi tärkeä osa ainakin mun elämää.

Taneli:

Sitten täällä ois tämmönen kuin kestävyys.

Kerttu:

Haluaisin sanoa, että elämäntapa. Et jos ois semmonen kestävä elämäntapaa, niin se ois semmonen mitä itse tavoittelee ja toivoo, et myös jotenkin ihmiskunta kokonaisuudessaan löytää semmosen tavan elää.

Taneli:

Ja viimeisenä vielä tuuli.

Kerttu:

Pyöräily. [nauraa] Ehkä mun ois pitäny sanoo tähän joku myrsky tai jotain työhön liittyvää, mutta kun pyörällä liikkuu niin tuuli on aika oleellinen asia, kun se on joko myötä tai vasten.

Taneli:

Ja siis nyt on sellanen aika vuodesta, jolloin vastatuuli pyöräillessä on erittäin tervetullut fiilis. Tännekin kun tulin, niin se tuntu taivaalliselta.

Kerttu:

Kyllä. Mikä tahansa tuulen henkäys on mahtava.

Taneli:

Joo. Hei, kiitos näistä vastauksista. Me voitais ottaa tähän loppuun semmonen vielä loppuajatuskierros. Vähän mitä on jääny ehkä tästä keskustelusta mieleen tai mitä haluais vielä sanoa. Mä voisin omalta osaltani vielä nostaa yhden lainauksen tästä sun kirjasta. Olit kirjottanut näin sen teoksen lopussa, että ”ilmastonmuutoksen hillitsemiseen pyrkimisen pitäisi olla ihmiskunnan tärkein tehtävä”. Ja tän lukiessa ajattelin että otat tämän asian kyl tosi vakavasti, ja kyseessä on vakava asia ja asiantuntijan suusta myös semmonen. Sen lisäksi toivoisin, että ihmiset lukee tämän teoksen, joka on silleen selkeästi kyllä kirjoitettu, et se aukeaa kelle tahansa. Siinä puhutaan tärkeistä asioista.

Kerttu:

Hienoa että lause on puhutellut. Se oli ehkä just se mun semmonen johtoajatus. Mä itse asiassa muistan kyl, kun mä muotoilin sen lauseen, niin sitä mä mietin että vau, täst tuli hyvä lause et mihin mä tän laitan [naurahtaa] että se jotenki pääsis sille paikalle et se just jäis ihmisen mieleen. Sen takia se on siellä kirjan lopussa. Mä oon nyt sitten yrittäny sitä noudattaa, et se ois nyt ainaki mun tärkein tehtävä tehdä oma osuuteni tässä.

Taneli:

Oisko sulla vielä jotain, mitä tästä teemasta haluaisit nostaa esille?

Kerttu:

Kiitos tosi paljon. Tää oli tosi avaava koko ajatusketju liittyen just mun työhön ja kirjaan ja kolumniin. Et kyllähän aika paljon käsittelen tunteita, omia, ja mietin muiden tunteita mitä vaikka tekstit ja säälähetykset herättää. Että kiitos paljon että pääsin mukaan.

Hanna:

Kiitos tosi paljon.

Taneli:

Tosi kiva ku olit mukana. Mitäs Hanna sulle jäi tästä keskustelusta mieleen?

Hanna:

Mä jotenkin ajattelen, et ku meil on paljon ihmisiä, jotka on huolestuneita ympäristöstä ja tulevaisuudesta ja silleen, niin jotenkin mä toivon tosi paljon, et tääkin keskustelu voi olla yks sellanen, mikä jotenkin tuo sellasta, ankkuroi jotenkin kivasti. Ja sellast toivoo, just sitä kestävää tulevaisuutta kohti. Et semmosilla ajatuksilla. Tosi antoisaa.

Taneli:

Kiitos paljon keskustelusta, ja palataan seuraavalla kerralla aiheeseen. En tiedä vielä mitä on tulossa täs Tunteicastissa. Kiitos vierailusta, Kerttu.

Kerttu:

Kiitos.