Vitkuttelu – uhka vai mahdollisuus?

4.10.2022

Vitkuttelu, prokrastinointi, tehtävien lykkääminen. Useimmille meistä näillä sanoilla on kielteinen kaiku. Prokrastinaatio suomennetaan joskus aikaansaamattomuudeksi, mikä kuulostaa kieltämättä epätoivottavalta. Ajattelemme siis, että vitkuttelu on haitallista, että siitä tulee mieluiten päästä kokonaan eroon, ja että kyseessä on heikkous itsessämme yksilöinä.

Ajattelemme ehkä, että vitkuttelu on poikkeus; että me olemme ainoita, jotka eivät hallitse itseään joka hetki ja koko ajan suorita tehokkaasti. Kuitenkin vaikuttaa, että vitkuttelu on todella yleistä – onko se silloin yksilön ongelma vai kertooko se jotain siitä, että töiden ja opintojen tekemiseen liittyvät odotukset tai mallit ovat vääränlaisia, ei ihminen itse?

On varmasti olemassa vitkuttelua, joka oikeasti haittaa elämäämme, itsellemme tärkeiden tavoitteiden saavuttamista ja omien arvojen mukaan elämistä. Joskus tämän taustalla saattaa olla isompia asioita, jotka kaipaavat huomiota, kuten uupumusta tai masennusta.

Voisimmeko tarkastella vitkuttelua myös toisin?

On kuitenkin myös paljon sellaista, joka ehkä näyttää vitkuttelulta, mutta johon voisimme oikeastaan suhtautua paljon sallivammin ja myönteisemmin. Haluankin tässä blogissa vähän ravistella vitkutteluun liittyviä mielikuvia, ja rohkaista tarkastelemaan asiaa vivahteikkaammin.

Jonkin muun kuin suoraan opintoihin liittyvän tehtävän tekeminen ei suinkaan välttämättä ole ajanhaaskausta, vaan jaksamisen ja luovuuden ylläpitoa, tarpeellista tauottamista ja kypsyttelyaikaa.

Virkistävän näkökulman vitkutteluun tuo Jenny Kangasvuon, Jonna Pulkkisen ja Katri Rauanjoen kirja Kotvimisen vallankumous (Karisto 2018). Kirjassa käsitellään vitkuttelua monitahoisena ilmiönä, joka voi olla joskus haitallista ”vääjäämistä”, mutta usein myös hyödyllistä ”kotvimista”. Kirjan lukeminen herätti minussa ajatuksen, että voisimme vähän enemmän ravistella käsitystä siitä, mikä on ”oikeata” opiskelua tai aikaansaamista.

Monissa meistä istuu lujassa ajatus ajatustyöstä, kuten opiskelusta, suorittavana työnä. Siis sellaisena, jota voimme tehdä koko päivän, päivästä toiseen, paikoillaan istuen, korkeintaan kurinalaisten mikrotaukojen tahdittamana. Työnä, joka etenee tasaisena suoritteena. Mutta voisimmeko ainakin osittain nähdä opiskelun myös luovana työnä, joka vaatii haahuilua, pohdiskelua; kypsyttely- ja ongelmanratkaisuaikaa, jolloin teemme jotain muuta ja aivojen joutokäyntiverkosto saa toimia rauhassa ja luoda uusia yhteyksiä?

Hyödyllistä kotvimista

Jonkin muun kuin suoraan opintoihin liittyvän tehtävän tekeminen ei suinkaan välttämättä ole ajanhaaskausta, vaan jaksamisen ja luovuuden ylläpitoa, tarpeellista tauottamista ja kypsyttelyaikaa. Moni varmaan tunnistaa erilaisten yksinkertaisten puuhien houkuttelevuuden silloin, kun pitäisi saada aikaan jotain merkittävää ajattelutyötä vaativaa – silloin on ihanaa teroittaa kyniä tai suoristaa maton hapsuja. Jopa tiskaaminen tuntuu houkuttelevalta. Tämä saattaa olla nimenomaan merkki siitä, että mieli jo prosessoi asiaa, mutta haluaa saada työskennellä rauhassa.

Vitkuttelu saattaa olla myös merkki siitä, että mieli yksinkertaisesti tarvitsee lepoa ja työn tauottamista. Keskittyneen työskentelyn vastapainoksi tarvitaan ei-keskittyneitä taukoja. Vitkuttelu saattaa olla jopa merkki siitä, että jokin tehtävä on oikeastaan turha, eikä oikeastaan haittaa, vaikka jättäisit sen tekemättä tai tekisit aivan rimaa hipoen.

Aikaansaaminen usein mielletään nopeuden ja määrän kautta. Jotain asiaa täytyy tehdä tietty määrä, tietyn aikaa, viivyttelemättä ja mutkittelematta. Voisimmeko kuitenkin nähdä aikaansaamisessa myös laadullisen ulottuvuuden? Voisiko aikaansaamista olla syvällinen oivallus, uusi idea, juuri oikeiden sanojen löytyminen jotain ajatusta ilmaisemaan? Kenties voisimme myös antaa itsellemme luvan hitauteen ja rauhallisuuteen asioiden tekemisessä, ylenpalttinen hosuminen ja touhottaminen kun harvoin johtaa kovin laadukkaaseen lopputulokseen. Ja kenties voimme myös hellittää ajatuksesta, että asioiden täytyy noudattaa tarkkaa suunnitelmaa ja edetä koko ajan ennalta määritellyllä polulla. Kuten kirjan kirjoittajat toteavat, ”suurimmalle osalle ihmisistä asioiden tekeminen on niiden kaartelua, suossa polkemista polulta sivussa.”

Kotvitaan siis enemmän! Liikkuminen, työvälineiden järjestely, musiikin kuuntelu, tehtävien välillä pomppiminen, tehtävien tauolle jättäminen, siivoaminen, piirtely…kaikki nämä voivat olla oikein käytettynä opiskelun ja työn salaisia aseita. Tätä tekstiä kirjoittaessa olen itse ainakin istunut sohvalla ihmettelemässä, tiskannut, tutkinut akvaarion elämää ja kirjoitellut sekavia post it -lappusia. Teksti valmistui lopulta nopeasti, kun ensimmäinen sotkuinen luonnos oli levännyt pöytälaatikossa viikon päivät kotviessani muiden tehtävien parissa.