Uuden luvun äärellä

20.3.2019

Korkeakoulutaipaleeni on lähestymässä loppuaan. Olen viittä vaille valmis yhteisöpedagogi, joka tällä hetkellä suorittaa viimeistä harjoitteluaan ja kirjoittaa opinnäytetyötään. Valmistuminen lähenee ja se jännittää mutta samalla hämmentää, ehkä jopa hieman pelottaakin.

Viimeisen kolmen vuoden aikana, korkeakouluopiskelijana, olen saanut hyviä ystäviä, olen luonut kontakteja työelämään harjoittelujen myötä, olen oppinut ja kasvanut ihmisenä. Olen kituutellut opintotuella, kironnut lähdeviitteitä esseissäni, istunut monen monta tuntia bussissa matkalla kampukselle, nauttinut uuden oppimisesta ja siitä että olen löytänyt alan joka tuntuu omalta. Matka on ollut ajoittain raskas ja ehdottoman monivaiheinen mutta päivääkään en vaihtaisi pois.

Moni valmistuva opiskelija tuntee seisovansa tienhaarassa pohtien, olenko valmis hyppäämään työelämään? Olenko tehnyt oikeat valinnat suuntautumisopintojen suhteen, valinnut oikeat valinnaisaineet ja kirjoittanut parhaan mahdollisen opinnäytetyön työelämän kannalta? Vastaanko työelämän vaatimuksiin? Löydänkö työpaikan? Olenko oikeasti ammattilainen? Osaanko? Pystynkö?

Moni valmistuva opiskelija tuntee seisovansa tienhaarassa pohtien, olenko valmis hyppäämään työelämään?

Stressaava työnhaku, pelko työttömyydestä, oman paikan löytäminen, opiskelukaverien hajaannus, muutokset arjessa, sopeutuminen uuteen, haikeus kun yksi elämänvaihe jää taakse. Tämä kaikki saa hämmentymään ja melkein toivomaan että voisi hypätä ajassa takaisin fuksiksi, jolle kaikki opiskeluissa oli uutta ja ihmeellistä ja valmistuminen siinsi kaukana tulevaisuudessa.

Vaikka opiskelu on ollut stressaavaa, on kuitenkin koko ajan ollut tarkka päämäärä ja tavoite, jota kohti kuljetaan melko pitkälti ennakkoon määrättyä tietä pitkin lehtorien ja koulukaverien tukemana. Ainakin omassa koulussani meille koulukaverieni kesken heräsi ”ollaan samassa veneessä kaikki”- tyyppinen yhteishenki, jota jään kaipaamaan. Nyt työelämään astuessa suuntia on lukematon määrä, eikä varmuutta minne mikäkin tie vie eikä ympärillä ole enää samankaltaista tukipiiriä kuin opiskelujen aikana. Tämän voi ajatella joko pelottavana tuntemattomana tai niin kuin itse ajattelen, tyhjänä kirjana, jonka sivuille matkan varrella kirjoittautuu uusi seikkailu, uusi elämänvaihe. Olen varautunut että matka voi pitää sisällään kompastuksia, umpikujia ja vaiheita, jotka pelottavat ja saavat epäilemään itseäni mutta toki myös onnistumisia, uuden oppimista ja ”sen oikean” tien löytyminen. Tuo kaikki on osa elämää ja ennen kaikkea osa uutta elämänvaihetta valmistumisen jälkeen. Pitää vain jaksaa uskoa itseensä ja ammattitaitoon, jonka on saanut itselleen kasvatettua opintojen aikana.

Joten meille kaikille valmistumisen kynnyksellä seisoville: Kaikki selviää kyllä aikanaan. Muistetaan olla ylpeitä itsestämme ja valmistumisesta, se on iso saavutus, josta kannattaa olla ylpeä! Ollaan kiitollisia opiskeluajasta ja kaikesta mitä se on mukanaan tuonut. Uskotaan itseemme ja siihen että löydämme kyllä paikkamme työelämästä! Opiskelujen jäädessä taakse, voimme hiljalleen asettaa uusia tavoitteita, luoda uusia unelmia ja kirjoittaa uutta lukua kirjaan.

Live your life with arms wide open, Today is where your book begins. The rest is still unwritten.

– Natasha Bedingfield