Vertaismentorointi etäajan yhteisöllisyyden lähteenä

27.11.2020

Tänä syksynä lukuvuoden käynnistyttyä myös opiskelijat ovat joutuneet orientoitumaan korona-ajan poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Tämä näkyy opetuksen toteutuksessa ja muissa opiskelun käytänteissä. Korona-aikana painottuvat etä -ja itseopiskelu, joka haastaa entistä voimakkaammin opiskelijoiden omatoimisuutta ja itseohjautuvuutta. Itse lähdin tänä syksynä mentoriksi Takaisin opintoihin -hankkeen vertaismentorointiin, jossa tuemme opiskelijoita opintojen jatkuvuuteen ja kiinnittymiseen liittyvissä haasteissa.

Opiskelijoiden henkisen hyvinvoinnin tukeminen sekä laadukas koulutusjakso kiinnostavan teoriataustan kanssa motivoivat minua suuresti hakeutumaan hankkeen pariin. Mentorina toimimisen käytännön osuus on ollut vähintään yhtä kiinnostava. Vertaismentoroinnin parissa on ollut merkillepantavaa muun muassa se, kuinka poikkeukselliset opiskelun olosuhteet ovat haastaneet sellaisia opiskeluun liittyviä ulottuvuuksia, joita olemme aiemmin tottuneet pitämään lähes itsestäänselvyyksinä. Yksi tällainen teema liittyy yhteisöllisyyden kokemukseen.

Mentorointi kanavana osallisuuteen

Yksilön kokonaisvaltainen hyvinvointi on aina vuorovaikutusta sosiaalisen ympäristön kanssa. Ihmiset haluavat tulla kuulluiksi, nähdyiksi ja hyväksytyiksi omina itsenään osaksi laajempaa yhteisöä. Sosiaalisen ympäristön vaikutus yksilöön ja yksilön käyttäytymiseen on myös sosiaalipsykologisen tutkimuksen valtavirtaa. Ihmisen motivaatio, itseohjautuvuus ja psyykkinen hyvinvointi näyttäisivät edellyttävän sitä, että ihminen kokee suoriutuvansa hyvin asioista, joilla on hänelle itselleen merkitystä. Kompetenssin kokemuksen rinnalla korostuu lisäksi päätösvaltaisuus omaa elämää koskevissa valinnoissa. Ihminen vaikuttaisi tarvitsevan autonomista valinnanvapautta elämäänsä. Kolmantena ihmisen psykologista tasapainoa ennustavana tekijänä sosiaalipsykologinen tutkimus korostaa osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. (Ryan & Deci, 2000).

Monen opiskelijan kohdalla opiskelu korona-aikana näyttäisi haastavan tämän viimeksi mainitun perustarpeen varsin konkreettisesti. Vertaismentorointitapaamiset ovat vaikuttaneet olevan monelle tärkeä kanava kokea osallisuutta opiskelijayhteisöön. Vertaismentorihanke on tarjonnut opiskelijoille mahdollisuuden sanoittaa omia ajatuksiaan sekä muodostaa kokemuksen yhteisöön kuulumisesta. Etätöitä- ja opintoja suorittaville tällaiselle mahdollisuudelle on olemassa selvä kysyntäpiikki.
Vertaismentoroinnin rooli vuonna 2020 saattaakin osoittautua monelle sellaiseksi yhteisöllisen kokemuksen lähteeksi, jolle voi olla hankalaa löytää korvaajaa vallitsevissa olosuhteissa.

Vertaismentoroinnin tapaamisissa käymieni keskustelujen pohjalta yksi merkittävä yhteinen oivalluksemme on liittynyt juuri tähän kaipuuseen kokea osallisuutta, toveruutta ja saada kokemus kuulluksi tulemisesta. Etä -ja itseopiskelua on helppo pitää itsestään selvänä ja jonain sellaisena, joka kysyy opiskelijalta ainoastaan kognitiivisia valmiuksia ja soveltuvat työvälineet. Pelkästään etäopiskelun varassa työskentelevät opiskelijat ovat alttiina jäämään yksin ja vaille riittävää vertaistukea tai vaille normaalina koettuja mahdollisuuksia omien tunteiden, ajatusten ja näkökulmien vaihdolle. Tällä saattaa olla merkittäviä seurauksia opiskelijan opiskelumotivaatioon ja varsinaisiin oppimistuloksiin sekä opintojen etenemiseen yleensä. Tällaisissa olosuhteissa voi olla suurempi vaara kielteisten seurausten noidankehälle. Poikkeuksellisissa olosuhteissa opiskelijan on paljon helpompaa myös syyllistää itseään vastoinkäymisten edessä sekä kyseenalaistaa tunne omasta pystyvyydestä.

Oli kiinnostavaa huomata, että mentorointikeskustelujen pohjalta jäsentynyt havainto poikkeusolosuhteiden opiskelusta ja yhteisöllisyydestä oli havaittu myös toisaalla. Eräänä päivänä selailin ohimennen löytämääni Helsingin yliopiston Alumni-lehteä ja huomasin siellä samaa aihepiiriä käsittelevän kolumnin. Helsingin Alumni -lehdessä 7/2020 Helsingin yliopiston kasvatustieteen professorin ja psykologi Katariina Salmela-Aro kertoi tutkimusryhmänsä havainnoista liittyen opiskelijoiden optimaalisiin oppimisen hetkiin ja oivalluksen kokemuksiin opinnoissa.

Tekemiensä havaintojen perusteella Salmela-Aro huomasi, että korona-aikana etäopiskelun optimaalisten oppimishetkien määrä oli laskenut dramaattisesti edellisvuoteen nähden, jolloin opiskelun käytännöt ja toteutus olivat vielä ”normaaleja”. Parhaiden oppimiskokemusten määrä oli korona-aikana pudonnut neljännekseen normaaliolosuhteiden määrästä. Salmela-Aro toi lisäksi esille sen, että vaikka etäopetuksen toteutus on ollut kokonaisuutena korona-aikana menestys, niin suurimmat puutteet saattavat ilmetä juuri opiskelijoiden sosio-emotionaalisten taitojen ongelmissa: vuorovaikutus takkuaa, itsekuri ei aina riitä tehtävissä suoriutumiseen ja tunteiden säätely on hankalaa. Salmela-Aro muistuttaakin, että yliopisto on muutakin kuin kognitiivista oppimista ja korona-aika tuo sen konkreettisesti ilmi. Hyvinvointi ja oppiminen kulkevat käsi kädessä.

Opintosuorituksia tulee – entä osallisuuden kokemus?

Helsingin yliopiston intranetistä on hiljattain voinut huomata uutisen, jonka mukaan yliopisto-opiskelijoiden opintojen eteneminen on ollut poikkeusvuonna varsin sujuvaa suoritettujen opintopisteiden valossa. Vuonna 2020 perustutkinto-opiskelijat sekä avoimen yliopiston opiskelijat ovat suorittaneet aiempaa enemmän opintopisteitä. Suoritettujen opintopisteiden määrän kasvu poikkeusvuonna on havaittu ilmiönä myös Suomen muissa yliopistoissa. (J.Kopra 12.11.2020). Tämä saattaa kertoa konkreettisesti siitä, että opiskelijoiden kyvyt ja valmiudet ovat myös poikkeusaikana ennallaan. Tuskin tätä kukaan edes epäili. On kuitenkin hyvä kiinnittää huomiota siihen, mistä kaikesta hyvinvointimme koostuu ja mitkä tekijät sitä ylläpitävät.

Suoriutuminen opinnoissa saattaa vastata hyvin kompetenssin kokemuksen tarpeeseemme opiskelijoina, mutta tarvitsemme opiskelijayhteisöltä myös toisenlaista vastakaikua. Kaipaamme opiskelijayhteisöltä mahdollisuuksia tulla nähdyiksi yksilöinä vertaistemme parissa. Opiskelijoina tarvitsemme kokemuksen siitä, että olemme opiskelijoina muutakin kuin pelkkä opiskelijanumero. Pidetään siis huolta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistamme ja annetaan toisillemme mahdollisuuksia tulla kuulluiksi – etenkin nyt, kun opettelemme elämää poikkeuksellisissa olosuhteissa.