Yksikin on liikaa

10.9.2024

Itsemurha on äärimmäinen ja peruuttamaton keino paeta mahdottomalta tuntuvaa elämäntilannetta, joka jättää jälkeensä valtavasti surua. Itsemurhien syyt ovat harvoin yksinkertaisia, sillä taustalla on useita riskitekijöitä ja vakavaa pahoinvointia. Onneksi itsemurhat ovat viime vuosina vähentyneet. On kuitenkin selvää, että yksikin on liikaa.

Itsemurhista puhuminen tai kirjoittaminen ei tunnu koskaan helpolta, sillä teemaan kytkeytyy paljon surua, pelkoa ja ahdistusta sekä tunteita, kohtaloita ja muistoja, jotka koskettavat monia. Kirjoittajana tunnen pelkoa asian yksinkertaistamisesta tai siitä, että kirjoituksellani onnistun vähättelemään tai ohittamaan jonkun kokemuksen. Ammattilaisena puolestaan olen kokenut voimattomuutta, kyvyttömyyttä sekä kauhua, siitä olenko osannut tukea oikein ja riittävästi apua tarvinnutta. Ihmisenä taas suurta myötätuntoa ja surua itsemurhan tehneitä, yrittäneitä sekä heidän läheisiään kohtaan. Kaiken tämän takia koen velvollisuutta tarttua aiheeseen, sillä ymmärrän, ettei vaikeneminen auta mitään.

Itsemurhiin liittyy harhaanjohtavia myyttejä

Yksi keskeinen itsemurhiin ja itsetuhoisuuteen kytkeytyvä myytti onkin, että itsemurhista puhuminen lisäisi itsemurhariskiä. Myytti on ymmärrettävä, sillä pelko tilanteen eskaloitumisesta on valtava. Todellisuudessa itsemurhista puhuminen ja asian puheeksi ottaminen päinvastoin ennaltaehkäisevät itsemurhia sekä voivat estää akuutisti itsetuhoista henkilöä tekemästä itsemurhaa. Asian puheeksi ottaminen voi kuitenkin tuntua vaikealta, sillä avuntarjoajana voi tuntea olonsa neuvottomaksi toisen pahoinvoinnin edessä. Vastuu asioiden ratkaisemisesta ei kuitenkaan ole kysyjällä. Tärkeintä on, että tukee ja on läsnä, eikä mitätöi itsetuhoisen henkilön kokemusta.

Ainoa keino varmistua toisen voinnista ja tuen tarpeesta on kysyä: mitä kuuluu? Onko kaikki hyvin?

Itsemurhista puhuminen on tärkeää myös siksi, että itsetuhoiset ajatukset ovat paljon yleisempiä kuin saatamme ajatella: suomalaisista joka viides ja nuorista aikuisista joka kolmas on joskus ajatellut itsemurhaa. Vielä useampi tuntee jonkun, joka on joskus yrittänyt tai tehnyt itsemurhan. Itsetuhoisia ajatuksia voi olla myös kenellä tahansa iästä, taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta, miksi tuen tarvetta ei voi määritellä ulkoisten tekijöiden perusteella. Ainoa keino varmistua toisen voinnista ja tuen tarpeesta on kysyä: mitä kuuluu? Onko kaikki hyvin?

Selviäminen on mahdollista, mutta tukea tarvitaan

Siinä, missä itsetuhoisuuden puheeksi ottaminen on välttämätöntä, ei itsetuhoisuudesta puhuminen vielä takaa sitä, ettei ihminen voisi yrittää itsemurhaa. Asiasta puhumisen ja toisen kuuntelun lisäksi tilanne on otettava vakavasti ja tilanteen ratkaisemiseksi tarvitaan riittävää tukea ja aitoa välittämistä. Itsetuhoisuudessa ei ole koskaan kyse huomiohakuisuudesta, vaan neuvottomuudesta tai toivottomuudesta tilanteessa, josta ei nähdä muuta ulospääsyä. Tunne voi olla sietämätön ja itsetuhoisen ihmisen voi olla itse hyvin vaikea nähdä tilanteessa vaihtoehtoisia ratkaisuja – tai sitä, että joku aidosti välittäisi hänestä. Onneksi itsetuhoisista ajatuksista voi toipua ja vaikuttavaa tukea on tarjolla.

Itsemurhien ennaltaehkäisyssä on tärkeä keskittyä toivoon ja muutoksen mahdollisuuksiin. Itsemurhien ehkäisyprojektin (1986–1996) käyttöönoton jälkeen itsemurhien määrät ovat Suomessa puolittuneet viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Itsemurhien ehkäisyohjelma on myös osa vuosikymmenen mielenterveysstrategiaa ja sisältää tarvittavia toimenpide-ehdotuksia positiivisen kehityksen ylläpitämiseksi. Positiivisesta kehityksestä huolimatta aihetta juhlaan ei vielä ole, sillä vuonna 2022 itsemurhan teki 740 henkilöä. Näistä miehiä 75 % ja nuoria joka kymmenes.

Juhlan aika on vasta, kun yksikään ei kuole itsemurhan seurauksena. Sitä ennen pidetään toisistamme huolta ja tiedustellaan aktiivisesti ja arvostavasti toistemme vointia ennen kuin on liian myöhäistä.